Puhuu valtionvelasta ja tekee vaalityötä moittimalla sossuja ja kokoomusta. Eduskunnassa puhuu, että menneitä ei muistella ja nyt tekee itse näin. Saarikko ei pääse mihinkään siitä, että on ollut velkaa tekemässä. Olisi ollut silloin noin ärhäkkä ja lyönyt nyrkinpöytään rahaministerinä. Läjät on nyt housuissa ja Suomi velassa pohjia myöten. Ei näitä asioita korjata haukkumalla muita ja menneitä muistelemalla, vaaditaan tekoja. Leikkauksia on tulossa olkoon hallituksessa kuka hyvänsä.
Annika Saarikko aamuteeveessä
28
85
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä koko farssi näyttää siltä että hallitus on herännyt nyt viime metreillä suuresta velasta. Velkaa ovat tehneet ja rahaa on työnnetty mihin sattuu. Esim koronarahat, ei ilmaista rahaa vaan lainaa. Sitä on kansa tolkuttanut vuosia, mutta kun valta oli eikä huolenhäivää. Miksi silloin ei mietitty että äänestäjät on hereillä. Nyt on turha kalastella ääniä näiden tekojen jälkeen. Saarikko ynnämuut hallitus kamut ei sähkötuetkaan menneet sinne minne olisi kuulunut. Tunnustakaa tosiasiat ja ne kuprut mitä olette tehneet. Oppositio rokottaa teitä ja aivan aiheesta. Olette meidän valtakirjalla asioita hoitamassa se pitää teidän jokaisen ymmärtää.
- Anonyymi
Toki koronatukia hölväytettiin melko lailla "sutaisten" ja nuo Saarikon ylimääräiset lapsilisät näin hallituskauden viimemetreillä on nähtävä selkeänä äänen kalasteluna. Kyse tuskin on äkki heränneisyydestä vaan samaisesta petaamisesta vaalien alla ,kun on ollut asioita päättämässä. Varmasti harkinta on jossain suhteessa pettänyt ,mutta lusikka on hällä tuossa sopassa itsellä syvällä.
Ratkaisuja tullaan tarvitsemaan ja niistä tekee myös osan toiset puolestamme mm. inflaation kehityksen myötä joka vaikuttaa korkotasoihin eli riippuu kuinka tuohon suhtaudutaan valtiollisten lainojen suhteen.
Oppositio rokottaa, mutta niin se tekee aina. Opposition tehtävä on haastaa hallitusta ja tuoda julki kantoja ja esittää vaihtoehtoisia toimitapoja, mutta on asioita joita ei olisi voinut välttää kuten korona. Toisiin asioihin olisi kenties voinut ja olisikin voinut vaikuttaa kuten ilmastopolitiikka tai sotilaallisissa sitoumuksissa toimia neutraalisti. Kukin sitten arvioikoon miten eri vaihtoehdot olisi vaikuttaneet talouteen noiden suhteen itsekseen, mutta nykyisellään uskottavasti menosopeutuksiin on tarvetta se on selvä, mutta mitä ne sitten tehdään tullaan näkemään.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006481726.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006481726.htmlNäen suuresti äkki herännäisyyden. Aika valitettavasti loppui tältä hallitukselta. Muut saa nyt siivota Marinin hallituksen jälkiä.
- Anonyymi
Ei ne ole herännyt vaan näyttelee aina tilanteen mukaan.
TEOT kertoo totuuden. Jos myy mummonsa eurosta niin on turha valehdella missään myöhemmässä tilanteessa tukevansa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Yrittäkää nyt sen verran muistelle viime vuosia vai rappeuttaako myrkkypiikit jo muistinkin.
Joka päivä ahmitaan uutisia mutta ne haihtuvat aivoista yhtä nopeasti kuin ne on luettu. - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17739294k
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Jotkut ekonomistit ovat todenneet, että nykymaailmassa valtioiden niin kuin yritystenkin pitää olla ketteriä. Pitää sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Pitäisi osata ennakoida niin että kyetään tekemään korjausliike ajoissa. Aina viime vuoteen asti ei velan otto ollut mikään virhe kunhan se oli hallittua. Suomen velkaantuminen oli ihan kohtuu hallittua. Talouskasvua kannatti ylläpitää vaikka velanotolla kun lainaa sai helposti ehdot olivat hyviä. Niin tehtiin ja tulokset olivat hyviä. Työllisyys kohosi Suomen oloissa huippulukemiin. Viime vuonna kaikki muuttui. Kustannusinflaatio hyppäsi laukalle ja lainakorot lähtivät nousuun. Suomen hallitus ei kuitenkaan tehnyt tarvittavaa korjausliikettä. Hallitus pelkäsi lähestyviä vaaleja. Tehtiin vaalibudjetti. Se oli karhunpalvelus Suomen kansalle. Nähtäväksi jää kuinka vakavia seurauksia hallituksen vastuuttomuudesta tulee. Itse asiassa Suomen talouden tila voisi olla kansainvälisessä vertailussa ihan OK jos hallitus olisi toiminut vastuullisesti. Nyt vasemmistopopulismi voitti ja se on tosi huono juttu Suomelle.
- Anonyymi
Koronaraha ei ollut laina vaan ilmainen raha. Tässä nopeat typerät ratkaisut.
- Anonyymi
Varmasti paljolti noinkin, mutta peräpeiliin katsoessa on katsottava myös hieman pidemmällä tähtäimellä. Tosin Keskusta on ollut edellisessäkin hallituksessa "puuhamiehenä", joten Saarikon tapauksessa voi todeta että hyvä pappi se itsestään saarnan pitää, ainakin asia on syvällisesti läheinen jollei muuta. Mitä tulee Suomen budjetteihin laaditaan ne kaudeksi kerralla ja tuossa suhteessa kyllä Suomessa toimitaan jäykästi pidättyen ja asiaa voitaisiin tarkastella toimitapoja tarkistaen ja pyrkien siten paremmin vastaamaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin kuten on osoittautunut tarpeelliseksi muuttuvassa maailmassa.

Varsin usein sanotaan "muuttuvassa maailmassa". Mihinkä se velka muuttuu, ei mihinkään se on maksettava suurine korkoineen. Hallitus oli tyhmä kun luuli että raha on aina ilmaista. Ei minkään näköistä ennakointia. Viime vuosina oli nähtävissä korkojen nousu. Maailma muuttuu veliseni mutta Suomen velka sen kun nousee.
- Anonyymi
"yritystenkin pitää olla ketteriä. Pitää sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin."
Tuohonko teoriaan perustuu se rikollisille tyypillinen "hetkessä" eläminen? Toimitaan vaistonvarassa, ketterästi. Miettimättä seurauksia, moraalia, ryöstön pahuutta, periaatteita?
Ei muistella menneitä, ei sitä kuinka monta tapettiin viime vuonna, pääasia että ollaan nyt ketteriä ja voitetaan miljoona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"yritystenkin pitää olla ketteriä. Pitää sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin."
Tuohonko teoriaan perustuu se rikollisille tyypillinen "hetkessä" eläminen? Toimitaan vaistonvarassa, ketterästi. Miettimättä seurauksia, moraalia, ryöstön pahuutta, periaatteita?
Ei muistella menneitä, ei sitä kuinka monta tapettiin viime vuonna, pääasia että ollaan nyt ketteriä ja voitetaan miljoona.Julkinen hallinto on kokoajan paisunut. asian ymmärtämiseksi esimerkkinä Heinolan kaupunki. Asukas luku reilusti alle 20000 asukasta, ja kaupungintalolla aivan älyttömän paljon kaikennäköisiä virkoja ja päälliköitä, oliko se 1100 henkilöä kaupungilla töissä. Jos näin paljon koko Suomen mittakaavassa laitetaan vaan virkoja, niin siitä se älyttömän iso julkinen hallinto syntyy. Pitäisi kaupunginjohtajan kaupungissa pyrkiä realisoimaan virat asiallisuustasolle ja vastaavasti maakuntaliitossa taas maakunnan virat hyödyllisyysperustein. Hallintovirat juuri nostaa veroastetta. Olisi syytä ymmärtää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin usein sanotaan "muuttuvassa maailmassa". Mihinkä se velka muuttuu, ei mihinkään se on maksettava suurine korkoineen. Hallitus oli tyhmä kun luuli että raha on aina ilmaista. Ei minkään näköistä ennakointia. Viime vuosina oli nähtävissä korkojen nousu. Maailma muuttuu veliseni mutta Suomen velka sen kun nousee.
Tuohon asti on melko helppo olla samaa mieltä. Ongelmat tulevat sitten kun ryhdytään miettimään mitä ne sopeutukset tehdään. Ero puolueilla eri etu ryhmittymät jotka pitävät liian hanakasti kiinni eturyhmittmiensä edunvalvonnasta .Tuossa suhteessa tulonjakoihin koskeminen on lähes tabu vaikka niissä olisi siivottavaa. Sama on jokseenkin ilmasto kysymyksissä . Vastaantulo näyttää olevan kohtuullisuus kysymyksen puitteissa ylitsepääsemätöntä vaikka kysymys olisi esim Saarikon julkituomasta raide yhteyksiin lykkäämisetä rahat loppu tilanteessa. Jyrkkien suhtautumisien puitteissa kansallinen yleinen ja yhteinen etu tällöin kärsii ja perustavaa laatua olevat toiminteet joutuvat leikkauksen kohteeksi ,kuten terveyden huolto . Mitä useampi kokki sitä isompi soppa. Monipuolueine hallitus ei näin ollen ole ehkä tuon päätöksenteon sujuvuuden tai ennakoinnin kannalta paras mahdollinen , vaikkakin useamman näkökulman kannalta sitä olisikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkinen hallinto on kokoajan paisunut. asian ymmärtämiseksi esimerkkinä Heinolan kaupunki. Asukas luku reilusti alle 20000 asukasta, ja kaupungintalolla aivan älyttömän paljon kaikennäköisiä virkoja ja päälliköitä, oliko se 1100 henkilöä kaupungilla töissä. Jos näin paljon koko Suomen mittakaavassa laitetaan vaan virkoja, niin siitä se älyttömän iso julkinen hallinto syntyy. Pitäisi kaupunginjohtajan kaupungissa pyrkiä realisoimaan virat asiallisuustasolle ja vastaavasti maakuntaliitossa taas maakunnan virat hyödyllisyysperustein. Hallintovirat juuri nostaa veroastetta. Olisi syytä ymmärtää!
Tuossa yhteydessä on turha teoretisoida "ketteryys vastaan paisuminen" kun hallinnon suurentelu on ITSETARKOITUS.
Se on päättäjien oma päämäärä. Sinne on turha lisätä viisastelua ketteryydestä.
Jossain muussa yhteydessä kuten juuri firmoissa ketteryys on päämäärä. Mutta politiikassa paisuminen on päämäärä ja itsetarkoitus. Kuten eussa.
Kavereille johtotehtäviä, valvontaa jokaiselle elämän alueelle jotta orjat ryöstetään.
Molemmissa, sekä ketterässä että paisuneessa itsevalittu päämäärä on asiakkaiden kansalaisten ryöstö. Ja molemmille sopiva toimintatapa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa yhteydessä on turha teoretisoida "ketteryys vastaan paisuminen" kun hallinnon suurentelu on ITSETARKOITUS.
Se on päättäjien oma päämäärä. Sinne on turha lisätä viisastelua ketteryydestä.
Jossain muussa yhteydessä kuten juuri firmoissa ketteryys on päämäärä. Mutta politiikassa paisuminen on päämäärä ja itsetarkoitus. Kuten eussa.
Kavereille johtotehtäviä, valvontaa jokaiselle elämän alueelle jotta orjat ryöstetään.
Molemmissa, sekä ketterässä että paisuneessa itsevalittu päämäärä on asiakkaiden kansalaisten ryöstö. Ja molemmille sopiva toimintatapa.Ehkä kyse onkin juuri tuosta päämäärästä ja sen asettelusta, mikä se on.
Jos se olisi ensisijaisesti valtiollinen hyvinvointi ja lähtökohtaisesti tuolloin perusoikeuksien ja siihen liittyvien asioiden takaaminen kansalaisille ,eikä hallinnollisten paikkojen paikka jako, tahi verotulojen ohjaaminen tulonsiirtona, kuten nykyisellään valtion johdon olemuksen syvin tarkoitus näyttää olevan. Muuttaisiko se asioita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa yhteydessä on turha teoretisoida "ketteryys vastaan paisuminen" kun hallinnon suurentelu on ITSETARKOITUS.
Se on päättäjien oma päämäärä. Sinne on turha lisätä viisastelua ketteryydestä.
Jossain muussa yhteydessä kuten juuri firmoissa ketteryys on päämäärä. Mutta politiikassa paisuminen on päämäärä ja itsetarkoitus. Kuten eussa.
Kavereille johtotehtäviä, valvontaa jokaiselle elämän alueelle jotta orjat ryöstetään.
Molemmissa, sekä ketterässä että paisuneessa itsevalittu päämäärä on asiakkaiden kansalaisten ryöstö. Ja molemmille sopiva toimintatapa.Tuossa valossa voi säästöt tuntua kansalaisen kohdalla kohtuuttomilta:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008717553.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa valossa voi säästöt tuntua kansalaisen kohdalla kohtuuttomilta:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008717553.html"Tuntua kohtuuttomalta" on mukava tyyli vähätellä vääryyttä ja diktatuuria. Väitetään ikäänkuin kyse olisi vain tunteesta eikä ahneudesta ja kansalaisten mielivaltaisesta kohtelusta.
- Anonyymi
Kyllä vaihtui tv kanava vihaiseen kun näki sen syöttiläisen naaman.
- Anonyymi
Samoin vaihtui kanava täälläkin.
Saarikko on Suomen historian hövelein kirstun vartija.
Nyt näytellään yllättynyttä kun velkaraha ei olekkaan ilmaista!!
- Anonyymi
ilmeisesti johtajan rahavuori oletetaan valuvan kentälle sukan varteen, muutenhan hyvinvointi alueesta on vain nimi hyvinvointia,
- Anonyymi
Kokoomuksen tulonsiirrot ovat täysin vääriä, nousu on rakennettu velalle, jokainen muistaa, Manun ja Eskon epätoivoisen lainojen kinuamisen, lainaa ei saatu ja syntyi valtava työttömyys. Työministeri Kanerva onnistui pitämään puoli miljoonaa ihmistä työttömänä ja valuutttalainoja ottaneet ripustivat itsensä köyteen.
- Anonyymi
Se viittaa vakavaan tuottavuusongelmaan, jos palkoilla ei tule toimeen, nyt tilanne korjaantuu, jos yksityinen puoli korottaa.
- Anonyymi
Nahkatakkia päälle ja kesälomalle vaikka heti , bileitä ja saunailtoja , Audi yöajelua , Kesärannan sauna taas lämmin , kaikki mukaan , ainii KUKA maksaa , paskan marjat piikki auki mä tarjoon . Nuttura kireelle otin vain 2 kertaa keväästä syksyyn , eka 3 kk ja toka jos lipsui 4 kk , voi perkele
- Anonyymi
Saarikko ja muut juoksuIHMISET kusi sukassa missä PM liihottaa !
- Anonyymi
Kyllä lapset maksaa.
Baila, Baila kaikki velaksi!!
Jee Saarikko ja Sannuli... nyt Bile Ilmarin bileisiin!
- Anonyymi
" Hyvä " valtiovarainministeri Saarikko, puhut että kansalaisten on hyvä tietää.
Miten voi olla että valtion kassanhoitaja ei tällä tiedolla aikaisemmin julki tullut ?
Me kansalaiset kyllä tiesimme sen jo aikaisemmin opposition tuomana tietona.
Vai oliko...onko virkakoneisto niin hidas viestittämään niin kuin aikaisemminkin tässä hallituksessa ?
Vai onko hallituksessa olo ollut niin tukalaa KESKUSTALLE jo pitemmän aikaa ettei uskaltanut Marinille kapuloita lisää rattaisiin lyödä ?
Tästä vielä selvemmin tulee esiin se että KESKUSTA oli kulissi ja apupuolue muille jolla ei ole suuntaa edes talouden hoidossa, raha asioissa, kansalaisten verovarojen hoidossa puhumattakaan maa ja metsätaloudessa.
OLEMME SUUNNATTOMASTI PETTYNEET, nyt entinen kannattaja !
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cf9d0b88-e82a-4eae-8548-7330bf8fd682 - Anonyymi
Kommentti: Annika Saarikko nosti kirkkaanpunaisen velkahälytyslipun salkoon – parempi myöhään kuin ei milloinkaan https://www.is.fi/politiikka/art-2000009385096.html
Kuinka kehtaat tulla kameroiden eteen punaisen velkahälytyslipun kanssa.....onko sekin Marin oheistamaa toimintaa ? - Anonyymi
Saarikko puhui kuin olisi ollut oppositiossa.
Voi Ziesus tätä valkopesun määrää.
Normaali kansalainen ihmettelee miten poliitikko kehtaa! - Anonyymi
Kosmopoliittista avaruuspesua. Helposti jo silmät avattua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421865
- 1141457
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881267- 1691262
- 891155
- 1981040
- 97973
- 44924
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti201916Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838