Koska valkeakosken liikenne ostaa uutta kalustoa?

Olen huolissani. Taloon ei ole enää ostettu uusia busseja lainkaan. Vanhoilla romuilla katureilla vain ryskytetään menemään pikavuoroja. Mitä ennen Suomen arvostetuimpiin linja-autoyhtiöihin kuuluneelle valkeakosken liikenteelle on tapahtunut? Ei kai vain shartter lupin Henki ole ottanut yhtiöstä yliotettaan?
511665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Yhtiössä on valitettavasti tällä hetkellä sellainen mentaliteetti, että kulista ei väliä kunhan on muilta pois. Ei ole vaikea arvata, ketä tällä "muilta" tarkoitetaan ja ketkä ovat tämän vaarallisen kehityskulun oppi-isät. Shartter-klubillakin on oma kytkentänsä asiaan..

Äänestä

Valkeakoski RULES!

Äänestä

Valkeakosken liikenteellä ei ole kuin yksi katuri joten voisitko avata vähän lisää.

Äänestä

Leasedeal ostaa uutta nysse kalustoo.

Äänestä
  • Ei ole ostanut ainuttakaan. Muiden hylkäämillä vanhoilla romuilla räpeltävät sen kuin räpeltävät. Aika säälittävää on touhu, mutta eipä sitä paljoa muutakaan voi odottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole ostanut ainuttakaan. Muiden hylkäämillä vanhoilla romuilla räpeltävät sen kuin räpeltävät. Aika säälittävää on touhu, mutta eipä sitä paljoa muutakaan voi odottaa.

    Valkeakosken Liikenteellä on nysse-kalustoa, mutta ne eivät jostakin syystä toimi. Tämän voi hyvin päätellä siitä, että linjoilla näkyy jatkuvasti sopimuksen vastaista kalustoa. Mutta ei hätää, nysse ei sanktioi millään tavalla ns. oikeamielisiä liikennöitsijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Linjalla 47 liikennöi Nysse kalustoa. Matkustan ko. linjalla usein ja aina on ollut upea auto. Aivan timantti. Kuljettajatkin ovat kertoneet että niin mukavilla paikkureilla eivät ole ikinä ajaneet vaikka ovat useallekin paronille urallaan työskennelleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuljettajat ovat hienoimpia herrasmiehiä jotka auliisti palvelevat matkustajia. Ja pitävät huolta myös pienistä koululaismatkustajista. Palvelu on aivan timanttia. Kuten autotkin. Kiitän liikennöitsijää superhyvästä palvelusta!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kuljettajat ovat hienoimpia herrasmiehiä jotka auliisti palvelevat matkustajia. Ja pitävät huolta myös pienistä koululaismatkustajista. Palvelu on aivan timanttia. Kuten autotkin. Kiitän liikennöitsijää superhyvästä palvelusta!

    Onkos Kimmo joutunut nysse-linjoillekin ajelemaan? Eikö tyhjien penkkien kuljetus kolmostiellä enää kiinnostakaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onkos Kimmo joutunut nysse-linjoillekin ajelemaan? Eikö tyhjien penkkien kuljetus kolmostiellä enää kiinnostakaan?

    Kimmo ajaa nykyisin melko vähän. Hän keskittyy enemmän vaativiin johtotehtäviin eikä jouda kirjoittamaan täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Linjalla 47 liikennöi Nysse kalustoa. Matkustan ko. linjalla usein ja aina on ollut upea auto. Aivan timantti. Kuljettajatkin ovat kertoneet että niin mukavilla paikkureilla eivät ole ikinä ajaneet vaikka ovat useallekin paronille urallaan työskennelleet.

    Tässä muutamia huomioita, jotka olen kuullut henkilökohtaisesti eräältä koululaisten vanhemmalta, jonka kaksi lasta kulkevat kouluun mainitulla linja 47:lla.

    1. Useaan kertaan auto jäänyt kokonaan tulematta viime viikkoina tai tullut huomattavasti myöhässä. Ongelmia enemmän pakkapäivinä, mikä viitaisi teknisiin ongelmiin.

    2. Autot sisältä niin kylmiä, että lattiat ovat kuin luistinratoja eikä ilman lakkia ja paksua takkia voi matkustaa.

    3. Osa autoista vanhoja, ilmeisesti sopimuksen vastaisia. Muutaman kerran ollut myös nysse-väreistä poikkeavaa kalustoa. Tätä en itse pidä isona virheenä, hyvä kun linja hoidetaan varakalustolla, mutta kertoo sekin jotakin kaluston luotettavuudesta.

    4. Koululainen oli kertonut yhden auton sisälle joskus tulevan pakokaasua muistuttavaa hajua.

    5. Autot jatkuvasti päältä pesemättä.

    Minulla ei ole syytä epäillä näiden havaintojen luotettavuutta, mutta kertoo todella "timanttisesta" laadusta ja luotettavuudesta. Miksiköhän liikenteen tilaaja ei tässäkään tapauksessa tee mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kerrohan Kimmo, ovatko asiat oikeasti näin huonolla tolalla? Vai kuitataanko tämäkin paronimielisten loanheitolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kerrohan Kimmo, ovatko asiat oikeasti näin huonolla tolalla? Vai kuitataanko tämäkin paronimielisten loanheitolla?

    Ei johtaja kirjoita tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tässä muutamia huomioita, jotka olen kuullut henkilökohtaisesti eräältä koululaisten vanhemmalta, jonka kaksi lasta kulkevat kouluun mainitulla linja 47:lla.

    1. Useaan kertaan auto jäänyt kokonaan tulematta viime viikkoina tai tullut huomattavasti myöhässä. Ongelmia enemmän pakkapäivinä, mikä viitaisi teknisiin ongelmiin.

    2. Autot sisältä niin kylmiä, että lattiat ovat kuin luistinratoja eikä ilman lakkia ja paksua takkia voi matkustaa.

    3. Osa autoista vanhoja, ilmeisesti sopimuksen vastaisia. Muutaman kerran ollut myös nysse-väreistä poikkeavaa kalustoa. Tätä en itse pidä isona virheenä, hyvä kun linja hoidetaan varakalustolla, mutta kertoo sekin jotakin kaluston luotettavuudesta.

    4. Koululainen oli kertonut yhden auton sisälle joskus tulevan pakokaasua muistuttavaa hajua.

    5. Autot jatkuvasti päältä pesemättä.

    Minulla ei ole syytä epäillä näiden havaintojen luotettavuutta, mutta kertoo todella "timanttisesta" laadusta ja luotettavuudesta. Miksiköhän liikenteen tilaaja ei tässäkään tapauksessa tee mitään?

    1. Linja 47 ei liikennöinyt hiihtolomaviikolla.

    2. Talvella matkustajilla luonnollisesti on talvivaatteet eikä autoja pidetä saunoina ettei bussimatkan ajaksi tarvitse riisuutua.

    3. Koululaiset eivät tiedä sopimuksia eikä autojen ikää. Paronipropagandaa. Linjan 47 autot ovat lähes uusia.

    4. Jotkut ihmiset käyttävät voimakkaita ja erikoisentuoksuisia parfyymejä. Haju on saattanut tulla toisesta matkustajasta.

    5. Paunun sukuoikeusaikaisia paikkureita likaisempia tuskin voi ollakaan. Niitä ei todellakaan pesty edes syystalven lokakeleillä. Linjan 47 autot ovat puhtaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Varsin tyypillinen vastaus. Kaikki kielletään ja syytetään muita.
    1,Ei puhuttu talvilomaviikosta
    2.Osin totta, mutta ei ne lattiat saisi jäässä olla.
    3.Kuka sanoin koululaisten pitäneen autoja sääntöjen vastaisena.
    4.Kovin parfyymi ei tuoksu pakokaasulta.
    5.Paunu piti kalustonsa kunnossa ja siistinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Miksi sitten kuljettajat, toisinaan jopa paatoksellisesti, kehuvat työnantajaansa ja sen kalustoa? Työhyvinvointi on menestyvälle yritykselle niin kovin tunnuksellista. Lisäksi Aamulehdestä luin joku aika sitten että liikennöitsijä on ketterän innovatiivinen ja onnistunut kääntämään jopa koronakriisin ja aluksi katkeralta tuntuneen kilpailutustappionsa kultakaivokseksi. Kuuleman mukaan firmassa ollaan nyt suorastaan kiitollisia että hävisivät erään tavoittelemansa reitin kilpailutuksen. Monesti vastoinkäymiset vahvistavat ja avaavat tietä tähtiin. Näin on tässäkin käynyt. Nyt suunnitelmissa on pakettimatkoja Pirkanmaalta Hirvaskankaalle, Huutokauppakeisarin paratiisiin. Pikkulinnut lauloi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mutta nyt en ehdi kirjoittaa enempää propagandaa täällä tällä kertaa. Pitää hypätä V130:n rattiin taas. Vaikka eipä sillä, ei siellä matkustajia ole, mutta pakko silti mennä että saan pitää tämän johtajan paikkani

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tänään aamulla oli taas ollut Oriveden suunnalla pakkasongelmia. Siksi Suurelle Johtajalle tuli kiire kääntää keskustelu toiseen suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tänään aamulla oli taas ollut Oriveden suunnalla pakkasongelmia. Siksi Suurelle Johtajalle tuli kiire kääntää keskustelu toiseen suuntaan.

    Onneksi Oriveden suunnalla ei jouduta kärsimään enää tuuliongelmista tyyliin https://www.kmvlehti.fi/uutiset/art-2000006810412.html

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Onneksi Oriveden suunnalla ei jouduta kärsimään enää tuuliongelmista tyyliin https://www.kmvlehti.fi/uutiset/art-2000006810412.html

    Kimmolla on nyt kova tarve vältellä todellisia ongelmia. Taas tänään oli jäänyt koululaisia pois koulusta puuttuvan kyydin vuoksi, mikähän oli syy tällä kerralla? Lisää tietoa on tullut myös täällä esillä olleista muista ongelmista. Yksi autoista on koko talven ollut niin kylmä, että sisällä on oikeasti ollut pakkasta. Kuljettajatkin kuulemma käyttävät tässä autossa paksua talvitakkia, pipoa ja hansikkaita ajaessaan. Lisäksi yhteen autoon tulee matkustamoon jotakin kitkerää hajua toisinaan. Näistä asioista ovat kertoneet niin monet koululaiset, että mistään huhuista ei enää voi olla kyse. Tässä olisi markkinointipäällikölle vähän selittämistä, vai jatkuuko ongelmien kieltäminen? Tässä on myös taas kerran syytä ihmetellä ostavan viranomaisen toimettomuutta asioiden kuntoon saattamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eiköhän kyse ole siitä että ei vaan ole enää rahaa laittaa raatoja kuntoon. Esimerkiksi nuo scania omniexpressit on kiistatta kalliita ylläpidettäviä. Niissä lämmityslaitteet reistailee jatkuvasti ja ovat tosi herkkiä autoja homehtumaan. Saattaa olla kyse ihan tästäkin. Mutta jos jotain autoa ei ole varaa pitää kunnossa niin eikös se pitäisi kiikuttaa tunkiolle ja hankkia parempi tilalle. Ja jos siihen ei pysty niin löisi reilusti hansikkaat tiskiin ja antaisi hommat oikeille operaattoreille.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mutta nyt en ehdi kirjoittaa enempää propagandaa täällä tällä kertaa. Pitää hypätä V130:n rattiin taas. Vaikka eipä sillä, ei siellä matkustajia ole, mutta pakko silti mennä että saan pitää tämän johtajan paikkani

    AqPoista leikepöydän kohteita pyyhkäisemällä niitä

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Eiköhän kyse ole siitä että ei vaan ole enää rahaa laittaa raatoja kuntoon. Esimerkiksi nuo scania omniexpressit on kiistatta kalliita ylläpidettäviä. Niissä lämmityslaitteet reistailee jatkuvasti ja ovat tosi herkkiä autoja homehtumaan. Saattaa olla kyse ihan tästäkin. Mutta jos jotain autoa ei ole varaa pitää kunnossa niin eikös se pitäisi kiikuttaa tunkiolle ja hankkia parempi tilalle. Ja jos siihen ei pysty niin löisi reilusti hansikkaat tiskiin ja antaisi hommat oikeille operaattoreille.

    Kyse on juurikin siitä, että rahaa ei ole vanhemman kaluston kunnossapitoon. Tässä on käsittääkseni kyseessä kuitenkin paikkuribussit eikä Omniexpressit. Yrityksen useilta kuljettajilta on kuulunut saman suuntaisia viestejä, että kalusto tosiaankin on huonossa kunnossa ja vain välttämättömimmät korjaukset tehdään. Minäkin ihmettelen, että miksi liikenteen tilaaja ei tee mitään, jos Oriveden suunnan liikenteestä kantautuvat huhut ovat kaikki tosia. Näitä huhuja on kuulunut jo niin monilta suunnilta, myös kuljettajien kertomina, että tuskin ovat pelkkiä huhuja. Odotamme mielenkiinnolla, miten pitkän näitä ns. oikeamielisiä liikennöitsijöitä suojellaan ja katsotaan läpi sormien.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kimmolla on nyt kova tarve vältellä todellisia ongelmia. Taas tänään oli jäänyt koululaisia pois koulusta puuttuvan kyydin vuoksi, mikähän oli syy tällä kerralla? Lisää tietoa on tullut myös täällä esillä olleista muista ongelmista. Yksi autoista on koko talven ollut niin kylmä, että sisällä on oikeasti ollut pakkasta. Kuljettajatkin kuulemma käyttävät tässä autossa paksua talvitakkia, pipoa ja hansikkaita ajaessaan. Lisäksi yhteen autoon tulee matkustamoon jotakin kitkerää hajua toisinaan. Näistä asioista ovat kertoneet niin monet koululaiset, että mistään huhuista ei enää voi olla kyse. Tässä olisi markkinointipäällikölle vähän selittämistä, vai jatkuuko ongelmien kieltäminen? Tässä on myös taas kerran syytä ihmetellä ostavan viranomaisen toimettomuutta asioiden kuntoon saattamiseksi.

    Taas menneellä viikolla Oriveden nysse-linjalla oli ollut vara-auto, jossa ei koululaisten mukaan ollut minkäänlaista lämmitystä, vaikka pakkasta oli yli 10 astetta kylmimpinä aamuina. Kun joukkoliikennelautakunnan "suojelusenkeli" ei ehkä enää voi katsoa näitä jatkuvia sopimusrikkomuksia läpi sormien, saattaa käydä samoin kuin otp:lle kävi Oulussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    En hyväksy tätä viestiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    En hyväksy tätä viestiä.

    Markkinointipäällikön ei tätä tarvitsekaan hyväksyä, eihän häneltä kysyttykään. Lasten suusta yleensä kuuluu totuus, ja tätä totuutta on pitkin talvea kuultu melkoisen paljon Oriveden koululaisilta. Tämä totuus on sen verran kylmää, että edes markkinointipäällikkö ei kuuntele tätä korvat punoittamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Vara-auton vaatimukset on pienemmät kuin varsinaisella kalustolla. Lapset eivät sopimuksia tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    VL:n kalusto on ensiluokkaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    VL:n kalusto on ensiluokkaista.

    En hyväksy tuota mielipidettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Vara-auton vaatimukset on pienemmät kuin varsinaisella kalustolla. Lapset eivät sopimuksia tunne.

    Tietääkseni vara-auto voi olla väreiltään erilainen ja vuosimalliltaan vanhempi. Sanomattakin on selvää, että lämmityksen pitää toimia talvella jos ihmisiä kuljetetaan. Mutta kun ei ole toimivia ja kunnossa olevia autoja, niin mistäs sellaisen teet. Korjaamolta varmasti löytyisi, jos saataisiin hieman remonttivelkaa lyhennettyä.

    Äänestä

Kyllä ei voi kuin ihmetellä näitä horinoita. Valkeakosken Liikenne on arvostettu liikennöitsijä eikä pahansisuinen paronipuhina sitä muuksi muuta. Jopa niin arvostettu, että itse Lauri Helke antoi neuvojaan, vaikka kilpailijoita ollaan, kuinka tie tähtiin aukeaa ja on nyt auki. Onnibus-yhteistyön hedelmä on iso ja paronit lienevätkin siittä kateellisia. Muuten ei tällaista kirjoittelua arvostetusta liikennöitsijästä voi ymmärtää. Paronien taholta arvostus loppui kun VL rohkeni astua sukuoikeusreviireille. Muiden osalta arvostus yhä suurempaa. Go, VL, go!

Äänestä
  • Tästä VL:n uudesta toimintatavasta kertovat omaa kieltään myös viimeisten vuosien tilinpäätökset. Alamäki on ollut ennen näkemättömän jyrkkä, eikä loppua ole näkyvissä. Oppikirjaesimerkki siitä, miten aikaisemmin erityisen hyvin hoidettu yritys ajetaan alas muutaman tilikauden aikana. Olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella muita kuin Lauria ja Kimmoa...

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tästä VL:n uudesta toimintatavasta kertovat omaa kieltään myös viimeisten vuosien tilinpäätökset. Alamäki on ollut ennen näkemättömän jyrkkä, eikä loppua ole näkyvissä. Oppikirjaesimerkki siitä, miten aikaisemmin erityisen hyvin hoidettu yritys ajetaan alas muutaman tilikauden aikana. Olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella muita kuin Lauria ja Kimmoa...

    Juuri luki lehdessä kuinka hyvin koskilaisilla menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Onnibussin kerholehdessä vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Juuri luki lehdessä kuinka hyvin koskilaisilla menee.

    Lehdessä lukee juuri niin kuin haastateltava haluaa toimittajan kirjoittavan. Toimittajat eivät yleisesti ottaen tunne tunne toimialaa, joten heille voi kertoa melkein mitä tahansa. VL:n liikevaihdosta on n.30 % tappiota, eli jos koskilaisilla menee hyvin iin miten huonosti ovatkaan asiat niillä joilla menee huonosti?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Waltikassa on erinomainen baarimikko

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Lehdessä lukee juuri niin kuin haastateltava haluaa toimittajan kirjoittavan. Toimittajat eivät yleisesti ottaen tunne tunne toimialaa, joten heille voi kertoa melkein mitä tahansa. VL:n liikevaihdosta on n.30 % tappiota, eli jos koskilaisilla menee hyvin iin miten huonosti ovatkaan asiat niillä joilla menee huonosti?

    No, tilikauden 1.2.2021 - 31.1.2022 tulos oli tosi surkea, mutta juuri päättyneen tilikauden tuloksesta meillä kenelläkään ei ole mitään tietoa, joten odotellaan nyt kesäkuun alkuun, jolloin viime vuonnakin VL:n tilinpäätös julkistettiin. Tutkitaan, ennen kuin hutkitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "tilikauden 1.2.2021 - 31.1.2022 tulos oli tosi surkea,"

    Investoitiin tulevaisuuteen. Ettei olisi käynyt kuten Paunulle kävi: muut veivät markkinan. Millä sen saa takaisin? Ei helpolla eikä halvalla ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Onnbuskin investoi korona-aikana tulevaisuuteen. Nyt on sadonkorjuun aika. Lauri on NERO.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Onnbuskin investoi korona-aikana tulevaisuuteen. Nyt on sadonkorjuun aika. Lauri on NERO.

    Lienet unohtanut, että tuo nero kuljettaa nyt propsia jossakin Itä-Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "tilikauden 1.2.2021 - 31.1.2022 tulos oli tosi surkea,"

    Investoitiin tulevaisuuteen. Ettei olisi käynyt kuten Paunulle kävi: muut veivät markkinan. Millä sen saa takaisin? Ei helpolla eikä halvalla ainakaan.

    "Investoitiin tulevaisuuteen. Ettei olisi käynyt kuten Paunulle kävi:"

    Mitenkähän tuottava tuo investointi on ollut? Jotain voinee päätellä siitä, että pari kuukautta sitten Tampereelta ajettiin M-P-päivinä 23 lähtöä viikossa, tällä viikolla lähtöjä on
    15 viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Raskaat kuormat

    järki viimein voittaa ja vuoroja sopeutetaan kysynnän mukaan. Yhtiön konttorilla lienee käyty kitkerät keskustelut siitä, että aikoinaan uskottiin punapöksyjen vedätystä. Viimeinen tilinpäätös kertoo karua kieltään toiminnan tuloksellisuudesta. Jos yritys tekee liikevaihdostaan 30 % silkkaa tappiota ja saman aikaisesti kalusto lahoaa käsiin, ei voida puhua mistään investoinnista tulevaisuuteen. Paremminkin investointi yhtiön lopettamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    "Investoitiin tulevaisuuteen. Ettei olisi käynyt kuten Paunulle kävi:"

    Mitenkähän tuottava tuo investointi on ollut? Jotain voinee päätellä siitä, että pari kuukautta sitten Tampereelta ajettiin M-P-päivinä 23 lähtöä viikossa, tällä viikolla lähtöjä on
    15 viikossa.

    Todellisuudessa M-P päivinä ajetaan Tampereelta 25 yhteyttä viikossa Vantaalle/Helsinkiin ja Valkeakoskelta 30 yhteyttä viikossa Vantaalle/Helsinkiin. Helsingistä/Vantaalta ajetaan 30 yhteyttä viikossa Tampereelle. Siihen vielä viikonloppuvuorot päälle.

    Montakos viikkovuoroa Paunu ajoi 2019? Ja montakos tällä hetkellä? Pudotusta lienee 90%. Onkohan konttorilla käyty kitkeriä keskusteluja markkinaosuuksien menetyksistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ero on siinä, että ennen koronaa lentokentälle ajettiin lähes täysillä autoilla. Tällä hetkellä matkustajamäärät ovat paljon tuon ajan alle. Lentokenttävuorot eivät enää ole läheskään niin kannattavia kuin aikana ennen koronaa. VL voisi myös hieman miettiä, kuinka pitkään yrityksen talous kestää rahan polttamisen. Neuvoa voisi kysyä joltakin muulta kuin Kimmolta, jos haluaa oikean ja todenmukaisen vastauksen.

    Äänestä

Eiköhän VL:n alamäki alkanut, kun Vekka vei alihintaan Tampereen vuorot. Ei oo Vekan tilinpäätöskään hyvä.

Äänestä
  • Vl ostaa uutta kalustoa vasta kun on tarvis.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Vl ostaa uutta kalustoa vasta kun on tarvis.

    Tarve olisi huutava jo tällä hetkellä, mutta kun ne kaupat ovat siitä yhdestä pikku asiasta kiinni...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Vl ostaa uutta kalustoa vasta kun on tarvis.

    Tarve olisi todellinen, jos meinaavat jatkaa Helsinkiin ajoa. Asiakkaat eivät montaa kertaa matkusta epämukavassa ja ahtaassa lähiliikenneautossa. Tilanne on vaikea, jos nykyisiä lähiliikenneautoja lähdetään vaihtamaan paremmin pikavuoroon sopiviin, vanhoista ei saa käytännössä edes käsirahaa uusien ostamiseen. Siksi ajetaan vanhoilla niin pitkään kuin mahdolista.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    V130 autot on hyvin mukavia. En ymmärrä miksi niistä valitetaan niin kovin. T. Niko

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    V130 autot on hyvin mukavia. En ymmärrä miksi niistä valitetaan niin kovin. T. Niko

    En hyväksy tätä niko-sara-kimmon tulkintaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen huolissani. Taloon ei ole enää ostettu uusia busseja lainkaan. Vanhoilla romuilla katureilla vain ryskytetään menemään pikavuoroja. Mitä ennen Suomen arvostetuimpiin linja-autoyhtiöihin kuuluneelle valkeakosken liikenteelle on tapahtunut? Ei kai vain shartter lupin Henki ole ottanut yhtiöstä yliotettaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu