Digilompakko/ID tulee olla erillinen laite

Anonyymi-ap

Samoin kuin passit ja henkilökortit, ihan oma laite ja alusta.
Ei pilvipalvelu vaan laitteessa oma muisti johon tallennetaan rahat, kuvat, tunnisteet.
Laitteessa sormenjälkiaktivointi ja pinkoodi.
Maksun tulee tapahtua ilman pilvi palveluja ja nettiyhteyksiä laitteelta laitteelle.
Laitteet voidaan kyllä parittaa netin kautta jo olemassa olevilla stantardeilla, joten etämaksukin onnistuu.
Laite itsessään on jo lompakko ja valtio voi ohjata lompakon luotto-ominaisuutta ja rajaa.
Eli koroton luotto ominaisuus ja tarpeen mukaan sitä voi säätää eri tilanteissa.
Kuten jos valtio vaatii tai kehottaa ostamaan sähköauton, se säätää luottorajan, jotta se on kaikille mahdollista.

Ajatelkaas kun kaikki perintätoimistojen ryöstettävinä olevat saisivat luotto-ominaisuuden käyttöönsä, velat tulisi kuitattua ja se velka lyhenisi eikä kasvaisi korkoa, loppuisi monien velkavankeus ja ongelmat sekä ryöstö sieltä missä ei ole.
Se on todella törkeää toimintaa edes sallia laiton ja kallis koronkiskonta perintä.

Rahasta tulee tiedosto ja se on reittikartta ja siihen tallentuu koko reitti ja laitetunnukset.
Näin voimme myös seurata kuinka veronmaksajien rahaa pestään hyväveljille.
Esim. kehitysapuna lähetetty avustus afrikkaan löytyykin kehitysapua äänestäneen poliitikon lompakosta ja koko pesureitti selviää.
Verokirstu-Kehitysapukassa-afrikankehitysrahastotili-raytheonasekauppa-osinkotili-afrikkakomisaarinlaite.
Vaikka reitin piti olla:
Verokirstu-Kehitysapukassa-afrikankehitysrahastotili-koulurakennusprojekti-afrikkalainen tyämiäspalkka-kauppaketjubocoboco-kaupantätipalkka-bocdocobaari.....jne.

Sitten yksi tasavero kaupoissa (alv) ja verokirstussa se Verokirstun rahan reitti tarkastetaan ja valvotaan, että kaikki on OK.
Muut rahanliikkeet ja alkuperät ja laitetunnukset valvoo ja tarkastaa tarvittaessa poliisi kun ID päivitetään ja laitteen tiedot varmuuskopioidaan poliisille talteen.
Raha toimii FIFO systeemillä.

Rahan siirrosta puolin ja toisin tulee kuitti, eli takuulappukin on aina mukana.
kassakuitti tallentuu kuittimuistiin ja sinne tallentuu käyttäjälle myös kaikki siirrot mitkä voi upata vaikka tekstinkäsittelyohjelmaan ja tulostaa jos tahtoo, taikka siellä pysyy muistissa.
16gb muisti riittää koko elinajan kuitteihin.

Pääasia että maksuliikenne tapahtuu laitteelta laitteelle, eikä tarvitse kolmatta osapuolta vakoilemaan ja keräämään tietoja.
Näin kamsaminen kaupoissa onnistuu vaikka internetti olisi pimeänä taikka joku häiriö linjoissa.

Rahansiirto toimii ensisijaisesti optisesti, laitteessa voi olla myös bt, wifi muu langaton radio yhteys.
Laitteessa on turvallinen nimh akku, ladataan langattomasti, laite on vedenpitävä ja iskun kestävä saa lataus/toimintavirtansa aina maksupäätteillä ja kotilatureissa.

25

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten koko rahan liikkeellelasku ja luontijärjestelmä muuttuu.
      Kaikki uusi valtion liikkeelle laskettu raha on laskettava liikkeelle infran rakentamisen ja uudistamisen kautta.
      Eli silloin tulevat tiet, koulut, junaradat, vanhainkodit, lentokentät, sairaalat, terveysasemat, ym. kuntoon, eikä kukaan voi sitä estää.
      Ihmiset voivat laskea rahaa liikkeelle laitteen luotto-ominaisuudella joka on kaikille sama, vaikka oletuksena 50 000.
      lisäluottoa voi hakea sitten muualta.

      Nykyisiin velkoihin tulee no bail out ja yhteisvastuut poistetaan.
      EI KERJÄÄMISTÄ EIKÄ YHTEISVASTUITA!!!!!
      Korot jäädytetään nollaan, velat ei kasva ja ne maksetaan pois.
      Eli pankit ja sijoittajat ym. välikädet pois valtionveloista, niin ne lyhenevät pois itsestään.
      Ihmiset voivat maksaa ulosotot ja muut velat ja lainat pois laitteen korottomalla luotto-ominaisuudella pois ja vapautua velkakierteestä.
      EI UUSIA KONKLAAVEJA EIKÄ VELKAVANKEUTTA JA ORJUUTTAMISTA!!!!!

      Ja talous alkaa porskuttamaan kun kauppa käy ja ihmiset vapautuvat orjuudesta.

      Sitten minimipalkka johon raha sidotaan ja minimipalkka on sidottu koulutukseen ja koulutustasoon.
      Rahan arvo on suoraan verrannollinen osaamiseen ja koulutuksen laatuun ja siten työn arvoon ja sen laatuun.
      Laatu ja arvo kulkevat käsi kädessä.
      Valtioiden välillä on rahalle oma arvonsa koulutukseen perustuen.
      Esim. afrikan kympillä saa työvoimaa tunniksi joka ei osaa edes lukea, Suomen kympillä saa 9v peruskoulun käyneen moniosaajan työvoimaa tunniksi.

      Eli jos afrikka haluaa että rahallaan on arvoa, se painaa lisää rahaa infran kautta ja silloin syntyy kouluja, koulutustaso nousee, työpaikkoja ja maa kehittyy automaattisesti ja se nousee muiden maiden tasolle hyvinvoinnissa nopeasti.
      Koulutetut ihmiset ymmärtävät että lapsia ei kannata tehdä enempää kuin on varaa ruokkia ja silloin väestönkasvu tasoittuu.
      Toisaalta taas Suomessa kun saamme turhan byrokratian ja orjuutuksen ja korruption pois, niin syntyvyys nousee, koska elämä on mukavaa täynnä mahdollisuuksia eikä kurjuuttamista ja orjuuttamista.

      Kansalaispalkka käyttöön ja se on kaikille sama.
      Maksetaan heille jotka eivät saa palkkaa.
      Eli työttömille, sairaille, lomalla oleville, ase/siviilipalveluksessa oleville.
      Sairasloma maksetaan kansalaispalkkana, myös vuosilomat pekkaset ym maksetaan kansalaispalkkana.
      Näin yritysten kilpailukyky kasvaa ja hinnat laskevat ja palveluita menee kaupaksi.
      Palkkaa ei veroteta, pelkkä tasavero, kaikille sama, eli ALV.
      Silloin työnteko kannattaa kun palkalla tulee toimeen ja on varaa ostaa palveluita.
      Harmaa talous katoaa ja ihmiset voivat tehdä toinen toiselleen töitä ilman höpö höpö ryöstöveroja.
      Eläkeläisetkin jotka ovat jatkossa kansalaispalkalla, voivat myös tehdä töitä halutessaan.

      Sellaista

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍒 ­­­N­y­m­f­o­m­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177413152

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Kaikki kaupat varautukoon järjestelmäromahdukseen.
      Eli kassoille jokin padikone tai läppäri toimimaan kuin vihkona.
      Lasertulostin myös.
      Jos maksuliikenne tökkii jostain syystä kauppa sujuu normaalisti henkkareita vastaan.
      Summa kirjataan ylös ja maksetaan kun järjestelmä jälleen toimii tai uusi rinnakkaisjärjestelmä tulee tilalle.
      Voi myös tulostaa laskun ja asikas voi maksaa maksupäätteellä tai kotonaan jos pankkipalvelut toimii.

      Näin kauppa voi edelleen toimia normaalisti vaikka netti ja yhteydet menisi pimeäksi.

      Yhteiskunta on liian riippuvainen pankeista ja niiden yhteyksistä ja tietoverkoista.
      Sen takia ei voi antaa kaiken pysähtyä jonkin kolmannen osapuolen takia kun yksinkertaiset ratkaisut ovat kuitenkin mahdollisia ja rinnakkaisjärjestelmän saa aikaiseksi vaikka pelkällä paperivihkolla ja kynällä.

      Sinne vaan kirjataan.
      Matti Möttönen hetu345354-745T pvm 12.3.2023klo 17:45;23 Summa 123,45€
      ja kuitin tunnus ehkä.

    • Anonyymi

      Ja sitten EU tutkikoon minne meni "koronapaketti".
      Siinä on miljardien arvoista korruptiota tutkittavaksi.
      Ja ne selenskin saamat rahatkin tutkitte, niin näette mitä rahoitatte.
      Ja paljon muutakin tutkittavaa olisi poliitikkojen asioissa ja päätöksissä.

      Nyt olisi aika kitkeä se korruptio.

      • Anonyymi

        Laitteet menee hukkaan ja reistaa, ihonalainen digikulku ja ostolupa tulee sitten lopuksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitteet menee hukkaan ja reistaa, ihonalainen digikulku ja ostolupa tulee sitten lopuksi.

        Ihonalainen laite ei tule.
        Se perustuu pilvipalveluun ja joku kolmas osapuoli voi sinua seurata ja sabotoida.
        Laite on paras, siinä on passi id lompakko kaikki.
        Jos sinulla on siru, rosvo voi katkaista kätesi.
        Nyt se vie laitteesi ja samalla hän on varastanut valtion laitteen ja saa kaikki armeijat ja poliisit peräänsä.

        Ei mitään ihonalaisia juttuja, niissä on oma vaaransa ja ihmisellä on oikeus olla ottamatta kehoonsa mitään sirua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitteet menee hukkaan ja reistaa, ihonalainen digikulku ja ostolupa tulee sitten lopuksi.

        Jos sinulla on siru kädessä, niin onnea vaan jos käytät induktiotasoa.
        kunnon virtapiikki ja POKS.

        Laite, eikä mitään istutuksia ihonalle ja pilvipalveluita tietoturvaongelmien kanssa.


    • Anonyymi

      Great resettiä ei tule vaan järjestelmäsiirtymä oikeaan ja hyvään sekä toimivaan ja tasa-arvoiseen rinnakkaisjärjestelmään.
      Vanha pankkien korkoryöstö orjuutusjärjestelmä poistuu ja sieltä kun siirtyy rahaa taikka omaisuutta uuteen järjestelmään, niin tutkitaan alkuperät.
      Vanha järjestelmä poistuu ja vanha raha mitätöidään, eli sinne meni piilotetut rahat ja palkkiot.

      Digitaalijärjestelmä jonne kirjataan omaisuus, on oltava valtion hallinnassa, ei kolmannen osapuolen muokattavissa.
      Se on myös rinnakkaisjärjestelmä ja käyttöjärjestelmä, mutta asiakirjat tulee silti olla paperilla, jotta mikään vieraan tahon hakkeri ei pysty hävittämään taikka vääristämään kenenkään tietoja.
      Kaikki omaisuus ja omistuskirjat on jatkossa siinä digilaite lompakossa ja vain poliisilla on varmuuskopiot laitteista.
      Se ei saa olla puhelin, puhelinta voi vakoilla etänä ja ottaa screenshotteja ym.

      digijärjestelmä varsinkin verkko ja pilvipalveluna on altis hyökkäyksille ja kolmansiin osapuoliin ei voi luottaa.
      Täytyy olla valtion valmistama ja valvoma.

      kun digi lompakko, kukaan ei voi varastaa luottokorttia koska maksetaan laitteella laitteeseen ja varmistetaan sormenjäljellä tai pin koodilla ja laitetunnukset tallentuvat rahaan way pointteina.
      Kaikilla on kansalaispalkka ja mahdollisuudet, joten ei tarvitse varastaa ja jos varastaa, niin se on helppo jäljittää.

      Sitten ne huumekartellit maailmasta ajetaan alas hallitusti.
      He vähentävät toimintaansa ja muuttavat sen lailliseksi valmistukseksi lääkekäyttöön ja joutuvat valvonnan alle taikka vankilaan.
      Aseet riisutaan ja työntekijöidensä oikeuksia valvotaan siirtymäaikana.
      Huumekäyttäjille tarjotaan paikka vieroitukseen jossa saavat puhdasta tuotetta vieroitusoireisiin ja terapiaa tms. hoitoa ja koulutusta ja pystyvät palaamaan kadulta yhteiskuntaan.

      väkivaltarikoksista ja muista rikoksista määrätään kova tuomio ja vankeus muutetaan pakkotyöksi.
      Vankeus vankilahotellissa maksaa yhteiskunnalle eikä uhri saa korvausta, mutta pakkotyöllä rangaistus muuttuu rangaistukseksi, uhri saa korvauksen, vanki joutuu maksamaan myös oman ylläpitonsa ja sopeutuu jo automaattisesti työyhteiskuntaan.
      Hän oppii siitä, että jos varastaa tai tekee rikoksen, niin sen joutuu pakkotyöllä maksamaan eli kannattaa hakea töitä ennemmin kuin varastaa ja olla tekemättä rikoksia mikäli tahtoo itse vapauden koska vahingot joutuu korvaamaan työllä eikä vankilan täyshoitohotellissa.

    • Anonyymi

      Sitten se kansalaispalkka on päiväkohtainen.
      maksetaan kun kirjaat kuukausi ilmoitukseen päivälle sairasloma, pekkanen, loma, vapaa, työtön, eläke taikka mitä tahansa muuta kuin palkkatyö+tuntimäärä.
      Kaikki palkkatyö kohdat voi jokin viranomainen taikka botti tarkastaa, että minimipalkka on toteutunut.
      Palkkatyöstä kertyy eläkettä jolle maksetaan korkoa ja eläkesumma maksetaan sitten könttäsummana kun saavutetaan eläkeikä ja se toimii myös vakuutena, että voi hakea laitteelleen isompaa luottoa yli sen kaikille sama 50 000.

      Valtio voi ottaa lainaa siitä eläkerahasta ja maksaa sinne korkoa.
      Eläkeläinen saa myös pienen lisän kansalaispalkkaansa joka koostuu infran ja kaivosteollisuuden ja muun valtion bisneksen tuotosta.
      Tällä lisällä turvataan myös takaisinmaksu, mikäli jollain ei ole eläkettä ja on laitteellaan 50 000 miinusta, niin se maksetaan viimeistään seläkkeellä sillä lisällä nollille.

      Ei velkavankeutta jatkossa enää kenellekään ja kaikki hoituu kuin itsestään.
      ja ihmisillä on mahdollisuus perustaa firma, eikä kukaan välikäsi ole sotkemassa tai estämässä tarvittavien hankintojen kanssa.
      Kilpailu on helpompaa ja saadaan suurimmat jätitkin kuriin ja hinnat kilpailtua kohdilleen.
      Korruptio ja sabotaasi loppuu.

    • Anonyymi

      Sitten kansalaispalkalla saadaan myös peliteollisuus porskuttamaan, turnajaisia, kilpailuja ja virtuaalitodellisuutta kehitettyä.
      Sohvaperunat voivat ostaa luotollaan kalliin virtuaalipuvun ja sotapeleistä ja peleistä tulee myös fyysistä kuntoilua.
      Hiiri ja näppis vaihtuu pukuun, juoksumattoon ja aseisiin.

      Puolustusvoimatkin voivat seurata parhaimpien sotapelaajien striimejä ja oppia uusia taktiikoita....

      Olisko hienoa?

      Kaikki paskahommat automatisoidaan ja työstä tulee mielenkiintoisempaa.
      Yksitoikkoinen työ vaihtuu haastavampaan.
      Huoltotyötä riittää kun robotit poimivat marjoja ja mansikoita ja tomaatteja ja täyttävät kaupan hyllyjä.

      hinnat halpenevat ja voitot kasvavat ja ihmiset pääsevät paskatyöstään toteuttamaan omia unelmiaan, perustamaan oman yrityksensä ja tienaamaan omilla innovaatioillaan ja harrastuksillaan.......

      • Anonyymi

        Energiantuotantoa nostetaan ja painetaan energian hinta alas.
        Käyttöön vety, metanoli ja muut valmistettavat polttoaineet.
        Lentokoneista tehdään tilavampaa luksusta piukkaan ahdettujen karsinoiden sijasta.
        Samoin bussit ja junat, silloin niitä tehdään lisää ja niillä on mukavampaa matkustaakin.
        Työllisyys lisääntyy turismi porskuttaa ja mitä kaikkea vielä.

        Sähköautojen akkukapasiteettia pienennetään pelkäksi bufferiakuksi ja loput korvataan vety taikka metanoli kennolla taikka moottorilla generaattoria pyörittämään.
        Hinnat putoaa kun se akku on sähköauton kallein kulutusosa.
        Metanolimoottorissa on korkea hyötysuhde, jopa 70%.
        tankillisella metanolia pääsee tuhansia kilometreja, moottoria voi käyttää jatkuvasti parhaalla hyötysuhteella vaikka15kw teholla ja bufferiakku hoitaa kiihdytykset 200kw asti tai yli, jarrutusenergian talteenoton ja virtapiikkien tarpeet ym.

        Hinta putoaa ja voi valita latausmoottorin onko se vety, metanoli, kaasu tms mitä sitten markkinoille tuleekin.

        Bufferiakkuihin panttisysteemi, niin pysyvät huollettuina ja kunnossa sekä kierrätettyinä ja valmistaja pystyy seuraamaan niiden kuntoa ja kestoa ja kehittämään niitä.


      • Anonyymi

        Ja kun puolustusvoimat siirtyvät robotti sotilaisiin, meidän parhaat sotapelaajat ovat kehittäneet niille parhaat taktiikat opittaviksi ja voivat jopa etäohjata näitä robotteja aidoissa sotatilanteissa, mikäli sellaisia tulee.

        Kunhan vain annetaan vapautta ja mahdollisuuksia, niin ihmiskunta pystyy melkein mihin tahansa ja kehittymään.
        Eli kannattaisi pikkuhiljaa sitä orjuutusta ja korruptiota harrastavaa virkamieskartellia alkaa tutkimaan.


    • Anonyymi

      Hankkii sitä rahaa sen verran että muistaa paljon on paljon. Tyhmästi ei ole pakko kasvaa.

      • Anonyymi

        No hanki sinä, kyllä ihmisille pitäisi järjestää enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia tasavertaisesti ja lopettaa kaikki orjuutus.
        Lakien tulee turvata oikeuksia eikä viedä niitä.
        Estää ryöstöjä eikä laillistaa niitä perintäjuttujen ja koronkiskonnan tukemisella.
        Niillä tulee puuttua ongelmiin estämällä kartellien toiminta, eikä rahoittaa niiden toimintaa tukipaketeilla.

        Tämä systeemi on niin korruptoitunut ja mätä, täynnä vikoja, ryöstöä, orjuutusta, epätasa-arvoa että kansa kärsii ja ongelmat vain kasvavat ja lisääntyvät.

        Korjausliike on helppo ja yksinkertainen sekä tehokas.
        Kaikki hyötyvät paitsi kansanviholliset.


    • Anonyymi

      Laitteen latauskela on oltava kahden kelan yhdistelmä, ettei tule jännitepiikkejä yhdensuuntaisessa magneettikentässä tai muussa emp tapauksessa.
      eli tarvitaan vähintään se kaksi kelaa lataamaan vastakkaisilla magneettikentillä ja yhdensuuntaisessa magneettikentässä jännitteet kumoutuvat eikä siis vaurioita laitetta jännitepiikillä.
      Kahdeksikkokela hoitanee asian.
      Mieluiten pieni jännite ja isompi latausvirta rakennettuna suoraan akkuun joka kennolle omansa diodiensa kanssa.
      Esim tyyliin 3snimh akulle 888.

      Laitteella yksinkertainen valikko lompakko, id, omistuskirjat, kuitit jne.
      lompakko, maksa/vastaanota, summa, mahdollinen kuvaus kuittia varten ja hyväksy.
      vastaanottaessa rahaan tulee vastaanottavan laitteen tunnus ja kuitti tallentuu lompakon kuitti lokiin.
      Kaupan kassalla tupakkaa tai alkoholia ostaessa kassan maksupääte voi varmistaa laitteen IDstä iän ja maksu varmistetaan sormenjäljellä laitteen omassa sormenjälkilukijassa.
      Id valokuva saadaan myös tarvittaessa laitteen omaan näyttöön näytettäväksi, sitä ei voi lähettää eikä kopioida, mutta se voi varmistaa täysi-ikäisyyden automaattisesti maksun yhteydessä sitä kysyttäessä.
      Kassalla vaikka tuote k15 k18 k21, niin laite joko hyväksyy maksun tai hylkää ja kertoo k21 ei täyty tms. jolloin kyseinen tuote poistetaan ostoksista.
      ID päivitys tapahtuu poliisin laitteella ja samalla varmuuskopiointi ja maksu minkä tahansa partion toimesta tarvittaessa missä tahansa.
      Siitä tulee poliisiautojen vakiovaruste.
      Istumaan vaan lähimpään poliisiautoon kuvattavaksi ja päivittämään henkkarit ja passit ym.

      laitteelta laitteelle maksu tapahtuu kun pekka ostaa juusolta auton.
      Pekka valitsee lompakko, maksu, 1000€ "auto gth-234" ja hyväksyy ja juuso valitsee vastaanoton 1000€ ja laitteet vastakkain selätysten, optinen linja hoitaa homman.
      kummallakin on kuitti ja siirrettyyn rahaan tallentuu juuson laitetunnus.
      Juuso voi sitten lähettää auton omistuskirjan samalla tavalla pekalle laitteen omistuskirjoista asiakirjoista.

      Samalla tavalla hoituu asuntojen myynnit ja muut omistajan ja omistusten vaihdokset.

    • Anonyymi

      Laitteella on sitten kaikki lääkärintodistuksia, potilastietoja ja reseptejä myöden tallessa, joten potilastietojen salakatseluista ja hakkeroinneista ei ole vaaraa jatkossa.
      Ambulanssikin saa heti tiedot diabeeteksesta tai epilepsiasta.

      Jos joku löytyy pyörtyneenä, kuka tahansa voi tarkastaa pyörtyneen laitteelta omalla sormenjäljellään ja hätä 112 pin koodilla pyörtyneen näytettäväksi annetut sairastiedot sairaskohtauksia varten.
      Laite voi myös antaa alustavasti toimintaneuvoja tai ohjeita kyseisiä tilanteita varten.
      Kuten suojaa pää jos sätkii maassa tai anna mehua tai limsaa jos tärisee, tarkasta pulssi ja hengitys ja käännä kylkiasentoon jos makaa hiljaa ja soita ambulanssi jne.

      Katsojan sormenjälki tallennetaan laitteeseen, ja katselulokia voi laitteen omistaja seurata ja jos joku on salaa katsellut tietoja tai yrittänyt katsella, niin voi tehdä rikosilmoituksen ja poliisi voi haastatella sormenjäljen omistajaa.

      Sellaiseen laitteeseen saa paljon kaikkea hyvää ja hyödyllistä enemmän kuin johonkin ihonalaiseen korporaatioiden suunnittelemaan pilvipalvelusiruun joka vaatii oman lukijalaitteen ja hyväveljen bisnes jälleen kirjoitetaan lakiin pakolliseksi taakaksi ja kolmannet osapuolet voivat asennella takaporttejaan, sabotoida ja hakkeroida tietoja..

    • Anonyymi

      Tämän kanssa on erittäin tärkeää, että poliisi pidetään puhtaana ja korruptoitumattomana.
      Eli sellaiset korruptoituneet palkkiovirkapellet pois poliisin johdosta ja järjestelmistä.

      Samanlainen ratsia tarvitaan kaikkiin järjestelmiin, kun joka järjestelmässä on osaamatonta, korruptoitunutta ja vahinkoja aiheuttavaa porukkaa, vieraan valtojen agentteja lahjottuja sätkynukkeja ym.

      Poliitikkojen kontaktit kannattaa tutkia, nehän juuri kirjoitteli ja muuttivat lakeja estääkseen tutkinnat, jotta korruptio pääsisi kunnolla systeemeihin sisälle vaikuttamaan ja saisivat toimia rauhassa ja tehdä tuhotöitään tilauksesta valvonnalta suojassa.

      Hurjaa on korruptio, todella hurjaa.

      Pitäisi puhdistaa ne laitokset korruptiosta ja aloittaa puhtaalta pöydältä ja turvaamalla ihmisten oikeudet ja mahdollisuudet ja tuomalla tasa-arvoa ja hyvinvointia ja toimiva turva kansalle.
      Se ei saa olla minkään osaamattoman muualta ohjatun lahjotun palkkio/hyvävelivirkalaisen käsissä.

      Meillä on ongelmia ja niihin on helpot, tehokkaat ja toimivat oikeat ratkaisut.

      No, onneksi kansan ja kansojen viholliset ja orjuuttajat on tuomittu.

    • Anonyymi

      Niin ja sitten tällä ei edes inflaatiot aiheuta ongelmia, koska sitä ei ole, hinnat hakeutuvat reilulla kilpailulla kohdilleen ja maailma paranee kuin itsestään.

      Yksityisyyden suoja paranee ja ulkomaillakin ei visa tai maestro voi häiritä lomaasi kun ei pysty estämään maksujasi ja ryöstämään välistä.

      Sitten jos ärsyttää kalliit jätehuoltomaksut, niin senkuin porukalla ostaa jäteauton ja palkkaa työntekijän ja kilpailee hinnat kohdilleen kohtuulliselle tasolle.
      Ja sama muihin sähkökartelleiden vedätyksiin, porukalla ostaa oman tuulimyllyn ja tekee sillä omat sähkönsä ja loput myyntiin hintoja laskemaan.

      Kaikki on mahdollista kunhan annetaan se mahdollisuus ilman välikäsien sabotointia, ryöstöjä ja vaikuttamista.

      Elämä voisi olla upeaa ja rauhaisaa, elämisen arvoista, kunhan päättäjätkin joskus ymmärtäisivät että kansanedustajien tulisi edustaa kansaa eikä jakaa kansaa pieniin puolueisiin ja kuppikuntiin edustaessaan kuitenkin vierasta valtaa....

      Sellaiset oma maa ensin on vahingollista ajattelevat voi lähettää sinne muualle edustamaan sitä vierasta tahoaan......

    • Anonyymi

      Ja siinä missä weffiläiset tahtovat syöttää ihmisille ötököitä, niin saavat syödä ötökkänsä itse ja me muut ihmiset käytetään ilmastorahat uusien hiilinielujen synnyttämiseen ja ruokapulan ratkaisemiseen rehevöittämällä aavikot ja hiekkamaat viljelykäyttöön.
      Ai että, siihen loppuu weffiläisten ja muiden höpö organisaatioiden ilmastovedätys ja ruokapula ja aavikoituminen ja saadaan se hiili luonnolliseen kiertoon.

      Vain saasteista ja saastutuksesta tulee verottaa jotta lakavat suodattaa saasteita ja kierrättämään jätteensä, saasteet on ongelma, ei hiilidioksidi.

      Aavikkoa riittää viljeltäväksi ja se sitoo vettä ja hiiltä monen valtion edestä ja ratkoo ruokapulat ja paljon muitakin ongelmia kertaheitolla.
      Viilentää ilmastoa ja tasaa lämpötilanvaihtelua.

      Ratkaisut on, mutta onko sitä halua oikeasti ratkaista ongelmia ja ottaa ratkaisut käyttöön?

      Siitä se kiinni on, tuntuu että tahallisesti estetään ratkaisujen käyttöönotto ja pidetään ennemmin ongelmia yllä ja aiheutetaan niitä lisää......

    • Anonyymi

      Mihinkään pilvipalvelu juttuun ei missään tapauksessa.
      Jokaisella omat rahat ja asiakirjat omalla laitteella, eikä minkään kolmannen osapuolen katseltavina ja hakkeroitavina.
      Mikään sellainen ei saa estää maksamista ja rahaliikenteen sujuvuutta.

      Eli mikään EU appi ei tule sitten käyttöön mihinkään vakoilulaitteeseen eli puhelimeen.

      Ehdottomasti oma laite, mitä ei voi hakkeroida eikä seurailla.
      Ainoastaan rahaa voi valvoa että verorahat käytetään oikein sopimuksen mukaan ja rahalla aito alkuperä ja rikos tapauksissa voidaan jäljittää tekijä poliisin toimesta.

      Sitten kun joku näkee korruptiosakin rikoksen ja uhkaa sen paljastaa, niin nämä korruptoituneet virkamieskartellit voivat sabotoida näitä henkilöitä.
      Nyt ne ovat soluttautuneet melkein jokaiseen järjestelmään ja voivat vaikuttaa heidän elämäänsä.
      Ja jos korruptio kerran poliisissa asti, niin kenelle ilmoitat rikoksesta?

      Ja jos poliisi alkaa tutkimaan niin vaihtuu työhuoneen oven lukot ja tulee kenkää.
      Meillä on ongelma ja siihen tulisi puuttua.

      Näiden laitteiden ja uudistusten tulee suojella kansalaisia ja tavallisia ihmisiä, ei korruptioeliittiä ja heidän korruptiotaan ja piilohallitustaan.
      Muistakaa se.

    • Anonyymi

      Käteinen on kuningas. Alkakaa taas käyttää sitä ahkerasti.
      CBDC (keskuspankin digitaaliraha) on tyrannia.
      Sitä et voi säästää (koska se vanhenee), lisäksi transaktioitasi kontrolloidaan.
      Esim. Ostit 95e tänään, ei lihatuotteita viikkoon.

      • Anonyymi

        Digilompakko on ok, mutta se on oltava täysin asiakkaan hallussa eli rahat henkilökohtaisella tätä varten tehdyllä laitteella ilman pilvipalveluja ja välikäsiä.
        Valtioon ja sen toimijoihin pitää voida luottaa ja siksi korruptio pitää kitkeä sieltä pois.


    • Anonyymi

      Laitteen tulee olla kevyt ja vedessä kelluva.
      Prosessorilta ei vaadita tehoa paljon.
      Käytettävä ohjelma yksinkertainen, jotta ne voi helposti tarkastaa viranomaisten toimesta ettei poliisilaitoksella työskentelevä vieraan vallan agentti ole päässyt sitä muokkaamaan.

      Mitään ID ja henkilötietoja laite ei saa lähettää pyynnöstä, vain iän varmistus voidaan kysyä onko k18 täyttynyt ja laite kuittaa sen.
      ID näytetään laitteen näytöllä tarvittaessa pitämällä sormi sormenjälkitunnistimen päällä.
      Eli ID;tä ei voi varastaa eikä nimi tai muuta hetua lähetetä koskaan eteenpäin.
      laitteelta voi ainoastaan kysyä tunnistaessa taikka varmistaessa vaikka hetusta osan ja pari kirjainta nimestä sieltä sun täältä ja laite kuittaa mikäli täyttyy ja laitteessa on todennäköisesti jokin asiakirja taikka kortti palveluntarjoajalle jossa oma numero mistä voi ottaa myös asiakasnumeron varmistukseen mukaan ja näin voi varmistaa asioinnissa henkilöllisyyden.

      Toiminta täytyy olla niin lähellä normaaleja henkilökortteja ja käteismaksukauppaa ja lompakkoa kuin mahdollista, että maksut ja palvelut toimivat aina kaikissa tilanteissa, eikä kukaan pääse siihen väliin sitä estämään.

    • Anonyymi

      Hakkerit kun tuohon iskee, menetät kaiken? Kun pankkitilitkin tuohon vielä yhdistetään?

    • Anonyymi

      On se melko kova homma ootella tuainoi ihan jokaikiselle. Varmaan on. Ei kannata erehtyä enää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1487
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      895
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      46
      777
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe