Kaikki on tyhjää, itsariko avuksi, kokisin edes hengen lähdön, väittävät ihanaksi hetkeksi. Eläisi edes hetken!
Mihin voi luottaa, kun mielipiteitä on monta?
Miksi Jumala ei kosketa minua?
331505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Rakas lähimmäiseni,
älä anna periksi.
Eksistentiaalisesta tyhjiöstä,
tarkoituksettomuudesta kärsii moni.
Mistä löytää elämän tarkoitus, elämän mieli?
Ihminen haluaa olla onnellinen.
Tilapäisen onnen voi löytää "maallisista"
asioista.
Kestävän onnen voi löytää Jumalasta,
Jumalan Rakkaudesta. Jumala on Rakkaus.
Käänny rukouksessa Jumalan puoleen ja
pyydä Häntä johdattamaan sinua Jumalan
Rakkauteen ja Armoon.
Luota, että Hän johdattaa Sinun kohdallesi
ihmisiä ja tapahtumia ja mahdollisuuksia.
Luota, että Jumalalle kaikki on mahdollista.
Luota, että Jumala on täynnä Rakkautta ja
Armoa.
"Herra kädelläsi asua mä saan
Turvallisin käsi päällä maan
Siellä kaikki saavat uuden sydämen
Rauhan annat haavat sitoen" (Pekka Simojoki)
Kristuksen Rakkaudessa,
-etsijä
Kaikista suurin huijaus jolla uskovaiset kaupittelevat omaa uskoaan on se, että Jumalaan uskomalla ja uskossa olemisella ihminen voisi saavuttaa jonkun "kestävän onnen". Suuria lupauksia autuas hymy naamalla.
Mitään "kestävää onnea" ei ole olemassakaan, ystävä hyvä. Sanoessasi noin, sinä VALEHTELET.
Kuka olikaan se valheen isä?
Voiko mitään aitoa ja todellista markkinoida valheella, etsijä?
Ihmisen elämä on onnen ja onnettomuden vaihtelua, ja tämä koskee MYÖS uskovaisia, niitä jotka sanovat itseään uudestisyntyneiksi Jumalan lapsiksi. Aivan samalla tavalla sairaus, kuolema ja kärsimys kohtaa uskovaista kuin ei- uskovaistakin. Mikään Jumala ei pelasta ihmistä elämän raadollisuudelta ja sen varjopuolilta, ja jokainen joka kykenee olemaan vähimmässäkin määrin rehellinen itselleen pystyy sen myöntämään.
On moraalitonta käyttää toisen epätoivoista tilannetta hyväksi käännyttämis/-tai uskossa pitämistarkoitukseen, vetoamalla tunteisiin ja epätoivoisen ihmisen taipumukseen antautua tunteisiin vetoamisen edessä.
PakanaF:"Mitään "kestävää onnea" ei ole olemassakaan, ystävä hyvä. Sanoessasi noin, sinä VALEHTELET."
Niin. Uskotko Sinä tieteelliseen maailmankuvaan?
Nyt on kuitenkin puhe asioista, joita ei voi tieteellisessä mielessä todistaa. Puhutaan asioista, jotka ovat uskon ja luottamuksen varassa.
Elämän suuret kysymykset ulottuvat kapeasti käsitetyn tietämisen käsitteen tuolle puolen.
Olen vakuuttunut siitä, että kestävä onni elämässä liittyy Jumalan Rakkauden kohtaamiseen. Mutta en voi sitä sinulle todistaa tieteellisessä mielessä. Kyse on asiasta, jonka voi käsittää vain kokemuksen kautta. Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat tieteellisen otteen ulottumattomissa. Tieteelliseen maailman- ja ihmiskuvaan sitoutuva menettää paljon oleellista informaatiota.
PakanaF:"Ihmisen elämä on onnen ja onnettomuden vaihtelua, ja tämä koskee MYÖS uskovaisia, niitä jotka sanovat itseään uudestisyntyneiksi Jumalan lapsiksi."
Totta. Mutta Jumalan Rakkauteen liitettynä vastoinkäymisiä on helpompi kohdata.
"On moraalitonta käyttää toisen epätoivoista tilannetta hyväksi käännyttämis/-tai uskossa pitämistarkoitukseen, vetoamalla tunteisiin ja epätoivoisen ihmisen taipumukseen antautua tunteisiin vetoamisen edessä."
Ymmärrän. En kuitenkaan tähdännyt käännyttämiseen enkä uskossa pitämiseen. Halusin vain jakaa kokemustani Jumalan Rakkaudesta. Uskon, että Jumalan Rakkaus on tarjolla kaikille.
Kristuksen Rakkaudessa,
-etsijä
Taistelet uskovia vastaan Raamatun totuuksilla joka todistaa sinun uskovan niihin. Olet vain uppiniskainen porkkanan syöjä. Ressukka joka on kasvanut pussissa.
Jos ei joku usko ei kannata taistella turhaa vastaan.
nähdä taas pitkästä aikaa.
En päässyt enää sisään nimimerkillä. Onko täällä joku suoja-aika?
Asiaan:
Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi, vaikka olenkin uskovainen.
Mites asiat etenee? Postaile vaikka mulle. Kiinnostaa pakanaa.
;-)
Sinulla on tosi hienoja tekstejä täällä.
Ei tarvitse kiittää kehuista. ;-)
Jäin miettimään "kestävän onnen" käsitettä.
Mitä se on. Onko sitä todellakaan olemasssakaan.
On totta, että kaikkea voi tapahtua kaikille, niin kuin Raamattukin todistaa. Uskovat sairastavat, kokevat pettymyksiä yms. kuten muutkin ihmiset. Ja lopuksi kuolevat kuten kaikki muutkin.
Jos määrittelemme kestäväksi onneksi näistä vaivoista vapaana olemisen, niin erehdymme, totta tosiaan. Ei tule uskotella itselle eikä toisille, etteivätkö elämän traagiset tapahtumat voi kohdata ketä tahansa.
Kestävä onni, jos nyt kyseistä termiä halutaan käyttää, ei ole siinä, että välttyisimme ihmisenä olemisen tuskalta. Se on mielestäni siinä, että kaikissa elämän tilanteissa voi laittaa luottamuksensa Jumalaan. Hän ei huijaa. Hän on luvannut pitää huolen eikä ns. onni tai onnettomuudet muuta sitä miksikään.
Tämä ei ole stoalaista, tunteetonta tyytymistä välttämättömään. Ei hampaat irvessä kestämistä, vaan tyyntä luottamusta Jumalan armoon ja Hänen mahdollisuuksiinsa. Ei aina autuas hymy naamalla, vaan usein kyyneleet silmissä.
Sen luottamuksen varassa minä elän. Minulle se on kestävää onnea.
"Kestävä onni, jos nyt kyseistä termiä halutaan käyttää, ei ole siinä, että välttyisimme ihmisenä olemisen tuskalta. Se on mielestäni siinä, että kaikissa elämän tilanteissa voi laittaa luottamuksensa Jumalaan. Hän ei huijaa. Hän on luvannut pitää huolen eikä ns. onni tai onnettomuudet muuta sitä miksikään.
Tämä ei ole stoalaista, tunteetonta tyytymistä välttämättömään. Ei hampaat irvessä kestämistä, vaan tyyntä luottamusta Jumalan armoon ja Hänen mahdollisuuksiinsa. Ei aina autuas hymy naamalla, vaan usein kyyneleet silmissä.
Sen luottamuksen varassa minä elän. Minulle se on kestävää onnea. "
Täsmälleen!!!
Olisi tietysti kivaa, jos murheet loppuisivat siihen paikkaan kun kääntyy kohti Jumalaa. Mutta jostakin syystä kärsimys kuuluu asiaan.
"Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen." (Mark. 8:34-35)
-etsijä
..."kestävän onnen" tekstejä on muuten kirjoiteltu useimmista muistakin maailman uskonnoista. Sen voit todeta seuraavan kerran kun joku Harekhrishna tulee tarjoamaan sinulle kirjojaan.
...onni ja onnettomuus vaihtelee, myös uskovaisen elämässä, sen myönnät. Sairaudet onnettomuudet ja kuolema kohtaa myös uskovaista, sen myönnät. Mitä siis tarkoittaa että Jumala "pitää huolen".
Paljo se siellä tsunamin keskellä lohduttaa että "jumala pitää huolen" kun sama kohtalo sinua kohtaa kuin ketä tahansa ei- uskovaista, buddahalaista tai ateistia.
Eikö "huolen pitämiseen" liity olennaisesti ajatus varjelemisesta ja suojelemisesta? Mitä muuta "huolen pitäminen" voisi tarkoittaa? MILTÄ se Jumala siis suojelee ja varjelee, kun kaikki samat onnettomuudet kuitenkin kohtaavat myös uskovaisia, kuin ei- uskovaisia, buddahalaisia ja ateistejakin?
"MILTÄ se Jumala siis suojelee ja varjelee, kun kaikki samat onnettomuudet kuitenkin kohtaavat myös uskovaisia, kuin ei- uskovaisia, buddahalaisia ja ateistejakin?"
Jumala varjelee kaikkien noiden onnettomuuksien keskellä EPÄTOIVOLTA.
Luottamus Jumalaan on varjeltumista EPÄTOIVOLTA.
Hän antaa lupauksensa mukaan tulevaisuuden ja TOIVON.
Minua se lohduttaa.
Toisin sanoen uskovainen ei siis milloinkaan tunne epätoivoa? Ei koskaan eikä missään tilanteessa?
Se on aivan yhtä absurdi lupaus kuin pysyvän onnen lupaus. Ihminen kokee epätoivoa jos joutuu tarpeeksi epätoivoiseen tilanteeseen, oli hän sitten uskovainen tai ei.
Ihan samaa valhetta toi on kuin mikä tahansa pysyvän onnen lupauskin.
Voisinpa sanoa että olen nähnyt lukemattomia uskovaisia joille uskosta ei suinkaan ongelmien sattuwessa tule lohduttaja ja epätoivolta varjelija, vaan siitä tulee muiden ongelmien lisäksi vielä lisätuskan aiheuttaja. Esim. ateistin ei tarvitse onnettomuuden, epätoivon, tuskan ja kärsimyksen sattuessa kiduttaa itseään muun kärsimyksen lisäksi vielä kysymyksillä:
"Miksi Jumala sallii tällaista?"
"Miksi Jumala ei auta minuà?"
"Miksi Jumala ei vastaa rukouksiin?"
"Olenko minä tehnyt jotain jonka vuoksi Jumala rankaisee minua?"
Toisinaan usko voi toimia lohduttajana, mutta hyvin usein siinä käy juuri päinvastoin, kun todelliset ongelmat hyökkää päälle. Se usko toimiikin syyllistäjänä (ihminen kokee ongelmat Jumalan rankaisuksi), ja lisäepätoivon tuojana (ihminen kokee Jumalan hylänneen tai olevan välinpitämätön, ja kokee näin olevansa itse paha).
Hyvin usein kriisitilanteessa usko aiheuttaa vain lisätuskaa, koska uskovainen joutuu elämään ristiriitaisessa tilanteessa; toisaalta hänen täytyisi uskoa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, vaikka se _todellisuus_, jossa hän elää, sotii sitä käsitystä vastaan. Joskus hänen täytyy jopa pakottaa itsensä kiittämään kärsimyksistäkin! Voisiko sadistisempaa uskoa olla!
Esim. ateistilla ei tällaisia ristiriitoja ole. Ateisti on vapaa uskon tuomista ristiriidoista, koska hänen ei tarvitse piinata itseään muiden kriisien lisäksi vielä tällaisilla Jumalaan ja tarkoitukseen liittyvillä kysymyksillä, ja syyllisyydellä.
Joten bullshittiä puhut kun väität uskon suojelevan epätoivolta.
Jokuhan sanoi että yleensä kriisin sattuessa uskovaisen usko heikkenee, ja e- uskovaisella taas on suurempi taipumus tulla uskoon ja turvautua Jumalaan. mistä lie johtuu.
;-)
Varmaan on noin kuin selität, kun toimitaan ihmisen tunteiden tasolla.
Kyllä uskovaisella on tunteet kuten muillakin.
Ne voivat olla laidasta laitaan.
Mm. Jobin kirja antaa paljonkin tietoa tästä.
En väitä ymmärtäväni paljonkaan ihmismielen ja ihmisen kokemusmaailman laajuudesta, mutta itselleni tuo lohtua nähdä Raamatusta, että esim. juuri Job kaiken kokemansa jälkeen saattoi sanoa, ettei Hän ollut kuullut Jumalasta kuin korvakuulolta ennen noita koettelemuksia.
En väitä myöskään, että kärsimys jalostaisi. Totean vain, että ilman uskoa Jumalaan ja luottamusta Hänen mahdollisuuksiinsa tuskin itsekään kirjoittelisin tätä.
Nuo esittämäsi uskovien kysymykset vaikeuksien keskellä ovat inhimillisiä. Ne osoittavat vain, että uskovakin on ihminen.
En usko, että ns.ateistit ovat vapaampia vaikeuksien keskellä; heillä muka ei olisi uskoon liittyviä ristiriitoja.
Väitän, että uskova on loppupeleissä vahvemmilla.
Jos pysyvää ONNEN TUNNETTA ei täällä olekaan, on jäljellä TOIVO, joka ei saata häpeään.
TOIVO, joka ei ole pelkkää tunnetta, vaan kuten jo aiemmin mainitsin LUOTTAMUSTA.
"Mihin voi luottaa, kun mielipiteitä on monta?
Miksi Jumala ei kosketa minua?"
...
Noista lauseista voi päätellä että ensinnäkin ajattelet pahan olosi johtuvan siitä että Jumala ei kosketa sinua.
JA että ajattelet että sinun pitäisi valita MUIDEN mielipiteistä joku omaksesi.
Kai tiedät että sinun täytyy muodostaa ITSE omat mielipiteesi. Jos perustat elämäsi valitsemalla jonkun toisen ihmisen ajatusmaailman omaksesi(oli se sitten kuinka mahtava saarnamies tai guru -tai omat vanhemmat??- tahansa), kadotat ITSESI, koska et uskalla mennä etsimään itseäsi, vaan tyydyt toisten valmiiksi pureskeltuihin ajatusmalleihin. Toisten totuuksiin.
Silloin sinusta tulee ulkoaohjautuva, ja riippuvainen siitä henkilöstä/niistä henkilöistä joiden ajatusmaailman olet omaksunut.
Jos heidän totuutensa romahtaa, sinunkin totuutesi romahtaa. Menet mukana, vaikka ei tarvitsisi.
Ja siitä tulee myös tyhjyys. Koska yrität sulloa itseäsi jonkun toisen raameihin, eikä kukaan voi olla onnellinen toisen ihmisen raameissa.
Sinun täytyy etsiä omat raamisi, ja omat totuutesi.
Muiden totuudet eivät ole _sinun_ totuuksiasi. Jokaisella on - ja kuuluu olla - omat totuutensa. Sinun täytyy etsiä ja löytää omat totuutesi, ja vasta se voi tuoda sinulle jotain siihen tyhjyyteen. Näin uskon.
JA mikäli joku "Jumala" on olemassa, en usko että sitäkään voit löytää jonkun toisen ohjauksessa. Se Jumala jonka löydät jonkun toisen ihmisen kautta, on toisen ihmisen suodattama, ja siihen Jumalaan on tullut sen toisen ihmisen jälki. Näin ollen se on sen toisen ihmisen Jumala, ei sinun. Joten jos jumalaa elämääsi kaipaat, sanoisin että ala etsiä omaa jumalaasi, äläkä muiden.
En tiedä sinusta enempätä, mutta jotenkin saan käsityksen että olet aika nuori ns. "uskovainen" henkilö? En tiedä olenko väärässä. Voi olla että olet jo vanhempikin. Oli niin tai näin, tuhlaat aikaasi, (nuoruuttasi??) elämääsi siihen että odotat Jumalalta jotakin "kosketusta" koska sinut on saatu uskomaan siihen että vasta tämä "Jumalan kosketus" on se juttu josta se elämä alkaa?
Olet ehkä kuullut kuinka "kaikki muut" kokee kaikkee jännää, kaikenlaisia sähkövirtoja ja muita järisyttäviä "Jumalan kosketuksia" ja sinä et koe mitään. Ja kuvittelet että jos et koe samoja juttuja, sinulla ei voi olla elämääkään?
Väärin.
Onko sinulle tullut mieleen, että entäs jos jättäisit sen Jumalan vähäksi aikaa rauhaan, ja keskittyisit välillä johonkin muuhun? Vaikkapa itseesi. Eiköhän se Jumala siellä pysy jos on olemassa. Toisaalta jos ei ole, niin sitä vähemmän menetät. ;-)
Itse voin sanoa, että ainakin eräs raamatunkohta on omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Nimittäin se jossa sanotaan: "Joka menettää uskonsa, löytää sen".
Minä olin joskus uskovainen ja pähkäilin suurinpiirtein samanlaisten ongelmien kanssa näissä asioissa kuin sinäkin nyt. Sit päätin luopua uskosta, lopetin vähitellen uskon asioiden pähkäilemisen, järkeilyn, ja varskinkin vastausten odottamisen, ja aloin keskittyä muihin asioihin. Vaikka se oli pelottavaa, se oli myös helpottavaa.
Ja vasta sen jälkeen olen alkanut oikeasti LÖYTÄÄ asioita. En mitään suurta. Vain pieniä paloja itsestäni. Pieniä aavistuksia jostakin joka tietää enemmän kuin minä. Ja se on hyvä. Enempää minun ei tarvitsekaan tietää. =)
Ennen en löytänyt mitään koska odotin vain tietynlaista vastausta. Tiesin mitä minun TÄYTYI löytää.
Nyt minä voin yllättyä siitä mitä löydän. Kaikki löytämiset on aitoja löytämisiä.
Raamatussa sanotaan että joka etsii se löytää. Mitä järkeä on etsiä kun on vastaukset valmiina? Joten minä aloin OIKEASTI etsiä. En Jumalaa, vaan elämää, sellaista jossa minulla olisi hyvä olla.
En ole löytänyt onnellista elämää, enkä voi saoa edes olevani onnellinen. Mutta olen huomattavasti onnellisempi kuin silloin kun minulla oli vain yksi vastaus joka minun tuli löytää. Minä en ole perillä, vaan olen matkalla. ja se on hyvä.
Olen onnellisesti eksyksissä, ja sitä voin suositella kaikille. Myös sinulle, aloittaja.
Toivottavasti sait tästä jotakin. Toivottavasti löydät oman tiesi. =)
PakanaF, Sinä tuot esille joitakin hyviä pointteja, sitä ei käy kiistäminen.
Toisaalta esität myös aika ongelmallisia näkökulmia.
Muutama kommentti:
PakanaF:"Se Jumala jonka löydät jonkun toisen ihmisen kautta, on toisen ihmisen suodattama, ja siihen Jumalaan on tullut sen toisen ihmisen jälki. Näin ollen se on sen toisen ihmisen Jumala, ei sinun."
Jos joku etsii tietä Pariisiin ja minä satun tietämään tien ja neuvon sen hänelle, niin minkä Pariisin hän löytää? Minun Pariisin? Oman Pariisin? "Pelkän" Pariisin?
Uskon, että Jumala kohtaa jokaisen ihmisen yksilöllisellä tavalla. Mitä lopulta voimme Hänestä sanoa? Jumala on Rakkaus? Jumala on Kaikki? Jumala on a & o, alku ja loppu? Käsitteellisen ajattelun rajat tulevat vastaan, kun yritämme hahmottaa absoluuttia, kaiken kattavaa totuutta. Käsitteet ovat työvälineitä, joita tarvitsemme. Käsitteet ovat välineitä, jotka viittaavat johonkin. Jumala on Rakkaus -tässä "Rakkaus" -käsite ja "Jumala" -käsite viittaavat johonkin käsittämättömän suureen asiaan. Käsitteisiin ei kannata takertua. Käsite on kuin kuuta osoittava sormi.
PakanaF:"Itse voin sanoa, että ainakin eräs raamatunkohta on omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Nimittäin se jossa sanotaan: "Joka menettää uskonsa, löytää sen". "
Mihinkähän Raamatun kohtaan viittaa? Elämänsä kadottamisesta kyllä puhutaan (Matt 16:25).
PakanaF:"aloin OIKEASTI etsiä. En Jumalaa, vaan elämää, sellaista jossa minulla olisi hyvä olla.
En ole löytänyt onnellista elämää, enkä voi saoa edes olevani onnellinen. Mutta olen huomattavasti onnellisempi kuin silloin kun minulla oli vain yksi vastaus joka minun tuli löytää. Minä en ole perillä, vaan olen matkalla. ja se on hyvä. "
Kyllä, matkalla on mukava olla. Toisaalta matkalla on yleensä myös jokin päämäärä. Voisi ajatella, että matkasta voi nauttia, matkaan voi suhtautua ikään kuin olisi koko ajan perillä - samalla matka suuntautuu johonkin. Ehkäpä elämäntaipaleeseen soveltuu sama idea - jollakin tasolla voi ajatella olevansa koko ajan perillä ja toisaalta taas tietää että suuntautuu Rakkaudessa kohti Rakkautta.
"Olen onnellisesti eksyksissä, ja sitä voin suositella kaikille."
Jos on eksyksissä niin kyllä kannattaa käyttää karttaa ja/tai kompassia ja/tai luotettavaa opasta. :-)
Kristuksen Rakkaudessa,
-etsijä
kirjoituksestasi, ilahdutti ja vahvisti uskoani "atlakseen".
On ilo elää uskossa ,ja pohjolassa ,jossa tuota opaskirjaa (raamattua) saa vielä vapaasti tutkailla jopa toistenkin kanssa.
"Jos joku etsii tietä Pariisiin ja minä satun tietämään tien ja neuvon sen hänelle, niin minkä Pariisin hän löytää? Minun Pariisin? Oman Pariisin? "Pelkän" Pariisin?"
...
Monenko ihmisen olet kuullut kyseenalaistavan Pariisin olemassaolon? ;-)
Puhumme siis vähän eri sfäärissä olevasta asiasta, kun puhumme Jumalasta.
...
"Käsitteellisen ajattelun rajat tulevat vastaan, kun yritämme hahmottaa absoluuttia, kaiken kattavaa totuutta."
...
No jos sinä yrität hahmottaa jotakin "absoluuttia, kaikenkattavaa totuutta" niin onnea matkaan vain! ;D
Mutta jospa kertoisit kuitenkin että miksi pitäisi?
Tulisiko sinusta sitten onnellinen jos sen "kaikenkattavan totuutesi" löytäisit?
Löytäisitkö sen "pysyvän onnen" jota markkinoit? ;-)
...
"PakanaF:"Itse voin sanoa, että ainakin eräs raamatunkohta on omalla kohdallani pitänyt paikkaansa. Nimittäin se jossa sanotaan: "Joka menettää uskonsa, löytää sen". "
Mihinkähän Raamatun kohtaan viittaa? Elämänsä kadottamisesta kyllä puhutaan (Matt 16:25)."
...
Eikö usko ole sama asia kuin elämä?
Jos menetät uskosi, menetät elämäsi?
Tässä yhteydessä usko ja elämä ovat synonyymeja. Elämä ilman uskoa ei ole elämää, vaan pelkkää olemassa olemista.
Usko vain merkitsee minulle jotakin aivan muuta kuin mitä se merkitsee sinulle.
...
"Kyllä, matkalla on mukava olla. Toisaalta matkalla on yleensä myös jokin päämäärä. Voisi ajatella, että matkasta voi nauttia, matkaan voi suhtautua ikään kuin olisi koko ajan perillä - samalla matka suuntautuu johonkin."
...
Eikö ole hieman ylimielistä ja itseriittoista uskotella tietävänsä mihin on menossa - vaikka oikeasti ei tiedä?
Eikö ole vähän liian aikaista olla varma siitä että pääsee perille, kun on vielä matkalla?
...
"Olen onnellisesti eksyksissä, ja sitä voin suositella kaikille."
Jos on eksyksissä niin kyllä kannattaa käyttää karttaa ja/tai kompassia ja/tai luotettavaa opasta. :-)"
...
Kannattaa käyttää opasta.... joka on itsekin vielä matkalla?
Entäs jos opas on eksykssä?
Mites siinä kävikään kun sokea taluttaa sokeaa?
Etkö sinä tiedä ettei kukaan vielä näe mitään? Etkö sinä tiedä että KAIKKI ovat sokeita?
Kuule, eksyksissä ollessa aistit terävöityy! Huomaa asioita joita ei valmiilla vastauksilla turrutetuilla aisteilla ikinä huomaisi.
=)
PakanaF
Luin hienon kirjoituksesi ja yhdyn ajatuksiisi.
Jumala on meidät luonut persooniksi, itsenäisiksi ajattelijoiksi ainakin Hänen tahtonsa meihin on että me sellaisiksi kasvaisimme.
Jumala kunnioittaa jokaisen persoonaa eikä Hän vaadi meitä ymmärtämään asioita edes omasta itsestään kuten "muut".
Me saamme pitää mielipiteemme vaikka ne suuren joukon mielestä olisikin väärin.Jumala lähtee aina siitä mitä itsekukin ymmärtää ja ottaa huomioon elämässä aiheutuneet syyt ja seuraukset, mitä ne sitten ovatkin.
Hän kyllä osaa ohjata elämääsi ja ilmestyä sinullekin sinun tavallasi, sillä tarkoitan:
-Siten että tiedät Hänen olevan mukana matkassa.
Kiitoksia vain. =)
Mutta:
"Jumala.... ei Hän vaadi meitä ymmärtämään asioita edes omasta itsestään kuten "muut"."
...
Sanot siis ettei Jumalaa tarvitsekaan ymmärtää?
Ja kuitenkin koko kirjoituksesi on täynnä "tietoa" siitä mitä Jumala ajattelee, mitä Jumala tahtoo, mitä Jumala ottaa huomioon ja mitä ei yms yms yms.
Vaikka Jumalaa ei tarvitsekaan ymmärtää, niin _sinä_ taidat kuitenkin ymmärtää Jumalan aika hyvin, vai? ;-)
Siis; vaikka ne muut eivät Jumalaa ymmärtäisikään, niin _sinä_ ja kaikki jotka ajattelevat samoin kuin _sinä_, ymmärtävät Jumalaa jotenkin oikeammin, paremmin ja syvällisemmin kuin muut.
Se on ihan samaa itseriittoisuutta kuin esim. minkä tahansa ihmeitä ja merkkejä markkinoivan saarnamiehen/-naisen käsitys siitä että jumala asustaa _heidän_ takataskussaan.
Se, että menet selittämään Jumalaa, Jumalan motiiveja, tarkoituksia ja ajatuksia jollekin joka _sinun mielestäsi_ ei tunne Jumalaa, on itsesi asettamista toisen yläpuolelle.
_Sinä_ et tunne Jumalaa sen paremmin kuin kukaan muukaan.
...
"Hän kyllä osaa ohjata elämääsi ja ilmestyä sinullekin sinun tavallasi, sillä tarkoitan:
-Siten että tiedät Hänen olevan mukana matkassa."
...
Varmasti tarkoituksesi on vilpitön ja hyvä. Enkä tarkoita tällä loukata sinua mutta...
Minä en etsi Jumalaa, enkä odota minkään Jumalan ilmestyvän minulle millään tavalla koskaan. Minä en kaipaa elämääni mitään Jumalaa. En kaipaa elämääni myöskään mitään tietäväisiä oppaita jotka pyrkivät opastamaan minut jonkun Jumalan luokse.
Elämä on paljon mielenkintoisempaa kun ei "tiedä" kaikkea.
=)
PakanaF, kiitos ajatuksia herättävistä kommenteista!
Alla joitakin ajatuksiani (anteeksi pitkä postaus, mutta nämä asiat ovat mielenkiintoisia ja niistä voisi puhua ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon…).
PakanaF: ”Monenko ihmisen olet kuullut kyseenalaistavan Pariisin olemassaolon? ;-)
Puhumme siis vähän eri sfäärissä olevasta asiasta, kun puhumme Jumalasta. ”
Näinhän se on – toisaalta Jumalan voidaan kuitenkin ajatella olevan paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempi meille kuin Pariisi;
Jumalassa, Hänessä me elämme, olemme ja liikumme (Apt. 17:27-28).
Pariisi sen sijaan – se on kuulemma jossakin Ranskassa – sinne pitää matkustaa.
Olen käynyt siellä – kyllä se sieltä löytyi. On kuitenkin monia, jotka ”uskovat” Pariisin olemassaoloon vaikka eivät ole koskaan siellä käyneet.
Alkuperäinen pointtini oli, että Jumalan löytäminen ja kohtaaminen toisen ihmisen myötävaikutuksella tai avulla ei välttämättä merkitse sitä että tällöin löytyisi jotakin muuta kuin aito, todellinen Jumala (vaikka niin väitit). Kukin kohtaa Jumalan yksilöllisesti – Hän ei pakota meitä tiettyyn muottiin.
Ihan niin kuin jokainen voi löytää oman Pariisinsa, jokainen kohtaa Jumalan yksilöllisesti. Sinulle Pariisi on jotakin muuta kuin minulle. Jotakin yhteistä voimme Pariisi-käsityksistämme löytää, mutta paljon on yksilöllistä.
Samalla tavalla Jumalan, joka on jotakin äärettömän suurta, voi kokea monella tavalla – ehkäpä kokemuksia yhdistävänä tekijänä voisi kuitenkin olla kokemus Rakkaudesta, kokemus anteeksiannosta, hyväksymisestä?
PakanaF: ”No jos sinä yrität hahmottaa jotakin "absoluuttia, kaikenkattavaa totuutta" niin onnea matkaan vain! ;D Mutta jospa kertoisit kuitenkin että miksi pitäisi? ”
Ei ”pitäisi”. Mutta ihminen tyypillisesti haluaa ymmärtää asioita. Harva haluaa tai pystyy sokeasti uskomaan asioihin. Ihminen haluaa käsittää. Tämän ei tarvitse merkitä hybristä, ylpeyttä ja uskoa inhimilliseen järkeen.
Raamatussakaan ei kielletä järjen käyttöä. On kuitenkin hyvä käsittää, että järjen avulla päästään kyllä jonnekin asti, mutta uskoa ja luottamusta käytettäessä päästään pidemmälle. On sanottu, että todellinen viisaus mahdollistuu vasta kun myöntää tietämättömyytensä, myöntää rajallisuutensa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse jäädä tietämättömyyteen, vaan meidät on kutsuttu Tietoon, Viisauteen, Totuuteen. Viisaus on jotakin, jossa tietäminen ja uskominen, järki ja tunne ovat sopusoinnussa keskenään. Viisaus on jotakin tavoittelemisen arvoista;
”Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden, ihminen, joka on saanut taidon.
Sillä parempi on hankkia sitä kuin hopeata, ja siitä saatu voitto on kultaa jalompi.
Se on kalliimpi kuin helmet, eivät mitkään kalleutesi vedä sille vertaa.
Pitkä ikä on sen oikeassa kädessä, vasemmassa rikkaus ja kunnia.
Sen tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni.
Elämän puu on se niille, jotka siihen tarttuvat; onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni.” (Snl. 3:13-18)
PakanaF: ”Tulisiko sinusta sitten onnellinen jos sen "kaikenkattavan totuutesi" löytäisit?
Löytäisitkö sen "pysyvän onnen" jota markkinoit? ;-) ”
Kokemusteni, sydämessäni olevan Jumalan Hengen perusteella uskon ja luotan, että pysyvä onni perustuu Jumalan Rakkauden kohtaamiseen. Kun ihminen elää Jumalan Rakkaudessa, hän pystyy kohtaamaan myös toiset Rakkaudessa, rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. En sano, että tämä olisi helppoa tai itsestäänselvää – on päiviä jolloin Jumalan Rakkautta elää todeksi ja on päiviä, jolloin voi vain luottaa, uskoa siihen että edelleen on Jumalan Rakkauden kantamana.
PakanaF: ”Eikö ole hieman ylimielistä ja itseriittoista uskotella tietävänsä mihin on menossa - vaikka oikeasti ei tiedä? Eikö ole vähän liian aikaista olla varma siitä että pääsee perille, kun on vielä matkalla? ”
Niin - tietää, uskoa, uskotella tietävänsä, tietää uskovansa... Minä tiedän, että koen olevani ikään kuin muukalainen tässä maailmassa. Tuntuu kuin kuuluisin jonnekin muualle. On helppo samastua tuhlaajapoikaan, joka aikansa maailmasta onnea etsittyään muistaa todellisen kotinsa. Niinpä on pitänyt kääntyä matkalle kohti kotia. Minä tiedän uskovani, että olen matkalla Kotiin. Paradoksaalisesti olen samanaikaisesti perillä (sillä koti, taivasten valtakunta on sisäisesti meissä) ja matkalla päämäärään. Tunnen, että omassa voimassani en jaksa kulkea – luotan että Hänen Rakkaudessaan pääsen perille.
Siispä matkaeväiksi tarvitaan uskoa ja toivoa ja ennen kaikkea Rakkautta (1. Kor. 13:13).
PakanaF: ”Kannattaa käyttää opasta.... joka on itsekin vielä matkalla? Entäs jos opas on eksykssä? Mites siinä kävikään kun sokea taluttaa sokeaa? ”
No kuoppaanhan ne lankeavat molemmat. :-)
Mutta luotettava opas tuntee tien. Luotettava opas ei ole eksyksissä. Luotettava, taitava opas löytää meidät, jotka myönnämme olevamme eksyksissä ja ohjaa oikealle tielle. Luotettava opas saattaa meidät perille. Meidän tarvitsee vain pyytää opasta elämäämme. Uskon, että Kristuksessa meille on tarjolla luotettava opas.
PakanaF: ”Etkö sinä tiedä ettei kukaan vielä näe mitään? Etkö sinä tiedä että KAIKKI ovat sokeita? ”
Niin. Emme ehkä ihan sokeita, näemme sentään jotakin, näemme puutteellisesti; ” Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12) Uskon, että tähän voimme luottaa!
PakanaF: ”Kuule, eksyksissä ollessa aistit terävöityy! Huomaa asioita joita ei valmiilla vastauksilla turrutetuilla aisteilla ikinä huomaisi. ”
On ihan totta, että maailmaa, asioita kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti, tuoreesti. Asioita kannattaa tutkia, koetella (1. Tess. 5:21). En usko, että meiltä edellytetään sokeaa uskoa.
Jatketaan,
Kristuksen Rakkaudessa,
-etsijä (joka on joutunut myöntämään, että yksin, omassa voimassa, joutuu eksyksiin ja jonka mielestä näin ollen on viisasta turvautua (sisäiseen) Taivaalliseen Oppaaseen :-)
Kiitos kiitoksista. :-)
Kyllä, Raamattua saa tutkia vapaasti ja lienenkö mielestäsi liiankin vapaamielinen kun ajattelen että myös Raamatun kirjoituksiin pätee kehotus tutkia ja koetella kaikki ja pitää se mikä on hyvää ja totta.
Kristuksen Rakkaudessa,
-etsijä
hallelyyjaa...aamen... aamen.... =D
"Näinhän se on – toisaalta Jumalan voidaan kuitenkin ajatella olevan paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempi meille kuin Pariisi"
...
Niin. Myös metsän keijujen voi ajatella olevan paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempia
kuin Pariisi. Eihän sinun tarvitse kuin ajatella niin.
...
"Jumalassa, Hänessä me elämme, olemme ja liikumme (Apt. 17:27-28)."
...
Tuo on se mihin SINÄ uskot. Mutta sen tyrkyttäminen muille ainoana oikeana totuutena on hyvin itseriittoista ja narsistista. Varsinkin se että tyrkytät sitä niille jotka ovat vaikutuksille alttiissa tilassa.
...
"Kukin kohtaa Jumalan yksilöllisesti – Hän ei pakota meitä tiettyyn muottiin."
...
Kaikki eivät kohtaa mitään Jumalaa koskaan millään tavalla. Toiset elävät ihan tyytyväisinä ilman kristinuskon Jumalaa tai muita jumalia. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Onnellisuus, onni ja tasapaino ei ole kiinni siitä onko ihminen "kohdannut jonkun Jumalan" vai ei. Ja on väärin mennä niin uskottelemaan, varsinkin ihmisille jotka ovat jo valmiiksi ahdistuneita näistä "Jumalan kohtaamisasioista". _Sinulle_ se voi olla tärkeintä. Mutta on hyvin yksioikoista mennä kuvittelemaan, että muiden ihmisten tyhjyyden pitäisi täyttää juuri sama asia kuin mikä sinun tyhjyytesi on täyttänyt. Väliaikaisesti.
...
"Kokemusteni, sydämessäni olevan Jumalan Hengen perusteella uskon ja luotan, että pysyvä onni perustuu Jumalan Rakkauden kohtaamiseen."
...
Monien ihmisten onni (joka on aina väliaikaista) löytyy ihan muista asioista kuin mistä sinä olet tuon väliaikaisen onnesi löytänyt.
Miksi minun (tai vaikkapa tuon aloittajan) pitäisi löytää juuri "pariisi", kun yhtä hyvin voin löytää vaikkapa "los angelesin"?
On hyvin yksioikoista kuvitella, että jos sinä olet väliaikaisen onnesi löytänyt pariisista, niin kaikki muutkin löytävät onnensa pariisista.
Sinä voit omasta mielestäsi olla "pariisi-asiantuntija", ja selittää juurta jaksain omat "tietosi" pariisista. Mutta ei pidä ihmetellä jos se ei kiinnosta niitä jotka ovat kiinnostuneita vaikkapa Teheranista, Roomasta tai vaikkapa Pieksämäestä.´
...
"PakanaF: ”No jos sinä yrität hahmottaa jotakin "absoluuttia, kaikenkattavaa totuutta" niin onnea matkaan vain! ;D Mutta jospa kertoisit kuitenkin että miksi pitäisi? ”
Ei ”pitäisi”. Mutta ihminen tyypillisesti haluaa ymmärtää asioita. Harva haluaa tai pystyy sokeasti uskomaan asioihin. Ihminen haluaa käsittää."
"En usko, että meiltä edellytetään sokeaa uskoa."
...
Kuule yllättävän moni kykenee uskomaan sokeasti asioihin. Se ei ole mitenkään harvinaista varsinkaan uskossa, joka vaatii ihmistä "kieltämään itsensä", ja jossa epäileminenkin luetaan synniksi.
Ihminen haluaa käsittää. Ja monet käsittävät nämä asiat täysin eri tavalla kuin sinä. Sinun käsityksesi näistä asioista ei ole yhtään sen oikeampi kuin kenenkään muunkaan. Joten ehkä olisi parempi esiintyä vähän vähemmän tietävänä, vai mitä? ;-)
...
"Minä tiedän, että koen olevani ikään kuin muukalainen tässä maailmassa. Tuntuu kuin kuuluisin jonnekin muualle."
...
Niin... koska sinähän kuulut sinne taivaan valiojoukkoihin. Et suonkaan tänne syntiseen maailmaan. ;-D
...
"Minä tiedän uskovani, että olen matkalla Kotiin."
...
No nii! Toi kuulostaa jo paremmalta! Mutta jos sinä tiedät vain USKOVASI, niin miksi esiinnyt ikäänkuin uskoisit TIETÄVÄSI?
...
"” Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. (1. Kor. 13:12)”
...
Siis jopa raamatussa myönnetään (Pave) että ihminen ei tiedä näistä asioista oikeastaan mitään. Ja silti te esiinnytte ikäänkuin tietäisitte näistä asioista kaiken - tai ainakin ENEMMÄN kuin muut.
...
"On ihan totta, että maailmaa, asioita kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti, tuoreesti."
...
Juu, suosittelen sullekin!
=)
Kenelleköhän viestisi suuntasit... en todellakaan pidä itseäni jumalaexperttinä. On outoa, mikäli tekstistäni välittyy tällainen vaikutelma.
Olen saanut kokea jotakin ja tämän perusteella tunnen tärkeäksi tuoda esille joitakin näkökulmia.
"Tuo on se mihin SINÄ uskot. Mutta sen tyrkyttäminen muille ainoana oikeana totuutena on hyvin itseriittoista ja narsistista. Varsinkin se että tyrkytät sitä niille jotka ovat vaikutuksille alttiissa tilassa. "
Olen pahoillani, että koet tekstini tyrkyttämisenä. Tarkoitukseni on käydä dialogia, jossa osapuolet voivat tuoda esiin omia ajatuksia ja kokemuksia. Samalla kirjoittaminen on yksi tapa jäsentää omia ajatuksia ja mielipiteitä.
"Kaikki eivät kohtaa mitään Jumalaa koskaan millään tavalla."
Tätä Sinä et voi tietää.
Minä uskon, että ihmiset kokevat eri tavoin Jumalan kutsun omassa elämässään. Joku kieltää kutsun, joku psykologisoi kutsun, joku vastaa kutsuun... Reagoimme yksilöllisesti. Olemme erilaisia. Uskon, että kohtaamme Luojan maallisen vaelluksemme päättyessä.
"Toiset elävät ihan tyytyväisinä ilman kristinuskon Jumalaa tai muita jumalia."
_Tiedätkö_ Sinä että näin on?
"Onnellisuus, onni ja tasapaino ei ole kiinni siitä onko ihminen "kohdannut jonkun Jumalan" vai ei."
Niin. Tämä on Sinun credosi. Olen onnellinen jos elämäsi on onnellista tämän uskon varassa.
"Ja on väärin mennä niin uskottelemaan, varsinkin ihmisille jotka ovat jo valmiiksi ahdistuneita näistä "Jumalan kohtaamisasioista"."
Mikäli alkuperäinen kysymys olisi esitetty vaikkapa ateismi-palstalla niin närkästyksesi olisi perusteltua. Nyt olemme kuitenkin uskonto-palstalla ja niinpä en pidä syntinä sitä että ahdistuneelle yritetään osoittaa tietä Jumalan Rakkauteen.
"Kuule yllättävän moni kykenee uskomaan sokeasti asioihin. Se ei ole mitenkään harvinaista varsinkaan uskossa, joka vaatii ihmistä "kieltämään itsensä", ja jossa epäileminenkin luetaan synniksi. "
Minulle tällainen uskonkäsitys on vieras.
"Sinun käsityksesi näistä asioista ei ole yhtään sen oikeampi kuin kenenkään muunkaan. Joten ehkä olisi parempi esiintyä vähän vähemmän tietävänä, vai mitä? ;-) "
Niin. Käsitykseni voi olla väärempi tai oikeampi tai yhtä totuudellinen kuin joku toinen käsitys. On loogista, että kaikki käsitykset todellisuuden perimmäisestä luonteesta, Jumalasta, eivät ole yhtä tosia.
"Ja silti te esiinnytte ikäänkuin tietäisitte näistä asioista kaiken - tai ainakin ENEMMÄN kuin muut. "
Ketkä "me"?
Minun tietoni, tietämiseni on vajaata. Ylipäätään tietämisen ja järjen varassa voidaan käsittää rajallisesti - järjen lisäksi meillä on myös muita rinnakkaisia välineitä käsittää todellisuutta.
Jumala on Rakkaus.
-etsijä
nev age on siitä ongelmalinen ,että se uusii koko ajan itseään ,vähän niinkun syöpä kun on löydetty lääke johonkin ,uusi vaaralisempi muoto tekee tuloaan.
yksi on varma jeesus kuoli ristillä ,ettei meidän itse tarvitse yrittää mitään omia poppa konsteja ,kaikki mikä vähänkin haisee että ,,minä tai sinä voit itse ,, on hapatetta .
olen vellonut tämän nev age suon läpi ,sitä ei voi sanoin kuvailla miten taitavasti se ihmisen sitoo uskomaan ,että voi höyhenen keveästi laittaa raamatun sivuun ja alkaa elää omaa elämää ilman jeesusta vähitellen,siis se on juuri sitä mitä raamatussa sanotaan kun musta sekottuu valkoiseen, missä on raja silloin?? ei sitä ihminen omilla neuvoillaan pysty selvittämään, kyllä sen tekee itse jeesus ja pyhähenki,joka johdattaa meitä valoon,jumalan siunausta kaikille tähän harmaasen aikaan missä musta on jo kauan sitten sekoitunut valkoiseen.
Et sinä tiedä juuri mitään. Viestität itsestäsi tunnelissa ja laput silmillä kasvaneen lapsellisen ihmisen kuvan.
Pussissa on pimiää!
...mut hei, onneks sä tiedät kaiken! ;-P
...nev agesta sie puhut? en mie ainakaan puhu mistää new agesta, enkä new agelaisuutta edusta.
"Kuule yllättävän moni kykenee uskomaan sokeasti asioihin. Se ei ole mitenkään harvinaista varsinkaan uskossa, joka vaatii ihmistä "kieltämään itsensä", ja jossa epäileminenkin luetaan synniksi. "
"Minulle tällainen uskonkäsitys on vieras. "
Heh! Aika radikaalisti horjutat omia oppejasi. Eikös "rakkauden" Jumalasi muka nyt heitäkkään helvettiin niitä jotka epäilevät Jeesuksen Jumaluutta?? Korjaa jos olen väärässää mutta ymmärtääkseni heluntalaisen käsityksen mukaan se joka sattuu epäilemään budhalaisten olevan oikeassa, joutuu kyllä kadotukseen.
"Kenelleköhän viestisi suuntasit... en todellakaan pidä itseäni jumalaexperttinä. On outoa, mikäli tekstistäni välittyy tällainen vaikutelma.
Olen saanut kokea jotakin ja tämän perusteella tunnen tärkeäksi tuoda esille joitakin näkökulmia."
"Tarkoitukseni on käydä dialogia, jossa osapuolet voivat tuoda esiin omia ajatuksia ja kokemuksia."
...
Luepas omat tekstisi uudelleen. Ne ovat jotain ihan muuta kuin omien kokemusten jakamista ja dialogin käymistä. Jokaisen uskovaisen tekstit tässäkin ketjussa vilisee TIETOA Jumalasta, TIETOA TIETOA TIETOA.... Ja valistusta siitä mitä kenenkin PITÄISI tehdä suhteessa Jumalaan.
Sieltä "Kaikki-vastaukset-tietävien"- norsunluutornista "tietämättömille" ja "ymmärtämättömille" tiputeltuja besserwisserneuvoja.
Jumalasta ei voi TIETÄÄ mitään. Usko on vain uskoa, ei tietoa.
Olis iloinen yllätys jos joskus saisi lukea uskovaisen teksteistä sellaisia ilmaisuja kuin
"_Minä ajattelen_ että Jumala toivoo tätä..."
"_Minä uskon_, että Jumala ajattelee näin..."
"_Minun tulkintani_ raamatusta on tämä..."
Mutta sen sijaan jokapaikassa missä uskovaisia liikkuu, kuulee omia tulkintoja esitettävän ehdottomina totuuksina, monesti vieläpä siten ikäänkuin ne olisivat itsestäänselvyyksiä, jotka kaikkien pitäisi kyseenaaistamatta uskoa ja hyväksyä.
...
""Kaikki eivät kohtaa mitään Jumalaa koskaan millään tavalla."
Tätä Sinä et voi tietää."
...
Kuin niin? Voin puhuan esim. omasta puolestani. Ja myös monet vanhukset kuolevan ei- uskovaisina, jotka ovat olleet koko elämänsä ateisteja. He eivät siis ole KOHDANNEET mitään Jumalaa koskaan.
...
""Toiset elävät ihan tyytyväisinä ilman kristinuskon Jumalaa tai muita jumalia."
_Tiedätkö_ Sinä että näin on?"
...
"Ihan tyytyväsenä" ei tarkoita samaa kuin "täydellisen onnellisena". Kuten aiemmin jo sanoin, tämä sinun markkinoimasi "pysyvä onni" on valhe, joka ei pidä paikkaansa.
"Ihan tyytyväisenä" tarkoittaa sitä, että on yleisesti ottaen tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on, kaikkine murheineen iloineen ja suruineen, ja elää sitä ilman Jumalaa.
...
"Mikäli alkuperäinen kysymys olisi esitetty vaikkapa ateismi-palstalla niin närkästyksesi olisi perusteltua. Nyt olemme kuitenkin uskonto-palstalla ja niinpä en pidä syntinä sitä että ahdistuneelle yritetään osoittaa tietä Jumalan Rakkauteen"
...
En minäkään sitä pidä syntinä, ku en usko synnin käsitteeseen. ;-)
Vaikka tämä on uskonto- nimikkeen alla toimiva helluntailaisuuspalsta, tämä ei ole uskovaisten palsta eikä uskonnollinen palsta. Tämä on foorumi jolla puhutaan uskonnoista mm. helluntailaisuudesta yleisesti ottaen. Tämä ei ole siis sama kuin vaikkapa netmission, joka on uskonnollinen palsta.
...
"Niin. Käsitykseni voi olla väärempi tai oikeampi tai yhtä totuudellinen kuin joku toinen käsitys. On loogista, että kaikki käsitykset todellisuuden perimmäisestä luonteesta, Jumalasta, eivät ole yhtä tosia."
...
Siis taas pidät ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ että "todellisuuden perimmäisellä luonteella" tarkoitetaan jotain jumalaa. Lisäksi pidät itsestäänselvyytenä, että todellisuudella ON joku "perimmäinen luonne".
Yhtä hyvin voisi sanoa että on loogista, että kaikki käsitykset todellisuuden perimmäisestä luonteesta ovat kaikki vääriä. Yksinkertaisesti siksi että puhumme asiasta jotka kukaan ei voi TIETÄÄ.
...
"Ketkä "me"?
Minun tietoni, tietämiseni on vajaata. Ylipäätään tietämisen ja järjen varassa voidaan käsittää rajallisesti..."
...
"Te"; tämän ketjun uskovaiset.
Myönnät että tietosi on vajaata (uskovaisenhan kuuluu niin sanoa todistaakseen olevansa nöyrä ;-)) Mutta kuitenkin luulet tietäväsi ENEMMÄN kuin ne jotka eivät usko, tai ne jotka painiskelevat uskonasioiden kanssa kuten aloittaja. Teksteistäsi voi hyvin nähdä sen. Kuten kaikkien muidenkin ketjun uskovaisten teksteistä.
...
" - järjen lisäksi meillä on myös muita rinnakkaisia välineitä käsittää todellisuutta."
...
Te uskovaiset olette usein hyvin taipuvaisia kuvittelemaan, että kaikki muut, paitsi uskovaiset itse, turvautuvat vain järkeen. On taas käsittämättömän yksioikoista kuvitella, että jos ihminen ei ole uskovainen, hänen maailmankuvansa on automaattisesti "tieteellinen" ja "vain järkeen perustuva". Tuo kertoo hyvin mustavalkoisesta maailmankuvasta, ja aikamoisesta tietämättömyydestä, sekä muiden ihmisten aliarvioimisesta.
"Nyt olemme kuitenkin uskonto-palstalla ja niinpä en pidä syntinä sitä että ahdistuneelle yritetään osoittaa tietä Jumalan Rakkauteen."
...
Piti tuohon vielä jatkaa että mielestäni on vähän outoa - jollei voi ihan sanoa epäraamatullista - että henkilölle, joka on itsemurhan partaalle asti ahdistunut siitä ettei koe mitään jumalan kosketuksia, mennään neuvomaan että rukoile Jumalaa, tee sitä tee tätä, hypi päälläsi ja heitä volttia, niin eiköhän se Jumala sieltä kosketa!
On aika naiivia mennä kuvittelemaan että henkilö joka on noin ahdistunut, EI olisi jo rukoillut asian puolesta, ja tehnyt kaikkea mahdollista sen eteen että kokisi Jumalan kosketuksen. Ja teidän neuvonne on vain että lisää rukousta, lisää sitä, lisää tätä, pinnistä pinnistä!
Eikös se teidän Jumalanne sanonut että joka hänen luoksensa tulee, sitä hän ei heitä pois? Ja eikös se luvannut olla siinä vierellä koko ajan? Eikö teidän uskonne perustu siihen, että se on vain ihmisestä itsestään kiinni, ottaako se Jumalan kutsun vastaan vai ei?
Joten MIKSI sitä Jumala pitää ETSIÄ? Ikäänkuin se olisi jossain piilossa. Onks se mennyt johonkin piiloon?
Teillä näyttää olevan sellainen käsitys, että siitä Jumalasta täytyy pitää kynsin hampain kiinni, muuten se karkaa jonnekin. Jos sitä ei AJATTELE jatkuvasti, se katoaa heti jonnekin. Ikäänkuin te voisitte vain omilla toimillanne pitää sen Jumalanne elämässänne, vaikka se teidän Jumalanne on päinvastoin sanonut olevansa siinä jokatapauksessa kunhan hänet vain otetaan vastaan.
Miksi siis sen eteen täytyy pinnistellä, että kokisi Jumalan läsnäolon, jos henkilö on jo ottanut kutsun vastaan? Eikö sen läsnäolon tunteen pitäisi tulla automaattisesti, ilman rukoiluja, ilman pinnistelyjä?
Minä voisin sanoa aloittajalle vielä, että minulla on monia sellaisia ystäviä, joihin yhteys saattaa kadota pariksikin vuodeksi. Silti he ovat minun elämässäni, ja he ovat minun ystäviäni. Kun vuosien jälkeenkin tapaamme, se tuntuu kuin olisimme viimeksi tavanneet eilen. Minä tiedän että he ovat siellä, ja että he ovat minun ystäviäni, vaikka yhteyksiäkään ei pidetä aktiivisesti, puhumattakaan fyysisestä koskettelemisesta. ;-)
Minun ei siis tarvitse jatkuvasti tuntea heidän fyysistä kosketustaan uskokseni, että he ovat elämässäni, ja että he ovat minun ystäviäni. Minulle riittää se tieto että he ovat olemassa siellä missä ovat ja että minä olen myös samalla tavalla heidän elämässään.
Ehkäpä sun kannattais asennoitua samalla tavalla siihen sinun Jumalaasi. Mitäs sanot?
Hmmm. onkohan toi aloittaja enää ees täällä...? :-/
JMe ihmiset emme pohjimmiltamme sen paremmiksi muutu, vaikka oltais uskossakin ja monet meistä on aika epäluotettavi ja omien mielipiteidensä orjia.Luota ainoastaan Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Hänen tahtoansa voit tutkia Raamatusta ja Jeesus todella rakastaa sinua.Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että antoi ainokaisen poikansa,ettei yksikään joka häneen uskoo,hukkuisi,vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.Myös sinulla ja minulla.Sinä väsynyt vaeltaja,yritä rukoilla(kertoilla sydämmesi hiljaisuudessa Jeesukselle vaikeuksistasi),lue Raamattua esim. Johanneksen evankeliumia,käy hengellisisä tilaisuuksissa.Tutki kuulemaasi,onko se Raamatun mukaista,kysele ,ole avoin.Jumalan työ on hyvin persoonakohtaista,hän ei survo ketään mihinkään muottiin(me uskovat sitä joskus yritäämme,älä suostu siihen),Jumala kunnioittaa sinua yksilönä.Kun turvaat Jumalaan Jeesuksen nimessä,niin itse kyllä ennenpitkää huomaat sen toimivan.Nosta pääsi,katso iloon,katso valoon,katso Jeesukseen,olet hänelle korvaamattoman tärkeä ja rakas.LEPÄÄ ARMOSSA!
http://wwnet.fi/users/veijone/
Monet viimeiset herätkää jo
ja pääsette voittoon ennen
hellareitakin!
niinkuin murhaajakaan ei pääse taivaaseen ellei tee parannusta teoistaan ja ota Jeesusta elämänsä Pelastajaksi. Itsemurha ei ole mikään ratkaisu eli niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. "Niin alhaalla ei kenkään kulje ettei siel Jeesusta ois". Lohduttakoon sinua ystäväni 2Piet.3:8 sanat "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaat, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä". Hän kyllä vastaa, kun vain malttaa odottaa, amen. Siunausta