Pohjoismaat eivät uskalla vastustaa islamim leviämistä

Anonyymi-ap

Lisää vaan uusia moskeijoita ja kristittyjen tapojen hylkäämistä. Onneksi Iranissa nuoriso uskaltaa hylätä islamin ja haistattaa imaameille pitkät.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysymys: Miksi eivät uskalla vastustaa???
      Suomen nyt ymmärtää, sillä täällähän ei uskalleta tehdä yhtään mitään ennenkuin on kysytty EU:sta neuvoa!

      • Anonyymi

        Juuri noin. Täysin toisten selän taakse piiloutuvia pösilöitä olemme äänestäneet tärkeille päätäntäpaikoille. Kannattaa miettiä, minkä numerosarjan riipustaa seuraavaan äänestyslappuun. Väärä päätös, tulee omaan nilkkaan. Unelmet kannattaa äänestykopissa unohtaa ja luottaa vaan faktaan.


    • Anonyymi

      Pösilöpäättäjät sanovat, me tarvitsemme EU-tasolle päätöksiä. SITÄ EI TARVITSE ODOTTAA. Päätöksen oman maan eduksi voi tehdä tästä paikasta!

      • Anonyymi

        Olen aina ihmetellyt, miksi päättäjämme haluavat siirtää meidän antaman valtakirjan muukalaisille vieraisiin maihin ja yhteisöihin. Myös kaikenlaisten meille epäedullisten kansainvälisten sopimusten tekeminen on heille tyypillistä. Niihin vedotaan jatkuvasti: "Meitä sitoo kansainväliset sopimukset."


    • No tuo nuori iranissa he ovat kurdi ja he ovat saman kurdia ,Sinä sanot he ovat terroristi jos kysymys on turkki ja suomi nato,Mutta he ovat heino ja fredoom jos kysymys on iran,Voi länsi maa joskus uskon mitä vildmer putin sanoi .Länsi maa kaksoisnama

    • Anonyymi

      lucifer käskee heitä, islamilla saadaa hyvin tuhottua luficerin vastustajat

    • Anonyymi

      Vasemmistopuolueet niitä musluja ja afrikan eläviä tänne haluaa. Ei kukaan täysipäinen. Niistä ne saa hyvää vaalikarjaa ja voivat näin jatkaa hyväpalkkaisissa pesteissä, ministeriöissä ja eduskunnassa.

      Venäjä toimii aivan samalla kaavalla. Kun omia sotilaita ei ole niin niitä haetaan afrikasta ja iranista ja pohjois koreasta ja ties mistä.

    • Anonyymi

      Länsimaassa tulee elää länsimaisittain. Jos ei kykene integroitumaan länsimaiseen elämään ja kulttuuriin, niin sitten ei kannata länsimaahan tulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11228
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5338
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2587
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2266
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1791
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1695
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      35
      1347
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1289
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1106
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      116
      1021
    Aihe