No onhan tuo nyt hyvä palkka 4 tonnii

Satama duunareille eikä tarvi edes opiskella sen oppii satamassa ite ei voi kuin haaveilla jos sais edes 1500
1479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tietämätöntä töhnäpuhetta.

Äänestä

Ahtaajan työ on proomujen lastaaminen. Se ei virallisesti edellytä ammattitutkintoa, vaan ammattiin oppii työssä perehtymällä.

Tiedotteen mukaan säännöllisellä työajalla työskentelevät ahtaajat tienaavat keskimäärin 4 000 euroa kuukaudessa. Satamaoperaattorit kertoo, että ylityö- ja sunnuntailisien jälkeen palkka nousee yli 4 400 euroon kuussa.

Äänestä
  • Aika kovat on liksat! Mutta kun on keskeisessä asemassa oleva liitto, niin hyvähän se on kiristää! Muistuu mieleen paperimiehet aikanaan, heillekään ei mikään riittänyt vaikka olivat kouluja käymättömiä tavan duunareita! Sitten heiltä lähti työpaikat alta! Voihan se olla sama satamissakin, hommat hoitaa jatkossa robotit!

    Äänestä

Ai nyt ymmärtää miksi Kokoomus haluaisi Eu"n ulkopuolisiä töihin muutama Afrikkalainen voisi satamahommat hoitaa halvemmalla

Äänestä

Tulkaapa vellihousut kokeileen. Lähdette itku kurkussa äitin tykö ennen ensimmäistä taukoa.

Äänestä
  • Saako siellä pitää taukojakin toki kontit on aika raskaita kannella

    Äänestä

  • Ai nää onkin joku oma rotunsa jolla ylivertaiset ominaisuudet, syntyivät ahtamaan 😭😭😭😭

    Äänestä

Onks nämä ahtaajat uusia paperityöntekijöitä joilla on muita hieman paremmat palkat ite oon ahtanut pieniin pakettiautoihin tavaraa toki oli pieni palkkakin

Äänestä
  • Just niitä, mersut ja bemarit, omakotitalot, kaukomatkat, kesämökit, lasten kalliit harrastukset pitää olla.

    Ahneella on paskanen loppu, seuraava hallitus vaihtaa kaikki ahtaajat halvempaan jengiin, Intiasta on tunkua.

    Äänestä

Lesot duunarit ajelee mersuilla 🤭

Äänestä

Siraanhoitajille ei riittänyt rahaa ja SDP musersi lakot pakkolailla. Nyt kun kommarit lakkoilee kunnon palkkoihin lisää on demarit hiiren hiljaa.

Äänestä

Ahneilla on se kuuluisa loppu kyllä Kokoomus saa sinne halvemmat tekijät

Äänestä

Onhan tuo eräänlaista kiristystä helppo kiristää kun kyse Suomen viennistä ja tuonnista vanhusten hoitajien lakko tuskin purisi yhtä hyvin

Äänestä

Onhan tuo melko hyvä palkka. Mediaanipalkka kun on jotakin 3 300 €/kk luokkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Satama duunareille eikä tarvi edes opiskella sen oppii satamassa ite ei voi kuin haaveilla jos sais edes 1500

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu