Ben Z. ei ymmärrä miten Venäjälle löytyy ymmärrystä Suomestakin.

Anonyymi-ap

En ymmärrä minäkään, mutta ihan täälläkin niitä ryzzän rakastajia pyörii. Ovatko mielisairaita, vai mikä siellä kuupassa mättää.

Zyskowiczin mukaan on aivan käsittämätöntä, että ”Venäjän toimintaa kohtaan löytyy ymmärrystä Suomestakin, jopa yksittäinen ymmärtäjä tästäkin salista”.

"– On harmi ja jopa surullista, että meillä on Suomessakin mutta näköjään esimerkiksi myös Saksassa joitakin sellaisia vanhentuneiden rauhanjärjestöjen – en tiedä, onko tässä yhteydessä oikea ilmaisu – juoksuhautoihin jääneitä niin sanottuja rauhanaktivisteja, jotka vaativat rauhaa Ukrainaan siten, että Nato-maiden ja yleensäkin lännen pitäisi rauhan saavuttamiseksi lopettaa aseiden ja muun tuen toimittaminen Ukrainaan.

– Millainen rauha siitä syntyisi? No, todellinen Pax Putin. Toisin sanoen Venäjä saavuttaisi tällä raakalaismaisella, rikollisella, kaikki kansainväliset sopimukset rikkovalla hyökkäyssodallaan niitä tavoitteita, joita se on asettanut. Se pystyisi valtaamaan Ukrainan, se pystyisi alistamaan Ukrainan kansan, se pystyisi lakkauttamaan Ukrainan olemassaolon tällaisena valtiollisena identiteettinä tai ainakin itsenäisenä valtiollisena identiteettinä."

Nämä "rauhanaktivistithan" ovat aina olleet vasemmistolaisia.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Zyskowicz kehotti lukemaan, mitä Putin itse puhuu hyökkäyksen tarkoituksesta ja oikeutuksesta hänen näkökulmastaan.

      – No, se oikeutus on se, vähän niin kuin Pietari Suuri jo toimi, että Venäjä välillä heikkenee ja sitten se menettää alueitaan, mutta sitten kun se vahvistuu, niin on otettava takaisin sitä, mitä on menetetty. Ja Putinin mukaan nyt on hänen aikansa ja hänen sukupolvensa aika ottaa takaisin.

      – Ei tässä ole kyse Natosta, uskokaa nyt myös siellä laitavasemmiston piirissä. Se on ollut pätevä selitys vuosikausia Suomessa yleensä, tämä Naton syyttäminen kaikesta pahasta ja demonisointi. Mutta tästä ei tässä sodassa ole kyse. Kyse on Ukrainasta, kyse on Venäjän imperialismista, kyse on Venäjän aggressiivisuudesta, kyse on Venäjän halusta palauttaa Ukraina tavalla tai toisella yhteyteensä.

      • Anonyymi

        Ei suinkaan noin, Venäjä ja Putin olisivat tyytyneet Luhanskin, Donetskin ja Krimin irrottamiseen Ukrainasta. Ukraina halusi tappaa näitten alueitten venäläiset, Venäjä ei sitä hyväksynyt, miksi olisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan noin, Venäjä ja Putin olisivat tyytyneet Luhanskin, Donetskin ja Krimin irrottamiseen Ukrainasta. Ukraina halusi tappaa näitten alueitten venäläiset, Venäjä ei sitä hyväksynyt, miksi olisi?

        Muuta vaan venäjälle valehteleen igor.

        Toivottavasti kuolet pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta vaan venäjälle valehteleen igor.

        Toivottavasti kuolet pian.

        sinä kuolet huomenna paskahalvaukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan noin, Venäjä ja Putin olisivat tyytyneet Luhanskin, Donetskin ja Krimin irrottamiseen Ukrainasta. Ukraina halusi tappaa näitten alueitten venäläiset, Venäjä ei sitä hyväksynyt, miksi olisi?

        mutta olisiko.. sitten oikeasti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta olisiko.. sitten oikeasti?

        vähänpä tuo benkku-nulkki mistään ymmärtää-

        kuulemma omaa sukuaan ollu natsien keskitysleirissä.--

        venäläiset pelasti juutalaiset natsien joukkotuhonnalta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta olisiko.. sitten oikeasti?

        Totta kai, sopimus olisi allekirjoitettu Minskissä, ei sen jälkeen putte mihinkään olisi hyökännyt. Mutta länsi ei sitä halunnut, kuten on myöhemmin tunnustettu Ranskan ja Saksan taholta, he pelasivat vaan aikaa Minskissä, jotta ukraina ehtii varustautua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vähänpä tuo benkku-nulkki mistään ymmärtää-

        kuulemma omaa sukuaan ollu natsien keskitysleirissä.--

        venäläiset pelasti juutalaiset natsien joukkotuhonnalta...

        Ja sekö antaa venäläisille nykyään oikeuden toimia samoin, kuin natsit toimivat 80 vuotta sitten?


      • Anonyymi kirjoitti:

        vähänpä tuo benkku-nulkki mistään ymmärtää-

        kuulemma omaa sukuaan ollu natsien keskitysleirissä.--

        venäläiset pelasti juutalaiset natsien joukkotuhonnalta...

        Eli meinaat, että sen vuoksi, että venäläiset joukot ensimmäisinä ehtivät Auschwitziin, pitäisi Zyskowiczin nyt olla sitä mieltä, että venäläiset saavat tappaa muita niin paljon kuin haluavat? Oikeasti??


    • Anonyymi

      Persuputinit haluu EUn hajoavan ja suomest persuputinilandin diktatuurin valtion !! Odottavat turkin ja Unkarin estävän NATO liittymisen!!

    • Anonyymi

      Venäjä ja ennenkaikke Putin täysi mulkku. Tappaa pitäs. Ainut hyvä asia minkä tehnyt on toi Ukrainalaisten teurastus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aseteollisuus tykkää sodasta kauppa käy ja tulokset nousee yli pilvien.
      Oletteko kuulleet rauhan rakentajista, aina vain sota intoilijoita.
      Kaunis on kuolla sun joukkosi eessä urhona kaatua puolesta sateenkaaren j.n.e.
      Evoluutiossa tappaminen kuuluu vaputeen. Kauheeta jos ihmiseltä puuttuu kyky tappaa. Liberaalit on jo huolestuneita.

    • Anonyymi

      Minä taas en ymmärrä, miten keneltäkään,mistään löytyy ymmärrystä juutalaisille, keksityin tarinoin uhriutumalla kieroilemalla maailmanvaltaan nousseille pitkänenille?

      Mikä on muuten zyskowitzin erityiskyky? Hän voi polttaa spaddua suihkussa.

    • Anonyymi

      Gazan tuhoamisella täytyy olla muita tavoitteita kuin Israelin kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi, pohtii Hannu Reime.
      Venäjä otti oppia turvallisuuden laajentamisesta. Sitä uhkasi Nato joka laajenee joka maailman kolkkaan ja laajentaa sateekaari aukkoa.

      • Anonyymi

        Niinpä,

        Nato uhkaa Venäjän mahdollisuuksia hyökkäillä naapurimaihinsa. Jos naapurit eivät kuulu Natoon, on Venäjällä hyvät mahdollisuudet hyökätä niihin maihin kiduttamaan ja raiskaamaan siviilejä.

        Siksi Venäjä vihaa Naton laajentumista, kun heidän mahdollisuutensa muiden terrorisointiin vähenee sitä mukaa.


    • Anonyymi

      Eikö kukaan ole kertonut Benille, että Suomessa majailee noin 60000 entisessä Neuvostoliitossa syntynyttä ja noin 18000 venäläistä. Sopii kysyä. että miksi ja miksi monille sallitaan kaksoiskansalaisuus. Koivisto oikein haali tänne Kelan elättejä. Tyhmyyttä.

    • Anonyymi

      Toikin puhuu kun muka tietäs jotain. Äijä edes ikinä ole Ukrainassa käynytkään ja luulee iltalehtien uutisoinnin perusteella jotain tietävänsä.

      • Anonyymi

        Oletko sinä käynyt Ukrainassa? Tiedätkö sinä paremmin?


    • Anonyymi

      Israelilaisilla ja venäläisillä tuntuu olevan sama ihmeellinen kuvitelma itsestään muiden määräilijöinä. Sama valloitustaktiikka ja jonkinlainen messiaaninen yli-ihmiskompleksi molemmilla.

    • Anonyymi

      Stalinistista natsiksi fuhrer Putlerin viitoittamalla tiellä.

    • Anonyymi

      Kaikki kriittisesti ajattelevat leimataan Venäjän trolleiksi. Tuo ei ole viisautta.

    • Anonyymi

      Kyllä Putinin suurimmat ihailijat löytyvät populistisesta oikeistosta.

    • Anonyymi

      Benkku vastusti juutalaispoikien silpomista. Miksi?

    • Anonyymi

      2023.02.15 Is Poland Going to Invade Belarus?
      https://www.youtube.com/watch?v=RD4vF-OZcbI

    • Anonyymi

      Ymmärsiväthän ennen suomalaiset kommunistit Staliniakin. Mikä ettei nuo samat kahjot nyt ymmärrä Putiniakin? Kommarista natsiksi käy näiden tie.

      • Anonyymi

        Miksi juuri "samat kahjot"? Eihän Venäjä ole sosialistinen valtio.
        Eikö nämä "kahjot" tule paremminkin oikeiston piiristä?


    • Anonyymi

      Sotakiimaiset naiset on niin kiihottuneita että hinkkaavat pippojaan yhteen keskenään. Luonnollisuus ja naisellisuus kadonnut, kannattavat aborttia, sateenkaarirakkautta, Rajojaylittavää liberalismia. On kyettävä tappamaan, muuten tapahtuu vapaudenriisto. Sadismi on vapautta. Ja vielä rakkaassa Suomessamme.

    • Anonyymi

      Kela elättää ja Putinia palvotaan.

      • Anonyymi

        Kelan rahat men sellaisille asuntosijoittajille joilla 100 vuokra-asuntoa, toimii sitten vielä linssiluteena. Oikeudenmukaisuus on hanurissa. Sieltä sitä voi kaivella. Täytyy käyttää röyhkeyttä.


    • Anonyymi

      Ben ei omassa äärimmäisessä pahuudessaan pysty käsittämään että maailmassa on myös hyviä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Sotarikoksia tehtaileva Venäjän armeijako kuuluu näihin hyviksiin?


    • Anonyymi

      Kiitos Suoli24!

      Poistatte Zyskowiczin puheita tukevia viestejä, mutta Zyskowiczia saa jopa syyttää "äärimmäisestä pahuudesta".

      Ylläpidon robotti on Kremlissä?

      • Anonyymi

        putinistit ei puhu paskaa.
        Israelin kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi täytyy turvata Gazan tuhoamisella, - täytyy ottaa haltuun ja liittää itseen. - putin otti oppia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        putinistit ei puhu paskaa.
        Israelin kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi täytyy turvata Gazan tuhoamisella, - täytyy ottaa haltuun ja liittää itseen. - putin otti oppia.

        Putinisteille leukhua leuan alle. Sillä niistä pääsee.


      • Anonyymi

        Suomi24:n palveluksessa toimii tunnetusti ammattimaisia venäjän sotapropagandan levittäjiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi24:n palveluksessa toimii tunnetusti ammattimaisia venäjän sotapropagandan levittäjiä.

        Ei kai ne kovin "tunnettuja" ole, jos toiminta jatkuu ja jatkuu...


    • Anonyymi

      Onko Ben stalinisti?

    • Anonyymi

      Mulla tulee aina Benistä mieleen Kääpiönautseri, molemmat hiukan yksinkertaisia, mutta ärhäkkäitä jokapaikassa räksyttämään. Ei ihme, että onkin ollut politiikassa ikänsä. Ei missään muualla olisi menestynytkään.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      84
      3843
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      91
      3070
    3. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      65
      3023
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      43
      2415
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      88
      2202
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1797
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1786
    8. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      326
      1784
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      26
      1760
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      62
      1610
    Aihe