Viitasaaren terveyskeskus ei noudata lakia

Muistutuksesta tehdään merkintä potilastietoihin. Se näytetään asiaankuulumattomille ihmisille.

Aluehallintovirasto ainoastaan kehottaa heitä noudattamaan lakia ja poliisia ei kiinnosta, vaikka todisteet paperille tulostettuna on heille toimitettu.
Tälläkin hetkellä löytyy ylimääräisiä merkintöjä potilastiedoista.

Entinen johtava lääkäri sanoi turvaavansa sillä oman selustansa ettei kukaan ihmettele miksi hän on tietyn potilaan tiedoissa käynyt.
Hyvä idea, mutta laitonta.
Mutta isoilla herroillahan on tunnetusti nämä omat lait ja poliisi suojelee..
1225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viitasaaren terveydenhoito on aina ennen ollut taantumusvoimien käsissä.

Kunnanlääkärinä siellä oli toiminut 60- luvulle saakka von-sukuinen lääkäri, joka oli saanut oppia Preussilaisessa jääkäripataljoona 27: ssä, toiminut Aunuksen retkikunnan johtajana yhdessä kenraali Talvelan kanssa ja oli Mannerheimin tuttava.

Onneksi enää ei taantumusvoimat kansanterveystyön aikana johtaneet terveydenhoitoa vaan ylilääkäri oli vasta 4. asteella hallinnossa eikä hänellä ollut oikeutta edes osallistua terveyskeskuksen hallintoon.

Uudessa Hyvinvoinnin sotessa lääkäri on pudonnut jo lattiarätiksi ja hyvinvointikeskusta johtaa sopivan jäsenkirjan omaava hallintot.yo tai sosiologian yo tms. tuotantotalouden expertti yhdessä puolueen paikallisjohdon kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistutuksesta tehdään merkintä potilastietoihin. Se näytetään asiaankuulumattomille ihmisille.

Aluehallintovirasto ainoastaan kehottaa heitä noudattamaan lakia ja poliisia ei kiinnosta, vaikka todisteet paperille tulostettuna on heille toimitettu.
Tälläkin hetkellä löytyy ylimääräisiä merkintöjä potilastiedoista.

Entinen johtava lääkäri sanoi turvaavansa sillä oman selustansa ettei kukaan ihmettele miksi hän on tietyn potilaan tiedoissa käynyt.
Hyvä idea, mutta laitonta.
Mutta isoilla herroillahan on tunnetusti nämä omat lait ja poliisi suojelee..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu