Elämme taas kolmen suuren aikaa

Maassamme on yleensä totuttu siihen, että aina meillä on kolme suurta, jokseenkin tasaväkistä puoluetta, jotka kilpailevat hallituksen muodostamisesta. Välillä oli toisinkin, mutta nyt on taas palattu kolmen suuren aikaan. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja sdp:n kannatukset ovat kahden prosentin sisällä, 20 % molemmin puolin. Kolme seuraaviksi suurinta puoluetta, keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto ovat myös kaikki kannatukseltaan kahden prosentin sisällä mutta kaukana edellisistä, kaikki alle 10 % kannatuksessa:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009384628.html

Ek-vaalit ovat pian. Jokin noista kolmesta suuresta puolueesta pääsee hallituksen muodostamaan. Mikä niistä se on? Se ei ole vielä aivan varmaa, kun vielä kannatetuimpana olevan kokoomuksen kannatus on valahtanut alaspäin persujen ja demarien noustessa jo sen kantapäille.

Yksi noista kolmesta on varmasti se hallituksen muodostaja. Olkoonpa se niistä mikä tahansa, kaikki kolme suurinta eivät halunne samaan joukkoon. Kaksi suurinta yhdessäkään eivät pystyisi muodostamaan enemmistöhallitusta, apuja he tarvitsevat. Olkoon hallituksen muodostaja noista kolmesta mikä tahansa, rkp:n se varmasti saisi mukaansa, mutta silti ei vielä syntyisi enemmistöhallitusta. Tarvittaisiin vielä yksi noista kolmesta tuosta toiseksi kannatetuimmasta ryhmästä. Vasurit eivät varmasti kelpaisi kokoomukselle eivätkä vihreät persuille. Keskusta varmaan kelpaisi mille tahansa noista kolmesta suuresta, mutta olisiko puolue tässä tilanteessa halukas lähtemään hallitukseen? Sitä epäilen. Joten jännäksi menee.

No, ei minua itse asiassa kovin jännitä tuo esille ottamani tilanne, kun tälläkin viikolla enemmän on ollut muuta jännittävää, kuten jalkahoito jo kolmannen kerran kuukauden aikana ja labratutkimukset ylemmästä vartalosta - ei sentään päästäni. Sen verran mielenkiintoinen tuo poliittinenkin tilanne kuitenkin on, että toin nyt tämän tänne, kun ihmeekseni en huomannut täällä siitä puhutun kun nyt palstan avattuani sitä kolme sivua taaksepäin plarasin.

67

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai sillä lailla näet. Tiedätkö mitkä vaalit 2.4 ?

      SDP 17,7 %
      Perussuomalaiset 17,5 %
      Kokoomus 17 %
      Keksusta 13,8 %

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🔞 ­­N­­y­­­m­f­­o­m­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17748335J

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Erittäin hyvää analyysiä jälleen kerran Kapilta. Sinällään merkittävää ja hienoa on se, että kepu on ansaitusti pudonnut ns keskipienpuolueiden joukkoon ja jäsenkato keskustasta on pysyvä. Keskusta on samassa blokissa Vihreiden ja Vasemmiston kanssa. Keskustasta käy virta Demareihin, Persuihin ja Kokoomukseen, Keskustaan ei lisäväkeä tule mistään. Olemme aina olleet ruotsalaisia paljon jäljessä ja sama näkyy olevan myös keskustan suhteen. Olisi kepun katoamisessa avain Suomen taloudelliseen nousuun Ruotsin tavoin. Hyvältä näyttää nämä asetelmat.

      • Saadaan kaupungistuminen kunnolla vauhtiin kun Kepu ei enää ole maksattamassa veronmaksajilla tuppukylien asuntolainoja ja sähkölaskuja.

      • Kiitos! Paljolti samoissa näkemyksissä olemme, lopuksi sanomiesi myöten.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Saadaan kaupungistuminen kunnolla vauhtiin kun Kepu ei enää ole maksattamassa veronmaksajilla tuppukylien asuntolainoja ja sähkölaskuja.

        Juuri näin! Samalla lopetetaan turhien siltarumpujen tekeminen. Asua saa missä haluaa, mutta kustannukset hoidetaan itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin! Samalla lopetetaan turhien siltarumpujen tekeminen. Asua saa missä haluaa, mutta kustannukset hoidetaan itse.

        Asiaa! Älytöntä haaskata vähiä pääomiamme kannattamattomiin kepuhankkeisiin ja pitkin korpia! Onneksi sille on tulossa lopullisesti niitti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa! Älytöntä haaskata vähiä pääomiamme kannattamattomiin kepuhankkeisiin ja pitkin korpia! Onneksi sille on tulossa lopullisesti niitti.

        Kepulaisten Ilkka-Pohjalaisessa oli viime syksynä uutta Helsinki-Vantaan ja Tampereen välistä suurnopeusrataa vastustava pääkirjoitus. Totta kai.
        Rahat pitää lapata Vähäkyrön kaltaisiin korpikyliin missä "taajamaa" koristavat autonromut ja talonrotiskot.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kepulaisten Ilkka-Pohjalaisessa oli viime syksynä uutta Helsinki-Vantaan ja Tampereen välistä suurnopeusrataa vastustava pääkirjoitus. Totta kai.
        Rahat pitää lapata Vähäkyrön kaltaisiin korpikyliin missä "taajamaa" koristavat autonromut ja talonrotiskot.

        Miehekästä toimintaa Suomen parhaalta presidentiltä Sauli Niinistöltä, poiminta Iltalehden pääkirjoituksesta. Suomi on enää hyvin pienen askeleen päässä Natojäsenyydestä. Myös USAn Blinkenin toimet on ollut mahtavia!

        Mitä tapahtuu siinä tapauksessa, että Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä, kun se kerran on Turkin käsissä?

        – Me emme tahdo emmekä voi hakemustamme takaisin vetää, Niinistö sanoi.

        Vastaus sisältää kahdeksan sanaa. Ne kertovat, että Suomi liittyy Natoon maaliskuussa, mikäli Turkki ja Unkari ratifioivat Suomen jäsenyyden silloin.

        Unkari on kertonut aloittavansa jäsenyyden ratifioinnin parlamentissaan 28. helmikuuta. Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu vastaavasti sanoi torstaina, että maa on valmis ratifioimaan Suomen jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä.

        Turkin parlamentti jää pian vaalitauolle.

        Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken matkustaa Münchenistä suoraan Ankaraan. Niinistö tavannee Blinkenin Saksassa. Siinä keskustelussa on epäilemättä esillä se, mitä Blinken voi tai mitä hänen kannattaa tehdä Ankarassa Suomen Nato-jäsenyyden viemiseksi maaliin.

        Oletettavaa on, että Niinistö haluaa ihan itse kysyä Turkin presidentiltä Recep Tayyip Erdoğanilta, ratifioiko Turkki Suomen jäsenyyden lähiviikkoina. Hän ei halua eikä tarvitse sanansaattajaa.

        Yksitoista vuotta virassa ollut Niinistö haluaa käydä yhden uransa tärkeimmistä keskusteluista itse ja suoraan Erdoğanin kanssa.

        Täällä palstalla oli aikoinaan umpikepulainen hajasijoituksen kannattaja Härkönen, yritti kaikkilla tavoilla estää Vuosaaren sataman rakentamisen, koska hänen mielestä se olisi pitänyt hajasijoittaa pohjoiseen Suomeen... Ei siinä järki ole paljon painanut. Raaheen ei olisi koskaan sijoitettu terästehdasta. jos se olisi kansantaloudellisesti tehty oikein, paikka olisi jossakin Hangon - Kotkan välissä. Ei ihme, että meillä ylläpito näille hajasijoituksille on järkyttävän kallista.

        Vanha Lääkelaitos oli erittäin toimiva virasto. Sitten kepulaiset hajasijoitti sen Kuopioon.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Vanha Lääkelaitos oli erittäin toimiva virasto. Sitten kepulaiset hajasijoitti sen Kuopioon.

        Totta, asiantuntijat ei suostuneet muuttamaan sinne ja koko laitos on nykyään verovaroilla pyöritettävä torso. Sinällään merkillistä, että kepun pääohviisi ja Mtkn pääohviisit on Stadissa.. ei landella..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehekästä toimintaa Suomen parhaalta presidentiltä Sauli Niinistöltä, poiminta Iltalehden pääkirjoituksesta. Suomi on enää hyvin pienen askeleen päässä Natojäsenyydestä. Myös USAn Blinkenin toimet on ollut mahtavia!

        Mitä tapahtuu siinä tapauksessa, että Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä, kun se kerran on Turkin käsissä?

        – Me emme tahdo emmekä voi hakemustamme takaisin vetää, Niinistö sanoi.

        Vastaus sisältää kahdeksan sanaa. Ne kertovat, että Suomi liittyy Natoon maaliskuussa, mikäli Turkki ja Unkari ratifioivat Suomen jäsenyyden silloin.

        Unkari on kertonut aloittavansa jäsenyyden ratifioinnin parlamentissaan 28. helmikuuta. Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu vastaavasti sanoi torstaina, että maa on valmis ratifioimaan Suomen jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä.

        Turkin parlamentti jää pian vaalitauolle.

        Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken matkustaa Münchenistä suoraan Ankaraan. Niinistö tavannee Blinkenin Saksassa. Siinä keskustelussa on epäilemättä esillä se, mitä Blinken voi tai mitä hänen kannattaa tehdä Ankarassa Suomen Nato-jäsenyyden viemiseksi maaliin.

        Oletettavaa on, että Niinistö haluaa ihan itse kysyä Turkin presidentiltä Recep Tayyip Erdoğanilta, ratifioiko Turkki Suomen jäsenyyden lähiviikkoina. Hän ei halua eikä tarvitse sanansaattajaa.

        Yksitoista vuotta virassa ollut Niinistö haluaa käydä yhden uransa tärkeimmistä keskusteluista itse ja suoraan Erdoğanin kanssa.

        Todella noin. On meillä hieno presidentti! Sanoo, että olipa Ruotsin Natojäsenyyshakemuksen saama kohtelu mikä tahansa, Suomi ei vedä hakemustaan takaisin ja Suomi saattaa saada jäsenyyden jo maaliskuussa. Uskoa siihen vahvistaa tuokin, mitä hyvin kerrot viestisi jatkossa. Kiitos siitä Sinulle!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä palstalla oli aikoinaan umpikepulainen hajasijoituksen kannattaja Härkönen, yritti kaikkilla tavoilla estää Vuosaaren sataman rakentamisen, koska hänen mielestä se olisi pitänyt hajasijoittaa pohjoiseen Suomeen... Ei siinä järki ole paljon painanut. Raaheen ei olisi koskaan sijoitettu terästehdasta. jos se olisi kansantaloudellisesti tehty oikein, paikka olisi jossakin Hangon - Kotkan välissä. Ei ihme, että meillä ylläpito näille hajasijoituksille on järkyttävän kallista.

        Joo, muistan toki hyvin täällä esiintyneen Oiva Härkösen ja vahvat kepulaiset mielipiteensä, joihin viittaat. Järkyttävän kalliiksi maalle ja veronmaksajille ovat tulleet monet kepun hankkeet.

        Oli Härkösellä kyllä joskus järkeviäkin lausahduksia, mm. toteamuksensa ”Kerimäki on turha”. Ei Oiva sillä viitannut Kerimäen kuntaan vaan täällä ahkeroineen Hietaseen, joka käytti nikkiä City-Keskusta, mutta oli käyttänyt myös nikkiä Kerimäki, josta muotoutui kutsumanimensä Keris.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, asiantuntijat ei suostuneet muuttamaan sinne ja koko laitos on nykyään verovaroilla pyöritettävä torso. Sinällään merkillistä, että kepun pääohviisi ja Mtkn pääohviisit on Stadissa.. ei landella..

        Kyse oli myös siitä että lähinnä vasemmistolaiseen sosiaalifarmasiaan keskittynyt Kuopion tiedekunta halusi viraston periferiaan.
        Terv. koulutuksensa vanhalla Fabiaaninkadun laitoksella saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehekästä toimintaa Suomen parhaalta presidentiltä Sauli Niinistöltä, poiminta Iltalehden pääkirjoituksesta. Suomi on enää hyvin pienen askeleen päässä Natojäsenyydestä. Myös USAn Blinkenin toimet on ollut mahtavia!

        Mitä tapahtuu siinä tapauksessa, että Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä, kun se kerran on Turkin käsissä?

        – Me emme tahdo emmekä voi hakemustamme takaisin vetää, Niinistö sanoi.

        Vastaus sisältää kahdeksan sanaa. Ne kertovat, että Suomi liittyy Natoon maaliskuussa, mikäli Turkki ja Unkari ratifioivat Suomen jäsenyyden silloin.

        Unkari on kertonut aloittavansa jäsenyyden ratifioinnin parlamentissaan 28. helmikuuta. Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu vastaavasti sanoi torstaina, että maa on valmis ratifioimaan Suomen jäsenyyden ennen Ruotsin jäsenyyttä.

        Turkin parlamentti jää pian vaalitauolle.

        Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken matkustaa Münchenistä suoraan Ankaraan. Niinistö tavannee Blinkenin Saksassa. Siinä keskustelussa on epäilemättä esillä se, mitä Blinken voi tai mitä hänen kannattaa tehdä Ankarassa Suomen Nato-jäsenyyden viemiseksi maaliin.

        Oletettavaa on, että Niinistö haluaa ihan itse kysyä Turkin presidentiltä Recep Tayyip Erdoğanilta, ratifioiko Turkki Suomen jäsenyyden lähiviikkoina. Hän ei halua eikä tarvitse sanansaattajaa.

        Yksitoista vuotta virassa ollut Niinistö haluaa käydä yhden uransa tärkeimmistä keskusteluista itse ja suoraan Erdoğanin kanssa.

        Oijoi miten hienoa tekstiä osaat kirjoittaa. Mutte hetkinen. Sinähän olet sen suoraan kopioinut tuolta: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/081d1e08-2d5b-4d7e-bbfb-81f46a3ce04c

        Miksi et ilmoita lähdettä? En nimittäin usko, että olet Lauri Nurmi!

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Joo, muistan toki hyvin täällä esiintyneen Oiva Härkösen ja vahvat kepulaiset mielipiteensä, joihin viittaat. Järkyttävän kalliiksi maalle ja veronmaksajille ovat tulleet monet kepun hankkeet.

        Oli Härkösellä kyllä joskus järkeviäkin lausahduksia, mm. toteamuksensa ”Kerimäki on turha”. Ei Oiva sillä viitannut Kerimäen kuntaan vaan täällä ahkeroineen Hietaseen, joka käytti nikkiä City-Keskusta, mutta oli käyttänyt myös nikkiä Kerimäki, josta muotoutui kutsumanimensä Keris.

        "Järkyttävän kalliiksi maalle ja veronmaksajille ovat tulleet monet kepun hankkeet."

        Puhumattakaan Valco-Sorsan kuvaputkitehtaasta Imatralle, vahvaan sosialidemokrattisen ty öväenliikkeen kaupunkiin.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Todella noin. On meillä hieno presidentti! Sanoo, että olipa Ruotsin Natojäsenyyshakemuksen saama kohtelu mikä tahansa, Suomi ei vedä hakemustaan takaisin ja Suomi saattaa saada jäsenyyden jo maaliskuussa. Uskoa siihen vahvistaa tuokin, mitä hyvin kerrot viestisi jatkossa. Kiitos siitä Sinulle!

        Näyttää hyvin vahvasti siltä, että Suomen osalta Natojäsenyys vahvistuu tosiaan jo maaliskuussa, Ruotsilla on vahvat taustavoimat USA ja Englanti, ja tietysti muut skandinavian maat, eli ei hätäpäivää. He tulevat viiveellä perässä ja sinällään on hyvä, että Ruotsi alkaa rakentamaan uudestaan puolustusvoimiaan, eli heille tulee teknisesti maailman nykyaikaisempia armeijoita ja on myös vahva lisätuki Suomelle tulevaisuudessa.
        Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Antti Kaikkonen on tehnyt merkittävää työtä Suomen puolesta. Jos meillä olisi Väyrynen ollut presidentti, niin olisimme hylkyvaltio ryssän rinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oijoi miten hienoa tekstiä osaat kirjoittaa. Mutte hetkinen. Sinähän olet sen suoraan kopioinut tuolta: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/081d1e08-2d5b-4d7e-bbfb-81f46a3ce04c

        Miksi et ilmoita lähdettä? En nimittäin usko, että olet Lauri Nurmi!

        Huomasitko kirjoituksessa: poiminta Iltalehden pääkirjoituksesta. Kiihoile vähemmän ja opettele lukemaan huolella;-))

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Joo, muistan toki hyvin täällä esiintyneen Oiva Härkösen ja vahvat kepulaiset mielipiteensä, joihin viittaat. Järkyttävän kalliiksi maalle ja veronmaksajille ovat tulleet monet kepun hankkeet.

        Oli Härkösellä kyllä joskus järkeviäkin lausahduksia, mm. toteamuksensa ”Kerimäki on turha”. Ei Oiva sillä viitannut Kerimäen kuntaan vaan täällä ahkeroineen Hietaseen, joka käytti nikkiä City-Keskusta, mutta oli käyttänyt myös nikkiä Kerimäki, josta muotoutui kutsumanimensä Keris.

        Oiva oli puusilmäisyydessään oikeastaan huvittava ja erityisesti siksi, että keskellä olevan puolueen kannattaja voi olla kiihkomielinen, eli ei vasemmalle,ei oikealla kiihkoilla.. Kerimäen kanssa ottivat tosiaan kovasti yhteen ja siihen sotkeutui myös täysverinen ääliö "sonnimies", joka kieltämättä muistuttaa vahvasti palstan POTILASTA, mutta eivät ole sama.
        Hauskaa heidän kustannuksellaan piti täällä moni, mutta olivat niin tosikkoja, etteivät sitä koskaan ymmärtäneet.

    • Avaukselleni tulleisiin asiallisiin viesteihin olen vastaillut niistä kiitellen. Toivottavasti asiallisia viestejä tulee lisääkin, mutta en nyt jää odottamaan niiden mahdollista tuloa. Äsken heitin viestin aito-arskan hienoa pääministeriämme koskevalle avaukselle, mutta enempään minulla ei ole nyt aihetta sielläkään.

      Saatan huomenna vielä käydä vilkaisemassa avaukselleni tai palstalle yleisemminkin tullutta ja asiallisiin saatan vastailla. Enhän enää aikoihin ole täällä viikonloppuisin vieraillut enkä ehkä tee sitä nytkään, kun vaihtoehtona on mm. tv:n runsaan urheiluannin seuraaminen, joten varmuuden vuoksi jo nyt toivottelen kaikille Oikein Hyvää viikonloppua!

      • Anonyymi

        Miten minulle tuli sellainen olo, että olisin lukenut nämä samat asiat monen monta kertaa:

        -Avaukselleni tulleisiin asiallisiin viesteihin olen vastaillut
        -en nyt jää odottamaan
        -enempään minulla ei ole nyt aihetta
        -Saatan huomenna vielä käydä vilkaisemassa
        -Enhän enää aikoihin ole täällä viikonloppuisin vieraillut enkä ehkä tee sitä nytkään
        jne
        jne
        jne

        Yli kaksikymmentä vuotta. Ja aina samat jutut.

      • Anonyymi

        Oikein hyvää viikonloppua ja vielä kiitos päivän parhaasta avauksesta. Keput käy taas lämpöisinä ja energiaa säästyy!

      • Lakkaa jo öyhöttämästä omiasi. Menisit vaikka kalaan.

      • Anonyymi

        Kpstpitsetyydyttäjä käy kuumana. Sinun seuraava nikki voisi olla sulosointuSOTILAS, kuvaisi hyvin sinun sotilasuraa soittokunnassa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hyvää viikonloppua ja vielä kiitos päivän parhaasta avauksesta. Keput käy taas lämpöisinä ja energiaa säästyy!

        Kiitos toivotuksistasi ja avauksestani sanomastasi! Onhan se kiva, jos näin saan nuo tarkoittamasi pysymään lämpimänä ja siten säästämään kalliin sähkön kulutusta;-))

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Kiitos toivotuksistasi ja avauksestani sanomastasi! Onhan se kiva, jos näin saan nuo tarkoittamasi pysymään lämpimänä ja siten säästämään kalliin sähkön kulutusta;-))

        Teet ympäristötekoja täällä jatkuvasti! Inkeroisissa on jo lämmöstä ylituotantoa yhden soittokuntalaisen toimesta...

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Kiitos toivotuksistasi ja avauksestani sanomastasi! Onhan se kiva, jos näin saan nuo tarkoittamasi pysymään lämpimänä ja siten säästämään kalliin sähkön kulutusta;-))

        Pakkaset näkyy hellittävän, se auttaa kepuja ja suututtaa putleria, kiristys ei oikein toimi!

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston kannatus on nyt suunnilleen sama kuin edellisissäkin vaaleissa.
      Seuraava hallitus voitaisiin rakentaa edelleen sen varaan jos oikealta puolelta löytyisi kaksi täydentävää puoluetta enemmistöhallituksen muodostamiseen.
      Nyt ne ovat Kepu ja Rkp. Onko kepu edelleen valmis uhrautumaan kuten neljä vuotta sitten? Kysymys on ratkaiseva sillä kannatukseen perustuvan enemmistöhallituksen
      kokoaisivat ja muodostaisivat helpoiten oikeistopuolueet.
      Marinin suosio voi haitata tai jopa estää demokraattisimman vaihtoehdon toteutumisen.

    • Varmuuden vuoksi jo eilen illalla toivottelin kaikille hyvää viikonloppua. Tulin nyt kuitenkin vielä käymään ja yhteen hauskaan viestiin tuossa ylempänä vastasin. Tätä pidemmälle en viettäne täällä viikonloppuani, vaan keskityn seuraamaan tv:n runsasta urheiluantia. Tänään kuten huomennakin tulee ”tuutin täydeltä” ampumahiihdon ja alppihiihdon MM-kisoista ja yleisurheilun halli SM-kilpailuista. No, lumitöitä täytyy välillä vähän tehdä, kun tänne on yön aikana tullut n. 15 cm:n lumikerros.

      Poissaoloni vuoksi tämä palsta ei kuitenkaan hiljenne; siitä pitänee huolen hän, joka jo tänä aamuna näkyy tuottaneen tänne parikymmentä viestiä, näen profiililtaan. Arvostettavaa; minä en pysty samanlaiseen kuukaudessakaan! Viestinsä ovat tosin niitä samoja, jotka kaikki on nähty jo satoja kertoja, mutta mitäpä siitä: hyvää kannattaa aina toistaa;-))

      Minulta ei nyt muuta kuin vain vielä Oikein Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

      • Anonyymi

        Annat arvostusta hänelle siitä kun poissa ollessasikin pitää sinua esillä. Arvostusta siitä sinulle.

    • Anonyymi

      Iltalehdessä viisaita sanoja Sanna Marinilta vapaille demokratioille, Sanna on todella arvostettu läntisessä maailmassa. VKK Turtiaisen tapaan heille on rikostuomio sulka hattuun, niin Sannalle on sulka hattuun se, että ryssä pelkää ja ei arvosta.
      Mutta Sannan viisaita sanoja:

      Naiivius kukoisti
      Eurooppalaisille poliitikoille Marin antoi sapiskaa Krimin miehityksen jälkeisestä myöntyväisyyspolitiikasta Putinin edessä. Vaikka EU asetti Venäjän vastaisia pakotteita, demokratioiden yhteinen reaktio jäi vaisuksi.

      – Jos olisimme reagoineet voimakkaammin, sotaa ei olisi tullut. Putin ajatteli, että asiat menevät kuin Krimin miehityksen jälkeen ja sota on ohi muutamassa viikossa, Marin sanoi.

      Naiivius oli vallalla myös Marinin omassa sosialidemokraattisessa puolueessa, jonka ulkopoliittiset vaikuttajat suhtautuivat kriittisesti Venäjä-politiikan tiukentamiseen.

      Marin on muuttanut puheenjohtajana SDP:n ulkopoliittisen linjan.

      – Meidän on opittava läksymme. Pääläksy on, että emme voi olla naiiveja. Ainoa tapa turvata rauha on varmistaa, että demokratiat ovat vahvoja.

      • Anonyymi

        Vakuuttavaa ja tosiaan, hyvin viisaita sanoja Sanna Marinilta. Onneksi suomettuneisuuden mätä on poistunut ja jäljellä on muutamia esim Turtiainen ja Bäckman. Mutta jo heidän taso kertoo, että ovat täysin marginaalissa.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista on nähdä, että häviääkö keskusta peräti vasemmistolle, Vihreät menee ohi ja erikoista on se, että nuoria keskustalaisia siirtyy Vihreisiin.

    • Anonyymi

      Persujen kasvu on hämmentävää, mutta toisaalta ovat heittäneet pahimmat ääliöt mm Turtiainen jne ulos ja tehneet Persuista enemmän yhteistyökykyisen. Noiden häirikäiden myötä myös Persujen ryssämielisyys on kadonnut, tosin Niikko vielä roikkuu Persuissa.

    • Anonyymi

      Kieltämättä erikoinen tilanne, kepu ei ole kolmen suurimman joukossa.

    • Anonyymi

      Kolme pientä voisi yhdistyä ja olisivat sitten peräti kahden promillen kokoinen suuri pieni puolue, VKK, Suomen kommunistinen puolue ja IPU, siinä yhdistyisi rakkaus ryssiin ja diktatuuriin.

    • Anonyymi

      Itse mestari taas kärkeen!

    • Anonyymi

      Ukrainaa muistetaa ja juhlistetaan tänään ympäri maailman. Ainoastaan 7 roistovaltiot YKssä äänesti rauhaa vastaan ja tietysti yksi oli puutarhakääpiön örkkimaa eli ryssä.

    • Enpä ole tällä viikolla täällä käynyt, kun ei ole ollut mitään eritystä sanottavaa. Tulin nyt kuitenkin esittämään viikonlopputoivotukseni ja sen ohessa sanomaan todella myönteistä asiaa Keskustasta:

      Maallemme ja kansallemme ylivoimaisesti tärkein asia on nyt Natohakemuksemme edistäminen. Presidentin ja pääministerin ohella siinä ovat erityisesti ansioituneet keskustalaiset puolustusministerimme. Res. kapteeni Kaikkonen ja res. vääpeli Savola ovat todellisia Keskustan sotilaita! Toivon ja uskonkin heidän saavan seuraavissa ek-vaaleissa sellaisen äänipotin, jolla nostavat puolueen kannatusta ja edustajamäärää vaalipiireissään, Kaikkonen Uudellamaalla ja Savola Vaasan vaalipiirissä. Varmaan heidän toimintansa nostaa Keskustan kannatusta muissakin vaalipiireissä ja sen mielelläni suon sen Keskustalle.

      Eipä nyt sitten muuta kuin vai Oikein Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille! Ehkä samalla myös hyvän ensiviikonkin toivotukset, sillä jos ei mitään merkittävää aihetta politiikassa tai muussa tule keskittynen vain seuraamaan hiihdon MM-kisoja. Valitettavan heikosti urheilijamme ne aloittivat, eilisissä printeissä ei miehistämme eikä naisistammekaan kukaan päässyt edes välieriin Norjan juhliessa miehissä kaksoisvoittoa ja Ruotsin naisissa peräti nelosvoittoa! Toivottavasti viikolla tulee jo parempaa meillekin, kun asialla ovat mm. Niskasen sisarukset.

      • Anonyymi

        Onneksi meillä on tosiaan ollut Kaikkosen kaltainen puolustusministeri, ja toivottavasti se nostaa Keskustan kannatusta Uudellamaalla.

        Ja hienoa on ollut myös Savolan kausi puolustusministerinä. Se voi nostaa Keskustan kannatusta Pohjanmaalla / Vaasan vaalipiirissä. Ja jos ei sitä tee, niin ainakin taitaa taata Savolan läpimenon kevään vaaleissa. Vaan pudottaako Savolan ministerikausi eduskunnasta Kurvisen tai Lintilän?

        Noin juuri, samoissa näkemyksissä ja toiveissa. Kurvisen ja varsinkin Lintilän pudottaminen olisi vain hyväksi keskustalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi meillä on tosiaan ollut Kaikkosen kaltainen puolustusministeri, ja toivottavasti se nostaa Keskustan kannatusta Uudellamaalla.

        Ja hienoa on ollut myös Savolan kausi puolustusministerinä. Se voi nostaa Keskustan kannatusta Pohjanmaalla / Vaasan vaalipiirissä. Ja jos ei sitä tee, niin ainakin taitaa taata Savolan läpimenon kevään vaaleissa. Vaan pudottaako Savolan ministerikausi eduskunnasta Kurvisen tai Lintilän?

        Ei olisi välttämättä negatiivinen pudotus, jos Savola saisi Kurvisen tai ehkä mieluummin tekstari Lintilän pois. Mutta tosiaan Kaikkonen ja Savola on olleet miehet paikallaan ja ansaitsevat arvostuksen työstään tässä hallituksessa ja varsinkin Natoon liittyvissä asioissa.

      • Jo päivällä toivottelin hyviä viikonloppuja, mutta avasin nyt vielä palstan uteliaisuudesta nähdäkseni päivällisen viestini mahdollista tuottamaa. Onhan se tuottanut muutaman viestin, joissa ollaan samaa mieltä kuin minäkin olin viestissäni. Kiitoksia niistä; kiva, kun Keskustan sotilaat - Kaikkonen ja Savola - saavat Teiltä ansaitsemaansa tunnustusta. Tulevissa vaaleissa varmaan saamansa tunnustuksen en kuitenkaan toivo pudottavan eduskunnasta niitä, joiden putoamista olette toivoneet. No, Lintilä saattaa pudota muutenkin, puhelinsekoilunsa vuoksi.

        Päivällisessä viestissäni olin toiveissa, että alettaisiin nähdä urheilijoiltamme parempaa kuin eilen. Surkea oli menestyksemme nyt miesten yhdistelmähiihdossa. Eipä siitä enempää, sillä varmaan katsoitte tv:sta tuon kisan te, joita nuo asiat kiinnostavat. No, sen verran kuitenkin, että Norjan ottaessa nelosvoiton paras suomalainen oli Perttu Hyvärinen, kymmenes. Paljon kauemmas jäi Iivo Niskanen, joten turhaan asetin toiveita Niskasten sisaruksiin.

        Nyt vain vielä kaikille Oikein Hyvää viikonloppua ja alkavaa viikkoakin, jota en luultavasti tule täällä viesteilläni häiritsemään!

      • kapi_ kirjoitti:

        Jo päivällä toivottelin hyviä viikonloppuja, mutta avasin nyt vielä palstan uteliaisuudesta nähdäkseni päivällisen viestini mahdollista tuottamaa. Onhan se tuottanut muutaman viestin, joissa ollaan samaa mieltä kuin minäkin olin viestissäni. Kiitoksia niistä; kiva, kun Keskustan sotilaat - Kaikkonen ja Savola - saavat Teiltä ansaitsemaansa tunnustusta. Tulevissa vaaleissa varmaan saamansa tunnustuksen en kuitenkaan toivo pudottavan eduskunnasta niitä, joiden putoamista olette toivoneet. No, Lintilä saattaa pudota muutenkin, puhelinsekoilunsa vuoksi.

        Sinä et näytä hiihdostakaan mitään juuri ymmärtävän. Kyseessä ei ollut Iivo Niskasen paras matka. Hän tulee vielä, näissäkin kisoissa.

      • Anonyymi
        SOTILASviisautta kirjoitti:

        Sinä et näytä hiihdostakaan mitään juuri ymmärtävän. Kyseessä ei ollut Iivo Niskasen paras matka. Hän tulee vielä, näissäkin kisoissa.

        Missähän Kapi tuossa väitti, että tänään olisi ollut Iivon paras matka...? 🤔

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Jo päivällä toivottelin hyviä viikonloppuja, mutta avasin nyt vielä palstan uteliaisuudesta nähdäkseni päivällisen viestini mahdollista tuottamaa. Onhan se tuottanut muutaman viestin, joissa ollaan samaa mieltä kuin minäkin olin viestissäni. Kiitoksia niistä; kiva, kun Keskustan sotilaat - Kaikkonen ja Savola - saavat Teiltä ansaitsemaansa tunnustusta. Tulevissa vaaleissa varmaan saamansa tunnustuksen en kuitenkaan toivo pudottavan eduskunnasta niitä, joiden putoamista olette toivoneet. No, Lintilä saattaa pudota muutenkin, puhelinsekoilunsa vuoksi.

        Päivällisessä viestissäni olin toiveissa, että alettaisiin nähdä urheilijoiltamme parempaa kuin eilen. Surkea oli menestyksemme nyt miesten yhdistelmähiihdossa. Eipä siitä enempää, sillä varmaan katsoitte tv:sta tuon kisan te, joita nuo asiat kiinnostavat. No, sen verran kuitenkin, että Norjan ottaessa nelosvoiton paras suomalainen oli Perttu Hyvärinen, kymmenes. Paljon kauemmas jäi Iivo Niskanen, joten turhaan asetin toiveita Niskasten sisaruksiin.

        Nyt vain vielä kaikille Oikein Hyvää viikonloppua ja alkavaa viikkoakin, jota en luultavasti tule täällä viesteilläni häiritsemään!

        Nyt vain vielä kaikille Oikein Hyvää viikonloppua ja alkavaa viikkoakin, jota en luultavasti tule täällä viesteilläni häiritsemään!

    • Anonyymi

      Kapi kärkeen!

    • Olen minä todella merkittävä eräälle! On aamuvarhaisella klo 07.23 - 07.39 - siis 16 minuutin aikana - nostellut palstalle 17 vanhaa avaustani! Hänen on täytynyt niitä tallettaa, sillä ei kai hän tuossa ajassa olisi ehtinyt kahlata profiiliani niin kauas, että olisi noita kaikkia sitä kautta löytänyt.

      Kenellehän minä noin tärkeä olen? Asialla lienee hän, joka aina ahertaa täällä jo aamuvarhaisella toistaen täällä jo sadat kerrat aikaisemmin laittamiaan ja poistetuiksi joutuneita avauksiaan. Varmaan saa itsetuntoa siitä, että tuollaisia laittaessaan tietää niiden pysyvän palstalla ( :- )

      Yleensä en enää täällä viikonloppuisin käy, mutta kun tunti sitten vuoteesta noustuani olen nauttinut jo aamiaisenikin, poikkeuksellisesti nyt palstan avasin. Kun näin tuollaista, täytyihän minun siihen reagoida. Imarreltunako noin saamastani huomiosta? Ei, vaan säälien häntä, jonka elämän tärkeimmäksi - ilmeisesti ainoaksi - sisällöksi olen tullut tuolla tavalla näin etänäkin.

      Enpä jää tuotakaan ajattelemaan tätä enempää kun runsaan tunnin kuluttua alkaa tv:n runsas anti hiihdon MM-kisoista. Urheilijoittemme menestys siellä on ollut kovin heikkoa tähän asti; toivottavasti alkavat päästä edes vähän parempaan.

    • Anonyymi

      Asia on juuri näin!

    • Anonyymi

      Kepu kuuluu kolmeen pieneen!

    • Anonyymi

      Ennen kepukin kuului kolmeen suureen, ei enää..

    • Anonyymi

      VKK, IPU ja Kommarit elää kolmen minisen aikaa.

    • Anonyymi

      Kolme suurta on Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Antti Kaikkonen!

    • Anonyymi

      Kolme suurta ei yllätä, varsinkaan se, että kepu ei mahdu kolmeen suureen.

    • Anonyymi

      VKK pyhä kolminaisuus on ryssä, kreml ja putler.

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      144
      3054
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      50
      903
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      216
      841
    4. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      804
    5. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      800
    6. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      36
      793
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      61
      722
    8. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      237
      715
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      36
      666
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      42
      628
    Aihe