Ensin syntyi 7 adventismi profeetan hengen vaikutuksesta ja muut suuret eksytykset seurasivat perässä.
Se oli suurta eksytysten ja henkivaltojen aikaa.
Helluntailaisuus, Jehovalaisuus, Mormonismi ovat antikristillisiä Amerikassa perustettuja lahkoja ja tänne 1900-luvun alussa tuotuja organisaatioita,
Omiin lahkoihinsa kristittyjä omilla lahkokasteillaan kastavia heresioita,
kristittyjen eksyttämiseen erikoistuneita uskonnon muotoja.
Kasteessa / uudelleen kastessa liitetään jäseneksi em. hengellisiin organisaatioihin.
Ensin 7. adventismi ja sitten muut eksytykset perässä
11
225
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatussa harrastetaan numero seiskaa ylettömiin.
Mehän tiedämme, että lukuja piisaa äärettömiin.
Sopisi olettaa, että raamatun kirjoittajilla olisi ollut laveampi mielikuvitus.
Muutenkin raamattua silmäillessä jää käsitys, että tarinat ovat paikkaan ja aikaansa sidottuja. - Anonyymi
Taas typerä aloitus.
- Anonyymi
Ennen adventismia oli toki metodismi ja muutama muukin uskonto, vaikket sinä mitään niistä tiedäkään.
- Anonyymi
Ei taida historia olla aloittajan vahvuus? Mormonismi syntyi ennen adventismia, eikä niillä ole mitään tekemistä keskenään.
- Anonyymi
On toki yhteistä. Molemmat opettavat luonteenkehitysoppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On toki yhteistä. Molemmat opettavat luonteenkehitysoppia.
Lukisit Raamattusi paremmin.
- Anonyymi
Aloittaja on vääräuskoinen.
- Anonyymi
Mitä tuo Anonyymi-ap. tuo ap tuossa perässä tarkoittaa ? Ei kai se kuuluisi siihen !
Kaikkien aloitukseen se ei näytä tulevan -ap. Eikö alunperin ollut tarkoitus vain pelkkä Anonyymi. Aika sekavaa on.- Anonyymi
Ap erottaa aloittajan muista anonyymeistä, mikäli haluaa käyttää tuota kirjainyhdistelmää kommenteissaan. ap = aloituksen postaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap erottaa aloittajan muista anonyymeistä, mikäli haluaa käyttää tuota kirjainyhdistelmää kommenteissaan. ap = aloituksen postaaja.
Voiko tätä -ap käyttää kuka vaan ?
- Anonyymi
Aloittaja ei kyllä tiedä mitään. Adventismi ja helluntailaisuus lasketaan kristillisyyteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1463940Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso103408Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai462933Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122852Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1422513- 502164
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161378"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For991345Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631294Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 801156