Tällä palstalla uskottomat poistattavat vaikeita kysymyksiä! Olette heikkoja uskossanne!
Miksi Jumala sallii hyvän, uskossa olevan ihmisen tulla murhatuksi? Miksi Jumala ei pysty pelastamaan omaansa pahuudelta?
Miksi Jumala sallii hyvän, uskossa olevan ihmisen tulla murhatuksi? Miksi Jumala ei pysty pelastamaan omaansa pahuudelta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Helluntailaisten pääideologit Suomessa pitävät esim. Putinin toimia Ukrainassa jumalan johdatuksena.
Kauheata.
Mistä tiedät minun uskoni laatua ? Tuomivaltaa et tule ikinä saamaan. Kristus valo ei loista sinusta. Vara, ettet jää kysymyksiesi kanssa antikristuksen aikaan. Sitten saat vasta kysellä. Päässäsi on sahanjauhoja.
Mitään uskoa ei kirjoituksestasi ilmene. Vaellat pimeydessä.
Parhami vietiin vankilaan ja tuli syyte sodomiasta
Amerikoissa sillä sodomialla tarkoitetaan homoseksuaalisuuden lisäksi eläinten kanssa parittelua.
Hyi saatana, mitä uskontoja sieltä on tänne tuotu ja vielä vaativat uudestikasteen lahkoon täysjäseneksi pääsemiseksi.
Turha kysellä. Raamatusta et tuota tietoa löydä.
Vanhassa testamentissa Jumala tekee hyvän ja pahan.
Jesaja 45:5-7 "5. Minä olen Herra, eikä toista ole, minun lisäkseni ei ole yhtään Jumalaa. Vyötän sinut, vaikka et minua tunne, 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskuun asti, että minun lisäkseni ei ole yhtään: minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän."