Kuin nyt vääntänyt V
.22 tammikuun lopussa Reutersin haastattelussaan ettei hänen vaalikautenaan suomi liity Natoon . Ja nyt hän ? Valehtelee että olisi aiemmin jo ehdottanut suomen liittymistä Natoon ? Tosi asia oli kuitenkin kansan huoli media suomessa. Ei tuo bilettäjä ole ottanut Tuppuran ja Ohisalon kaa tosissaan suomen kansaa ? Kuin nyt jäljestä päin juksaten . Voi sanoa taas jotain Vaali otsikoita ?
.22 tammikuun lopussa Reutersin haastattelussaan ettei hänen vaalikautenaan suomi liity Natoon . Ja nyt hän ? Valehtelee että olisi aiemmin jo ehdottanut suomen liittymistä Natoon ? Tosi asia oli kuitenkin kansan huoli media suomessa. Ei tuo bilettäjä ole ottanut Tuppuran ja Ohisalon kaa tosissaan suomen kansaa ? Kuin nyt jäljestä päin juksaten . Voi sanoa taas jotain Vaali otsikoita ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sanna puhuu demaria, vika on aina kuulijassa.
Sanna saa valehdella.
sitähän muistelen ja kyllä äärettömän kevyesti takki kääntyy demareilla,
sehän on rikoksen perinne jo perustuslain rikkoja lipposen ajalta vahvasti taustalla
suomi ennestää eu:nkin jäsen joten ei ole mitään perustetta liittyäkään natoon, joten valehtelusta kiinni jauho jengiläinen
Silmät silarenkaina valehtelee.
No mutta, eihän Marin noin sanonut. Taidat hieman valehdella.
Jätit jatkolauseen pois.
Eihän varastetuilla vasaroilla toisiaan hutkivat perussuomalaiset tajua asioita.
Katainen valehteli pääministerinä v. 2012, että kaikki kaivokset maksavat miljardeja ja ovat valtaisia riski-investointeja, mistä syystä Kokoomus ei hyväksy valtion kaivostoimintaa.
Samaan aikaan 20 milj. € maksanut kaivos Ilomantissa tuotti kultaa 35 milj. € ruotsalaisille omistajilleen.
Katainen valehteli tuottavan kultakaivoksen hinnan 50 kertaa suuremmaksi kuin oli totuus, jotta sai valheestaan perustelut vastustaa valtion kaivostoimintaa.
Aloittaja arvas oikein . Vasemmiston suomen tuhoaminen on toiminut erittäin hyvin . Viime viikolla Porvoossa kyläilin. Erikoinen ilmiö , Että kaikki vastaantulijat kylällä olivat Afrikkalaisia ! Ja pulleita naisia .
Mie halluun lasteni käyvän persuvappaata kouluu !!
SINÄ valetelet kuin joku Venäjän trolli, joka taidatkin olla.
1) Marin EI SANONUT että hänen hallituskaudellaan Suomi ei liity Natoon, vaan sanoi, että hän piti sitä EPÄTODENNÄKÖISENÄ, mitä se olikin, ennen kuin Putin aloitti vuosi sitten oman Naton myyntikampanjan, joka sai suomalaisten mielet kääntymään yhdessä yössä.
2) Mari EI SANONUT, että hän on jo aikaisemmin EHDOTTANUT Natoon liittymistä, vaan on sanonut että on KANNATTANUT sitä. Siksi hän sanoi, että ei pidä TODENNÖKÖISENÄ että Suomi liittyy Natoon. Hän EI SANONUT, että EI HALUA että Suomi liittyy hänen hallituskaudellaan Natoon.
Lopeta valhetelu.