Kolmas Juutalaissota - varmasti tuleva sota

Vanhojen selitysten mukaan Antikristus tuo avun uuden Juutalaistemppelin rakentamiseksi, johon hän sitten hyökkää Juutalaissodan alkamiseksi. Trump jos tulee valtaan, hän mitä ilmeisimmin on tuo Israelin ystävä temppelin tuloa myöten.
http://veijonen.fi
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

http://veijonen.fi/Juutalaissodat.htm

Poimintoja:

TOISESTA JUUTALAISSODASTA KOLMANTEEN, OSA I

Keisari Caligula oli tullut valtaan Josefuksen syntyessä, ilmeisesti vuonna 38 jKr. Kristuksen ristinkuolema oli tapahtunut hieman aikaisemmin. Josefus oli isänsä puolelta pappissukua ja äitinsä puolelta hänellä oli yhteyttä Hasmonien kuninkaalliseen sukuun. Josephus toteaa kirjansa "Juutalaissodan historia" alussa, että jotkut ovat kirjoitelleet tuosta aikansa suurimmasta sodasta, mutta että hän, Josefus Mattiaan poika, on ollut taisteluissa läsnä ja kertoo tapahtumien kulun oikein.

Kolme vuotta ja kuusi kuukautta, siellä sivulla 7 se löytyy. Turha väitellä. Josefus kertoo jatkossa lähemminkin, miten Antiokus Epifanes sen teki, piti hallussaan Jerusalemia säädetyn ajan. Siinä oli ensimmäistä juutalaissotaa noin vv. 167- 164 eKr. Sivulla 9 hän sanoo kertovansa lisää siitäkin, miten Titus halusi säästää kaupungin ja temppelin. Halunsa voi olla kolmannella ja viimeisellä Antikristuksellakin, mutta tulee toisiin aatoksiin.

Ensimmäinen luku, sivu 10. Ensimmäisestä Antikristuksesta eli Antiokhos Epifaneesta alkaa tarina. Mitään vastaavaa Raamatun jälkeen näistä historiallisista tapahtumista ei löydy. Antikristus-tutkijana ja tulevien tapahtumien selittäjänä lausun suuret kiitokset kirjan suomentajalle, Pauli Huuhtaselle, ja kustantajalle, WSOY:lle! Taitaa tälle sarjalleni tulla osia kymmeniä. Kokoan ne kyllä sitten yhteen, mutta näin päästiin alkuun. HV 10. 6. 2004

TOISESTA JUUTALAISSODASTA KOLMANTEEN, OSA II


TOISESTA JUUTALAISSODASTA KOLMANTEEN, OSA III


TOISESTA JUUTALAISSODASTA KOLMANTEEN, OSA IV

JOSEPHUKSEN TEOKSET. Ryhmässäni http://groups.yahoo.com/group/zipsonly/files/ Josephus.zip ja osoitteessa http://www.ccel.org/j/josephus/JOSEPHUS.HTM kyseiset teoksensa englanniksi: Antiquities of the Jews (Juutalaisten muinaisuus), War of the Jews (Juutalaissodan historia), The Life of Flavius Josephus - Autobiography (Flavius Josephus omaelämäkerta), Flavius Josephus Against Apion (Contra Apionem. Flavius Josefus: Vastaan Apionia).
APION. Suomalainen tietosanakirja parhaimmillaan tietää, että Apion on kovakuoriaisia. Näin löytyi netistä ilmeisesti Spectrumiakin parempi tietosanakirja: http://www.fact-index.com/a/ap/apion.html. Sen mukaan Apion oli kreikkalainen historioitsija ja Homeroksen tulkki, joka syntyi Oasis:sa Libyassa, kukoisti ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolla. Eli hän oli syntynyt ennen 37 jKr. syntynyttä Josephusta.
RIEMUKAARI. Aiemmin sivuillani on mainittu, että Tituksen riemukaari katoaa tai jää ei palvonnan vaan pilkan kohteeksi. Sehän pystytettiin Forum Romanumille vuonna 81 ja kuvaa triumfiin osallistuneiden kulkuetta ja temppelistä ryöstettyjä pyhiä esineitä.

SOSSIUSTA SIVULTA 78. Sossius 37 eKr. Pohjoispuolelta Sossiuskin hyökkäsi Jerusalemiin. Sossius avioitui piirityksen kestäessä. 9.345. "Häiden jälkeen Herodes palasi Jerusalemiin entistä suuremman sotajoukon kanssa. Täällä häneen liittyi Sossius." Sopii muistaa, että Flavius Josephus ei ollut juutalainen edes niin kuin seurakunta vaan luopiojuutalainen vihaten omaa kansaansa. Josephus sai kirjoituksilleen menestyksen ja suojelun, koska kehui tämän maailman helvettiin meneviä kuninkaita ja ihaillen kuvasi heidän hirmutöitään. Harri Veijonen 6. 8. 2004

Äänestä

Tärkeä seikka

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vanhojen selitysten mukaan Antikristus tuo avun uuden Juutalaistemppelin rakentamiseksi, johon hän sitten hyökkää Juutalaissodan alkamiseksi. Trump jos tulee valtaan, hän mitä ilmeisimmin on tuo Israelin ystävä temppelin tuloa myöten.
http://veijonen.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu