Pakoputkiauton kuolema lähenee vääjäämättömästi

Patteriautoista on tullut nouseva trendi, mutta määrällisesti laskettuna uusia patterikäyttöisiä autoja ensirekisteröitiin Suomessa viime vuonna vain vajaat 15  000 kappaletta.

Moni haluaisi bränikän patteriauton, mutta toimitusvaikeudet ovat sietämättömiä. Tästä syystä niitä ei ole saapunut vielä tarpeeksi täyttämään vähenevää automäärää.

EU päätti viikko sitten uusista päästötavoitteista autoille, eli käytännössä se kielsi uudet bensaa ja naftaa käyttävät pakoputkiautot vuoden 2035 jälkeen.

Ennemmin tai myöhemmin pakoputkiautojen hinta lähtee putoamaan eri puolilla Eurooppaa. Erityisen kiintoisa on hetki, jona käytettyjen patteriautojen markkinat kunnolla käynnistyvät. Sellaisia ei vielä ole, koska moni odottaa sitä ensimmäistä patterilla kulkevaa autoaan.
82178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Tehkää vieterivetoinen siinä tulee samalla lihasvomalle käyttöä ei tarvitse mennä salille 🤣

Äänestä
  • Polkuauto on hyvä. Se toimii lihasvoimalla.

    Äänestä

  • Aloittjan pitää sitten hommata itseleen selinen oma eikä ajella tyonantajan autolla

    Myynti mies myynti

    Äänestä

  • Raaka-aine pula on varmaan paha ongelma ja monet aineet löytyy Venäjältä, mikä huono juttu. Kehitystä tarvitaan akun uusiokäytössä ja kestävyydestä sekä käyttömatkasta. Voi olla jos raaka-aineet ei riitä bensa-autot kielletty voi tulla ongelmia jopa yhteiskunta rauhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Raaka-aine pula on varmaan paha ongelma ja monet aineet löytyy Venäjältä, mikä huono juttu. Kehitystä tarvitaan akun uusiokäytössä ja kestävyydestä sekä käyttömatkasta. Voi olla jos raaka-aineet ei riitä bensa-autot kielletty voi tulla ongelmia jopa yhteiskunta rauhaan.

    Kyllä vietereiden raaka-aineita saadaan muualtakin.

    Patteriainesten suhteen Suomi on omavarainen.

    Pakoputkiautojen polttoaineiden osalta Suomi on puolestaan tuonnin varassa. Venäjä on ollut perinteisesti se suurin raakaöljyn toimittaja.

    Äänestä

Pakoputkikinnerit ja niillä pörisevät turvenuijat ovat katoavaa kansanperinnettä.

Äänestä

Pitäisi rekisteröidä keväällä 24 vuotta vanha volkkari. Kyllä sillä käy kaupassa.
Ei ole hirveästi ajettu, jotain 108.000 km.
Ei niitä patteriautoja tarvita.

Äänestä
  • Pottis auton tankkaa 2 w min

    Sähköpatteria lataan koko yö tai enemmän

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Pottis auton tankkaa 2 w min

    Sähköpatteria lataan koko yö tai enemmän

    Saako patteriautoa tankattua rahalla käteisellämtai oankkikortilla

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Saako patteriautoa tankattua rahalla käteisellämtai oankkikortilla

    Ei saa tankattua mitenkään, koska ei ole tankkia. Löytyy pelkkä lasinpesunestesäiliö.

    Äänestä

Jos autoilusta haluaa kallista ja hankalaa, niin sähköauto on hyvä valinta.

Äänestä
  • Mikä siitä tekisi kallista ja hankalaa?

    Ajokustannukset todella paljon halvempia kuin polttomoottoriautossa ja lataaminen on helppoa erityisesti jos on oma autotalli jotta voi ladata yön yli, tai laturi jossain lähellä kotoa, töitä tai supermarkettia.

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Mikä siitä tekisi kallista ja hankalaa?

    Tiedät itsekin että lataamiseen pitää olla erikoisesti valmistetut paikat. Mikä tahansa jatkoroikka ei käy.

    Hnakintameno jaeetna käyttöiälle tekee kilometriä kohden jättikustannuksen.

    Ei niitä patteriautoja montaa myydä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Amalgaamipaikkoja ei pitäisi muutenkaan enää käyttää.

    Tosiaan vähintään 8 ampeeria pitää sietää pistorasian 230 voltin jännitettä. Se on HIRMUINEN vaatimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Amalgaamipaikkoja ei pitäisi muutenkaan enää käyttää.

    Tosiaan vähintään 8 ampeeria pitää sietää pistorasian 230 voltin jännitettä. Se on HIRMUINEN vaatimus.

    Tuollaisen latauskapasiteetin kanssa voit kerran parissa viikossa ajaa lähikauppaan ostoksille.

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Mikä siitä tekisi kallista ja hankalaa?

    Ajokustannukset todella paljon halvempia kuin polttomoottoriautossa ja lataaminen on helppoa erityisesti jos on oma autotalli jotta voi ladata yön yli, tai laturi jossain lähellä kotoa, töitä tai supermarkettia.

    ####Ajokustannukset todella paljon halvempia kuin polttomoottoriautossa#####

    Ehkä sinusta, kun et osaa laskea.

    Teslan ajokilometri oli noin 1,06 euroa per kilometri.

    Latauskustannukset ja hankintameno. Erilaiset kalliit 9000 euroa huollot eivät edes ole vielä mukana laskuissa.

    "Ajokustannukset todella paljon halvempia kuin polttomoottoriautossa..."

    - Miten olet ottanut huomioon hankintahinnan ja jälleenmyyntiarvon?

    Kauan saa seinästä sähköä repiä, ennenkuin hankintahintojen erotus on kuoletettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuollaisen latauskapasiteetin kanssa voit kerran parissa viikossa ajaa lähikauppaan ostoksille.

    Ihan normaalit keskimääräiset suomalaisen autolijan ajelut saa tehtyä.

    Kerron pari kaavaa (muistisääntö maatalouden laite).
    P=UI
    U=RI

    Energia on teho x aika, siis E=UIt, eikä jälkimmäistä kaavaa tarvita tässä yhteydessä, koska resistanssi ei ole kiinnostuksen kohteena.

    Käytä laskelmissa kulutusta 30 kWh/100 km. Kerro pistorasiasta saatava latausteho 0,9:llä, jotta saadaan lähempänä totuutta oleva todellinen arvo latausteholle. Anna auton seisoa latauspaikalla vuorokaudessa 10 tuntia. Tuosta saat kilometrit.

    Kerro mihin tulokseen päädyit.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuollaisen latauskapasiteetin kanssa voit kerran parissa viikossa ajaa lähikauppaan ostoksille.

    8A x 12h x 230V = ~>20kWh eli sadan kilometrin ajelut yhden yön lataamisella.

    Suomalainen autoilija ajelee keskimäärin 50km vuorokaudessa.

    (365vrk x 50km/vrk= 18.000km)

    "Tuollaisen latauskapasiteetin kanssa voit kerran parissa viikossa ajaa lähikauppaan ostoksille."

    - Olen varma, että haluat hiukan tarkentaa väittämääsi?

    Äänestä

  • Missä aolittja oataa myymönsä merkin tuotetta jis ei ole työpaikalla

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tiedät itsekin että lataamiseen pitää olla erikoisesti valmistetut paikat. Mikä tahansa jatkoroikka ei käy.

    Hnakintameno jaeetna käyttöiälle tekee kilometriä kohden jättikustannuksen.

    Ei niitä patteriautoja montaa myydä.

    Vain pikalataukseen tarvitsee mitään erityispaikkaa.

    Jos on ok että ottaa aikaa, esim. yön yli niin juuri perus jatkokaapeli ja siihen laturi kiinni riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    ####Ajokustannukset todella paljon halvempia kuin polttomoottoriautossa#####

    Ehkä sinusta, kun et osaa laskea.

    Teslan ajokilometri oli noin 1,06 euroa per kilometri.

    Latauskustannukset ja hankintameno. Erilaiset kalliit 9000 euroa huollot eivät edes ole vielä mukana laskuissa.

    Aika tyhmä olet jos luulet tuon jatkuvan pitkään. Jossain vaiheessa sähköauto on vähintään yhtä kallis kuin nykyiset pakoputkiautot. Toki vuosi tai pari menee vielä näin.

    Ero on vain siinä, että sähköauton verot kaavitaan sen omistamisesta koska sama euromäärä pitää saada kasaan. Ja sehän tarkoittaa, että vaikka kuinka vähän ajaisit, se maksaa aina paljon koska sen "polttoaineen" verotus ei onnistu kuten pakoputkiautolla. Ja jos ei ole kotilatausta, maksaa se vielä pirusti enemmän. Pakoputkiautossa sentään voi säästää sillä että vähentää ajoa koska suuri osa kustannuksista tulee polttoaineesta.

    Tietysti voi tulla joku kilometriseurantakin, mutta epäilen.

    Äänestä

Kyllä nyt kun on etelän-suomen hiihtoloma on patteriautojakin runsaasti liikenteessä täällä pohjoisessa. Niillä on mukava huristella pakkasellakin, aamulla oli lähes -30 mutta ei näyttänyt menoa haittaavan.

Äänestä
  • Tenkiikan maailma testasi viime vuonna ja menoa ei oikeastaan ollut lainkaan. Kaikki latausasemat epäkunnossa ja autosta loppui tehot jo 100 kilometriä ajossa vaikka hotellin 22 plus asteisesta lämpimästä tallista oli lähtö täyteen ladatuilla akuilla.
    Pakkasta oli se parikymmentä astetta kuten pohjoisessa aina.
    Saivat hätäapua jostain rautakaupan voimavirtapistokkeesta apukaapelein.
    Oli karseaa luettavaa. En sekoa sähkö leluautoihin

    Äänestä

  • Tuskin sinne on muilla asiaakaan kuin noilla varakkailla joilla on rahaa ostaa moinen kulkupeli ja lisäksi maksaa silkintilkkuja yhdestä kotimaan lomasta, no valtio tosin onneksi tukee sen auton hankinnassa tuota "köyhälistöä".

    Äänestä

toyota suuntaa vedyn autoiluun,

Äänestä

Aloitus on autoalan hätähuuto, laman syvetessä.

Äänestä

norjassa buumi meni ohi vaikka valtio tuki sähköautoiluun,

Äänestä

Kuskin kuolema lähempänä kuin auton.

Äänestä

Noin 8 v kuluttua ostan uuden dieselin , oletan sen käyttöiäksi 15-20 v . Se riittää minulle

Äänestä

"Moni haluaisi bränikän patteriauton, mutta toimitusvaikeudet ovat sietämättömiä. "

- Unohtamatta sitä, että lataamisen tarvittava infra ei ole läheskään kaikkien sähköautosta haaveilevien ulottuvilla. Uskoisin, että se on keskeisimpiä jarruttavia tekijöitä yhdessä patteriauton korkean hankintahinnan kanssa.

Äänestä
  • Nyt on auton osto samanlaista kuin vanhassa neuvostoliitossa rahat tiskiin, saat auton parin vuoden kuluttua? Mitä sitten tehdään kun ei ole bensavehkeitä , hommataanko hevonen ?

    Äänestä

Ajan vanhalla bensiini käyttöisellä autolla niin pitkään kuin bensiiniä myydään tai käyttö kielletään.

Äänestä

"Patteriautoista on tullut nouseva trendi, mutta määrällisesti laskettuna uusia patterikäyttöisiä autoja ensirekisteröitiin Suomessa viime vuonna vain vajaat 15  000 kappaletta."

Montako polttista myytiin viime vuonna.

Äänestä

Kunhan nyt ensimmäinen patteriauto palaa ruotsinlaivalla, niin palataan asiaan sen jälkeen?

Äänestä

"EU päätti viikko sitten uusista päästötavoitteista autoille, eli käytännössä
se kielsi uudet bensaa ja naftaa käyttävät pakoputkiautot
vuoden 2035 jälkeen."

Tuolloin on jo ihan uudet vetykäyttöiset autot olemassa markkinoilla. Akkuautoja itselleen ostelleet joutuvat luimistellen myymään akkuautojansa makkarapaketin hinnalla. Ostamaan tilalle järkevän vetyauton.

Suomen ensimmäinen autoilijoille tarkoitettu vetyasema avattiin viime viikolla.

Pakoputkia tarvitaan autoissa aina, niin kauan kuin kumipyörillä kulkevia autoja on olemassa. Vetyauton pakoputkesta tulee ulos vesihöyryä.

Äänestä
  • "Vetyauton pakoputkesta tulee ulos vesihöyryä."

    Kivan liukkaiksi menee näin pakkasella tiestö, kun vetyautojen pakoputket vuotavat vettä tielle. Kitkaspedet vielä kiillottavat.

    Äänestä

Silloin kun luovutaan fossiilisista polttoaineita ja jos hinnoissa ei päästä huomattavasti alle kolmannekseen siitä mitä nuo sähkölelut nykyisellään maksavat ,loppuu Suomessa yksityis autoilu tai ainakin siitä tulee harvojen rikkaiden etu oikeus.

Äänestä

Polku autoja kansalle, eu-mepit polkemaan näitä kulkuneuvoja. Saattaisi tulla mepeille pakoputket mieleen.

Äänestä

Minä en osta mitään patteri autoa. Ostin auton 2016 ja ajan sillä vielä 4 vuotta ja sitten ostan täysin uuden bensa auton joka kestää 16 vuotta ainakin.

Äänestä
  • Minä osti vuosi sitten uuden bensalla toimivan auton, sillä aion ajaa niin kauan kun minä autoa tarviin, sen jälkeen siirryn taksien käyttäjäksi, ja vain kotimaisen henkilön kuljettamana.

    Äänestä

Naurettavia ovat nuo kömpelöt polttomoottoriautot.
Auttamattomasti jo vanhanaikaisia, liikaa liikkuvia osia.
Teillehän nauraa kaikki. sun äitiskin häpee sua!
KAIKKI HÄPEE, SÄ HÄPEET ITTEKKI !!

Äänestä

Tuolla vauhdilla autokannan sähköistymiseen kuluu 180 vuotta.

Äänestä
  • Autokanta on jo pienenemään päin, joten aikajänne lyhenee.

    Äänestä

Vaan kun taloyhtiössä ei ole latausmahdollisuutta eikä taida hetkeen tullakaan.

Äänestä
  • "Vaan kun taloyhtiössä ei ole latausmahdollisuutta eikä taida hetkeen tullakaan."

    - Mikä siinä jarruttaa?

    Äänestä

"Kivan liukkaiksi menee näin pakkasella tiestö, kun vetyautojen pakoputket
vuotavat vettä tielle. Kitkaspedet vielä kiillottavat."

Eei kun taivaalle sae autojen pakoputken kuuma vesihöyry siitä nousee.

Lentoliikenne saattaa ennemmin häiriintyä, kun Tuusulantiellä 1200 autoa työntää höyryä taivaalle ja koneiden lentoreiteille.

Äänestä

minä ostin vanhaan autooni uusia pakoputkia jemmaan 3 kpl,ne kestää n.30 vuotta

Äänestä
  • Eikö tarvikevaraosana ole saatavana rosteriteräksestä tehtyä putkea sutomalliisi?

    Ne kestää normikäytössä suomalaisen auton käyttöiän, 30 vuotta, ihan kepeästi.

    Äänestä

EUn vihreät pelletm ovat taas saanneet yhden tavoitteistaan läpi. Ne ovat vain unohtaneet, että sota ja sotiminen se vasta luontoa kuluttaa ja tuhoaa. Koska panssareissa ja sotilaslentokoneissa ruvetaan käyttämään katalysaattorita ja sähkömoottoreita. Pitäisikö F-35 koneiden tilalle ostaa sähkölentokoneita?? Kun vuoden 2035 jälkeen ei noita polttomoottoreita saa enään käyttää.

Äänestä

Sähköautoja varten maanteihin olisi upotettava virtakiskot scalextric-radan tyyliin niin ei tarvitsisisi ladata autoa ja pikkuakkukin riittäisi. Ajaminen olisi turvallista, kun ei voi ohittaa ja ohjaamista ei tarvitse muuten kuin risteyksissä.

440 kv tienpinnassa pitää tien sulana fossiiliautoille.

Äänestä
  • Lisään edeliseeni että koiranulkoiluttajat häviäisivät teiltä. Siis sähisevät ja poksatavat kuin Poutun nakit jos sähköön koskevat.

    Äänestä

Huoltovarmuuspolttoaineet eivät oikein auta, jos kaikki autot kulkevat sähköllä. Nykyisin voitaisiin sotia ja liikkua melko pitkään varastoiduilla polttoaineilla. Taidetaan mennä ojasta alikkoon, jos luotetaan sähkön saatavuuteen kaikissa olosuhteissa.

Äänestä

"bränikän patteriauton, " . Bernerikö niitäkin suunittelee

Hupiveroa kuten mopoille ja veneillekin ehdotti

Sellainen ilmastoakkusaastelisä sähkautoille eli 1000000000000000000000000000000000000000000000000000000€/kpl olisi hyvä ja SDP maksaa sen jokaisen pankkitilille.

Tai vielä parempi kerta-annoksena katapultilla kotiin katon lävitse RAHAPAALI
voi voi jos ette alta ehdi pois

Äänestä

Kielsi uusien autojen myynnin 2035 jälkeen eikä suinkaan käyttöä. Tuotakin vuosilukua tarkastellaan uudestaan kun se lähenee.

Äänestä

Äänestän Orpoa ja että suomeen saatais kalliimmat hinnat bensa sähkö ja ruoka. Äänestän myös Natoa.

Äänestä
  • Missä Natosta pääsee äänestämään?

    Samassa paikassa äänestettäneen myös polttomoottorien kieltämisestä?

    Kansaltahan näistä kysytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Missä Natosta pääsee äänestämään?

    Samassa paikassa äänestettäneen myös polttomoottorien kieltämisestä?

    Kansaltahan näistä kysytään.

    Haluatko mielummin äänestää Venäjään liittymisestä?

    Äänestä

Hesarissa oltiin sitä mieltä, että lopulta persutkin ostaa Teslan, kunhan niitä saa vaan tarpeeksi halvalla.

Äänestä

Patteriauto on valmis paalattavaksi jo alle kymmenen vuoden ajon jälkeen!

Siinä sitä ympäristöystävällistä kertakäyttöautoa kerrakseen!

Äänestä
  • Nykyiset polttomoottoriautot on suunniteltu 12 vuoden käyttöä varten, Ei tuo 10 vuotta siksi poikkea paljonkaan. Materiaalit kierrätetään turvallisemman ja modernimman auton raaka-aineksi. Sitä se kiertotalous tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Nykyiset polttomoottoriautot on suunniteltu 12 vuoden käyttöä varten, Ei tuo 10 vuotta siksi poikkea paljonkaan. Materiaalit kierrätetään turvallisemman ja modernimman auton raaka-aineksi. Sitä se kiertotalous tarkoittaa.

    Mutta sähköauto alkaa tuottamaan säästöä ostajalleen vasta 10-15 vuoden ajon jälkeen.

    Vasta siinä ajassa on sähköauton kalliimpi hinta kuoletettu verrattuna bensamoottoriseen autoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Mutta sähköauto alkaa tuottamaan säästöä ostajalleen vasta 10-15 vuoden ajon jälkeen.

    Vasta siinä ajassa on sähköauton kalliimpi hinta kuoletettu verrattuna bensamoottoriseen autoon.

    Voi olla. En ole koskaan auton ostoa investointina ajatellut. Heti on hävinnyt 20 prosenttia arvosta, kun ajaa sen autoliikkeestä pihalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Voi olla. En ole koskaan auton ostoa investointina ajatellut. Heti on hävinnyt 20 prosenttia arvosta, kun ajaa sen autoliikkeestä pihalle.

    Olet maksanut ylihintana sähköautosta ainakin vuosikymmenen bensakustannukset!

    Joten missä kohtaa se säästö syntyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Olet maksanut ylihintana sähköautosta ainakin vuosikymmenen bensakustannukset!

    Joten missä kohtaa se säästö syntyy?

    Mikä ihmeen säästö? Jos haluaisin säästää menisin kävelemällä.

    Auto on investointi. Se mahdollistaa sujuvan siirtymisen paikasta toiseen. Noin 1500 kilometriä jaksaa ajaa päivässä. Saksassa hieman enemmän, koska tietyillä moottoritieosuuksilla voi laittaa nastan lautaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Mutta kun verrataan polttoaineiden hintoja.

    Sähkö on halvin vaihtoehto, mutta sähköauto taas kallein ostaa.

    Ihmiset jotka kehuvat säästävänsä bensakustannuksissa ostaessaan sähköauton, alkavat saada oikeaa säästöä vasta keskimäärin vuosikymmenen sähköautolla ajamisen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    No sehän riippuu siitä kuinka paljon ajaa. Kyllähän laskentaa on pitänut tehdä bensa- ja dieselautojen välilläkin. Olen tosin aina itse valinnut bensamoottorisen, koska en pidä dieselin työkonemaisesta "raksutuksesta". Ja ahdin määrää tahdin myös bensavehkeissä. Kuka alavääntöä haikailee.

    Äänestä

Taitaa nää sähköauto vouhkaajat saada ilmaista rahaa seinästä :) Sähköauton tyypillinen hinta on 50 k€. Arvatkaas paljonko on suomalaisen tyypillinen varallisuus euroissa ;)

Äänestä

Patterit on dildoissasikin.

Äänestä

ilmasto saasteet eivät vähene sähköautoilla, vaan auto kannan vähentämisellä jotka on aloitettu huoltoasemien vähentämisellä ympäri maan jolloin lähi liikkenne pienenee,

Äänestä
  • Akkukäyttöinen sähköauto ei tuota lainkaan saasteita. Siitä puuttuu saasteen päästämiseen tarkoitettu aukko. Ei ole palotapahtumaa, jonka savukaasut pitäisi päästää pois.

    Akkuauto ei tietenkään ime saasteita aktiivisesti ilmakehästä ja suodata niitä pois, mutta ei myöskään tuota lisää saasteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Akkukäyttöinen sähköauto ei tuota lainkaan saasteita. Siitä puuttuu saasteen päästämiseen tarkoitettu aukko. Ei ole palotapahtumaa, jonka savukaasut pitäisi päästää pois.

    Akkuauto ei tietenkään ime saasteita aktiivisesti ilmakehästä ja suodata niitä pois, mutta ei myöskään tuota lisää saasteita.

    Akkuauton valmistaminen itsessään kuitenkin saastuttaa todella paljon.

    Äänestä

Ei taida olla yhtäkään patteriautoa.

Äänestä

Sähköautolla huristellessa naurattaa nuo numerolla 2 alkavat polttoaineiden hinnat.

Äänestä

Mahtavaa että päästään eroon saastuttavista pakoputkiautoista.

Äänestä
  • Sähköautot saastuttaa vielä enemmän. Sähköauton saastuttaminen vain tapahtuu valmistuksen aikana. Ja katupölyn määrää sähköautot vain lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Sähköautot saastuttaa vielä enemmän. Sähköauton saastuttaminen vain tapahtuu valmistuksen aikana. Ja katupölyn määrää sähköautot vain lisää.

    Sähköauto ei saastuta lainkaan, kun lataa sen hiilidioksidivapaalla sähköllä.

    Pakoputki auto saasuttaa aina, koska se polttaa hiiltä, eikä ota sitä talteen, vaan tuprauttaa taivaalle ilmastoa lämmittämään.

    Äänestä

Kiinalaiset sähköautot on nyt hinnoiteltu Suomessa.

BYD Atto3, 44 250 euroa.
BYD Tang 4x4 SUV, 69 990 euroa.
BYD Han, 71 900 euroa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Patteriautoista on tullut nouseva trendi, mutta määrällisesti laskettuna uusia patterikäyttöisiä autoja ensirekisteröitiin Suomessa viime vuonna vain vajaat 15  000 kappaletta.

Moni haluaisi bränikän patteriauton, mutta toimitusvaikeudet ovat sietämättömiä. Tästä syystä niitä ei ole saapunut vielä tarpeeksi täyttämään vähenevää automäärää.

EU päätti viikko sitten uusista päästötavoitteista autoille, eli käytännössä se kielsi uudet bensaa ja naftaa käyttävät pakoputkiautot vuoden 2035 jälkeen.

Ennemmin tai myöhemmin pakoputkiautojen hinta lähtee putoamaan eri puolilla Eurooppaa. Erityisen kiintoisa on hetki, jona käytettyjen patteriautojen markkinat kunnolla käynnistyvät. Sellaisia ei vielä ole, koska moni odottaa sitä ensimmäistä patterilla kulkevaa autoaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu