Näpit irti mun työttömyysturvasta

Anonyymi-ap

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdotti elokuussa 2022 ansiosidonnaisen työttömyysturvan puolittamista. Ehdotuksen mukaan Suomen työmarkkinoiden ongelmia voitaisiin korjata merkittävästi leikkaamalla tukea niiltä työttömiltä, joilla on parhaimmat mahdollisuudet työllistyä. Ehdotuksessa nähdään, että työttömyysturva pitkittää työttömyyden kestoa, kun tulotaso pysyy lähellä uudesta työstä saatavaa palkkatasoa.



Kokoomus ehdottaa vaihtoehtobudjetissaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentämistä 200 päivään eli hieman yli yhdeksään kuukauteen. Jos työttömyys pitkittyy, työtön saisi tämän jälkeen toimeentulonsa turvaamiseen työmarkkinatukea, joka olisi tänä vuonna 800 euroa bruttona kuukaudessa ja verojen jälkeen 684 euroa.



Samantyyppistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamista on vaalikauden tavoitteissaan esittänyt myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Valtiovarainministeriö puolestaan on esittänyt työttömyysturvan enimmäiskeston porrastamista työssäolon mukaan, mikä leikkaisi ansioturvaa.



Käytännössä työttömyysturvaan kohdistetut leikkaukset tarkoittavat siis peräti 200 päivän ja 500 miljoonan euron leikkauksia! Näin se ei voi olla. Me haluamme, että työttömyysturva säilyy kattavana nykyisin ehdoin.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      summat ovat niin pieniä, että kokoomuksessakin viellä matikka pelaa,

      • Anonyymi

        Ikityöttömät eivät tajua sitä, että sohvalla makaaminen kostautuu silloin, kun pitäisi alkaa nauttimaan eläkepäivistä. Työeläkettä maksetaan vain tehdystä työstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikityöttömät eivät tajua sitä, että sohvalla makaaminen kostautuu silloin, kun pitäisi alkaa nauttimaan eläkepäivistä. Työeläkettä maksetaan vain tehdystä työstä.

        Juuri näin. Kun jää eläkkeelle, on jo liian myöhäistä vaikuttaa asioihin. Eläke saattaa jäädä tuhanteen euroon kuukaudessa, sitähän on valiteltu täälläkin.
        Sitten on elettävä hyvin vaatimattomasti, rahaa ei riitä kunnolla mihinkään.
        Työtä tekemällä ei hirveästi rikastu, mutta saa kuitenkin turvatun vanhuuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Kun jää eläkkeelle, on jo liian myöhäistä vaikuttaa asioihin. Eläke saattaa jäädä tuhanteen euroon kuukaudessa, sitähän on valiteltu täälläkin.
        Sitten on elettävä hyvin vaatimattomasti, rahaa ei riitä kunnolla mihinkään.
        Työtä tekemällä ei hirveästi rikastu, mutta saa kuitenkin turvatun vanhuuden.

        Millään tukirahoilla ei voi korvata työstä saatavaa palkkaa.


    • Anonyymi

      Aloittajahan on siis palstahäirikkö Sosiaalidemokraateista.

    • Anonyymi

      Aika monella työttömällä on niitä lapsia elätettävänään. Miettikääs nyt edes vähän keiltä todellisuudessa olette viemässä leipää suusta

    • Anonyymi

      Lorvailukorvauksessa pitäisi puolittaa sekä kesto että euromäärä.
      Syntyisi jotain motivaatiota mennä töihin.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi mennä töihin tekemään jotain turhaa, josta vain kapitalisti hyötyy?

        Kapitalistit laitetaan tekemään itse "työnsä". Me muut voidaan syödä popocorneja ja nauraa typerille adhd-kapitalisteille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi mennä töihin tekemään jotain turhaa, josta vain kapitalisti hyötyy?

        Kapitalistit laitetaan tekemään itse "työnsä". Me muut voidaan syödä popocorneja ja nauraa typerille adhd-kapitalisteille.

        Kapitalistien mielestä muiden palkaksi riittää 9€/pv, jolla pitäisi tulla toimeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalistien mielestä muiden palkaksi riittää 9€/pv, jolla pitäisi tulla toimeen.

        Äänestä SDP:tä, se vie senkin rahan ja vetää kännit festareilla lattialla sätkien 👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalistien mielestä muiden palkaksi riittää 9€/pv, jolla pitäisi tulla toimeen.

        Juu Nallekin sai omaisuutensa Lipposelta ja nyt olis valmis vaikka piiskaamaan torilla jokaisen joka kehtaa palkkaa pyytää. Vaihtakaa ny helvetissä_tilit pois sen saatanan_pankeista.


    • Anonyymi

      Äänestä SDP:tä, se ei leikkaa 👍

      • Anonyymi

        Vaan lakkauttaa 👍


    • Anonyymi

      Mä sain viime kuussa jotain 2500 euroa nettona ja siihen päälle asumistuki ja sähköt sekä muut tarpeelliset. En kyllä asu valtakunnassa ja oon sairaseläkkeellä.

      • Anonyymi

        Sitten heräsit kalsarit märkänä Eirasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten heräsit kalsarit märkänä Eirasta.

        Katuojasta heräsin, mutta melkein arvasit oikein.


    • Anonyymi

      Aloittajan tosiaan olisi pitdettävä näppinsä irti kaikista korvauksista.
      Menköön töihin tai kuolkoon nälkään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      939
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe