Vain Jumala voi pestä synnit pois

Paavalin lähetyskirjeessä Titukselle kerrotaan kuinka Kristus ”antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” (Tit. 2:14, 3:4–6).

Kasteemme on sakramentti, joka sinetöi elämämme Kristukseen.

Ap. t. 22:16

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse,Y huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Esimerkiksi Mikael Agricolan vuoden 1548 Uudessa Testamentissa käyttämä ”laeuly” esiintyy uskonnollisessa merkityksessä ja tarkoittaa uudesti synnyttävää kastetta (”wdhensyndymisen Laeuly”). Vuoden 1938 Vanhassa kirkkoraamatussa se on käännetty muotoon ”uudestisyntymisen peso”. Vuoden 1992 ja vuoden 2020 käännöksissä teksti saa taas seuraavan muodon: ”Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti…”

Äänestä
  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍒 ­N­­­y­­m­­f­­­o­m­­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17762233b

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ef.4:5 Yksi kaste, vesi+Henki+veren sovitus.

1. Kor. 12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

1. Joh. 5:8

Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

Äänestä
  • Peso=Kaste, jossa käytetään aina vettä.

    2. Moos. 40:30

    Ja pesoastian pani hän seurakunnan majan ja alttarin välille, ja pani siihen vettä pestä heitänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Peso=Kaste, jossa käytetään aina vettä.

    2. Moos. 40:30

    Ja pesoastian pani hän seurakunnan majan ja alttarin välille, ja pani siihen vettä pestä heitänsä.

    2. Moos. 30:18

    Sinun pitää myös tekemän vaskisen pesoastian, vaskijalan kanssa, pesemistä varten: ja sen pitää sinun asettaman seurakunnan majan ja alttarin vaiheelle, ja paneman siihen vettä.

    2. Moos. 38:8

    Ja hän teki pesoastian vaskesta, ja sen jalan myös vaskesta, niiden vaimoin peileistä, jotka palvelivat seurakunnan majan oven edessä.

    Joh.3:5

    Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.

    Äänestä

Jumala antaa synnit anteeksi sen vuoksi, että ihminen kristus Jeesus on kuollut syntisten puolesta heidän sovituksekseen. Jeesus on ihmisenä uhri, joka toi sovituksen synneistä, sillä näin Jumala on hyväksi nähnyt. Hullutushan se on, että ihmisen uhri sovittaisi synnit, mutta näin se Raamatun mukaan kuitenkin on, usko tai älä. :)

Äänestä
  • Jeesuksen kuolema ei tullut vielä kenenkään sovitukseksi automaattisesti Jeesuksen kuoleman yhteydessä.

    Raamatun mukaan syntien sovitus tulee konkreettisesti ihmisen hyväksi Kristillisessä kasteessa, kun Jumala pesee synnit pois ja antaa siitä vakuudeksi Hengen lahjan ihmisen puhtaaseen sydämeen.

    Pelastava Hengen tason usko on kasteen lahjan Pyhän Hengen yksi ominaisuus: usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo ja terve harkintakyky eli terve järki on merkki oikeasta uskosta.

    2. Kor. 4:13 Usko on Henki meissä. Ei mikään ihmisen vakaumus tai totena pitäminen ole vielä se Hengen tason uskon yhteys Jumalan kanssa. Jumala on Henki.

    Mutta että meillä on yksi uskon Henki.

    Uskon Henki auttaa meitä rukoilemaan. Ei mitään helluntailaisten sekavia molotuksia (glossolaliaa), vaan hiljaisin ja äänettömin "sanattomin huokauksin"

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen kuolema ei tullut vielä kenenkään sovitukseksi automaattisesti Jeesuksen kuoleman yhteydessä.

    Helluntailaisten hurmoskielisiin ja äänekkäisiin molotuksiin ei tule koskaan mitään rukousvastauksia.

    1. Kor. 14:9

    Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen kuolema ei tullut vielä kenenkään sovitukseksi automaattisesti Jeesuksen kuoleman yhteydessä.

    Raamatun mukaan syntien sovitus tulee konkreettisesti ihmisen hyväksi Kristillisessä kasteessa, kun Jumala pesee synnit pois ja antaa siitä vakuudeksi Hengen lahjan ihmisen puhtaaseen sydämeen.

    Pelastava Hengen tason usko on kasteen lahjan Pyhän Hengen yksi ominaisuus: usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo ja terve harkintakyky eli terve järki on merkki oikeasta uskosta.

    2. Kor. 4:13 Usko on Henki meissä. Ei mikään ihmisen vakaumus tai totena pitäminen ole vielä se Hengen tason uskon yhteys Jumalan kanssa. Jumala on Henki.

    Mutta että meillä on yksi uskon Henki.

    Uskon Henki auttaa meitä rukoilemaan. Ei mitään helluntailaisten sekavia molotuksia (glossolaliaa), vaan hiljaisin ja äänettömin "sanattomin huokauksin"

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Apostoleja ja ensimmäisiä opetuslapsia ei kastettu vedessä, kun he saivat Pyhä Hengen. Ei myöskään Korneliusta, hänen perhekuntaansa ja ystäviään. (Apt 2:1ss.; 10:34-48) Pelkkä evankelimin sanan kuuleminen ja uskossa vastaanottaminen riitti syntien anteeksisaamiseen ja Pyhän Hengen lahjaan. (1Tess 1:5-6; 2:13)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavalin lähetyskirjeessä Titukselle kerrotaan kuinka Kristus ”antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” (Tit. 2:14, 3:4–6).

Kasteemme on sakramentti, joka sinetöi elämämme Kristukseen.

Ap. t. 22:16

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse,Y huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu