Venäjällä ei vaikutusvaltaa

Anonyymi-ap

Venäjä on menettänyt Ukrainaan
hyökättyään kaiken vaikutusvaltansa
ihmisten mielissä suurimmassa osassa
maailman valtioissa ja niiden kansoissa.
Millään järkisyillä ei voi Venäjän toimia ymmärtää.
Kiinan ei pidä ryhtyä aktiivisesti tukemaan Venäjää.
Muuten se myös joutuu paitsioon.
Suurin osa kiinalaisista ja venäläisistä
ovat valtion ylimahdin pelossa kuuliaisia valtion propagandalle.
Viholliskuvaa rakennetaan, että
omiin ongelmiin haetaan syyllisiä
muista maista ja niiden toimista.
Palataan taaksepäin ajassa, kun maailma oli jakaantunut kommunistiblokkiin ja ns. vapaaseen
maailmaan.
Nyt on alkanut taas henkien taistelu
järjestelmien kesken.
Tuleeko koko maaoalloa koskeva sota, sen näyttää aika.
Onko Kiina siirtymässä tiukkaan
valtiojohtoisuuteen?
Tuleeko Kiina ottamaan haltuunsa ulkomaisessa omistuksessa olevat
yhtiöt?
Seuraako Kiina Venäjän esimerkkiä?
Voiko Kiina ja Venäjä olla ystäviä todellisuudessa?
Kumpi kampittaa toistaan ensiksi?
Venäjä ollut Kiinan kanssa aiemmin sodassa 1905!
Yhteistä sotahisoriaa on.
Maailman tilanne suuressa kuvassa
on suurten muutosten aikaa 2020-luvulla.
Mistä löytyy yhteinen järki elää sovussa muiden maiden kanssa?
Kaukaa avaruudesta katsottuna
maan kamaralla näkyy Ukrainan vainioilla ja asutuskeskuksissa sodan
tuhot.
Onko Venäjällä tai Kiinalla tarkoitus sodilla saada jotain aikaan?
Yleensä ne kansat, jotka uurastavat ja ahkeroivat pärjäävät.
Eikö Venäjää tai Kiinaa ja näiden valtioiden johtoa enää kiinnosta kansansa hyvinvointi?
Siltä se nyt tuntuu 2023!
Onko kyse uudesta ideologiasta vai pelkästään kataluudesta ja vihasta
maailmaa kohtaan?
Venäjä ja Kiina ovat perinteisesti alistaneet oman kansansa.
Yritetäänkö viedä tätä periaatetta vaikka väkisin muihin maihin?
Tältä kyllä vaikuttaa.
Muu maailma ei kyllä tätä tule hyväksymään.
Siitä seuraa aikakausi, jolloin ei rakenneta pelkkiä aitoja idän ja lännen
välille, vaan oikeita muureja.
Kanssakäyminen loppuu kansalaisten välillä yli rajojen.
Rauhan rakentajia ei ole idästä tulossa.
Siellä joutuu vankilaan tai pääsee hengestään, jos sellaista höpisee.
Tämän uuden maailmanmenon
kanssa on lännessä opittava elämään.
Rauhan aikana, siis nyt on pidettävä
huolta Suomen turvallisuudesta ja
kerättävä henkistä ja aineellista
varallisuutta epävarmaa tulevaisuutta
varten.

1

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4108
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2911
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe