1 694 009 miestä kuului kirkkoon vuonna 2022

Lukema on varsin suuri 47% kirkon jäsenistä on MIEHIÄ. Miksi vapaa-ajattelijat eivät keskity miesten jäsenyyteen? Vaparien mukaan (syyllistäen ilmaistu) naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, mutta lähes 50% jäsenistä on kuitenkin miehiä.

Kun kerran miehet eivät ole vaparien (ihailevasti ilmaistu) mukaan uskonnollisia, niin miksi nämä miehet eivät eroa kirkosta? Sillähän vaparit saisivat agendansa mukaisesti kirkon jäsenmäärän putoamaan kerralla ja reilusti.
Vai olisiko sittenkin ongelmana se, että miehetkin ovat uskonnollisia, vaikka heitä olisikin vähemmän kuin naisia. Miehet voivat myös valehdella asiasta, kun sitä kysytään.

Kyllähän miehet nyt eroavat kirkosta, jotta vaparit ovat tyytyväisiä?
67447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Vapaa-ajattelijat ovat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalla.

Äänestä
  • Köh, puheiden tasolla juu, käytäntö ja asenteet ovatkin sitten toinen asia. No teillähän on mahdollisuus osoittaa asia myös teoin ja puhein. Sitä odotellessa hengitetään normaalisti ettei happi lopu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Köh, puheiden tasolla juu, käytäntö ja asenteet ovatkin sitten toinen asia. No teillähän on mahdollisuus osoittaa asia myös teoin ja puhein. Sitä odotellessa hengitetään normaalisti ettei happi lopu.

    Tekstistäsi päätellen, olet ollut aivan liian kauan hapetta!

    Äänestä

Naiset ovat heikompi astia, sanoo raamattu. Kiireen vilkkaa vaparimiehet kohdistavat toimenpiteitä naisiin.

Äänestä

Arka paikka vapareille. Ja vielä sekin, että mustat miehet ovat uskonnollisempia kuin valkoiset naiset, tutkimuksen mukaan. Ehkä he eivät vaparien mielestä ole miehiä.

Äänestä

Voi hyvää päivää taas. Ei missään ole väitetty, etteivät miehet, nuoret ja kaupunkilaiset olisi lainkaan uskonnollisia. He vain keskimäärin ovat vähemmän kuin naiset, vanhat ja maalaiset.

Miksi sitten nimenomaan mies on uskonnollinen? Eräs mahdollisuus on ajattelun rakenteessa. Miehistä suurempi osa esim. aiemmin sai asperper-diagnoosin. Ohjaako se sitten hakemaan liiankin yksinkertaisia maailmanselityksiä? Toinen mahdollisuus on vallanhalu, "naisen pää on mies" sanoo Korittilaiskirje.

Onko sinulla selitystä?

Äänestä
  • No voi voi, joko taas. Jatkuva naisten uskonnollisuuteen keskittyminen syyllistävine sävyineen kertoo tarpeeksi.

    Onko sinulla tutkimustietoa Asperger-tai autismin taipuvaisuudesta uskovaisuuteen? Yhtäkkiä voisi kuvitella, että nuo ihmiset karttavat järjestäytynyt uskontoa, mutta tiedä häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No voi voi, joko taas. Jatkuva naisten uskonnollisuuteen keskittyminen syyllistävine sävyineen kertoo tarpeeksi.

    Onko sinulla tutkimustietoa Asperger-tai autismin taipuvaisuudesta uskovaisuuteen? Yhtäkkiä voisi kuvitella, että nuo ihmiset karttavat järjestäytynyt uskontoa, mutta tiedä häntä.

    Ei ole tietoa, mutta voisin kuvitella päätyvän, jos nyt vähän karrikoin, muita todennäköisemmin joko konservatiiviseen herätysliikkeeseen tai vapaa-ajattelijoihin (kyllä, mekin olemme selkeä vaihtoehto) ja esimerkiksi politiikassa enemmän sitten SKP tai Liberaalipuolue -tyylisesti. Jos jaksaisi, voisi lähteä selvittämään asiaa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Sinua ja muita vapareita ei siis oikeastaan kiinnosta miesten uskonnollisuuden syyt, mutta naisten kylläkin ja mitä suurimmassa määrin. Nolottaako se, että miehetkin ovat uskonnollisia?

    SIvusta kommentoin. Naisten geeneissä on alistuminen joka selittää uskonnollisuuden. Miehillä taas asperger. Itselleni aspergeristä tulee mieleen, että kyse on enemmän sosiaalisia tilanteita vaikeuttava käyttäytyminen. Vähän samantapaista kertoo duodecim
    https://www.duodecimlehti.fi/duo94165

    Joskus meissä jokaisessa voi esiintyä as-piirteitä
    -lempiaiheestaan hän »esitelmöi» mielellään vaikka tuntikausia ottamatta huomioon kuulijan reaktioita
    -AS-potilas ymmärtää herkästi sanojen ja sanontojen merkityksen konkreettisesti ja kirjaimellisesti, jolloin hän voi helposti käsittää väärin vertauskuvalliset ilmaisut

    Mielestäni Jori teit varsin yksinkertaistavan johtopäätöksen että asperger olisi merkityksellinen asia miesten uskonnollisuudessa. Aspergerin osuus sekä miehissä, että naisissa on melko pieni.
    Nykyään ei juurikaan enää järjestetä kokouksia joissa kerrotaan kuinka (miksi) tulin uskoon edes vapaissa suunnissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinua ja muita vapareita ei siis oikeastaan kiinnosta miesten uskonnollisuuden syyt, mutta naisten kylläkin ja mitä suurimmassa määrin. Nolottaako se, että miehetkin ovat uskonnollisia?

    Esitä nyt hyvä nainen joku oma selityksesi miesten uskonnollisuudelle sitten.

    Yllä muuten Jori esitti kaksi arvausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ajattelit sitten miehen ominaisuudessa tulla paikalle kertomaan naiselle mitä kuuluu ja kuka käskee. Vaparina ilmeisesti olet huolestunut naisoletetun kyvyttömyydestä kommentoida asioita. Sinä ja Mäntysalo olette erinomainen esimerkki vaparien suhtautumisesta naisiin, joka ei todellakaan ole tasa-arvoinen.

    Käy lukemassa näkemykseni aloituksesta "Uskonnollisuudesta". Tule sitten takaisin ja kysy, jos et ymmärtänyt, niin koetan selittää sinulle yksinkertaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Esitä nyt hyvä nainen joku oma selityksesi miesten uskonnollisuudelle sitten.

    Yllä muuten Jori esitti kaksi arvausta.

    Hyvä että myönsit Jorin päättelyn olevan arvauksen tasoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    SIvusta kommentoin. Naisten geeneissä on alistuminen joka selittää uskonnollisuuden. Miehillä taas asperger. Itselleni aspergeristä tulee mieleen, että kyse on enemmän sosiaalisia tilanteita vaikeuttava käyttäytyminen. Vähän samantapaista kertoo duodecim
    https://www.duodecimlehti.fi/duo94165

    Joskus meissä jokaisessa voi esiintyä as-piirteitä
    -lempiaiheestaan hän »esitelmöi» mielellään vaikka tuntikausia ottamatta huomioon kuulijan reaktioita
    -AS-potilas ymmärtää herkästi sanojen ja sanontojen merkityksen konkreettisesti ja kirjaimellisesti, jolloin hän voi helposti käsittää väärin vertauskuvalliset ilmaisut

    Mielestäni Jori teit varsin yksinkertaistavan johtopäätöksen että asperger olisi merkityksellinen asia miesten uskonnollisuudessa. Aspergerin osuus sekä miehissä, että naisissa on melko pieni.
    Nykyään ei juurikaan enää järjestetä kokouksia joissa kerrotaan kuinka (miksi) tulin uskoon edes vapaissa suunnissa.

    "Naisten geeneissä on alistuminen joka selittää uskonnollisuuden"

    Olisiko tähän jotain linkkiä, uskottavaa sellaista?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Naisten geeneissä on alistuminen joka selittää uskonnollisuuden"

    Olisiko tähän jotain linkkiä, uskottavaa sellaista?

    Löytyy vapaa-ajattelijain facesta. Ei sitä siellä oltu kommentoitu höpöhöpöksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Löytyy vapaa-ajattelijain facesta. Ei sitä siellä oltu kommentoitu höpöhöpöksi.

    No se taas ei tarkoita, että sillä on tieteellinen pohja. Vaparit ovat hölmöjä, jotka uskovat kaikenlaista mikä heidän korviaan kutkuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No se taas ei tarkoita, että sillä on tieteellinen pohja. Vaparit ovat hölmöjä, jotka uskovat kaikenlaista mikä heidän korviaan kutkuttaa.

    En ole sitä tieteelliseksi väittänytkään, päinvastoin. Kuitenkaan ei herättänyt kriittistä kommenttia tieteellisissä vapaa-ajattelijoissa. Samaa sarjaa kuin Jorin arvailu aspergeristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En ole sitä tieteelliseksi väittänytkään, päinvastoin. Kuitenkaan ei herättänyt kriittistä kommenttia tieteellisissä vapaa-ajattelijoissa. Samaa sarjaa kuin Jorin arvailu aspergeristä.

    Vaparit eivät taida olla ihan niin tieteellisiä kuin mitä esittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vaparit eivät taida olla ihan niin tieteellisiä kuin mitä esittävät.

    Vaparien tieteellisyys kiteytettynä: Jumalaa ei ole. Evoluutio on.
    Ja iskulause: Vapaa-ajattelijat yksinkertaisuuden asialla.

    Äänestä

Erikoista, että tämä katosi näkyvistä. Vaparit ovat varmaan hermostuneet, kun miesten uskonnollisuudesta keskustellaan.

Äänestä
  • Siis miten katosi näkyvistä?

    Kuulen mielelläni vinkkejä siihen, miten miehiä saa dekääntymään ateisteiksi ja eroamaan kirkosta. Tai niitä syitä miesten uskonnollisuudelle. Mielellään jos vielä saisi monen sijasta yheen ketjuun.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Siis miten katosi näkyvistä?

    Kuulen mielelläni vinkkejä siihen, miten miehiä saa dekääntymään ateisteiksi ja eroamaan kirkosta. Tai niitä syitä miesten uskonnollisuudelle. Mielellään jos vielä saisi monen sijasta yheen ketjuun.

    Tarkkoittaako tuo ettet ymmärtänyt mitä tarkoitin aloituksessa "Uskonnollisuudesta", kun vastasin sinulle ja sanoin aloituksessa olevan jotain näkemystä siitä mitä uskonnollisuuden takana voisi olla?
    Onhan sitäkin esitetty, että taipumus ottaa riskejä, voisi olla liittyä uskonnollisuuteen. Mutta se ei ehkä ole riidaton näkemys.

    Äänestä

Jotkut vaparimiehet selvästi loukkaantuvat siitä, että miehet ovat uskonnollisia. Ihan kuin sitä ei saisi edes mainita. Ehkä vaparien pitäisi päivittää johto nykyaikaisempaan.

Äänestä

Varsin paljon on miehiä kirkon jäseninä ja silmäätekevinä monissa muissakin uskonnoissa. Paavikin taitaa olla mies . . .

Äänestä

Todella törkeää nostaa miesten jäsenyys esiin
T: vapari

Äänestä

Suurin osa vapareista on miehiä, ja jotkut änkyrämiehet katsovat ettei miesten uskonnollisuuteen ole sopivaa puuttua. Naisilla taas ei näiden mielestä ole samoja oikeuksia.

Äänestä
  • Siinä olet oikeassa, että va-liitossa miehiä lienee ainakin tuollaiset 60 % jäsenistä. Tampereella tapahtumissa on onneksi noin silmämääräisesti naisten määrä hiukan lisääntynyt.

    Mutta se on kuitenkin vähän eri asia. Mitä sinusta voidaan tehdä erityisesti miesten kirkosta eroamisen, ateistiksi dekääntymisen jne. edistämiseksi?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Siinä olet oikeassa, että va-liitossa miehiä lienee ainakin tuollaiset 60 % jäsenistä. Tampereella tapahtumissa on onneksi noin silmämääräisesti naisten määrä hiukan lisääntynyt.

    Mutta se on kuitenkin vähän eri asia. Mitä sinusta voidaan tehdä erityisesti miesten kirkosta eroamisen, ateistiksi dekääntymisen jne. edistämiseksi?

    Tarkoittaako kysymyksesi, että miehiin ei voi vaikutta, mutta naisiin voi? Vai onko kyseessä ennemminkin tuki muille urospuolisille lajitovereille?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tarkoittaako kysymyksesi, että miehiin ei voi vaikutta, mutta naisiin voi? Vai onko kyseessä ennemminkin tuki muille urospuolisille lajitovereille?

    Kysyn ihan sitä mitä kysyn. Jos sinulla on vinkkejä miten saada nimenomaan miehet dekääntymään ateisteiksi, niin kerro ihmeessä.

    Tai voi kertoa myös, miten saada erityisesti naiset dekääntymään ateisteiksi.

    Tähän saakka tiedotustamme tai mitään toimintaa ei ole suunnattu yhtä poikkeusta lukuunottamatta kai koskaan sukupuolen mukaan.

    Teillä on lukuisia negatiivissäysiä aloituksia naisten uskonnollisuudesta, joten miksi te ette kohdista niitä miehiin?

    Tähän saakka toimintanne on vahvasti tähdännyt naisten ahdisteluun uskonnollisuudesta,

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Teillä on lukuisia negatiivissäysiä aloituksia naisten uskonnollisuudesta, joten miksi te ette kohdista niitä miehiin?

    Tähän saakka toimintanne on vahvasti tähdännyt naisten ahdisteluun uskonnollisuudesta,

    Siis? Oliko niin, että sinulla ei ole esittää mitään veikkauksia miesten uskonnollisuuden syistä, saati sitten apua niihin syihin?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Siis? Oliko niin, että sinulla ei ole esittää mitään veikkauksia miesten uskonnollisuuden syistä, saati sitten apua niihin syihin?

    Ei ollut. Olen jo kehottanut sinua katsomaan aloituksen "Uskonnollisuudesta", sekä esittänyt yhtenä mahdollisena tekijänä taipumuksen riskinottoon. En toki voi pakottaa sinua lukemaan viestejä.

    Mutta edelleen voi kysyä, että koska te selvästi uskotte naisten ahdistelun ja syyttelyn ajavan heidät eroamaan kirkosta, niin miksi ette kohdista samaa metodia miehiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei ollut. Olen jo kehottanut sinua katsomaan aloituksen "Uskonnollisuudesta", sekä esittänyt yhtenä mahdollisena tekijänä taipumuksen riskinottoon. En toki voi pakottaa sinua lukemaan viestejä.

    Tuon aloitusviestissä "Uskonnollisuus on siis paljon muutakin kuin vain sukupuolikysymys", mistä toki olemme samaa mieltä. Tiedämme, että myös asuinpaikka ja ikä vaikuttavat. Epäilemättä moni muukin tekijä, vaikka muusta ei saa yhtä helposti tilastoa.

    Tuosta ketjusta ei löydy mitään haulla "risk", voitko tarkentaa?

    Riski on tässä avauksessa, mm. 2023-03-02 18:37:40
    Käsittääkseni on esitetty, että taipumus riskinottoon vaikuttaisi uskonnollisuuteen. Se ei kuitenkaan välttämättä ole niin yksinkertaista. Ja riskeistä voi myös oppia niin, että välttämää riskinottoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Riski on tässä avauksessa, mm. 2023-03-02 18:37:40
    Käsittääkseni on esitetty, että taipumus riskinottoon vaikuttaisi uskonnollisuuteen. Se ei kuitenkaan välttämättä ole niin yksinkertaista. Ja riskeistä voi myös oppia niin, että välttämää riskinottoa.

    Ah, OK. En muista koskaan nähneeni tutkimusta riskinottotaipumusten ja uskonnollisuuden välllä. Osaatko heittää viitettä josta lukea siitä?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ah, OK. En muista koskaan nähneeni tutkimusta riskinottotaipumusten ja uskonnollisuuden välllä. Osaatko heittää viitettä josta lukea siitä?

    Oletpas laiska.

    Liittyen pew researchiin, siellä on vuonna 2016 todettu, että vaikka naisten uskovaisuus on korkeampaa kuin miesten, niin se vähän riippuu siitä sun tästä.

    Syitä on arveltu:
    - hormonit, geenit, biologiset taipumukset
    - miesten taipumus ottaa enemmän riskejä johtuen testosteronin vaikutuksista
    - sukupuolirooleihin samaistuminen, naisten työssäkäynti ja yhteiskunnan rakenteet
    - naiset ovat alttiimpia köyhyydelle, heikolle terveydelle ja yksinäiselle vanhuudelle
    - miesten ja naisten roolit yhteiskunnassa: miehet ovat käyneet töissä ja osallistuneet yhteiskunnan toimintoihin, jossa ovat joutuneet alttiiksi sekularisoitumiselle

    Ja tosiaan näyttää siltä, että työvoimaan kuuluminen ja yhteiskunnan osallisuus ovat vaikuttaneet uskonnollisuutta vähentävästi myös naisten parissa.

    https://www.pewresearch.org/religion/2016/03/22/theories-explaining-gender-differences-in-religion/

    Riskitaipumusta lienee tutkittu, tuloksen mukaan riskitaipumukset eivät olisi selittävä tekijä tai ainakaan vaikuta voimakkaasti:
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7566885/

    Ajattelen, että mustien miesten kohdalla riski köyhyyteen ja syrjäytymiseen on huomattavasti suurempi, kuin valkoisten, minkä johdosta turvaudutaan jumaluuksiin.

    Eli, paras keino miesten ja naisten uskonnollisuuteen vaikuttamisessa on valistus. Asiallinen markkinointi ja valistus uskontojen heikoista perusteista.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuossa on ihan tutkittavissa olevia hypoteeseja.

    Jos vaikkapa sukupuoliroolit vaikuttavat, pitäisi uskonnollisuuserojen vaihdella eri maiden välillä, ja olla toisaalta melko samanlaisia esimerkiksi Pohjoismaiden kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Oletpas laiska.

    Liittyen pew researchiin, siellä on vuonna 2016 todettu, että vaikka naisten uskovaisuus on korkeampaa kuin miesten, niin se vähän riippuu siitä sun tästä.

    Syitä on arveltu:
    - hormonit, geenit, biologiset taipumukset
    - miesten taipumus ottaa enemmän riskejä johtuen testosteronin vaikutuksista
    - sukupuolirooleihin samaistuminen, naisten työssäkäynti ja yhteiskunnan rakenteet
    - naiset ovat alttiimpia köyhyydelle, heikolle terveydelle ja yksinäiselle vanhuudelle
    - miesten ja naisten roolit yhteiskunnassa: miehet ovat käyneet töissä ja osallistuneet yhteiskunnan toimintoihin, jossa ovat joutuneet alttiiksi sekularisoitumiselle

    Ja tosiaan näyttää siltä, että työvoimaan kuuluminen ja yhteiskunnan osallisuus ovat vaikuttaneet uskonnollisuutta vähentävästi myös naisten parissa.

    https://www.pewresearch.org/religion/2016/03/22/theories-explaining-gender-differences-in-religion/

    Riskitaipumusta lienee tutkittu, tuloksen mukaan riskitaipumukset eivät olisi selittävä tekijä tai ainakaan vaikuta voimakkaasti:
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7566885/

    Ajattelen, että mustien miesten kohdalla riski köyhyyteen ja syrjäytymiseen on huomattavasti suurempi, kuin valkoisten, minkä johdosta turvaudutaan jumaluuksiin.

    Eli, paras keino miesten ja naisten uskonnollisuuteen vaikuttamisessa on valistus. Asiallinen markkinointi ja valistus uskontojen heikoista perusteista.

    Kun ihminen voi hyvin, kokee olevansa turvassa hän ei etsi yliluonnollista turvaa.

    Mutta lainaten toista keskustelua; terveydenhuollon, sosiaalitoimen, koulutuksen, ravinnon jne kehittyessä tarvitaankin yhä enemmän mielialalääkkeitä. Ihminen kestä tavallista elämää. Ei olekaan niin helppoa löytää elämälleen merkitystä.

    Äänestä

Onko aloittajalla tietoa myös eri lahkoihin kuuluvien miesten ja naisten suhteellisesta osuudesta?

Äänestä
  • Miten tämä on relevanttia kun aiheena on miesten runsaslukuinen jäsenyys kirkossa?
    Mitä tarkoitat lahkolla?

    Äänestä

Tämä aloitus ei ole sitä varten, että miesten uskonnollisuudesta ei tarvitse puhua, koska naiset.

Äänestä

Takuuvarma tärppi, vapari kilahtaa aina, kun mainitaan miesten uskonnollisuus.

Äänestä

Niin, kyllä miehetkin ovat uskonnollisia, mutta miehinä vaparit eivät halua koskea aiheeseen pitkällä kepilläkään. Tai, jotkut määräävässä asemassa olevat eivät halua.

Äänestä

Aika monta miestä kuuluu kirkkoon, vaikka vaparit haluaisivat keskustella vain naisista.

Äänestä

Vapareilla on tuo naisiin kohdistuva vihamielisyys edelleen vallalla. Olisiko jo aika päivittää?

Äänestä

Kolmannesvuosi myöhemmin 1 688 312.

Mies kerrallaan. Ja nainen kerrallaan. Suunta on hyvä, sukupuolesta riippumatta.

Äänestä

Tämä on tosiasia, miehiä kuuluu kirkkoon. Jostain syystä vaparille arka adia, josta ei saisi puhua.

Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden agendaan kuuluu persujen toiminnot. Naisten asemaa "parennetaan" kohdistamalla naisiin halveksuvaa asennetta eikä kunnioiteta naisten oikeuksia. Miehiin taas suhtaudutaan ihan eri tavalla. Naisia lähestytään alhaalta ylös ja miehiä ylhäältä alas.
Tämän huomioon ottaen ei ole ihme ettei vapareita huoleta rasismi.

Äänestä

Millä tavalla va-liitto voisi pyrkiä saamaan kirkosta eroamaan erityisesti miehiä?

Äänestä
  • Eli mitä oikeasti kysyt tällä? Että ainoa mitä osaatte on henkilöön kohdistuva kommentointi. Kohdistakaa nyt ihmeessä miehiin sitä samaa kuin naisiinkin, eli on tyhmää kuulua kirkkoon/olla uskovainen. Ja laskette tiukasti kuinka monta miestä kirkkoon kuuluu yhä vaan. Heitä on meinaan varsin paljon, joten laskettavaa riittää. Ja kun saatte miehet eroamaan kirkosta, naiset seuraavat automaattisesti perässä, vai mitä.

    Tietysti aina voisi kohdistaa kritiikkinsä puhtaasti asioihin eli tässä kohden uskonnon peruspilaireihin ja tapoihin, mutta se vaatisi asiantuntijuutta, koska teologit.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eli mitä oikeasti kysyt tällä? Että ainoa mitä osaatte on henkilöön kohdistuva kommentointi. Kohdistakaa nyt ihmeessä miehiin sitä samaa kuin naisiinkin, eli on tyhmää kuulua kirkkoon/olla uskovainen. Ja laskette tiukasti kuinka monta miestä kirkkoon kuuluu yhä vaan. Heitä on meinaan varsin paljon, joten laskettavaa riittää. Ja kun saatte miehet eroamaan kirkosta, naiset seuraavat automaattisesti perässä, vai mitä.

    Tietysti aina voisi kohdistaa kritiikkinsä puhtaasti asioihin eli tässä kohden uskonnon peruspilaireihin ja tapoihin, mutta se vaatisi asiantuntijuutta, koska teologit.

    Niin, millä tavalla voimme kohdistaa miehiin viestintää "se ny vaan on tyhmää uskoa jumaliin" tai vastaavaa?

    Uskonnon peruspilari lienee jumalan tai jumalien olemassaolo. Eikö sitä voi kritisoida jos ei ole teologi?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Niin, millä tavalla voimme kohdistaa miehiin viestintää "se ny vaan on tyhmää uskoa jumaliin" tai vastaavaa?

    Uskonnon peruspilari lienee jumalan tai jumalien olemassaolo. Eikö sitä voi kritisoida jos ei ole teologi?

    Uskonnon peruspilari omasta mielestäni on uskonnolliset kirjoitukset. Eli raamattu, toora, koraani jne. Mikään jumalahan ei kommunikoi suoraan ihmisen kanssa, paitsi niiden joita pidetään höpsähtäneinä. Siksi erilaiset dogmit ja uskomukset, joiden pohjana ainakin näennäisesti on uskonnollinen kirjallisuus, ohjaavat ihmisiä jumalien tahtoon.
    Toki uskonnot ja jumalat ovat ihmisten luomuksia, mutta se voi olla hiukan liikaa monelle, joka uskoo.

    Äänestä

Vastineeksi aloitukseen Mäntysalo teki yhden aloituksen lisää naisista, jossa kyllä kiteytyy vaparien naisvihamielisyys:"Tutkikoot sen jälkeen tarotkorttejaan ja nostakoot värähtelyitään.".

Äänestä

Niin, miehiä tosiaan kuuluu aika paljon kirkkoon, tosiasia tämäkin.

Äänestä

Vaparit eivät kohdista irvailuaan miehiin, jotka kuuluvat kirkkoon ja/tai ovat uskonnollisia.
Kun näin iso määrä miehiä kuitenkin omaa uskonnollisia taipumuksia, voi kysyä miksi miesten tunteilla on väliä muttei naisten.

Äänestä

Varmaan joku virke vetoaa enemmän naisiin kuin miehiin ja toinen päin vastoin. Mutta kumpi on kampi?

Äänestä

En ymmärrä miksi juuri naiset pitäisi saada eroamaan kirkosta. Miksi miehet eivät eroa? Heitä on todella paljon, mutta vaparin putkinäkö näkee vain naiset. Lienee jotain hormonaalista.

Äänestä

Ironista on, että vapari parkuu naisten kuulumisesta kirkkoon ja samaan aikaan valittaa, että kirkkoherra vetoaa kirkkojärjestykseen kirkon jäsenten kohdalla. Toki nytyään osa kirkkoherroista on naisia, mutta vielä ei niin kauan sitten tilanne oli kokonaan toinen.

Vapareita ei kiinnosta naisten oikeudet, muuten muin keppihevosena omien tarkoitusperien toteutumiseksi.

Äänestä

Antifeministiaparia raivostuttaa sietämättömästi naisten kuuluminen kirkkoon. Onko mitään mitä hän ei tekisi saadakseen naiset eroamaan seurakunnasta?

Äänestä

Antifeministivapari itkee naisten kuulumisesta kirkkoon, koska hän ei ole feministi.
Naisten oikeudet ovat vain väline omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuten persuilla.

Äänestä

Ei ne ole miehiä, vaan määkiviä lampaita!

Äänestä

Suomessakin on satoja erlaisia kristillisiä lahkoja ja ehkä niistä suurimpaan eli helluntailaisiin kuuluu vain vajaa 1% koko väestöstä.

Äänestä

Nyt 1 670 000? Vai kuinka?

Äänestä

Kirkon tilastojen mukaan marraskuussa 2023 kirkkoon kuului 1 675 153 miestä. Alaspäin on siis tultu, mutta erottavaa riittää.
(Naisia kuuluu edelleenkin huomattavasti enemmän, joten mietittävää heilläkin)

Äänestä

Nuoret miehet ovat innostuneet iskonnollisuudesta ja kirkkoon kuulumisesta. Vanhoilliset antifeministiset änkyrävaparit jauhat naisista edelleen.

Äänestä

Antifeministivapari taas itkupotkukiukuttelee naisten kuulumista kirkkoon. Miesten jäsenyys kirkossa ei häiritse häntä hiukkaakaan. Eikä se, että nuoret miehet ovat kiinnostuneet kirkon sanomasta ja jäsenyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lukema on varsin suuri 47% kirkon jäsenistä on MIEHIÄ. Miksi vapaa-ajattelijat eivät keskity miesten jäsenyyteen? Vaparien mukaan (syyllistäen ilmaistu) naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, mutta lähes 50% jäsenistä on kuitenkin miehiä.

Kun kerran miehet eivät ole vaparien (ihailevasti ilmaistu) mukaan uskonnollisia, niin miksi nämä miehet eivät eroa kirkosta? Sillähän vaparit saisivat agendansa mukaisesti kirkon jäsenmäärän putoamaan kerralla ja reilusti.
Vai olisiko sittenkin ongelmana se, että miehetkin ovat uskonnollisia, vaikka heitä olisikin vähemmän kuin naisia. Miehet voivat myös valehdella asiasta, kun sitä kysytään.

Kyllähän miehet nyt eroavat kirkosta, jotta vaparit ovat tyytyväisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu