Mitäs maskilampaat tähän sanotte?

Anonyymi-ap

Huonoja uutisia maskilampaille. Maskinkäyttöä aiemmin suositellut Dr. Campbell toteaa ettei maskeilla ollut mitään muuta vaikutusta kuin se että niistä sai silmälasinsa huuruun. Hän myöntää olleensa väärässä ja pyytää nöyrästi anteeksi sitä että yllytti maskipelleilyyn. Kaikki tutkimukset vahvistavat että maskit ovat täysin hyödyttömiä, ja ihan sama minkä laatuinen maski. Yhtä hyödyttömiä kaikki.

https://www.youtube.com/watch?v=S3vY2LyQn1A

Sinänsä ihmetyttää miksi hän tai ylipäänsä kukaan näitä alun perinkään suositteli. Jo ennen pandemian alkua oli tutkittu tuhanteen kertaan että kasvomaskit ovat täysin hyödyttömiä hengitysteitse leviävien tautien torjunnassa. WHO ei maskeja suositellut pandemian alkaessa, mutta joutui lopulta muuttamaan kantaansa kun maailman hallitukset pakottivat WHO:n niitä suosittelemaan, kun kansalaiset ympäri maailman vaativat että niitä pitää ruveta käyttämään. Jo sata vuotta sitten espanjantautipandemian aikaan kaikki käyttivät maskeja, ja ne todettiin jo silloin jälkikäteen täysin hyödyttömiksi.

228

1171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten voidaankin ihmetellä, että miksi tiedeyhteisöllekin (enimmäkseen) oli niin helevetin tärkeää lobata näitä maskipakkoja vähäjärkisille keskivertolampaille.

      • Anonyymi

        "Kasvomaskeista ei ollutkaan apua koronan leviämisen ehkäisyssä, kertoo tuore katsaus

        Tuoreesta Cochrane-julkaisussa esitellystä katsauksesta käy ilmi, että kun verrataan kirurgisen maskin käyttöä maskittomuuteen, on kasvomaskin käytöllä vain vähän vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen saa flunssan tai koronan kaltaisia sairauksia.

        Lisäksi hengityssuojaimen käytöllä todettiin olevan vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen oli saanut virallisista koronatesteistä positiivisen tuloksen.

        Tutkimuskatsaus kertoo, että eri tutkimusten tuloksia vertailtaessa näyttää siltä, että N95- tai P2-hengityssuojaimen käytöllä oli vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen kertoi sairastuneensa flunssaan, flunssan kaltaiseen sairauteen tai hengitystiesairauteen."

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kasvomaskeista-ei-ollutkaan-apua-koronan-leviamisen-ehkaisyssa-kertoo-tuore-selvitys/8635924

      • Anonyymi

        Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. Varsinkin te täysaasit, jotka kuvittelette että juuri se teidän maskinne oli aivan erityinen taikamaski, ja että juuri te itse olette aivan erityisiä pikku lumihiutaleita, joiden suorittamat naurettavat maski- ja käsidesirituaalit ovat suojanneet teitä viruksilta vuosikaudet.

      • Anonyymi

        Voi oikeastaan nopalla arpoa ketä äänestää (jos nyt edes haluaa osallistua koko sirkukseen), koska politiikka on pohjimmillaan näiden keskivertoaasien manipulointia. Ja koronapsykoosi jälleen kerran osoitti ettei siihen paljoa vaadita, että saadaan useimmat sopulit juoksemaan nenä edellä menevän persvaossa vaikka kohti jyrkännettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kasvomaskeista ei ollutkaan apua koronan leviämisen ehkäisyssä, kertoo tuore katsaus

        Tuoreesta Cochrane-julkaisussa esitellystä katsauksesta käy ilmi, että kun verrataan kirurgisen maskin käyttöä maskittomuuteen, on kasvomaskin käytöllä vain vähän vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen saa flunssan tai koronan kaltaisia sairauksia.

        Lisäksi hengityssuojaimen käytöllä todettiin olevan vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen oli saanut virallisista koronatesteistä positiivisen tuloksen.

        Tutkimuskatsaus kertoo, että eri tutkimusten tuloksia vertailtaessa näyttää siltä, että N95- tai P2-hengityssuojaimen käytöllä oli vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen kertoi sairastuneensa flunssaan, flunssan kaltaiseen sairauteen tai hengitystiesairauteen."

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kasvomaskeista-ei-ollutkaan-apua-koronan-leviamisen-ehkaisyssa-kertoo-tuore-selvitys/8635924

        > ... kun verrataan kirurgisen maskin käyttöä maskittomuuteen ...

        Entä oikean FFP2-suojaimen käyttö jolla Suomessa kahdessa keskussairaalassa saatin koronan leviäminen pysäytetyksi?
        Joka FFP2 on melkein yhtä tehokas kuin tartuntatautisairaaloiden henkilökunnan käyttämä FFP3-suojain.

        Ei ole saatu maskeilla missään koronaa pysäytetyksi, ei tehoa maskit koronaan. Turhaan kerrot satujasi. On se kumma kun ei mene jakeluun, edes välttävä lukutaito ja olisit osannut sen lukea noista uutisista:

        "Kasvomaskeista ei ollutkaan apua koronan leviämisen ehkäisyssä, kertoo tuore katsaus

        Tutkimuskatsaus kertoo, että N95- tai P2-hengityssuojaimen käytöllä oli vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen kertoi sairastuneensa flunssaan, flunssan kaltaiseen sairauteen (korona) tai hengitystiesairauteen."

        N95 = FFP2, lähes identtiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. Varsinkin te täysaasit, jotka kuvittelette että juuri se teidän maskinne oli aivan erityinen taikamaski, ja että juuri te itse olette aivan erityisiä pikku lumihiutaleita, joiden suorittamat naurettavat maski- ja käsidesirituaalit ovat suojanneet teitä viruksilta vuosikaudet.

        "Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. "

        Huomaan ettet itse ole oikein medianlukutaitoinen:

        "Tekijät myönsivät, että siihen liittyy tiettyjä rajoitteita ja tutkimukseen vaikuttavia virhetekijöitä, 𝙠𝙪𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙞𝙨𝙪𝙤𝙨𝙞𝙩𝙪𝙠𝙨𝙞𝙖 𝙣𝙤𝙪𝙙𝙖𝙩𝙩𝙖𝙫𝙞𝙚𝙣 𝙞𝙝𝙢𝙞𝙨𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙖𝙧𝙖."

        Nobel-palkintoon johtava tutkimus: 𝙀𝙞 𝙚𝙙𝙚𝙨 𝙩𝙞𝙚𝙙𝙚𝙩𝙖̈, 𝙤𝙣𝙠𝙤 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙚𝙟𝙖 𝙠𝙖𝙮𝙩𝙚𝙩𝙩𝙮!

        "Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. " 😅🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole saatu maskeilla missään koronaa pysäytetyksi, ei tehoa maskit koronaan. Turhaan kerrot satujasi. On se kumma kun ei mene jakeluun, edes välttävä lukutaito ja olisit osannut sen lukea noista uutisista:

        "Kasvomaskeista ei ollutkaan apua koronan leviämisen ehkäisyssä, kertoo tuore katsaus

        Tutkimuskatsaus kertoo, että N95- tai P2-hengityssuojaimen käytöllä oli vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta siihen, kuinka moni ihminen kertoi sairastuneensa flunssaan, flunssan kaltaiseen sairauteen (korona) tai hengitystiesairauteen."

        N95 = FFP2, lähes identtiset.

        Milloin tulee katsaus ettei piikeistä ollut mitään apua koronan torjunnassa? Päinvastoinhan siinä kävi. Olisi kiva tietää oikeasti moniko tässäkin näistä pilkkaajista juoksi Iltiksen otsikoita huomattuaan piikille.
        Maskia käyttänyt, tauditta selvinnyt korona"rokottamaton" olen. Se on jokaisen oma valinta kuinka toimii. Itse jatkossakin käytän ahtaissa tiloissa maskia koska aina on heitä jotka eivät kotona sairasta. Tosi pahaa piittaamattomuutta olen huomannut jopa tatamin laidalla kun venäjää puhuva turkis/tekoripsinainen tuo siihen reunalle leikkimaan pienen kakrunsa joka yskii yhtenään ja näplää joka paikan. Sellaista tartuttamista ja haitan aiheuttamista ja muut teeskentelivät etteivät huomaa mitään sen reilun tunnin aikana! Kunnon juntteja. On myös heitä jotka tietämättään tartuttavat mutta sitä voi verrata vahinkoon, ei ole tahallista, kuitenkin joillekkin kohtalokasta kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. "

        Huomaan ettet itse ole oikein medianlukutaitoinen:

        "Tekijät myönsivät, että siihen liittyy tiettyjä rajoitteita ja tutkimukseen vaikuttavia virhetekijöitä, 𝙠𝙪𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙞𝙨𝙪𝙤𝙨𝙞𝙩𝙪𝙠𝙨𝙞𝙖 𝙣𝙤𝙪𝙙𝙖𝙩𝙩𝙖𝙫𝙞𝙚𝙣 𝙞𝙝𝙢𝙞𝙨𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙖𝙧𝙖."

        Nobel-palkintoon johtava tutkimus: 𝙀𝙞 𝙚𝙙𝙚𝙨 𝙩𝙞𝙚𝙙𝙚𝙩𝙖̈, 𝙤𝙣𝙠𝙤 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙚𝙟𝙖 𝙠𝙖𝙮𝙩𝙚𝙩𝙩𝙮!

        "Lukekaas nyt ajatuksella noi uutiset. " 😅🤣😂

        Hyvä huomio. Jotkut toopet luulevat maskivastaisen "tutkimuksen" olevan viimeinen sana. Aina se totuus muuttuu kun asiaa tutkitaan ja käännellään.

        Kyrillisiä kirjaimia, jotka näkyvät suomi24:ssä laatikoina..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin tulee katsaus ettei piikeistä ollut mitään apua koronan torjunnassa? Päinvastoinhan siinä kävi. Olisi kiva tietää oikeasti moniko tässäkin näistä pilkkaajista juoksi Iltiksen otsikoita huomattuaan piikille.
        Maskia käyttänyt, tauditta selvinnyt korona"rokottamaton" olen. Se on jokaisen oma valinta kuinka toimii. Itse jatkossakin käytän ahtaissa tiloissa maskia koska aina on heitä jotka eivät kotona sairasta. Tosi pahaa piittaamattomuutta olen huomannut jopa tatamin laidalla kun venäjää puhuva turkis/tekoripsinainen tuo siihen reunalle leikkimaan pienen kakrunsa joka yskii yhtenään ja näplää joka paikan. Sellaista tartuttamista ja haitan aiheuttamista ja muut teeskentelivät etteivät huomaa mitään sen reilun tunnin aikana! Kunnon juntteja. On myös heitä jotka tietämättään tartuttavat mutta sitä voi verrata vahinkoon, ei ole tahallista, kuitenkin joillekkin kohtalokasta kuitenkin.

        Olet vainoharhainen maskihysteerikko. Sinulle nauretaan oikein kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä huomio. Jotkut toopet luulevat maskivastaisen "tutkimuksen" olevan viimeinen sana. Aina se totuus muuttuu kun asiaa tutkitaan ja käännellään.

        Olette te kyllä aaseja. Ihan sen normaalin tieteellisen tutkimuksen mukaan maskeista ei ollut mitään hyötyä, ei minkään "maskivastaisen tutkimuksen".

        Ei mikään ihme, että koronapsykoosi levisi sille asteelle mille levisi, kun ihmiset ovat noin umpityperiä.

    • Anonyymi

      Vähä-älyiset massat aina manipuloidaan mukaan johonkin hyödyttömään ja typerään häiriökäyttäytymiseen, ja siitä saa sitten kärsiä nekin jotka eivät ole tarpeeksi typeriä ja selkärangattomia osallistuakseen kaikkenmaailman hevonpaska sirkusesityksiin.

      • Anonyymi

        Huikeinta oli että maskien hyödyttömyyden faktaksi tienneet pyrittiin leimaamaan vajaaälyisten maskiapinoiden toimesta "tieteenvastaisiksi". Tieteelliset todisteet maskien hyödyistä puuttuivat kuitenkin kaiken aikaa täysin.

        Vielä typerämpää oli käsidesin käyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä typerämpää oli käsidesin käyttö.

        Joo niin, sekin asia käsiteltiin lehdissä ennen koronapsykoosin täyteen mittaan puhkeamista. Jotenkin sitten siltäkin osalta faktat vaan jotenkin unohtui. Käsidesihän vaikuttaa lähinnä bakteereihin, ilmateitse leviäviin viruksiin (korona) se ei vaikuta. Ei edes vaikka maskiaasi vetäisi sitä keuhkoihinsa.

        Mutta niin vaan oli vuosikaudet kauppojen tuulikaapit täynnä hyödyttömiä käsidesirituaalejaan suorittavia vajaaälyisiä mielisairaita (massapsykoosikin on mielten sairaus).

      • Anonyymi

        Mutta niin vaan käsidesilläkin käärittiin aikamoiset voitot. Maskivajakit ostivat käsidesiä monenkertaiseen ylihintaan, saattoi hintana olla jopa parikymppiä per muutaman desin pullo taikanestettä. No tyhmähän ei ole se joka pyytää.

      • Anonyymi

        Tämä asiasta räkätyskö häiriökäyttäytymistä vai mitä tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huikeinta oli että maskien hyödyttömyyden faktaksi tienneet pyrittiin leimaamaan vajaaälyisten maskiapinoiden toimesta "tieteenvastaisiksi". Tieteelliset todisteet maskien hyödyistä puuttuivat kuitenkin kaiken aikaa täysin.

        Huikeinta oli että korona"rokotteiden" hyödyttömyyden faktan tienneet pyrittiin leimaamaan vajaaälyisten piikkiapinoiden toimesta "tieteenvastaisiksi.
        Tieteelliset todisteet piikkien hyödyistä puuttuivat kuitenkin kaiken aikaa täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo niin, sekin asia käsiteltiin lehdissä ennen koronapsykoosin täyteen mittaan puhkeamista. Jotenkin sitten siltäkin osalta faktat vaan jotenkin unohtui. Käsidesihän vaikuttaa lähinnä bakteereihin, ilmateitse leviäviin viruksiin (korona) se ei vaikuta. Ei edes vaikka maskiaasi vetäisi sitä keuhkoihinsa.

        Mutta niin vaan oli vuosikaudet kauppojen tuulikaapit täynnä hyödyttömiä käsidesirituaalejaan suorittavia vajaaälyisiä mielisairaita (massapsykoosikin on mielten sairaus).

        Ihme vihapuhetta! Mieluummin desinfioidet kädet (jos pesu ei onnistu) kuin ällöttävät paskanäpit jotka täynnä pöpöjä. Hyi! Ihan sama jos vain itse kärsisit käsihygienian puutteesta mutta kun valitettavasti ei rajaudu sinuun haitat. Ota selvää asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta niin vaan käsidesilläkin käärittiin aikamoiset voitot. Maskivajakit ostivat käsidesiä monenkertaiseen ylihintaan, saattoi hintana olla jopa parikymppiä per muutaman desin pullo taikanestettä. No tyhmähän ei ole se joka pyytää.

        Montako piikkiä otit? Olet niin sankaria että.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huikeinta oli että maskien hyödyttömyyden faktaksi tienneet pyrittiin leimaamaan vajaaälyisten maskiapinoiden toimesta "tieteenvastaisiksi". Tieteelliset todisteet maskien hyödyistä puuttuivat kuitenkin kaiken aikaa täysin.

        Nytkö on jossain tieteellisesti todistettu, etteivät pandemiat leviäkään vaikka ihmiset eivät käytä mitään suojauksia??? Sehän tässä ilmeisesti on tarkoitus väittää!
        Kertokaapas kuinka ne sitten miten ne leviävät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huikeinta oli että korona"rokotteiden" hyödyttömyyden faktan tienneet pyrittiin leimaamaan vajaaälyisten piikkiapinoiden toimesta "tieteenvastaisiksi.
        Tieteelliset todisteet piikkien hyödyistä puuttuivat kuitenkin kaiken aikaa täysin.

        Pfizer myöntää omissa asiakirjoissaan, että rokote sisältää grafeenia Oxidia

        https://phmpt.org/pfizers-documents/

        Erittäin mielenkiintoinen tutkimus, kun otetaan huomioon, että ihmisiin ruiskutetaan grafeenioksidia...

        "Grafeeni on uusi 2D-materiaali, joka on herättänyt buumin anturitutkimuksen alalla ympäri maailmaa sen mekaanisten, termisten ja sähköisten ominaisuuksien etujen vuoksi. On raportoitu lukuisista grafeenipohjaisista antureista, joita käytetään ihmisten terveyden seurantaan, mukaan lukien puettavat anturit sekä implantoitavat laitteet"

        He haluavat hallita
        meitä valvomalla jokaista liikettämme ja elintoimintojamme.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6580932/

    • Anonyymi

      Maskin käyttösi siis kertoi lähinnä tyhmyydestäsi, sillä tämä maskien tehottomuus oli tiedossa jo kymmeniä vuosia sitten. Lisäksi maskien tehottomuus käsiteltiin lehdissä pian koronapsykoosin alettua. Silti teille idiooteille piti saada joku "tutti suuhun".

      • Anonyymi

        Mutta jotkut kääri massit tällä maski-ilmiölläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jotkut kääri massit tällä maski-ilmiölläkin.

        Ja samalla tuotettiin jälleen yksi tarpeeton jätevuori, maskeja on koronapsykoosin myötä monin paikoin joet ja meret pullollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja samalla tuotettiin jälleen yksi tarpeeton jätevuori, maskeja on koronapsykoosin myötä monin paikoin joet ja meret pullollaan.

        Nimeän ton maskijätevuoren Typeryyden Vuoreksi, sen huippua kutsuttakoon Typeryyden Huipentumaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja samalla tuotettiin jälleen yksi tarpeeton jätevuori, maskeja on koronapsykoosin myötä monin paikoin joet ja meret pullollaan.

        Odotan, että maskit tulee alennusmyyntiin. Niitä voi hyvinkin käyttä silloin, kun sirkkelilla sahaa puuta. Siinä hyöty on aivan ilmeinen.

      • Anonyymi

        Ensin oli korona pelottelu ja nyt ilmastopelottelu.

        Ja aina uppoaa kansaan!

        Keksityt satuilut otetaan niin tosissaan, että lompakot ja aivot ovat tyhjää täys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odotan, että maskit tulee alennusmyyntiin. Niitä voi hyvinkin käyttä silloin, kun sirkkelilla sahaa puuta. Siinä hyöty on aivan ilmeinen.

        Kylhän se tollaset pikkusen sormenpäätä pienemmät säleet suodattaa joo. Vaikka viruksia ei sitte juur ollenkaan suodatakaan, testaat vaan kaikki puut virusten varalta ennen kuin sirkkelöit niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylhän se tollaset pikkusen sormenpäätä pienemmät säleet suodattaa joo. Vaikka viruksia ei sitte juur ollenkaan suodatakaan, testaat vaan kaikki puut virusten varalta ennen kuin sirkkelöit niitä.

        Kannattaa varmaan uittaa ne puut käsidesissä ennen sirkkelöintiä. Taikadesi poistaa puista taudit ja pahat henget.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jotkut kääri massit tällä maski-ilmiölläkin.

        Ja piikki-ilmiöllä mutta se ei haittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylhän se tollaset pikkusen sormenpäätä pienemmät säleet suodattaa joo. Vaikka viruksia ei sitte juur ollenkaan suodatakaan, testaat vaan kaikki puut virusten varalta ennen kuin sirkkelöit niitä.

        Upotan laudat käsidesiin! D:

    • Anonyymi

      Käytän kaasunaamaria. Menestys on sataprosenttinen, ei mitään viiruksia ole iskenyt.

      • Anonyymi

        Tarviit moottoroidun ylipainepuvun ja ylipainemaskin. Ja paksut HEPA filtterit. Siis jos meinaat viruksilta välttyä. Ne pitää olla sitte jatkuvasti niskassa kun lähistöllä on ketään, aerosolit leijuu sisäilmassakin kymmenien metrien päähän.

    • Anonyymi

      Useimmat tällä palstalla vaikuttavat varmaan osallistuivat maskiperseilyyn ihan juuri tyhmyyttään, pelkuruuttaan ja selkärangattomuuttaan. Ymmärrän että asiaa ei nyt sitten haluta käsitellä, vaan se yritetään vaieta kuoliaaksi. Niinhän tyhmät paskahousut tekevät.

      • Anonyymi

        Maskilampailla on nyt menossa "Silence of the Masks", kenties heillä on jokin kyky häpeään?

        Mutta olihan Hannibal Lecterilläkin se maski. Maskipsykootikkojen esikuva kyseessä.

    • Anonyymi

      Maskeja käytettiin maailmassa pahimmillaan 129 miljardia kpl kuukaudessa, mikä tekee 50 000 maskia joka sekunti. Miettikää sitä mikromuovisaasteen määrää, kun monissa maailman maissa ei ole juuri minkäänlaista jätehuoltoa, vaan maskit päätyivät kaikki luontoon ja vesistöihin.

      • Anonyymi

        Perus maskivajaria ei nämäkään aspektit kiinnosta, tärkeintä oli että pääsi olemaan mukana jossain ilmiössä (mitä väliä miten älyttömässä) ja tuntevansa tekevänsä oikein (kun muutkin). Ja tietenkin oli hirmu tärkeä juttu kyseessä, joten omahyväisyyden ja tärkeyden tunteita varmasti myös rutkasti mukana.

        Sitten pääsi myös osoittelemaan sormella niitä maskittomia "juutalaisia" ja kokemaan oikein kunnon ylemmyyttä "poikkeaviin" Dunning-Kruger-aaltojen pyyhkiessä lävitseen. Tollasta tunneperustaista lähes vaistotoimintaa vajareilta oli taas tämä maskispektaakkelikin.

      • Anonyymi

        Siinä jotkut teki oikein kunnon tiliä jo pelkästään maskeilla. Ja maskit oli varmaan joku hassu prosentti koko koronakuprun kokonaistuotoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perus maskivajaria ei nämäkään aspektit kiinnosta, tärkeintä oli että pääsi olemaan mukana jossain ilmiössä (mitä väliä miten älyttömässä) ja tuntevansa tekevänsä oikein (kun muutkin). Ja tietenkin oli hirmu tärkeä juttu kyseessä, joten omahyväisyyden ja tärkeyden tunteita varmasti myös rutkasti mukana.

        Sitten pääsi myös osoittelemaan sormella niitä maskittomia "juutalaisia" ja kokemaan oikein kunnon ylemmyyttä "poikkeaviin" Dunning-Kruger-aaltojen pyyhkiessä lävitseen. Tollasta tunneperustaista lähes vaistotoimintaa vajareilta oli taas tämä maskispektaakkelikin.

        Voi voi kuinka pihalla oletkaan oletuksinesi ja vihoinesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi kuinka pihalla oletkaan oletuksinesi ja vihoinesi.

        Voi voi, pihalla on kyllä ihan joku muu. Katsopa peiliin, niin näet hänet.

    • Anonyymi

      Maski tyhmentää, tulplamaski tyhmentää tuplasti.

      • Anonyymi

        Tosin maskihuijaukseen osallistuneet ovat enimmäkseen jo valmiiksi osastoa, jolla rystyset laahaa maata kävellessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin maskihuijaukseen osallistuneet ovat enimmäkseen jo valmiiksi osastoa, jolla rystyset laahaa maata kävellessä.

        Sulla pahasti päässä vikaa kun tuommoinen pakkomielle maskeista että koko yön olet niistä jauhanut. Ei tervettä, ei normaalia! Ihme jankuttaja olet. Mitä haet huutelullasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla pahasti päässä vikaa kun tuommoinen pakkomielle maskeista että koko yön olet niistä jauhanut. Ei tervettä, ei normaalia! Ihme jankuttaja olet. Mitä haet huutelullasi?

        Kiristääkö vanne päätäsi? Hävettääkö sinua, kun olet maskilammas?

    • Anonyymi

      Se on Koronismia joka on uskonto jossa naamari piikit vie paratiisiin venäjälle.

      • Anonyymi

        Koronapsykoosi muistutti kyllä jotain uskonnollista massapsykoosia, vähäjärkisiä massalampaita ohjaavat mekanismit ovat olleet samoja vuosituhansien ajan. Ihminen ei koskaan muutu.

        Jokuhan voisi tehdä dokumenttielokuvan missä jännitys tiheni päivästä päivään. Maski maski maski ... Yllättäviä käänteitä puuttui, mutta kuka jännitystä kaipaa?

    • Anonyymi

      Koronapsykoottisuus on ollut helppo nähdä erityisesti niissä, jotka kivenkovaan uskoo tulleensa pelastuneeksi maskin, käsidesin ja rokotteen avulla, sekä jopa aggressiivisesti puolustaa tätä "totuutta". Sinänsä Covid19 oli hyvä koe, miten ihmset reagoivat auktoriteetin ohjaukseen ja mediamanipulointiin. Se, kuinka laajaa zombifikaatio on ollut, on oikeasti hälyttävää. Kuvitelkaa, että järkyttävän moni teki somealustoille avauksiaan, kuinka ovat ottaneet rokotteen ja ylistäneet tekoaan, sekä koristelleet profiiliaan korona-aiheisilla ylistyksillä.

      Hälyttävän asiasta tekee se, etteivät he tajunneet joutuneensa auktoriteetin ja median ohjailemaksi; ihmisille uskoteltiin, että olet yhteiskuntakelpoinen ja hyvä ihminen vain siinä tapauksessa, että teet niin kuin käsketään, tai muuten olet vastuuton, jopa mrhaaja. Ja sitten se alkoi... karmiva tappelu pitkin somea ja jopa nyrkkitappelut ja teräaseen heiluttelut kaduilla. Covid-manipuloinnille altistuminen johti vihamieliseen käytökseen ja todellisuudentajun menettämiseen, ja pahimmillaan jopa psyykkiseen arvaamattomuuteen. Toivottamasti moni on herännyt tästä psykoosista ja tekee kaikkensa, ettei se enää toistu. Vielä kuitenkin pieni ryhmä räkättejä kärsii koronapsykoosista ja vihansylkeminen jatkuu. Kaikilla toipuminen ei ole yhtä nopeaa.

      • Anonyymi

        Globaali koronapsykoosi oli tosiaan aika karu oppitunti ihmisyydestä, sekä modernin aikakauden massavaikuttamis- ja ristiinsuggerointivälineiden tehosta niille heikosti vastustuskykyisen valtaaenemmistön osalta (some).

      • Anonyymi

        Vähän kyllä pelkään että ihmisten kyky oppia omasta typeryydestään jää aika heikolle tasolle.

        Pikemminkin nyt yritetään aktiivisesti unohtaa koko nolo episodi ja oma osallistuminen siihen.

      • Anonyymi

        Yhtä maskeista jankuttajaa ei ymmärrä tällä palstalla. Se piikkivaino oli paljon vaarallisempaa mutta maskeista jankuttava ääliö ei siitä mitään räkätä, miksiköhän?
        Oikeuden on tapahduttava ja piikkejä tyrkyttäneet tahot saatava vastuuseen haitallisista, vastuuttomista toimistaan. Silloin alkaa toipuminen ja ehkä luottamuksen palautuminen.

        Maskit oli turhia koko ajan. Sinuun selvästi sattuu, kun huomaat tulleesi huijatuksi maskipelleilyyn. Et kestä kun maskien turhuudesta kerrotaan totuus.

    • Anonyymi

      No, niin. Tarkoittaako tämä tuore ”tieto” nyt sitä, että kirurgit voivat lopettaa maskien käytön leikkaussaleissa, kun maskit eivät tee muuta kuin huuruttavat silmälaseja?

      • Anonyymi

        Kirurgit eivät ole milloinkaan käyttäneet ko. maskeja leikkaussaleissa siksi, että ne suodattaisivat aerosoleina leviäviä viruksia.

        Ja maskien tehottomuus koronaa yms. vastaan on faktaa, voit työnnellä ne lainausmerkit penaaliisi.

        Kirurgeilla estävät puhkumasta omia mikrobejaan suoraan edessä olevaan leikkaushaavaan.

        Mittauksissa vielä 9 nanometrin partikkelit jäivät FFP2-suojaimeen.
        Mittauslaite ei pystynyt käsittelemään alle 9 nm:n hiukkasia.

        VTT:n mittauksissa FFP2 on tyypillisesti estänyt 96% viruksista.
        Vaatimus on 94% ja kaksi kelpaamatonta merkkiä on vedetty pois markkinoilta.

        Taikausko elää sinussa vahvana. Labratestit ei paljoa meinaa tosielämässä, ja jos luulet että joku alle euron lappu naaman edessä (joka ei edes istu tiiviisti kasvoilla) luotettavasti suodattaa kaikki yli 9 nm partikkelit, niin olet aika pöljä.

        Virukset menee vaikka kyynelkanavaan ja sieltä nenään ja suuhun. Oliko sulla jotkut sukeltajanlasitkin monta vuotta päässä kesät talvet 24/7?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirurgit eivät ole milloinkaan käyttäneet ko. maskeja leikkaussaleissa siksi, että ne suodattaisivat aerosoleina leviäviä viruksia.

        Ja maskien tehottomuus koronaa yms. vastaan on faktaa, voit työnnellä ne lainausmerkit penaaliisi.

        Vai muka fakta.

    • Anonyymi

      MEITÄ ON AINA VEDÄTETTY kautta aikain ,oikein hävettää että minäkin käytin vähän aikaa maskia ,mutta sitten haiskatti että en ottanut piikin piikkiä ja olenkin ollut terveenä minä vanha akka ,en luota enään lääkäreihinkään jotka koti käynnillä varmistivat muistisairasta miestäni että "olethan sitten tehnyt testamentin ettei pitkitetä hoitoa" HUH HEIJAA ! pelottava vanhuus edessä ,83 v

    • Anonyymi

      Jaa, no se varmaan vaatisi sitten oman aikansa ennen kuin maskin käyttö tulisi yhdistyneeksi muihin positiivisiin hygienia- ja terveyskäytänteisiin, kuten käsienpesu, joukkojen välttely, láhikontaktin välttely tartunnan saaneen kanssa jne. Kuten Japanissa ilmeisesti satavuotisen maskikäytännön myötä tapahtunut. Siellä influenssa-aallot pysyvät aisoissa.

      • Anonyymi

        Mitä sä tarkoitat, että influenssa-aallot pysyvät siellä "aisoissa". Japanissa on ihan samat influenssat kun kaikkialla muuuallakin. Influenssan suurin ero koronaan on se, että influenssasta tulee oireet 70%:lle tartunnan saaaneista, jotka sitten jäävätkin usein oireiden takia kotiin. Koronasta saa oireita vain 30% tartunnan saaneista, joten useimmat jatkavat normaalia toimintaansa ja menevät mm. työpaikalleen, kouluun jne.

        Maskeilla ei ole tässä kuviossa mitään merkitystä (joka on siis fakta), eikä se käsidesikään edelleenkään tee mitään aerosoleina leviäville viruksille.

      • Anonyymi

        Olet kyllä harvinaisen tyhmä yksilö.

        Kyllä ne aerosolit tippuvat maahan/tasoille. Ei ne jää ilmaan leijumaan loputtomiin. Pärskeet ovat kaupoissa tavaroissa ja pinnoilla joten kyllä se käsidesi auttaa niihinkin välillsesti.

        Jos jollakulla on käsidesiä vielä jäljellä - tässä yksi vinkki. Sillä saa hanat puhtaiksi. Lähinnä saippuatahroista. Ei siitä kalkinpoistajaksi ole.

    • Anonyymi

      Eihän sitä muuten olisi päässyt aitoon pandemia tunnelmaan ja saatu kansaa piikille.

      • Anonyymi

        Eiköhän toi tunnelman luominen ollut juuri yksi keskeinen syy maskitukselle, koska muuten niitä muita koronapsykoosiajan ylilyöntejä olis ollu paljon vaikeampaa survoa läpi.

        Matkustuskieltoja, tanssi- ja laulukielto, erilaisia ravintoloissakäymiskieltoja jne. mielisairasta paskaa. Ja aivan mielipuolisella vimmalla testattiin kaikki jolla nenänpäästä valu joku tippa.

        Hulluutta, mutta tuottoisaa hulluutta.

    • Anonyymi

      hammas kuin lammas, hammasmaski kuin tekohammas tai hammaskuori jotta näyttää valkoiselle haqmpio. Hammas...haqmpio...Tampio..

      Oikeasti hammaslääkärissä on huono pitää maskia suun edessä.

      • Anonyymi

        Hulluinta on kuvitella, että joku halpa muovi/paperilappu leipäläven edessä suojaisi vuosien ajan, ja vieläpä väestötasollakin estäisi virusten leviämisen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mielisairaan kehvakansan maskipsykoosiin aivopesussa oli sekin huono puoli, että ne harvat, joilla älykkyys riitti maskien järjettömyyden tajuamiseen, joutuivat kaupoissa vähä-älyisten massojen ja myyjien vihan kohteeksi, kun ei ollut pellemaskia naamalla.

      Maskikiimaiset olivat samoja vajakkeja, jotka vainosivat yli vuoden niitä, jotka eivät suostuneet myrkkypiikkiä ottamaan. Vasta kun tuolle aivokääpiöiden massalle kerrottiin, ettei rokote estä viruksen levittämistä millään tavalla, on osa vajakeista hitaasti tullut järkiin, mutta ei vieläkään läheskään kaikki.

      • Anonyymi

        Siinä "noitavainossa" tulikin taas ihmisluonto esiin koko karmeudessaan. Ja tyhmyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä "noitavainossa" tulikin taas ihmisluonto esiin koko karmeudessaan. Ja tyhmyys.

        Maskipappa-Markku häpäisi monen monituista kertaa itsensä mölisemällä kaupoissa maskittomille. Nykyään hän ei kehtaa naamaansa näyttää ihmisten ilmoilla.

      • Anonyymi

        Nyt puhut täyttä paskaa! Olet niiiin olevinasi fiksu mutta ulostuksesi paljastaa ettet osaa ajatella ollenkaan. Mitä jos on piikittämätön maskinkäyttäjä? Miksi ne niputat aina yhteen?
        Olet kovasti haukkumassa muita ja itsees korostamassa, aivan suotta. Turha enempää yrittää leimata muita noin vain. Häpeä ja mene itseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä "noitavainossa" tulikin taas ihmisluonto esiin koko karmeudessaan. Ja tyhmyys.

        Ja nyt huomaatte kuinka seuraavissa vaaleissa Sanna Marinin puolue taas pärjää hyvin vaikka pääministeri itse ehdotti että kaikki piikittämättömät seulottava vaikka käsipelillä jotta saadaan ne selville ja tehtyä entistä vaikeammaksi heidän elämä että ottaisivat piikin.
        Nyt vaalien alla, valistakaa kaikkia tuosta isoa palkkaa saavasta Eu-viran hamuajasta ettei sen vainopuolueelle pidä ääniä antaa eikä yhdellekkään muulle piikkien suosittelijalle.
        Oletteko huomanneet että samalla tavalla sitä ryssävihaa suoltavat samat tahot jotka v-mäisiä koronapiikkejä suosittelivat ja natottivat. Se on nykyajan vaikuttamista.
        Yhä uudestaan lankaan vaan kansa ryntää ja päättäjät nauraa kansaa, matkalla pankkiin.
        Miettivät kuinka seuraavaksi johdattelisivat isoa "lapsilaumaa" omaksi hyödykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhut täyttä paskaa! Olet niiiin olevinasi fiksu mutta ulostuksesi paljastaa ettet osaa ajatella ollenkaan. Mitä jos on piikittämätön maskinkäyttäjä? Miksi ne niputat aina yhteen?
        Olet kovasti haukkumassa muita ja itsees korostamassa, aivan suotta. Turha enempää yrittää leimata muita noin vain. Häpeä ja mene itseesi.

        Piikeistä en tiedä mutta maskit on täysin turhia. Vain vajaaälyiset kuvittelivat naamarätin estävän viruksia. Mitä pellejä!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tais olla "long-covid" enimmäkseen huuhaata sekin.

    • Anonyymi

      Minä pidän maskia vieläkin ettei tartu korona rokottamattomista

      • Anonyymi

        On se toisaalta hyvä että tyhmillä on joku kuonokoppa, niin ne on helpompi tunnistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se toisaalta hyvä että tyhmillä on joku kuonokoppa, niin ne on helpompi tunnistaa.

        Suomi24 tietää.
        Toivottavasti kirurgitkin ja VTT ottavat opikseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi24 tietää.
        Toivottavasti kirurgitkin ja VTT ottavat opikseen.

        No toivottavasti tieteellinen fakta maskien toimimattomuudesta menee ihan kaikille jakeluun. Saa lisäksi olla aikka typerä kirurgi jos luulee kirurgisen maskin suodattavan viruksia. Pakkauksissakin lukee ettei se ole siihen suunniteltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No toivottavasti tieteellinen fakta maskien toimimattomuudesta menee ihan kaikille jakeluun. Saa lisäksi olla aikka typerä kirurgi jos luulee kirurgisen maskin suodattavan viruksia. Pakkauksissakin lukee ettei se ole siihen suunniteltu.

        👍👍

      • Anonyymi

        Niinhän se syyllistys oli.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oikeastaan ne on olleet sitä jo kymmeniä tuhansia vuosia. Ihmiset ei koskaan muutu.

    • Anonyymi

      Ja niille, joilla ei ollut todistetta virusten levittämispiikistä, tungettiin pitkiä vanupuikkoja sieraimista aivolohkoihin asti, jotta kokemus olisi niin karmea ja tuskallinen, että alkaisi tappopiikki pikkuhiljaa maistua.

    • Anonyymi

      Minulle tuo maskipelleily vei kokonaan uskon suomalaisiin päättäjiin, ja toki myös uskon ihmisiin ihan yleisesti. En voi koskaan antaa sitä anteeksi Suomen päättäjille, enkä sen vuoksi aio enää koskaan äänestää yksissäkään vaaleissa. Suomalaisella päättäjällä ei enää koskaan tule olemaan minun silmissäni minkäänlaista uskottavuutta.

      Ensin keväällä 2020 teetetään selvitys, jonka mukaan maskeista ei ole mitään hyötyä virusten torjunnassa ja toivotaan ettei niitä käytettäisi koska ne voivat väärin käytettyinä olla jopa vaarallisia.

      Sitten syksyllä 2020 tartuntojen lisääntyessä, kaikki muuttuu kun muista maista on huomattu että maski on se tekijä joka antaa ihmisille sen verran turvallisuudentunnetta että nämä uskaltavat lähteä kauppoihin ja ravintoloihin kuluttamaan. Tällöin käynnistetäänkin sitten sellainen maskien ylistyskampanja ettei mitään rajaa, suoranainen maskinpalvontakultti, jolle maski on kuin Jeesuksen toinen tuleminen. Kaikki päättäjät suunnilleen polvillaan anelevat että jokainen kansalainen pistäisi maskin kasvoilleen, se on nyt vähin minkä jokainen voi tehdä, kun se on kuulemma tehokkain tapa torjua tartuntoja, vaikka mitään uutta näyttöä niiden tehokkuudesta ei ollut tullut verrattuna kevääseen, jolloin ne kuulemma olivat hyödyttömiä. Tämä suunnanmuutos tehtiin analysoimalla uudelleen samaa dataa, jonka perusteella maskit keväällä todettiin hyödyttömiksi, ja tällä kertaa johtopäätös oli se että niistä onkin hyötyä.

      Sitten niitä käytetään läpi vuoden 2021, vaikka tartuntamäärät ovat todella alhaisia. Pikkuhiljaa niiden hehkutus päättäjien taholta kuitenkin alkaa vähentyä ja yhä useammin aletaan myöntää että niitä käytetään vain siksi että ne antavat ihmisille turvallisuudentunnetta ja niillä muistutetaan siitä että meillä on edelleen pandemia menossa. Pikkuhiljaa aletaan korostaa myös sitä että ei ole pakko käyttää. Kaikesta huolimatta tuo suositus vaan jatkuu ja jatkuu.

      Päättäjät korostavat sitä että koronarajoitusten täytyy olla täysin välttämättömiä, eivätkä ne saa olla ylimitoitettuja. Maskien käytöstä ei kuitenkaan luovuta, edes silloin kun koko maassa tulee muutama kymmenen tartuntaa. Tuohon aikaan koko maassa oli siis kunakin hetkenä maksimissaan 50 ihmistä, joilla on oireeton korona itämisvaiheessa, eli jotka voivat sitä tietämättään muihin tartuttaa. Tämä on siis suunnilleen yksi kymmenestä tuhannesta ihmisestä. Eli jos käyt kaupassa kaksi kertaa viikossa ja kaupassa on joka kerta sinun lisäksesi 50 ihmistä, joista keskimäärin yhdeltä kymmenestä tuhannesta voit saada tartunnan, on kaupassa sinun kanssasi yksi ihminen, jolta voit saada tartunnan, keskimäärin kerran vuodessa, ja silloinkin todennäköisyys että saat häneltä tartunnan, on olemattoman pieni. Jos tämä ei ole rajoituksena ylimitoitettu, niin mikä sitten on?

      Meillä on kaksi eri todellisuutta jossa elämme. Maskillinen ja maskiton. Jotkut elävät näistä molemmissa, jotkut taas vain toisessa. On paikkoja, joihin kaikki laittavat maskin, kuten ruokakaupat ja bussit. Sitten taas paikkoja, joissa kukaan ei käytä maskia, kuten kahvilat, ravintolat, baarit ja kuntosalit. Työpaikoilla kaikkien on pidettävä maskia vaikka ketään muuta ei ole mailla halmeilla, mutta ruokatauon ajan kaikki riisuvat maskin, istuvat vierekkäin ja rupattelevat saman pöydän ääressä. Tämä on kyllä todellista järjen köyhyyttä.

      Mikromuovista ollaan kyllä huolestuneita ja muovipillit kielletään, mutta koko aikana yksikään päättäjä ei kyseenalaista sitä jätevuorta, joka tulee maskeista. Pelkästään Lempäälän kouluissa kulutettiin 80 000 maskia viikossa, mutta se on vihreillekin ihan ok.

      Ulkoministeri Haavisto katsoo syksyllä Ilves-Tappara ottelua Tampereen uuden jäähallin avajaisissa ilman maskia, koronatartuntaa kantaen. Seuraavana päivänä pääministeri Marin altistuu tälle, mutta lähtee samana iltana baariin tanssimaan ilman maskia. Eduskunnan kyselytunnille nämä kuitenkin pistävät maskin naamalleen. Tämä kertoo kaiken oleellisen siitä kuinka paljon päättäjät itse maskeihin uskovat.

      Sitten huhtikuussa 2022 niistä vain luovutaan kertaheitolla ilman sen suurempaa meteliä, ja tämä tapahtuu aikana, jolloin tartuntoja ja kuolemia on enemmän kuin koskaan, myöntäen että eihän niistä koskaan mitään hyötyä ollutkaan, eikä niitä koskaan sen vuoksi edes käytetty.

      En olisi ikinä voinut uskoa tällaisen järjettömyyden olevan mahdollista missään vähänkään kehittyneessä valtiossa. Ymmärtäisin tämän jos olisimme Pohjois-Koreassa, mutta kun tätä Suomea olin tullut pitäneeksi länsimaisena sivistysvaltiona ja oikeusvaltiona.

      • Anonyymi

        No nytpä tiedät millaisen idioottilauman keskellä elät.

      • Anonyymi

        Krista Kiurua odottaa vielä valtakunnanoikeus.

    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007814743.html

      Pandemia toi esiin itsekkäät ihmislampaat

      Suurin osa suomalaisista noudattaa pandemiaan liittyviä suosituksia hyvin. Mutta sitten on heitä, jotka välttävät vastuunsa täysin, ja vielä ylpeilevät sillä.

      • Anonyymi

        Juho Typpö, nimi laitettu muistiin.

    • Anonyymi

      8.4.2022 | Puheenvuoro

      https://verdelehti.fi/2022/04/08/miksi-suomessa-on-yha-maskisuositus-vaikka-sen-tieteellinen-pohja-on-heikko-ja-muut-pohjoismaat-ovat-jo-luopuneet-maskeista/

      Miksi Suomessa on yhä maskisuositus, vaikka sen tieteellinen pohja on heikko ja muut Pohjoismaat ovat jo luopuneet maskeista?

      Maskisuosituksen takana ei ole vahvaa tieteellistä näyttöä, mutta maskeja on meillä ja maailmalla suosittu verraten helppona ja halpana toimenpiteenä. Maskien hyöty on pienempi kuin suosituksista voisi päätellä, mutta viranomaiset ovat kovan paineen alla päätyneet niitä kannattamaan. Väestötason toimia ei kuitenkaan saisi päättää näin kevyin perustein, kirjoittaa Johanna Kohvakka.

      Ennen koronapandemiaa infektiotautien asiantuntijoiden keskuudessa vallitsi konsensus siitä, että kasvomaskeista ei ole merkittävää hyötyä hengitystieinfektioiden torjunnassa väestötasolla.

      Tämä oli myös terveysjärjestöjen, kuten WHO:n, CDC:n ja Robert Koch -instituutin linjaus vielä alkuvuodesta 2020. Pohjana tälle oli useita RCT- eli satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joissa oli ollut yhteensä tuhansia ihmisiä. Syksyllä 2020 ilmestyi arvovaltainen Cochrane-katsaus, joka veti yhteen nämä aiemmat tutkimukset ja päätyi samaan lopputulemaan. Myöskin WHO:n ennen koronapandemiaa tehdyssä influenssapandemiasuunnitelmassa todetaan, että maskeilla tuskin on vaikutusta taudin leviämiseen.

      Suomessa keväällä 2020 professori Marjukka Mäkelältä STM:n toimesta tilattu selvitys noudatti samaa linjaa eikä meillä maskisuositusta silloin annettu. Olin tuolloin hyvin ylpeä Suomesta, että kuuntelemme tiedettä emmekä menneet mukaan muiden maiden hypetykseen, joka oli vailla riittävää tieteellistä pohjaa. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen.

    • Anonyymi

      Mikä on saanut päättäjiä toimimaan toisin?

      Tieteellisen näytön taso maskeista on siis hyvin heikkoa, mutta Suomikin päätyi lopulta niitä suosittelemaan. Miten tähän oikein päädyttiin ja ennen kaikkea, miksi maskisuosituksesta on niin vaikea luopua?

      Maskeja on esimerkiksi perusteltu hyvänä keinona pitää yllä ihmisten kriisitietoisuutta, jotta se keinoista paras, etäisyyksien pitäminen pysyisi paremmin mielessä. Syyksi on esitetty myös solidaarisuuden osoittamista tai sitä, että näin pelkäävät ihmiset uskaltautuvat maskitettuina paremmin palvelujen pariin, jolloin vaikutuksia talouteen voitaisiin vähentää. Väestötason toimenpiteet eivät kuitenkaan koskaan saisi olla näin kevyin perustein tehtyjä, sillä haitattomia ne eivät koskaan ole.

      Ehkä totuus näytön huonosta tasosta on tiedetty, mutta maskit on nähty helppona ja halpana keinona “tehdä jotain”, koska kansa vaatii toimenpiteitä. Todennäköisesti taustalla on ollut ainakin osittain lehdistön, sosiaalisen median ja opposition paine sekä asiantuntijaryhmänä esiintyneen Eroon koronasta -ryhmän kannanotot sekä ryhmään kuuluvien tutkijoiden tekemä myöhemmin virheelliseksi todettu meta-analyysi.

      Voi myös olla, että maskien ajateltiin toimivan juuri sen verran epidemian hidastamisessa, ettei kalliimpiin toimenpiteisiin kuten tehohoitopaikkojen määrän nostamiseen tarvitse mennä. Tähän on viitattu ainakin Eroon koronasta -ryhmän piirissä, jonka tiedetään tarjonneen osaamistaan hallitukselle korona-ajan alusta alkaen. Ryhmässä ei kuitenkaan ole yhtään infektiotautien asiantuntijaa.

      Myös monet median kautta annetut yksittäiset lausunnot esimerkiksi HUSin päällikkötasolta tai muilta korona-asiantuntijoina haastatelluilta henkilöiltä saattoivat vaikuttaa, koska asiantuntijuuden tasoja on vaikea maallikon tunnistaa.

      Oma roolinsa on varmasti ollut eräillä tieteellisillä julkaisuilla, joissa on vakuuteltu maskien hyötyjä ilman näyttöä (näistä myöhemmin lisää) tai joiden taso vastaa mielipidekirjoituksia. Kun ihminen, jolla ei ole vahvaa aiempaa osaamista alalta lukee julkaisua, jossa maskien väitetään toimivan eikä tunnista artikkelin tasoa tai tunne alan aiempaa tieteellistä tutkimusta, hän ei osaa kyseenalaistaa lukemaansa ja nähdä sen mahdollisia puutteita. Puhumattakaan siitä, että osaisi asettaa sen oikeaan asemaan kyseisellä tutkimusalalla.

      Kuitenkin, kun maskien tehon kyseenalaistaminen yhdistettiin niin vahvasti koronadenialismiin, on siitä vaikea nyt selvitä kasvoja menettämättä.

      Merkittävä vaikutuksensa päättäjiin on varmasti ollut myös kansainvälisten organisaatioiden poliittisen paineen alla muuttuneilla virallisilla linjauksilla, ja omien kansallisten asiantuntijoiden osaamiseen ei ole uskallettu luottaa. Olisi kuitenkin tärkeää tunnistaa kansainvälisten organisaatioiden päätöksenteon ongelmat.

      WHO ei vielä alkuvuodesta 2020 suositellut maskeja aiempaan näyttöön perustuen ja sittemmin ensimmäinen ohjeistus maskeista kohdistui vain henkilöihin, joilla on sairauden oireita tai jotka ovat lähikontaktissa sairaisiin. Tuolloin vielä myönnettiin näytön puutteellisuus. Myöhemmin WHO suositteli jopa kangasmaskejakin. Tämän hetkinen WHO:n virallinen viestinnän linjaus edelleen puoltaa maskeja, mutta kuitenkin järjestön oma katsaus tuo esiin sen, että näyttö hyödyistä on puutteellista.

      On edelleen jossain määrin epäselvää, miksi näiden kansainvälisten organisaatioiden linjaukset pikkuhiljaa muuttuivat maskeja puoltavaan suuntaan ilman näyttöä ja pian maskeja suositeltiin kaikille, jopa pikkulapsille. Voimakkaat vetoomukset kansan ja median piirissä varmasti vaikuttivat kansainväliselläkin tasolla, kun yhtäkkiä joka puolella vaikutti olevan maskeja puoltavaa tietoa.

      Aasialaisten kuuliaisuudesta maskien käyttäjinä ja eräiden autoritaaristen maiden alkuvaiheen onnistuneista tukahduttamistoimista saatettiin myös haluta ottaa oppia. Kohta oltiinkin tilanteessa, jossa maskien hyötyjä ei enää saanut kyseenalaistaa lainkaan, kun asia politisoitui ja maskien kritisointi yhdistettiin trumpilaisuuteen ja koronadenialismiin, mikä sai monet alan asiantuntijat hiljenemään.

      Tämä kertoo siitä, miten hankalaa päätöksenteko kansainvälisissä organisaatioissa voi olla, kun eri maiden edustajilla voi olla erilaisia motiiveja ja tavoitteita, ja päätöksissä joudutaan usein tekemään kompromisseja. Etenkin Yhdysvalloissa poliittinen paine koronan hoidossa oli valtava, koska maassa käytiin juuri presidentinvaaleja. Tästä oli kuitenkin myös positiivisia seurauksia – Trumpin toinen kausi vesittyi todennäköisesti hyvin pitkälti koronapandemian ansiosta.

      Kuitenkin, kun maskien tehon kyseenalaistaminen yhdistettiin niin vahvasti koronadenialismiin, on siitä vaikea nyt selvitä kasvoja menettämättä. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että laadultaan heikkoja tutkimuksia on julkaistu tukemaan aiempia väitteitä.

    • Anonyymi

      Näin vähän itsekin ajattelin. Toki käytin maskia. Se auttoi muistamaan sen etäisyyden ja käsien pesun!

      Ja kas, muut tartuntatauditkin vähenivät radikaalisti tuona aikana! Ei ollut noroepidemioita eikä oikein influenssapiikkiäkään.

      On se jännä. Tartuntatauti kun tarkoittaa sitä, että pöpö siirtyy ihmisestä toiseen ilman, kosketuksen tms välityksellä!

      • Anonyymi

        "Ja kas, muut tartuntatauditkin vähenivät radikaalisti tuona aikana! "

        Ja kas, matkustelu oli kielletty, ravintolassa käyminen lähes kielletty, moni paikka kiinni kuukausia.

        Ei siis ollu mitään tekemistä kausittaisten tartuntatautien lievällä viivästymisellä maskien kanssa. Mutta rajoituksia te aasit ette muista. V-ttu mitä idiootteja.

      • Anonyymi

        Ja vielä sellanenkin asia, että joku käsien peseminen ei vaikuta ihmeemmin keuhkoistasi lähteviin aerosolimuotoisiin viruksiin. Ja ne leijuskelee suvereenisti sellasen 2 m "turvavälin" yli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja kas, muut tartuntatauditkin vähenivät radikaalisti tuona aikana! "

        Ja kas, matkustelu oli kielletty, ravintolassa käyminen lähes kielletty, moni paikka kiinni kuukausia.

        Ei siis ollu mitään tekemistä kausittaisten tartuntatautien lievällä viivästymisellä maskien kanssa. Mutta rajoituksia te aasit ette muista. V-ttu mitä idiootteja.

        Juu, kyllä muistetaan. Se on just se etäisyys kun estää tartunnan. Mulle maski toimi muistutuksena. En siis uskonut siihen tuplapaperin todelliseen eritysvoimaan:-) Ei kai moni muukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kyllä muistetaan. Se on just se etäisyys kun estää tartunnan. Mulle maski toimi muistutuksena. En siis uskonut siihen tuplapaperin todelliseen eritysvoimaan:-) Ei kai moni muukaan?

        "Mulle maski toimi muistutuksena."

        Et tarvii olla joku lappu jatkuvasti naamalla että pystyy muistaan jonkun uuden tartuntataudin? Ei sillä että asiasta olisi mainittu uutisissa päivittäin jne.

        "Se on just se etäisyys kun estää tartunnan. "

        Paitsi että aerosolimuotoinen virus tarttuu vielä 10 metrinkin säteellä. Olitko jatkuvasti ainakin 10 metrin päässä kaikista ihmisistä? Se 2 m oli samantekevä väli.

        "Based on the available knowledge and epidemiological observations, it is plausible that small particles containing the virus may diffuse ... distances up to 10 m from the emission sources, thus representing a kind of aerosol transmission."

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7215485/

        Turhia oli siis ne turvavälitkin.

    • Anonyymi

      Eiköhän se homma ole niin että maskista on hyötyä, mutta.
      Maskia harvoin saadaan riittävän tiiviiksi.
      Myös aivastukset, yskäisyt, huutamiset yms. aiheuttavat niin suuren ilmavirran ettei ilmavirta mene maskin läpi vaan ohi.
      Sitten vielä se asia että harva edes yritti käyttää maskia oikein.

      Itse olen ollut huono käyttämään maskia, yksi syy on se että olen herkkä hiilidioksiidille.
      Eli maski haittasi hiilidioksidin poistumista kehosta.
      Itse hoidin ongelman siten etten painanut maskia nenänvarteen kiinni.
      Eli maski oli näytöstyyliin naamalla.

      Olisihan mulla löytynyt moottorimaskikin, tosin vähän turhan järeä systeemi vapaa-ajan käyttöön.

      • Anonyymi

        No mistään maskeista nyt vaan ei ole hyötyä pandemian kaltaisessa pidentyneessä altistuksessa, se on tieteellinen fakta. Myös suurin osaa maskeista (kangas, kirurginen) on faktuaalisesti täysin hyödyttömiä eivätkä suodata viruksia lainkaan.

    • Anonyymi

      Näin just. Mutta maskeilla oli se tarkoitus, että ihminen on tietoinen mitä on menossa. Ja haluaa olla osaltaan edistämässä sitä, että infektio ei leviä. Usein maskeja käyttävät osasivat myös pestä käsiään, välttää ihmisjoukkoja, ei tunka baareihin hillumaan tai osasivat pitää kärryjen kanssa etäisyyttä kaupoissa.

      • Anonyymi

        Ei toi nyt ole yhtään mikään peruste, että ihmisiä piti pakkottaa muuten turhien maskien käyttöön jotta muistaisivat. Asiasta oli muutenkin jumalaton möly joka ikinen päivä.

      • Anonyymi

        "Ja haluaa olla osaltaan edistämässä sitä, että infektio ei leviä."

        Hyödytön maski saa halumaan spesifejä asioita? Ihminen ei ole tietoinen ilman hyödytöntä maskia?

        "maskeja käyttävät osasivat myös pestä käsiään"

        Ilman maskia ihmiset ei osaa pestä käsiään? On sulla koomiset jutut. Miten käsien pesu muutenkaan estää keuhkoista tulevien aerosolien leviämistä? En lääpi käsilläni tuntemattomia ns. normaali aikanakaan. Käsidesit ja käsien pesu oli sekin aika turhaa ritualismia koronan osalta, normaali perustason käsihygienia olisi ilmalevitteisen taudin kanssa riittänyt. Saippua ja käsidesi ei erityisen hyvin tehoa ilmalevitteisiin tauteihin.

        "välttää ihmisjoukkoja, ei tunka baareihin hillumaan tai osasivat pitää kärryjen kanssa etäisyyttä kaupoissa"

        Maskipäisethän ne varsinkin tunki joka paikkaan, kun nyt oli se taikamaski suojaamassa kaikkia kaikelta. Että väärin menni tuokin.

        No itelle toimi. Helposti asioita unohtaa. Mutta kun oli se maski, muisti ottaa käsidesiä ja kotona ekana pestä kädet. Luulen, että siitä ei ollut kenellekään mitään haittaa? Vai? En ymmärrä miksi jotkut vetää herneen nenään toisten maskin käytöstä? Mitä se niille kuuluu? Kaikki omien tapojensa mukaan, vapaassa maassa?

        Olisit osuvammin voinut pitää aasinhattua muistuttamassa asioista. Tai työntää kampelan takataskuusi. On kyllä niin hölmö perustelu maskiperseilylle tuo muistaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit osuvammin voinut pitää aasinhattua muistuttamassa asioista. Tai työntää kampelan takataskuusi. On kyllä niin hölmö perustelu maskiperseilylle tuo muistaminen.

        Säälittävän typeryksen maskipuolustelua maaliskuussa 2023. Sellaiselle nauraa siat ja hevosetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja haluaa olla osaltaan edistämässä sitä, että infektio ei leviä."

        Hyödytön maski saa halumaan spesifejä asioita? Ihminen ei ole tietoinen ilman hyödytöntä maskia?

        "maskeja käyttävät osasivat myös pestä käsiään"

        Ilman maskia ihmiset ei osaa pestä käsiään? On sulla koomiset jutut. Miten käsien pesu muutenkaan estää keuhkoista tulevien aerosolien leviämistä? En lääpi käsilläni tuntemattomia ns. normaali aikanakaan. Käsidesit ja käsien pesu oli sekin aika turhaa ritualismia koronan osalta, normaali perustason käsihygienia olisi ilmalevitteisen taudin kanssa riittänyt. Saippua ja käsidesi ei erityisen hyvin tehoa ilmalevitteisiin tauteihin.

        "välttää ihmisjoukkoja, ei tunka baareihin hillumaan tai osasivat pitää kärryjen kanssa etäisyyttä kaupoissa"

        Maskipäisethän ne varsinkin tunki joka paikkaan, kun nyt oli se taikamaski suojaamassa kaikkia kaikelta. Että väärin menni tuokin.

        Ihme yleistystä jälleen. Maskin kanssa varoen asioin, en rynninyt tungoksiin.
        Ja, ne ilmassa leijuvat aerosolit tippuvat maahan/tasoille/tavaroille ajallaan ja mahdollisesti joutuvat käsiin esim. kaupoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihme yleistystä jälleen. Maskin kanssa varoen asioin, en rynninyt tungoksiin.
        Ja, ne ilmassa leijuvat aerosolit tippuvat maahan/tasoille/tavaroille ajallaan ja mahdollisesti joutuvat käsiin esim. kaupoissa.

        Tyhmä olit kun kuvittelit taikamaskin pelastavan. Olihan sinulla myös sukelluslasit päässäsi kun kävit varovasti kaupassa?

    • Anonyymi

      " Kaikki tutkimukset vahvistavat että maskit ovat täysin hyödyttömiä,
      ja ihan sama minkä laatuinen maski. Yhtä hyödyttömiä kaikki"

      Kiva tieto kuulla, Mutta auttamattoman myöhässä tuota nyt maailmalla uutisena kerrotaan.

      Meillä tehtiin Suomessa jo 2020 keväällä tutkimus, jossa selkeästi todistetaan että kasvomaskeista ei ole mitään hyötyä.
      https://urly.fi/1MBR

      Sosiaali-ja Terveysministeriö oli oikeassa jo 2020 toukokuussa tuosta asiasta.

    • Anonyymi

      Antimaski vuohet eivät välitä muista ihmisistä silloin kun emme tienneet maskien tehosta faktatietoa.
      Elävät kuin hollituvissa uskoen yliluonnollisen kaitselmukseen tai suunnitelmiin.

      • Anonyymi

        Maskien tehottomuus pandemioissa tiedettiin jo kymmeniä vuosia ennen mitään koronapsykoosia. Maski-idiootit välittivät vain omista peloistaan ja/tai sosiaalisesta statuksestaan. Maski-idioottien mielipuolinen koronanäytelmä pohjautui lähinnä taikauskoon, pelkuruuteen ja typeryyteen.

        Persukrooninen kiivaus siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persukrooninen kiivaus siellä.

        Punavihermädännäistä provosointia.

    • Anonyymi

      So what? Ei infektioiden torjunta ole pelkkiä maskeja.

      Mutta eipä noista erityistä haittaa kenellekään ollut, ei ainakaan käyttäjille?

      • Anonyymi

        Oli alusta alkaen selvää, että koronan torjunta ei tule onnistumaan. Maskien käyttö ei vaikuttanut koronan leviämiseen juuri mitenkään.

      • Anonyymi

        Ja kyllä tuosta vuosia kestäneestä yliampuvasta perseilystä turhine maskipakkoineen oli ihan saatanasti haittaa.

      • Anonyymi

        Valtavat jätevuoret saitte aikaan omalla ääliömäisyydellänne. Maskilampaiden määkinää kuluu näköjään vieläkin. Säälittävät pellet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli alusta alkaen selvää, että koronan torjunta ei tule onnistumaan. Maskien käyttö ei vaikuttanut koronan leviämiseen juuri mitenkään.

        Kaksi vuota käytin maskia aina kaupoilla ja kun lopetin, ei kauaa mennyt kun tartunta tuli.

        Aika selvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi vuota käytin maskia aina kaupoilla ja kun lopetin, ei kauaa mennyt kun tartunta tuli.

        Aika selvä asia.

        Maski ei auta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kyllä tuosta vuosia kestäneestä yliampuvasta perseilystä turhine maskipakkoineen oli ihan saatanasti haittaa.

        No, mitenkäs olisit torjunut tautia? Et mitenkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitenkäs olisit torjunut tautia? Et mitenkään?

        Nimenomaan. Nyt olet asian ytimessä.

    • Anonyymi

      mASKI HAMPAAT, ei lampaat vaan hampaat maskihampaat maskusta.

    • Anonyymi

      Tuohon Cochrane-julkaisussa uskon!

      Linkistäsi:

      "Tekijät myönsivät, että siihen liittyy tiettyjä rajoitteita ja tutkimukseen vaikuttavia virhetekijöitä, 𝙠𝙪𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙞𝙨𝙪𝙤𝙨𝙞𝙩𝙪𝙠𝙨𝙞𝙖 𝙣𝙤𝙪𝙙𝙖𝙩𝙩𝙖𝙫𝙞𝙚𝙣 𝙞𝙝𝙢𝙞𝙨𝙩𝙚𝙣 𝙢𝙖𝙖𝙧𝙖."

      Nobel-palkintoon johtava tutkimus: 𝙀𝙞 𝙚𝙙𝙚𝙨 𝙩𝙞𝙚𝙙𝙚𝙩𝙖̈, 𝙤𝙣𝙠𝙤 𝙢𝙖𝙨𝙠𝙚𝙟𝙖 𝙠𝙖𝙮𝙩𝙚𝙩𝙩𝙮! 😅🤣😂 😅🤣😂

      - Toinen huomionarvoinen asia on se, että kyseinen Cochrane-julkaisu on tasan ensimmäinen tieteellisluontoinen julkaisu, jota foliohattukerholaiset eivät leimaa väärennetyksi tai tekaistuksi.

      • Anonyymi

        Auts

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Mitäköhän nuo videolla riehuvat henkilöt nyt sanoisivat, jos joku tulisi viereen istumaan ilman maskia?"

        - Varmaankin, että sikamaisen vastuutonta käytöstä pandemia-aikana?

        ....vai mitähän mahdoit tarkoittaa?

        Valtava häpeä maskilaisille heidän typerä käytöksensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtava häpeä maskilaisille heidän typerä käytöksensä.

        Anonyymi
        2023-03-04 14:36:23

        - En nyt mitenkään pysty asiaa noin päin ajattelemaan, paremminkin päinvastoin: Maski käytäjä paitsi suojaa itseään huomioi myös kanssaeläjät ympärillään.

        Mistä ihmeestä siihen minkään häpeäkortin tempaisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitäköhän nuo videolla riehuvat henkilöt nyt sanoisivat, jos joku tulisi viereen istumaan ilman maskia?"

        - Varmaankin, että sikamaisen vastuutonta käytöstä pandemia-aikana?

        ....vai mitähän mahdoit tarkoittaa?

        Nyt vaan kellään ei ratikassa ole enää maskia, joten tuskin he mitään tuollaista sanoisivat, eikä heillä itselläänkään varmasti ole enää maskia, jos ratikalla matkustavat.

      • Anonyymi

        Kyllä muistetaan kun silloin kaikki sekosivat. Lisäksi se perusoikeuksien rajoitus ilman syytä jos ei piikille mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2023-03-04 14:36:23

        - En nyt mitenkään pysty asiaa noin päin ajattelemaan, paremminkin päinvastoin: Maski käytäjä paitsi suojaa itseään huomioi myös kanssaeläjät ympärillään.

        Mistä ihmeestä siihen minkään häpeäkortin tempaisit?

        Mölinä maskittomille, idioottimaista syyllistämistä, turhanpäiväisen naamarätin vuoksi, joka ei auta suuntaan eikä toiseen. Valtavan häpeällistä maskilaisen käytöstä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-03-04 11:34:22

        Miksi muka??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2023-03-04 11:34:22

        Miksi muka??

        Ruma mies hankkii rikkaudella kauniita naisia.

    • Anonyymi

      Maskeista saatiin valtava määrä roskaa.
      Yhä vain töissä niitä täytyy pitää.
      Päätä särkee joka vuoron jälkeen.

      Toki taas muutama tienasi sillä.

      • Anonyymi

        Särkeehän se päätä kun hiilidioksidia pitää hengittää.

    • Anonyymi

      Pidä sinä kusipää runkkari turpas kiinni.

    • Anonyymi

      Kyllä sinunkin kannattaisi pitää maskia,ettei sinun kyrpänaamasi säikyttäisi kaikkia ohi kulkevia.

      • Anonyymi

        Noinko ottaa luonnon päälle kun tulit huijatuksi maskihysteriaan ja joukkopsykoosiin? Ymmärrän hyvin häpeän tunteesi ja siitä kumpuavan kiukkusi.

    • Anonyymi

      Minä kyllä tiesin tämän mutta käytin maskia niissä tuloissa missä sitä vaadittiin. Toki aina vain niin vähän aikaa kuin mahdollista. Itse näin asian siten, että vaikka onkin itsestäänselvää ettei koko maskipelleilyllä mitään tartuntoja estetty, niin ihmiset halusivat käyttää niitä poliittisena symbolina.

      • Anonyymi

        Nimenomaan missä tuloissa. Rikkaathan ei noita koskaan käyttäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan missä tuloissa. Rikkaathan ei noita koskaan käyttäneet.

        Määrittele "rikas"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määrittele "rikas"?

        Uskoni Jeesukseen on taivaaseen pääsy.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pelleily siitä oli kaukana - se oli osametodi jolla ihminen peloteltiin piikille.

      • Anonyymi

        Juuri näin!

        Näihin aikoihin pari vuotta sitten olin talvilomalla pohjoisessa ja kyllä oli naurussa pitelemistä, kun ihmiset hiihtivät maskit naamalla!

    • Anonyymi

      Koitas nyt jo päästä eteenpäin maskeista ja rokotteista. Korona meni jo.

      • Anonyymi

        Korona lakkasi olemasta kun Venäjä aloitti puhdistustyön Ukrainassa ..

      • Anonyymi

        No joko viimeinkin Kiuru lopetti koronan ja piikitykset!

    • Anonyymi

      Viruksen torjuminen maskilla on sama asia kuin itikan torjuminen katiskaverkolla.

      • Anonyymi

        0/5

    • Anonyymi

      "Mitäs maskilampaat tähän sanotte?"

      Tuosta päätellen, että sinulla ei ole mitään sanottavaa, jolla on merkitystä.

      • Anonyymi

        Paljonkin oli, mutta sinä et kiukultasi suostu uskomaan tosiasioita. Maskit oli turhaakin turhempia.

    • Anonyymi

      Mutta paremmin muistaa pitää sitä etäisyyttä...

    • Anonyymi

      "Koronaan ei uskota, eikä rokotteeseen
      Kristallipuolue ei usko koronaviruspandemiaan.

      – Meillä on täällä jokin influenssa tai flunssa, mikä on joka vuosi olemassa. Jos sen haluaa nimetä koronavirukseksi, sen saa nimetä.

      – Minä ainakin kuvittelen pandemian niin, että lähipiiristä olisi kuollut paljon henkilöitä siihen ja näkisin ihmisiä kaatuvan täällä ympärilläni, mutta missään ei näy mitään hätää, Lyytikäinen perustelee.

      Puolueen kanta, tai tarkemmin sanottuna suositus koronarokotteisiin on "ehdoton ei". Koronarokotteen lisäksi puolue suhtautuu kriittisesti Suomen rokotejärjestelmään yleisesti."

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kristallipuolue-kannattaa-vaihtoehtohoitoja-ja-kieltaa-koronan-on-etukateen-paatetty-etta-pandemia-laitetaan-pystyyn/8158502#gs.rpgpft

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-03-05 09:31:19

        Se miten joku Lyytinen ajattelee koronasta ja pandemian määritelmästä on ihan yksi se ja sama.

        Referenssinä ja mittatikkuna koronapandemian vaarallisuudestta siellä missä Kuoleman Viikate on oikein kunnolla niittänut; USA:

        USA:n menetykset Toisessa maailmansodassa nopin 420.000 kaatunutta

        USA:n koronakuolemat maaliskuuhun 2023 mennessä noin 1.113.000 koronakuollutta.

        Kaikille koronan vaarattomuutta toitottaville muistutuksena, Suomen tilanne koronan suhteen ei mene 1:1 miten muualla on mennyt.

        Joka päivä kuolee ties kuinka monta miljoonaa ihmistä maapallolta. Maskit ei siihen auta.

    • Anonyymi

      Valtamedian saasta on liian voimakas suurimmalle osalle!

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-03-05 10:21:59

        Mikäs vika mielestäsi valtamediassa on; kykenisitkös antamaan jonkin räikeän esimerkin kotimaisen vaötamedian "saastaisuudesta"?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Se miten joku Lyytinen ajattelee koronasta ja pandemian määritelmästä on ihan yksi se ja sama."

      Sitähän tässä yritettiin tuoda esille että kuinka yksinkertaisia nämä foliopäät ovat rokotevastaisuuksineen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä vouhotat joistakin maskeista? Milloin joku pyytää anteeksi että haitallista piikkiä suositteli tai että valtion rahoja hassasi turhuuteen? Sitä päivää odotellessa että oikeus toteutuu.

    • Anonyymi

      Saadahan taas uusi hopeavesipiikki kankkuun, sitten vielä taikavarpu tyynyn alle niin ei hätiä mitiä🐑

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pimeä talvi tosiaan

    • Anonyymi

      Juu juu, maskit oli turhia ja rokotukset tappaa. Tämä on jo selvää, yritetään nyt päästä elämässä eteenpäin.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä sinä aloiten tekijä asiasta nyt huolehdit? Yhä sairala ja palvelutalot potilasta kun menen katsomaan.On maskit ja käsi desit saatavilla.Käytettävä nissä ja nin on henkilökunallakin.Jokainen ihminen teki itsenäisen päätöksen käyttikö maskia vai ei ottiko rokotukset vai ei? Miksi ihmeessä huolehdit muista? Helsinki 7.3.23

      • Anonyymi

        Täysin väärin suomessa yritetiin maskipakotaa monessa paikaa estää ihmisten liikumista esim. julkiseen liikenteeseen tai kauppoihin oli k passin jolla jaetiin ihmisä eri kasteihin piikien määrien mukaan ja myös suomessa oli pakkopiikityslaki 48a yms. et selkesti ole perillä mitä suomessa tapahtu 2 vuoden ajan?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      rokotepassit
      https://www.youtube.com/watch?v=-2C0c0pCtrk

      "Maailman terveysjärjestö ajaa maailmanlaajuisia rokotepasseja samaan aikaan, kun se ajaa maailmanlaajuisia pandemiavaltuuksia CA+-sopimuksella, josta olemme keskustelleet. Reclaim the Net julkaisi kymmeniä muokkauksia tähän asiakirjaan eri maista. Näin luotaisiin rokotepassit, jotka olisivat digitaalisia ja paperitietoja terveystiedoistasi, matkahistoriastasi, rokotustilanteestasi KAIKKIEN rokotteiden osalta ja arvio uhkatasostasi, joka perustuu erilaisiin sinua koskeviin tietoihin. Kaikki WHO:n maat ympäri maailmaa voisivat lukea ja jakaa näitä tietoja, ja niitä voitaisiin käyttää estämään sinua tai matkatavaroitasi ylittämästä rajaa. Näin WHO:n valtioilla on valtuudet pidättää sinut, pysäyttää sinut, vaatia lääkärintarkastusta paikan päällä, asettaa sinut karanteeniin ja tarkkailuun. Ne voivat myös ottaa haltuunsa matkatavarasi tai muun omaisuutesi. Näitä valtuuksia perustellaan sillä, että maat eivät pystyneet vahvistamaan toistensa Covid-testejä tai rokotteita pandemian aikana."

    • Anonyymi

      Ryssämieliset meuhkaa taas.

      • Anonyymi

        Jaa oletko sinä niitä masket singer faneja joita näkyy julkisissa pöyrivän maskeineen?

    • Anonyymi

      Käytän maskia edelleen, tarkoituksena tuonne huhtikuun loppupuolelle saakka, silloin on yleensä flunssakausi ohi.

      • Anonyymi

        Ok onko kornapassi ja puhelimen vilkku käytössä? ne on tehkkaita toimia koronan estoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok onko kornapassi ja puhelimen vilkku käytössä? ne on tehkkaita toimia koronan estoon.

        ei, mutta fiskarsin halkaisukirves on aina mukana autossa, jos nyt joku sattuisi huomauttaman maskin käytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei, mutta fiskarsin halkaisukirves on aina mukana autossa, jos nyt joku sattuisi huomauttaman maskin käytöstä.

        Vankilassa ei ole maskeja, eikä niitä käyttämällä pääse taivaaseen.

    • Anonyymi

      Aloittajan mielestä kirurgit ja hammaslääkäritkin luopukoot turhista maskeistaan.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään. Kirurgien ja hammaslääkärien tulee jatkossakin käyttää maskeja, sillä ne estävät tehokkaasti bakteerien leviämisen. En nyt muista oliko bakteeri 100 vai 1000 kertaa suurempi kuin virus, mutta joka tapauksessa riittävän suuri pysähtymään maskiin. Virus taas on niin pieni että se menee maskista läpi. Sama kuin käyttäisi tennisverkkoa hyttysverkkona.

    • Anonyymi

      Maski estää käyttäjää saamasta tartuntaa, mutta ei levittämästä sitä. Minulle sopii tuo vallan mainiosti ja käytän yhä ja jatkossakin.

      • Anonyymi

        Ei estä saamasta tartuntaa. Olet taikauskoinen pölvästi.

    • Anonyymi

      Mitäs piditte.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eiku Suneel Dhand

    • Anonyymi

      Mitä sä vingut? Älä käytä maskia, , onks liian vaikeeta?

      • Anonyymi

        On se teille idiooteille.

    • Anonyymi

      Kyllä Jumalaankin on uskottu ja Allahiin, vaikka molemmat ovat satuolentoja. Saahan sitä uskoa mitä huvittaa.

      Maskin käytöstä vaan on hyötyä. Ainahan se on tiedetty. Sairaaloissa oli maskit käytössä jo kauan ennen koronaa.

      Rokottamaton paskasakki haluaa uskoa satuolentoihin. Antaa heidän uskoa.

      Korona on jokatapauksessa menneen talven lumia, jolla ei enää juuri ole käytännön merkitystä. Kun seuraava pandemia tulee, sama paskaporukka on ilman maskeja ja kuolee, mikä on heille ihan oikein.

      • Anonyymi

        Eli maski on sinun jumalasi ja maskiton paskaporukka joutuu helvettiin. On mennyt psykoosi sinulla pahaksi.

    • Anonyymi

      Tri Faucci teki tutkimuksen Espanjantautiin kuolleista ja maskeista. Siinä hän totesi maskien vain edistäneen kuolemia videon kohdassa 1 min. eteenpäin. Mikä olikaan hänen viestinsä koronasta ja maskeista?
      https://t.me/c/1878216607/587
      Muutkin tutkijat ovat tulleet samaan tulokseen, että noin kolmannes kuolleista on pelkästään maskien syytä. Tätä ei kannata unohtaa, sillä ei tämä taudeilla pelottelu ja hölmöjen tappaminen, vielä ole ohi.

      • Anonyymi

        Hammaslääkäreillä on maski päässä aina, eivätkä elä pitkään.

    • Anonyymi

      Kaikki maskit ovat hyödyttömiä paitsi FFP2-maski, joka suojaa
      1. maskin käyttäjää
      2. muita ihmisiä.

      • Anonyymi

        FFP2 maski ei todistetusti suojannut ketään, ei edes koulutetun sairaalahenkilökunnan käyttämänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        FFP2 maski ei todistetusti suojannut ketään, ei edes koulutetun sairaalahenkilökunnan käyttämänä.

        "FFP2 maski ei todistetusti ..."

        Puskahuutelijoita näkyy riittävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "FFP2 maski ei todistetusti ..."

        Puskahuutelijoita näkyy riittävän.

        Katso peiliin.

    • Anonyymi

      Jo maalaisjärki sanoo että pöpöt pääsee maskin reunoilta leviämään.

      • Anonyymi

        Sitä ei niin tiukaksi saa etteikö ne leviäisi.

    • Anonyymi

      Hyvä eipä tarvi käyttää muitakaan suojalaseja tai maskeja sitten. Autostakin voi tuulilasin poistaa ja lumikolasta kolan. Nehän ei mikään täysin poista ongelmaa...

      • Anonyymi

        Laita kanaverkko terassisi ympärille. Ei tule hyttyset ja kärpäset terassille. Se auttaa ja toimii!

    • Anonyymi

      Maskivouhotuskin oli idioottien levittämää disinformaatiota. Maskeista ei ollut hyötyä.

      • Anonyymi

        Puskahuutelijoita näkyy riittävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puskahuutelijoita näkyy riittävän.

        Vielä on muutamia maskilampaita, jotka eivät ole vapautuneet hysteriasta, vaan käyttävät hyödytöntä ja häpeällistä naamarättiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja pitäisi pakottaa käyttämään maskia koko loppuelämänsä vaikkei mitään koronaa olisikaan

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No voihan kristalliryssä sentään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On häpeällistä käyttää maskia. Sillä alentaa itsensä orjaksi. Kaikki näkevät että kasvonsa peittänyt on vajaa-älyinen ja hysteerinen, eikä ansaitse tavallisten ihmisten kunnioitusta. Maskia käyttävä on pelkuri joka kammoaa flunssan kaltaista pikkutautia ja yrittää suojautua sitä vastaan kuviteltuun tarkoitukseensa täysin hyödyttömällä naamarätillä. Orjamaskien käyttäjille nauretaan ja heitä pilkataan.

    • Anonyymi

      Näin muuttui THL:n Mika Salmisen näkemys maskeista:

      Ensin 14.8.2020 hän sanoi: "...pitää myöntää, että se näyttö maskien toiminnasta ei ole mitenkään kovin vahvaa..." ja että "...tässä tilanteessa pienetkin lisäykset keinovalikoimaan ovat perusteltuja" ja että "...toki on tullut jonkin verran näyttöä sitten myös – ei mitenkään kovin vahvaa tai kontrolloitua – mutta kuitenkin sellaisia anekdoottisia tapauskuvauksia, jossa kuitenkin tämä arvio on kääntynyt siihen suuntaan, että tässä vaiheessa tämäkin keino on järkevää käyttöön ottaa".

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-maskisuosituksen-uskottavuutta-himmentaa-vahvan-nayton-puute-uskooko-thl-n-salminen-itsekaan-niiden-tehoon/7896276#gs.tm0tl4

      Sitten taas 7.10.2020 sävy oli vähän erilainen: THL:n johtajalta Mika Salmiselta vahva vetoomus – ”Ihan oikeasti, tässä voisi ottaa järjen käteen” Mika Salmisen mukaan viimeistään nyt on syytä alkaa käyttää kasvomaskia.
      THL:N JOHTAJA Mika Salminen vetosi vahvasti ja voimakkaasti, että jokainen ottaisi kasvomaskin viimeistään nyt käyttöön liikkuessaan julkisissa tiloissa, museoissa, kirjastoissa, urheilukilpailuissa, julkisessa liikenteessä ja kaupoissa.

      – Suositusta olisi joka ikisen ihmisen syytä noudattaa. Tässähän on tavallaan valinta edessä. Joko me itse toteutamme sen, että tartunnat eivät leviä. Tai voi käydä niin, että joudumme menemään määrääviin toimiin, jotka ovat kaiken kaikkiaan paljon huonompi vaihtoehto, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa puhunut Salminen totesi.

      Lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista maskipakon määräämistä. Salminen kuitenkin ihmetteli, miksi maskien käyttöön pitäisi säätää pakottava laki.

      – Onko niin, että suomalaiset eivät usko mihinkään muuhun kuin lakiin? Tämä on hyvin vahva suositus, ja kaikki näkevät nämä tapausmäärät. Ihan oikeasti, tässä voisi ottaa järjen käteen ja alkaa käyttää niitä maskeja. Se on aika helppo keino kuitenkin ehkäistä tartuntoja, Salminen painotti jopa vähän kiihtyneellä äänensävyllä.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006660949.html

      Mitäköhän tuossa kahdessa kuukaudessa tapahtui että Salmisen mielestä hyödyttömät maskit olivatkin yhtäkkiä täysin korvaamattomia?

    • Anonyymi

      Parempi maskilammas kuin susipuvussa lampaiksi pukeutuneita maksuvosuja kuvitelmissaan nipistelevä nyynä pimeässä huoneessa.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe