Eliniän rajoittaminen?

Nyt suuri moraalinen ajatusongelma. Lääketiede on pyrkinyt jatkamaan elämää. Elinikä on jatkunut ja länsimaissa yhä useampi saavuttaa 90 vuoden iän.

Tänä aamuna jäin miettimään, mitä maapallo kestää. Jos syntyvyyden rajoittamisella ei saada ihmismääräö laskettua, onko toinen väylä ihmisen eliniän rajoittaminen.

Kyllähän nytkin kuntien talouspaineissa mietitään hoidon tarkoituksenmukaisuutta, tosin ratkaisut tehdään hiljaisuudessa ja usein kuulee että keskitytään kivun lievitykseen ja elämänlaatuun. Tätä ei kuitenkaan uskalleta ääneen sanoa.

Biologisesti, ekologisesti ja elämänkierron kannalta ihminen kasvaa aikuiseksi n 20 vuodessa, lisääntyy ja kasvattaa lapsensa 20-40 vuoden kuluessa. Sen jälkeen osallistuu lastenlasten hoitoon 10-20 vuotta. Eli kuuskymppisenä se "luonnollinen" elämä on päätöksessään. Mitä sen jälkeen?

Korona oli esimakua siitä, miten jotkut ympäristönsuojelijat saattavat harventaa ihmiskuntaa. Nätisti ja siististi, jopa uskonnolliset yhteisöt alistuivat koronan edessä.

Tämä on kipeä aihe, josta " sivistyneet" eivät salli edes puhuttavan. Tämä on meillä edessä jossain vaiheessa, myös elämää, uskontoa tai yhteiskuntaa tärkeimpänä pitävillä.
0289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt suuri moraalinen ajatusongelma. Lääketiede on pyrkinyt jatkamaan elämää. Elinikä on jatkunut ja länsimaissa yhä useampi saavuttaa 90 vuoden iän.

Tänä aamuna jäin miettimään, mitä maapallo kestää. Jos syntyvyyden rajoittamisella ei saada ihmismääräö laskettua, onko toinen väylä ihmisen eliniän rajoittaminen.

Kyllähän nytkin kuntien talouspaineissa mietitään hoidon tarkoituksenmukaisuutta, tosin ratkaisut tehdään hiljaisuudessa ja usein kuulee että keskitytään kivun lievitykseen ja elämänlaatuun. Tätä ei kuitenkaan uskalleta ääneen sanoa.

Biologisesti, ekologisesti ja elämänkierron kannalta ihminen kasvaa aikuiseksi n 20 vuodessa, lisääntyy ja kasvattaa lapsensa 20-40 vuoden kuluessa. Sen jälkeen osallistuu lastenlasten hoitoon 10-20 vuotta. Eli kuuskymppisenä se "luonnollinen" elämä on päätöksessään. Mitä sen jälkeen?

Korona oli esimakua siitä, miten jotkut ympäristönsuojelijat saattavat harventaa ihmiskuntaa. Nätisti ja siististi, jopa uskonnolliset yhteisöt alistuivat koronan edessä.

Tämä on kipeä aihe, josta " sivistyneet" eivät salli edes puhuttavan. Tämä on meillä edessä jossain vaiheessa, myös elämää, uskontoa tai yhteiskuntaa tärkeimpänä pitävillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu