Keskusta luonnollisesti mukana. Saadaan nyt mitä ilmeisimmin enemmistöhalitus jota nyt ei ole kun pieni 26.9 % vasemmisto siihen tullut suuna/päänä.
SDP:n kannattajilla on vaikeuksia löytää itselleen mieluista päähallituskumppania vihreiden ja vasemmistoliiton lisäksi.
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat torjuneet hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa, mikä on kiihdyttänyt puheita blokkipolitiikasta Suomessa.
Blokkivaalit edellyttäisivät, että on kaksi ideologisesti toisistaan poikkeavaa blokkia, joiden väliltä kansalaiset valitsevat. Tutkimuksen tulokset kielivät siitä, että valittavana on kaksi sävyltään erilaista hallitusvaihtoehtoa.
Tärkeimpinä asioina puolueen ja ehdokkaan valitsemisessa suomalaiset pitävät valtiontalouden hoitoa sekä sosiaali- ja terveysasioita. Jossa punavihreitten holtitonta rahan käyttöä kaihdetaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Se vaan jotta orpo ei ota persunatsei hallitukseen !!
SDP 7 %
Jää oppositioon lakkoileen.
Se on aina niin kiinni siitä keneltä kysytään.
Maaseudun tulevaisuuden gallupin mukaan taas sini-puna- hallitus suosituin.
Käydään nyt ensin äänestämässä ja katellaan sitten, mitkä puolueet saavat hallitusohjelmansa parhaiten sovitettua yhteen.
Äänestetään ehdokasta puolueista, jotka pyrkivät tekemään kaikkensa sosiaali-ja terveydenhoidon ja koulutuksen kehittämiseksi ja noiden kahden koko Suomelle elintärkeän alueen määrärahojen takaamiseksi!
Ilman laikkien kansalaisten jo ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa ja kaikkien kansalaisten riittävää koulutusta emme voi kehittää Suomen taloutta ja kaikkien hyvinvointia.
Ennen huhtikuun vaaleja ehditään iloita, pettyä, surra ja sisuuntua monen eri mittauksen jäljiltä. Kannatusmittaukset ovat osa vaaliviihdettä, joka virittää tunnelmaa kohti äänestyskoppia.
Tuloksia arvioitaessa on silti tärkeää kysyä niitä kysymyksiä, joihin mittausten pohjalta ei saada vastauksia.
https://duunitori.fi/tyoelama/duunivaalit-hanna-wass
ÄÄNESTETÄÄN 👍!
Mutta haluaako KOK ja PS itse ko. yhteistyötä?
Kun lukee Jani Mäkelän (ps) twiittejä niin niistähän on 90 % suoraa v***uilua Kokoomukselle.
Loput 10 % sitten samaa, mutta vihreälle ja vasemmalle laidalle suunnattua.
Eli vihataanko persuissa Kokoomusta jo valmiiksi, vai onko tuo Mäkelän linja joku oma, henkilökohtainen vihanpito ja kauna?
Alle 10 prosentin puolue ei ole luonnollisesti mukana Everstiluutnantti.