Syntiä ei ole kenenkään pakko tehdä. Syntiä voi olla tekemättä ihan ilman Jumalaa tai Jeesusta. Otetaan pari esimerkkiä.
Kenenkään ei ole pakko juopotella, tehdä huorin, varastaa, harjoittaa väkivaltaa tai käyttäytyä sopimattomasti. Kuka tahansa voi olla tekemättä tämänkaltaista pahaa. Mihin sitten Jumalaa ja Jeesusta tarvitaan, jos heitä ei tarvita pahan tekemisen karttamiseksi?
Ainoa tehtävä Jumalalle ja Jeesukselle on uskonnollinen. Syntejä ei saa evankeliumin mukaan anteeksi muuten kuin Jeesuksen uhrin tuoman sovituksen kautta ja uskomalla häneen. Toisaalta kaikkien ei ole tarvinnut kaikkina aikoina evankeliumia ja sovituksen sanaa uskoa voidakseen saada synnit anteeksi.
Evankeliumia ei tunnettu patriarkkojen ja Mooseksen lain eli vanhan liiton aikana. Silti syntejä sai anteeksi Jumalalta suoraan ilman sovitusta ja uhria syntien edestä. Laista tietämättömät ja evankeliumin ulottumattomissa olevat pakanatkin voivat Paavalin mukana pelastua ihan vain tekemällä hyvää ja karttamalla pahaa. (Room 2:11-16) Mistä sitten johtuu sovituksen sana uudessa liitossa?
Niin, vaikuttaa siltä että sovituksen sana ja evankeliumi ovat pelkästään uskonnollista keksintöä vailla käytännön tarkoitusta elämässä. Kuka tahansa voi karttaa pahaa ja tehdä hyvää ilman Jumalaa, Jeesusta ja evankeliumia. Ja jos Jumala tuomitsisi tasapuolisesti kaikkia ihmisiä, niin sen pitäisi riittää pelastumiseen. Toinen asia on sitten se, tarvitaanko mitään pelastusta: onko kuoleman jälkeistä elämää tai rangaistusta? Tästä ei ole yhtä ainoaa todistetta, joten tuskinpa vain on.
Kenenkään ei ole pakko juopotella, tehdä huorin, varastaa, harjoittaa väkivaltaa tai käyttäytyä sopimattomasti. Kuka tahansa voi olla tekemättä tämänkaltaista pahaa. Mihin sitten Jumalaa ja Jeesusta tarvitaan, jos heitä ei tarvita pahan tekemisen karttamiseksi?
Ainoa tehtävä Jumalalle ja Jeesukselle on uskonnollinen. Syntejä ei saa evankeliumin mukaan anteeksi muuten kuin Jeesuksen uhrin tuoman sovituksen kautta ja uskomalla häneen. Toisaalta kaikkien ei ole tarvinnut kaikkina aikoina evankeliumia ja sovituksen sanaa uskoa voidakseen saada synnit anteeksi.
Evankeliumia ei tunnettu patriarkkojen ja Mooseksen lain eli vanhan liiton aikana. Silti syntejä sai anteeksi Jumalalta suoraan ilman sovitusta ja uhria syntien edestä. Laista tietämättömät ja evankeliumin ulottumattomissa olevat pakanatkin voivat Paavalin mukana pelastua ihan vain tekemällä hyvää ja karttamalla pahaa. (Room 2:11-16) Mistä sitten johtuu sovituksen sana uudessa liitossa?
Niin, vaikuttaa siltä että sovituksen sana ja evankeliumi ovat pelkästään uskonnollista keksintöä vailla käytännön tarkoitusta elämässä. Kuka tahansa voi karttaa pahaa ja tehdä hyvää ilman Jumalaa, Jeesusta ja evankeliumia. Ja jos Jumala tuomitsisi tasapuolisesti kaikkia ihmisiä, niin sen pitäisi riittää pelastumiseen. Toinen asia on sitten se, tarvitaanko mitään pelastusta: onko kuoleman jälkeistä elämää tai rangaistusta? Tästä ei ole yhtä ainoaa todistetta, joten tuskinpa vain on.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kai siellä sentään pottuja kasvatetaan tuonpuoleisessakin, että riittää harrastusta mittailla pottujen kasvulämpötiloja ja kai sitä voi pottujen taudeista väitöskirjan rykäistä kuoltuaankin...?
Syntikäsite on laajempi kuin ihmisen yksittäiset synnilliset teot.
Ihmisen elämä ilman Jumalaa on synti. Siis se, että sinä elät
ilman Jumalaa, on sinun sielusi kadottava synti. Ja kun sinä
vielä kehotat toisiakin elämään ilman Jumalaa teet tässä
aloituksessa syntiä teoinkin.
Jokainen ihminen on syntinen Jumalan yhteyden ulkopuolella.
Uskoon tulossa ihminen tulee Jumalan luokse Jumalan
itsensä määrämällä tavalla ja Hänen rakentamaa tietä.
Tie Jumalan yhteyteen on Herra Jeesus Kristus ja Hänen
ruumiinsa uhri. Tämä tie on laskettu meille alas taivaasta
ja se vie meidät taivaaseen jos olemme tällä tiellä.
Jeesuksen luokse tullut ihminen on tullut Jumalan luokse
ja elää Jumalan yhteydessä Hänen kanssaan. Silloin myös
Jumala elää uskovan kanssa. Hänet Jumala asettaa sisälle
Jeesukseen Kristukseen. Hänessä olemme Jumalassa
koska Jeesus on lihassa ilmestynyt ja ilmoitettu Jumala.
Pelastus ja syntien anteeksisaaminen on vain Jumalassa
Hänen yhteydessään.
Siis se, että ihminen tahtoo elää ilman Jumalaa, eikä välitä
Hänestä ja Hänen sunnitelmastaan ihmiselle, ON SYNTI.
Ja koska Jumala oli Kristuksessa ja sovitti ihmisen itsensä
kanssa Golgatan ristillä, Jeesuksen uhrin ja persoonan hylkäävä
ihminen hylkää ja ylönkatsoo Jumalan ja Hänen antaman uhrin.
Silloin ihminen tekee sielunsa kadottavan synnin. Tästä johtuen
hminen joutuu ikuisuudessa paikkaan missä Jumala ei ole.
Ja ihminen on itse valinnut osansa ilman Jumalaa.
Se on kadotus.
https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/
Mvh J - K
Onpa sairasta tekstiä. Ihan niin kuin evankeliumitkin! Huonoja uutisia niille, jotka hyvää tekevät ja pahaa karttavat, mutta omatunto ei anna periksi uskoa Raamatun satuja.
Vaikka sinä tekisit vain hyvää, mutta hylkäät Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa,
sinä joudut kadotukseen.
Et pelastu siksi, että teet hyvää, etkä joudu kadotukseen
siksi, että olet tehnyt pahaa. Pelastut siksi että olet ottanut
Jumalan omaan elämääsi ja uskot Hänen antamaansa uhriin
puolestasi.
Mutta kun sinä uskot Jeesukseen ja otat Hänet vastaan.
otat Jeesuksessa vastaan kaiken, mitä Jeesus Kristus sinulle
merkitsee.
Mitä Jeesus merkitsee meille?
https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439646341
https://www.jumala-kanssamme.se/439624466/448369774
Mvh J - K
Jumala taitaa olla omahyväinen narsisti kun arvioi ihmiset vain sen perusteella miten nämä ovat häntä palvoneet.
Jumala ei ole diktaattori, eikä narsisti.
Jumala ei pakota väkipakolla ketään
seuraansa. Hän tahtoo luokseen vain
vapaehtoisia ihmisiä. Sinä voit valita
elämän ilman Jumalaa tai elämän
Jumalan kanssa. Se on sinun oma
valinta ja tahdon päätös. Kukaan ihminen
ei voi pakottaa sinua Jumalan seuraan.
Tämän päätöksen tekee jokainen sydämessään.
Ja siitä päätöksestäsi otat sitten seuraukset.
Ei voi olla niin, ettei päätöksesi vaikuta
mitään.
Mvh J - K
Jumala, joka on luonut kaiken ja josta kaikki on, on niin suuri ja käsittämätön, että meistä ei ole millään lailla arvioimaan Hänen ajatuksiaan ja tekojaan. Sen Raamatun ilmoituksesta tiedämme, että Jumala on hyvä. Jos pystyisit samaan kuin Jumala, esim. luomaan maailmankaikkeuden, niin ehkä alkaisit jotain aavistaa Jumalan suuruudesta ja Hänen ajatuksistaan.
Sinä tekstissäsi mitätöit yksilön tiedon ja ymmärryksen Jumalasta.
Sellainen uskovan mitätöinti ei ole Jumalasta koska Jumala nimenomaan
TAHTOO ILMOITTAA HENGELLSIÄ ASIOITA yskilöuskovalleen.
Jumala on ilmoittanut ja ilmoittaa itsensä Jeesuksessa Kristuksessa.
Hänessä on kaikki tiedon ja viisauden aarteet kätkettyinä. Vain
Jumala itse voi avata meille nämä tiedon ja viisauden aarteet.
Jumala on antanut meille Herran Jeesuksen Kristuksen.
Hänessä Jumala on antanut meille itsensä. Hänessä meillä
on Jumala ja kaikki tieto Jumalasta ja ikuisuudesta ja hengellisistä
asioista. Ne nousevat esille Sanasta. Tässä tarvitsemme Jumalaa
itseään. Tarvitsemme Jeesuksen.
Jumala on antanut meille myös Pyhän Hengen Opettajaksi.
Hän tahtoo, että me otamme Opettajan vastaan uskon kautta.
Sitten Opettaja, Jeesus ja Pyhä Henki, opettaa meitä sen mukaan
kuin Hän katsoo tarpeelliseksi ilmoittaa salaisuuksiaan meille.
Jumala tahtoo opettaa meitä. Hän tahtoo antaa meille viisautta.
Kol:2:1-3 "Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu
minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden,
jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän
sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta
omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät
tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden
ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä."
Ef 1:15-19 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on
Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia
pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne,
kun muistelen teitä rukouksissani, ANOEN, ETTÄ meidän
Herramme Jeesuksen Kristuksen JUMALA, kirkkauden Isä,
ANTAISI teille VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENGEN HÄNEN
TUNTEMISESSAAN ja valaisisi teidän sydämenne silmät, ETTÄ
TIETÄISITTE, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka
suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen
voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme
- sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
Mvh J - K
Mitä pahaa siinä on, jos ei usko Jumalaan tai Jeesukseen?
Ei se tee ihmisestä parempaa tai pahempaa, jos ei usko pronssikautisten vuohipaimenten taruja.
Pidän pahempana sellaista ihmistä, joka Raamatun kertomuksia totena pitää, ja sanoo Jumalan olevan hyvä ja rakastava isä, kun se jumala on Raamatussa tämän vastakohta (erittäin paha).
Sieltä ei lähdetä noin vain.
kyllä lutterin korkeista ovista lähti ylituhannen maksajaa vuoden vaihteessa.
yhdessä päivässä.
Helluntailaisuus antaa Raamatun keskeisille asioille väärän merkityksen.
Perisynnin ja monet muut totuudet he kieltää kokonaan, koska ne eivät sovi Helluntailiikkeen perustajan Parhamin vahvistamiin perusoppeihin.
Helluntailaisten kasteopit ja ehtoollisopit on riitaisissa kokouksissa tehtyjä päätöksiä. Suomessa helluntailaisten kaste- ja ehtoollisopit on ehdottnut ja vahvistanut Gerhard Olsen-Smidt -niminen miehimys.
Kertoo saaneenssa henkikasteen Amerikassa helluntailaisilta ja kävi siellä Parhamin perustamassa raamattu/kielikoulussa muiden Euroopan helluntaijohtajien kanssa Pentecostalismille valansa vannomassa.
älä nyt puhu pascaa enempää. koittasit aikuistua ja ottaa asioita hiukan selvää ennekuin alat mitään pulun tuubaa lykkiä foorumilla.
olikohan sull anyt paljussa vähän liian kuuma vesi!
sellainen tuottaa harhaisia kirjotelmia ja saattaa päänkin sekottaa ennen pitkää.
kokeile pyöräillä ilman pipoa pikku keikka se auttaa johonkin ainakin.
ihmiset, jotka eivät ole koskaan istuneet helluntaiseurakunnan
kokouksissa, tuntuvat tietävät kaiken helluntailaisuudesta.
Mutta he ovat kuulleet ainoastaan helluntaiseurakunnan
ulkopuolisia lähteitä.
He ovat siis olleet kaukana helluntaiseurakunnista ja kyselleet
seurakunnan vastustajilta aiheesta. Sellainen tieto ei tietenkään
ole luotettavaa tietoa. Sitten nämä ihmiset viittaavat sata vuotta
sitten tapahtuneisiin asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä
nykyhelluntailaisuuden kanssa.
Oikeudenmukaista ja viisasta olisi tutkia asiaa ilman
ennakkoasenteita sisältä päin seurakunnan sisällä.
Mvh J - K
monet kuule tietää helluntailaisuuden tasan tarkkaan, kuka oman perheensä kautta, kuka jonkun muun läheisen "perhekunnan" , - perhekuntaan kuuluvan kautta.
älä luulekaan, että kukaan tietämättään täällä kommentoisi.
helluntailaiset itse kyllä herjaa kirkkokuntia, / sakramentteja ja / asioita , joita eivät koskaan ole itse edes tutkineet.
Jos tuntisit helluntailaiset ja helluntailaisuuden sisältä päin, et kirjoittelisi täällä heitä herjaavia kirjoituksia. Ja mitä tulee niihin oman sisäpiirin kokemuksiin, ne voivat olla käännynnäisen kokemuksia, ihmisen, joka ei koskaan ole tullut uskoon vaan on liittynyt helluntaiseurakuntaan ilman omakohtaista Jumalan kohtaamista Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Tällaisia tapauksia on todistetusti ollut monia.
Helluntaiseurakunnassa voidaan todella kastaa ja liittää seurakunnan jäseneksi ihminen, joka ei koskaan ole kohdannut elävää Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa eikä siksi ole uudestisyntynyt uskova, Seurakunnissa tulisi ollla hyvin tarkka siitä, kenet kastaa ja kenet liittää seurakunnan jäseneksi. Kastettava täytyy olla uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Jos joku uskosta osaton kastetaan, hän voi olla vain uskonnollinen ihminen mutta ei uskova. Silloin hänen kasteensa ja seurakunnan jäsenyytensä voi olla hänelle suurta eksytystä. Hän kun voi luulla pelastuvansa koska on seurakunnan jäsen.
En ole koskaan kuullut tuntemieni helluntailaisten herjaavan mitään kirkkokuntaa.
Älä valehtele!
näissä ketjuissahan ne herjaamiset on luettavissa.
raamatun sanaa helluntailaiset nimittää, > satuja, loitsuja, taikaa, vesitippoja, ja milloin mitäkin.
miettikää vähä, että tallotte vielä raamatun sanankin jalkoihinne, ja kävelette raamatun sanan ylitse, ja se oma usko menee raamatun sanan edelle.
Parhamin paljussa ei pesty syntejä pois, vaan tehtiin lisää syntiä.
Mies pidätettiin ja vietiin vankilaan sodomiasta.
Voisitko tasapuolisuuden tähden kertoa luterilaisten syntejä?
Ja olisi hyvä jos tällä kertaa kertoisit tämän ajan luterilaisten syntejä.
sosiaalinen uskonnollisuus
kuten kaikki niin määääkin
määääkin tahdon, aaamen
vaikka sain jo nuorena opetuksia
mutta näen, että trendi palaa
niin määääääkin tahdon
määäääkin
aaaaaachiiiiiiii!