Marin kiemurtelee taas mutta ei vastaa kysymykseen

Marin vastasi avustajansa välityksellä kirjallisesti. Marin jätti vastaamatta vielä kysymykseen, miksi hän ei keskustellut avauksestaan presidentin tai puolustusministerin kanssa.

– Hävittäjien osalta Suomi saa korvaavaa kalustoa lähivuosina ja siksikin poistuvan kaluston jatkokäytöstä on käytävä keskustelua. Asiasta ei ole tehty linjauksia ja päätöksiä ja Suomen on tarkasti arvioitava mahdollisia ratkaisuja myös geopoliittisen sijaintimme ja omien puolustustarpeiden kautta, Marin sanoi.

Marinin mukaan koko kansainvälisen yhteisön on toimitettava Ukrainalle entistä enemmän myös raskaampaa aseistusta, jotta Ukraina voi työntää venäläiset joukot alueeltaan ja voittaa sodan.

– Mitä nopeammin tähän kykenemme, sitä parempi.
48147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ihan turhaa nillittämistä Marinin aivan oikeansuuntaisista lausunnoista.

Tässä ei ole kysymys suinkaan vain Suomen omasta turvallisuudesta, vaan kysymys on koko Euroopan turvallisuusasioista, jonka polttopiste on nyt syntynyt Ukrainaan ja siellä käytävään sotaan.

Kun kyse on meidän turvallisuuteen isosti vaikuttavasta asiasta - mutta jonka tapahtumat on meidän rajojen ulkopuolella - on päivänselvää, että myös ministerien on voitava jonkinlaisia keskusteluavauksia mainita myös rajojen ulkopuolella.

Näin siksi, että siten viestitään myös muille EU-alueen maille, joka toivottavasti käynnistää samansuuntaiset keskustelut myös niissä maissa.

Ei kyse ollut edes mistään valtionsalaisuuksista, vaan jokaikinen maa tietää että Suomessa on Hornetit, ja jokaikinen maa tietää että ne korvataan F-35:lla lähivuosina, ja tietenkin on ihan loogista nostaa keskusteluun myös Hornetien mahdollinen jatkokäyttö sitten kun nuo uudet hävittäjät saatu.

Ei nuo Suomen Hornetit mitenkään lähiaikoina ole mihinkään luovutettavissa, mutta koska Ukrainan sota saattaa hyvinkin kestää vuosikausia, on hyvä jo tässä vaiheessa myös pitkäaikaisemmin vaikuttavista suunnitelmista ottaa aiheita keskusteluun.

Mitä paremmin Suomessa ja muissa maissa osataan käyttää hyödyksi kaikki tällaiset tilaisuudet - sekä keskusteluissa että varsinaisissa tukitoimissa - sitä paremmin tuetaan paitsi Ukrainan puolustusta, myös Euroopan turvallisuutta.

Mitä vahvemmin menee viesti Venäjälle perille että hyökkäyssota Euroopan suuntaan ei hyödytä Venäjää, sitä paremmin on jatkossakin samankaltaiset hyökkäysaikeet jäissä.

Äänestä
  • Siis pitäskö Marinin nyt vastata kommentoida asiaan jota ei ole edes sanonut?

    Kyllä tämä kokoomus-persu-sakki on suomen turhinta porukkaa?

    Äänestä

  • Marin valehteli, että Suomessa käyty keskusteluja Hornetien luovuttamisesta Ukrainaan. Tämän on presidentti, puolustusvoimat, puolustusministeri kumonneet.
    Kuinka valehtelija voi toimia ministerinä?

    Äänestä

Marin pitää pilkkanaan koko Suomen kansaa. Siitä tässä on kysymys. Kansan tietämisellä ei ole mitään väliä koska Sanna tekee mitä tahtoo ja muut saavat alistua siihen. Eikö niin ?

Äänestä
  • Et sinä ole Suomen kansa etkä sinä tiedä mitään.

    Äänestä

  • Persuporvarit eivät ole edelleenkään kansa.

    Äänestä

  • Diktaattorin elkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Et sinä ole Suomen kansa etkä sinä tiedä mitään.

    Sinä olet ja tiedät kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Et sinä ole Suomen kansa etkä sinä tiedä mitään.

    Tiedän että Sanna pieree ja huutaa lujaa.

    Äänestä

SDP:n Marinilla on tietoa, B-52 pommikoneen lennosta Suomenlahdella -
oli todennut, "tuo B-52 on samankokoinen kuin meidän Hornet-kone"
- hiiih hiih hii

Äänestä
  • Tuskin nyt on mennyt noin sanomaan?

    Äänestä

  • Valehtelee porvari.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Valehtelee porvari.

    itse postaat 300 mustamaalaus- valehteluviestiä tänne joka päivä. Sanovat että olet lievästi kehitysvammainen jota en usko. Umpikommunisti sinä olet ja vastenmielinen sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Valehtelee porvari.

    Viherpunikit valehtelee aina ja luulevat ettei muutkaan osaa kuin valehdella.

    Äänestä

No jos keskitytään faktoihin niin havaitaan HETI Sannan riman alitus!
- Saamme uusia hävittäjiä vasta 2026
- Ennen sitä Hornetteja ei voi antaa/luovuttaa
- Tarve Ukrainalla on NYT vai vihjaileeko Sanna että hänen mielestään tämä sota tulee kestämään vielä vuosikausia?

Suomi on opittu tuntemaan maailmalla sanojensa mittaisena maana jonka sanaan voi luottaa! No, nyt maailmaa kiertää entinen kassatyttö joka SDP:n nykylinjan mukaan lupaa "vappusatasia" sinne/tänne ilman mitään todellisuuspohjaa!!!

Tässähän alkaa kohta hävettää olla Suomalainen!

Äänestä
  • Kukaan meistä ei tiedä, kauanko sota kestää ja Ukraina tarvitsee ilmavoimat sodan jälkeenkin. Tukeminen jälleenrakentamisessa voi hyvin olla myös sitä, että annamme hävittäjiä ja koulutusta niihin.

    Niin kauan kuin sota jatkuu, ei meillä ole suurta tarvetta koko määrällemme Hornetteja.

    Äänestä

  • Minuakin hävettää, että olet suomalainen.:) Suomi on mukana Ukrainan apu-ryhmässä. Hävittäjistä keskustellaan jo nyt maailmalla. Suomen on varauduttava muodostamaan kanta asiaan, vaikka se olisi kielteinen. Sanna ei ottanut mitään kantaa keskustelun lopputulemaan. Hän vain totesi, että Suomikin joutuu asiasta keskustelemaan. Eikä kukaan ole luvannut toimittaa hävittäjiä JUURI NYT. Pilottien koulutukseen menee jo aikaa. Eikä kyse ei ole vain sodasta, vaan Ukrainan lentokaluston länsimaistamisesta. Nato pohtii puolustussopimusta Ukrainan kanssa, mikä vaatii kalustolta yhteensopivuutta.

    Äänestä

Aivopieruja pääsee vaan.

Äänestä
  • Sinulta näyttää pääsevän. Mitään et ymmärrä, mutta kommentoit kuitenkin.

    Äänestä

Riittää että WEF hyväksyy. Muulla ei väliä.

Äänestä

Tosi outo juttu tuo Sanna Marinin puhumattomuus.

Marin itse sanoi Kiovassa, että Suomessa ei ole tehty mitään päätöksiä Horneteista, mutta olisi aika alkaa keskustelemaan.

Kun joku sitten alkaa keskustelemaan, hän menettää pääministerin luottamuksen kuin HVK:n pääjohtaja (jolle kostetaan vielä kolmen vuoden päästäkin).

Äänestä

Ei ollut mitään avausta!!! Toimittaja kysyi Marinilta tiedotustilaisuudessa mitä mieltä hän oli Ukrainan hävittäjiä koskevasta kansainvälisestä keskustelusta. Miten ihmeessä hän olisi voinut keskustella siitä kenenkään kanssa , kun ei tiennyt etukäteen kysymystä?

Äänestä

Onkohan kenelläkään ulkomailla tietoa, että lilliputtimaa Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti eikä Sanna Marin.

Sanna Marin liikuskelee maailmalla ja laukoo lausuntoja, joista ei kukaan muu tiedä ennakkoon mitään.

Samoin tappavan koronaepidemian iskiessä pres. Niinistö ehdotti asiantuntijanyrkin perustamista, mutta Sanna käveli presidentin yli ja perusti demarikavereistaan oman nyrkin, jossa ei ollut yhtään asiantuntijaa.

Asiantuntijoina esiintyivät "pikkulääkärit" Krista Kiuru ja Kirsi Varhila, molemmat valtiotieteen maistereita ja SDP:n jäseniä.

Sanna ennen epidemiaa piti mm. rokotteita hyödyttöminä ja vain kansainvälisiä lääketehtaita hyödyttävinä.

Venäjän jo sotiessa Itä-Ukrainassa ja ampuessa malesialaisen matkustajakoneen alas, Marin ei pitänyt tarpeellisena Natoon liittymistä.

Vasta venäläisten miessotilaiden raiskatessa ukrainalaisia naisia, Marinin feministinen viha syttyi Venäjän miesjohdolle.

Äänestä
  • Ei tuo jorinasi ihan oikein mennyt. Marin olisi ollut valmis Natoon jo aiemmin, silloin kun Navalny vangittiin ja kun keväällä Venäjä alkoi liikutella joukkojaan. Kansa ilmaisi tukensa vasta sodan alettua, jolloin Marin alkoikin välittömästi viedä asiaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Tuo presidentin "koronanyrkki" oli aivan onneton heitto. Ei sellainen asia edes kuulu presidentin toimivaltaan, että hän itse olisi ollut johtamassa tuota. Se olisi jo perustuslain vastaista.
    Pelkää vallan haalimista itselleen. Noloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei tuo jorinasi ihan oikein mennyt. Marin olisi ollut valmis Natoon jo aiemmin, silloin kun Navalny vangittiin ja kun keväällä Venäjä alkoi liikutella joukkojaan. Kansa ilmaisi tukensa vasta sodan alettua, jolloin Marin alkoikin välittömästi viedä asiaa eteenpäin.

    Jaha,nyt niikun Marin on se joka veikin Suomen Natoon?ihanko itse keksit ton jutun?

    Äänestä

Mistähän Marin haluaa keskustella?

Hornetit ovat käyttöiän loppusuoralla, kun runko on finito niin se on finito. Toki Ukrainalle voidaan tarjota joitain purettavina varaosia mutta niilläkin omat käyttöikänsä.

Äänestä
  • No miksei niistä osan voi sitten antaa nyt? Hornettien suurin merkitys taitaa olla venäläisten ohjusasemien tuhoamisessa. Naton melkein jäsenenä on aika epätodennäköistä, että Venäjä lähtisi iskemään Suomeen.

    Jatkossa oma vastaiskukykymme tulisi perustua ballistisiin ohjuksiin. Hornettien risteilyohjukset ovat liian helposti torjuttavissa, joten siinä saattavat onnistua jopa venäläiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    No miksei niistä osan voi sitten antaa nyt? Hornettien suurin merkitys taitaa olla venäläisten ohjusasemien tuhoamisessa. Naton melkein jäsenenä on aika epätodennäköistä, että Venäjä lähtisi iskemään Suomeen.

    Jatkossa oma vastaiskukykymme tulisi perustua ballistisiin ohjuksiin. Hornettien risteilyohjukset ovat liian helposti torjuttavissa, joten siinä saattavat onnistua jopa venäläiset.

    Mikset sä voi antaa kaikkia rahojas mulle? Et sä kuitenkaan niillä mitään järkevää osta.

    Äänestä

  • F-18 koneet Suomessa ovat olleet hyvin vähällä käytöllä. Sitäpaitsi niiden käyttöiän arviota alennettiin, jotta voitiin tilata F-35 koneet etuajassa.
    Käytännössä näillä F-18 koneilla on jäljellä käyttöikää vähintään 1/3 alkuperäisestä käyttöiän määritelmästä. Ne eivät ole romua vielä edes vuonna 2026.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    F-18 koneet Suomessa ovat olleet hyvin vähällä käytöllä. Sitäpaitsi niiden käyttöiän arviota alennettiin, jotta voitiin tilata F-35 koneet etuajassa.
    Käytännössä näillä F-18 koneilla on jäljellä käyttöikää vähintään 1/3 alkuperäisestä käyttöiän määritelmästä. Ne eivät ole romua vielä edes vuonna 2026.

    Mullekkin kelpais yksi,levittäisin lannotteita metsään,se kävis äkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    No miksei niistä osan voi sitten antaa nyt? Hornettien suurin merkitys taitaa olla venäläisten ohjusasemien tuhoamisessa. Naton melkein jäsenenä on aika epätodennäköistä, että Venäjä lähtisi iskemään Suomeen.

    Jatkossa oma vastaiskukykymme tulisi perustua ballistisiin ohjuksiin. Hornettien risteilyohjukset ovat liian helposti torjuttavissa, joten siinä saattavat onnistua jopa venäläiset.

    Joo!vuokrataan kaikki hornetit Zelelle.Tarpeeksi iso omavastuu vain jos sattuu niinku vaikka itsestään tippumaan ales.Lentotunnit vain ylös ensin ja eikun taisteluun.

    Äänestä

Sannalta pitää kieltää kaikki virkamatkat ulkomaille sekä puhelut ilman valvontaa.

Äänestä

Niinistön pitää ottaa valtikka haltuun, Sanna jäähylle heti!!!

Äänestä
  • Marin on tunnettu median keskuudessa siitä että ei koskaan puhu vaikeista asioista vaan kävelee tiehensä kun kysytään. Viihdeohjelmat kyllä kelpaa.

    Äänestä

  • Sanna pieree aivan liian lujaa!

    Äänestä

Ei tule Ukraina voittamaan lännen heittomurusilla.
USA:lle pitkä sota sopii ja ei se välitä "voittajasta".
USA:n sotateollisuus ja LNG sektori takoo hyvää tulosta.

Äänestä

Sanna valvontaan.

Äänestä
  • Passi pois.olkoot kotonaan.

    Äänestä

Miten ihmiset jaksaa niuhottaa tuollaisista mitättömistä pikkuasioista?

Jo kuukausia sitten maailmalla uutisoitiin, että käytännössä ainoat länsimaiset konevaihtoehdot Ukrainalle tällä hetkellä ovat F18 ja JAS Gripen. Euroopassa Suomi on ainoa iso F18-hävittäjien käyttäjämaa.

Äänestä

Tuo ei ole ollut edes mikään keskustelunavaus.
Puolustusvoimien sisällä on asia ollut esillä jo aiemmin. Puolustusministeri on ollut omien sanojensa mukaan tietämätön asiasta. Hän on ollutkin perhevapaalla ja tilalla on ollut sijainen tänä aikana.
Presidentti ja puolustusministeri ovat nukkuneet tässä ruususen unta.

Äänestä

Ei lentokoneita vaihdeta samaan tapaan kuin autoa: viedään vanha liikkeeseen ja saadaan samantien uusi tilalle.

Äänestä
  • Ei liikkeet loppuunajettuja enää huoli,romutavaraa ne on.

    Äänestä

Koko "kohu" alkoi YLE-uutisten tahallisesta tempusta, jossa oleellinen, eli kysymys, mihin Matin vastasi, pois. Nyt olisi jo viimein ryhtiliikkeen aika YLE-uutistoimistolla. Edelllinen "uutinen", jota toistettiin uutisesta toiseen, oli uutinen rikostuomion saaneista eduskuntaehdokkaista. Tosi noloa, YLE.

Äänestä

Sentraali-Sannalle ei parane ainakaan valtion asioista paljon puhua,sehän juoruaa ja pistää vielä omiaan tuolla maailmalla niihin.Miltähän tuntuu toisten korjailla sen mölinöitä?demari sanoo niitä keskusteluksi.

Äänestä

Onneksi tuo hullu naapuri ei ole ottanut kantaa tähän "pikku"keskusteluun vielä,vai onko se huono asia kun on hiljaa?

Äänestä

Pieru Sannan kannattaisi sulkea jauhopussi joksikin aikaa.

Äänestä

u56u56ui56i5u

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Marin vastasi avustajansa välityksellä kirjallisesti. Marin jätti vastaamatta vielä kysymykseen, miksi hän ei keskustellut avauksestaan presidentin tai puolustusministerin kanssa.

– Hävittäjien osalta Suomi saa korvaavaa kalustoa lähivuosina ja siksikin poistuvan kaluston jatkokäytöstä on käytävä keskustelua. Asiasta ei ole tehty linjauksia ja päätöksiä ja Suomen on tarkasti arvioitava mahdollisia ratkaisuja myös geopoliittisen sijaintimme ja omien puolustustarpeiden kautta, Marin sanoi.

Marinin mukaan koko kansainvälisen yhteisön on toimitettava Ukrainalle entistä enemmän myös raskaampaa aseistusta, jotta Ukraina voi työntää venäläiset joukot alueeltaan ja voittaa sodan.

– Mitä nopeammin tähän kykenemme, sitä parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu