Pitäisikö kristityn kuoleman olla iloinen asia?

Kuollessaanhan kristitty pääsee eroon maallisista vaivoistaan ja pääsee taivaan ikiriemuihin. Eikö tämän pitäisi olla iloinen tapahtuma sen sijaan että itketään ja surraan?
21134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eräs työkaverini oli käynyt viran puolesta nuorehkon alaisensa hautajaisissa. Kaveri kertoi hämmentyneenä kuinka hautajaisissa ei itketty vaan oli iloittu tämän nuorehkon henkilön pääsystä taivaan riemuihin. Kyseessä siis helluntailaiset hautajaiset.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    😍 ­­N­y­­­m­­f­o­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17779210e

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ei mene ihminen kuoltuaan taivaan riemuihin. Kun ihminen kuolee hänet pannaan maan multiin. Henki palajaa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin.

Huom ! Jeesus vasta toisessa tulemisessaan herättää kirkastetussa ruumiissa, ja hän saa henkensä, joka on ollut Jumalan tykönä. Näin hänestä tulee elävä. Elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät yhdessä 1000 vuodeksi taivaaseen.

Näinhän oli luomisessakin, Jumala loi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa, elämän hengen, niin hänestä tuli elävä.

1234567---

Äänestä
  • "Huom ! Jeesus vasta toisessa tulemisessaan herättää kirkastetussa ruumiissa, ja hän saa henkensä, joka on ollut Jumalan tykönä. Näin hänestä tulee elävä. Elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät yhdessä 1000 vuodeksi taivaaseen."

    Mutta mutta, miten parituhatta vuotta sitten kun taivaallinen mielikuvitusolento kuoli niin kuolleet nousivat haudoistaan ja ihan lihallisina zombeina kävelivät Jerusalemin kaduilla?

    52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.

    53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.

    Äänestä

  • Holy_Roller kirjoitti:

    "Huom ! Jeesus vasta toisessa tulemisessaan herättää kirkastetussa ruumiissa, ja hän saa henkensä, joka on ollut Jumalan tykönä. Näin hänestä tulee elävä. Elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät yhdessä 1000 vuodeksi taivaaseen."

    Elia meni tulisilla vaunuilla taivaaseen, Enokki otettin maistamatta kuolemaa.

    Yleisesti ottaen Jeesus HERÄTTÄÄ (heräjä sinä, joka maan tomussa makajat) omansa kirkastetussa ruumiissa, ja elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät 1000 vuodeksi taivaaseen.
    Näin minä uskon totisesti uskon.

    1234567---

    Äänestä

  • Holy_Roller kirjoitti:

    "Huom ! Jeesus vasta toisessa tulemisessaan herättää kirkastetussa ruumiissa, ja hän saa henkensä, joka on ollut Jumalan tykönä. Näin hänestä tulee elävä. Elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät yhdessä 1000 vuodeksi taivaaseen."

    Mutta mutta, miten parituhatta vuotta sitten kun taivaallinen mielikuvitusolento kuoli niin kuolleet nousivat haudoistaan ja ihan lihallisina zombeina kävelivät Jerusalemin kaduilla?

    52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.

    53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.

    Kuulostaa ihan sompileffalta kun kuolleet tuli kaupunkeihin.

    Äänestä

Minä olen tullut hyvin iloiseksi monen kuoltua.

Äänestä
  • perintöä odotellessa 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    perintöä odotellessa 🤣

    Toimiiko puhelin normaalisti?i

    Äänestä

Hyvän elämän jälkeen tulee hyvä kuolema myös meille ateisteille

Äänestä
  • Saatatpa toivon mukaan hyvinkin kuolla kiduttavan lopun, koska jaksat edelleen kiduttaa muitakin jaaritteluillasi.

    Äänestä

"Pitäisikö kristityn kuoleman olla iloinen asia"

Tietysti. Mitä kristitympi sitä iloisempaa.

Äänestä

uskovaiset menee taivaaseen eli paratiisiin , voisin auttaa heitä 🤣🤣🤣

Äänestä

Vapaissa suunnissa nähdään hautajaisissa surua ja iloa. Surua sen vuoksi, että läheinen ihminen on kuollut eikä hänen kanssaan voida enää viettää aikaa ja seurustella. Iloa sen vuoksi, että uskotaan hänen päässeen vaivoistaan ja olevan onnellinen Jumalan/ Jeesuksen luona "taivaassa".

Äänestä
  • Ei sinne taivaaseen mennä, heti kuoltuamme. Henki vaan palajaa Jumalan tykö, ei se pelkkä l henki mitään tiedä.
    Jeesus toisessa tulemisessaan HERÄTTÄÄ omansa kirkastetussa ruumiissa, ja saa henkensä takaisin, niin hänestä tulee jälleen elävä. Elossa olevat pyhät muutetaan, ja näin Jeesus vie heidät YHDESSÄ 1000 vuodeksi taivaaseen.

    1234567---

    Äänestä

Miksi kysyt tätä ateismipalstalla?

Äänestä
  • Eikö ateistilla saa olla mielipidettä tästä asiasta?

    Äänestä

Jeesuskin teeskenteli iloisesti kuollutta.
Mutta jaksoi vain kolme päivää.

Äänestä

Näin.

Kamalinta mitä kristitty voi tehdä on pelastaa vakavasti sairaan lapsen henki. Kun lapsi kuolee viattomana, niin taivaspaikka on varma, mutta jos hän elää aikuiseksi ja tekee vääriä valintoja ja joutuu aikanaan helvettiin.

Äänestä
  • Sanoin tämän uskovalle ystävälleni. Hän vain naurahti ja sanoi, että niinhän se on.

    Kristilliseltä auttamistyöltä nälkäänäkevien lasten pelastamiseksi katoaa täten pohja pois, elleivät auttajat ole vauvojen kastajia. Näille se suvaittakoon, sillä saattavat saada luvan kastaa niitä lapsia, joita auttavat, kun kauniisti vanhemmilta sitä pyytävät. Toki muslimit eivät siihen suostu, mutta muut ehkä kuitenkin...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sanoin tämän uskovalle ystävälleni. Hän vain naurahti ja sanoi, että niinhän se on.

    Kristilliseltä auttamistyöltä nälkäänäkevien lasten pelastamiseksi katoaa täten pohja pois, elleivät auttajat ole vauvojen kastajia. Näille se suvaittakoon, sillä saattavat saada luvan kastaa niitä lapsia, joita auttavat, kun kauniisti vanhemmilta sitä pyytävät. Toki muslimit eivät siihen suostu, mutta muut ehkä kuitenkin...

    Luterilainen ja katolinen usko on nimittäin se, että kastetut vauvat ja pienet lapset pelastuvat, mutta kastamattomat joutuvat helvettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuollessaanhan kristitty pääsee eroon maallisista vaivoistaan ja pääsee taivaan ikiriemuihin. Eikö tämän pitäisi olla iloinen tapahtuma sen sijaan että itketään ja surraan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu