Eläinoikeuspuolueen tähtisilmä vaatii Yleisradiota tukkimaan Tuukka Kurun suun: rasismi. Kun Kuru (sinimusta) esitti, että palvelut vain kantasuomalaisille vai oliko se oman maan kansalaisille. No, Suomessahan kansalaisuuden saa aivan liian helposti.
Verrataan vaikka Australiaan. Maahan ei noin vain lennetä, ja aivan varmasti en voi lähteä sinne hoidattamaan itseäni. Kukaan ei väitä sitä rasismiksi, ettei Ausseihin noin vain lonnita sisään. Kuten Kuru taisi sanoakin, niin haluavat että lakeja Suomessa näiltäkin osin muutetaan ja näin haluan minäkin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuru on kurko. Äänestän häntä kyllä.
Täytyy myöntää että Tuukka on kyllä todella fiksu mies, vaikka kannatankin SKP:tä.
Vaalikoneet antavat minulle ykköspuolueeksi vasemmistoliiton, mutta toiseksi tuleekin jo eläinoikeuspuolue. En ole kylläkään perehtynyt jälkimmäisen tavoitteisiin, kun ovat niin omituisen nimen valinneet itselleen.
Minulle ykköseksi tulee VKK, toiseksi Vapauden liitto ja kolmanneksi Valta kuuluu kansalle
Huh huh sitten sulla menee jo tosi huonosti stemppiä toveri koita jaksaa.
Eläinpuolueen pomossa on jotain samaa ylimielisyyttä ja vauhkoutta kuin Marinissa. Tälläisista poliitikkotyyppeistä on jo saatu ihan tarpeeksi, ei kiitos.