Uni Pyhän Patrickin päivän aamuna!

Enkä oo tosiaan käyny Irlannissa, mutta ne on käynyt meillä!

Olin jossain koulussa ja se oli aikuisille tarkoitettu koulutuskeskus. Tuli joukko miehiä ja ottivat kaikki sisällä olleet panttivangeiksi. Vapautumisemme kellonaikaa muutettiin monesti. Uskonnollinen kuoro käytävällä kertoi viimeisen kellonajan. Menin ulos, siellä pari panttivankia seisoi avoimen portin sisäpuolella. Se oli portiton portti eli orapihjalaaidalla rajattu sisäänkäynti autoille. Kukaan ei uskaltanut poistua alueelta, vaikka ketään kaappaajaa ei näkynyt. Lähdin juoksemaan portista jyrkähkön mäenrinteen pohjaa pitkin, heinikkoa pitkin. Kukaan ei tullut perässä. Heräsin...

Ajattelin herättyäni, että me ollaan kaikki vain itsemme vankeja. Vauvanahan vallitsee omnipotenssi eli tieto omasta kaikkivoipaisuudesta. Sitten astuu kuvioihin valhe pikkuhiljaa ja kahlitsee meidät. Perheesi "opettaa" nimesi ja oikeat käytöstavat. Unohdat olevasi maailmankaikkeus ja hyväksyt kahleesi. Niinkuin Nobelilla palkittu Olivia Newton- Johnin isoisä huomasi, että maailma on harhaa. Nyt vakavat tiedemiehet ovat vasta suuremmalla joukolla huomanneet tämän ja myös sen, että ilmiöt riippuvat havainnoitsijasta. Ajatus ohjaa "todellisuutta" ja siksi ihminen on saavuttanut kaiken hyvän ja pahan, mitä hän on saavuttanut. Ajatuksemme muodostaa vankilamme.

Nyt katson tuon St. Patrick's'n dayn kunniaksi toisen jakson Dublinin derbystä: Shamrock Rovers - St. Patrick's.

Vähän jouluista, mutta: The Pogues ja nuorna kuollut Kirsty Maccoll; Fairytale of New York: https://www.youtube.com/watch?v=j9jbdgZidu8

2

549

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikein hyvä tulkintahan tuo liimaamasi klippi The Pogues Fairytale of New York on ja ihan mustavalkoisena videona. Siitä plussat annettakoot.
      Se taisi olla vallankin vuonna 2011 kun olin työmatkalla Shanghaissa. Oli juurikin St. Patrick's'n day juhlat ja Irkku pubissa join tummaa kitkerää Guinnesia. Menin niin sekaisin etten saanut sanaa enää suustani ulos. Tuijotin vain tyhmänä eteeni sinne jonnekin. Univelka ja kova juomien kittaaminen on huono kombinaatio. Laittoivat minut taksiin, hatun päähäni ja hotellille nukkumaan. Sattuuhan sitä.
      Sitten ihan livenä web cam kuvaa Dublinista. Ikoninen The Temple Bar
      https://www.earthcam.com/world/ireland/dublin/?cam=dublinpub

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🔞 ­­N­­­y­­m­f­­­o­­­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17783786p

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      899
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      195
      687
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      66
      637
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    8. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      62
      606
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      567
    Aihe