Siinä haukkujille faktaa!

Tässä hyvin kerrottu kuinka vaikeaa täällä voi olla! Tässä faktaa laiskaksi, näyttelijäksi ja tyhmäksi haukkuville hirviöille.

"Vakuutusyhtiössä hänen oireitaan ei uskottu.

– En ihmettele, että työkyvyttömät ihmiset syrjäytyvät helposti ja alkavat vetää masennuslääkkeitä. Jos terveys on mennyt, eikä ole yhteisöä, johon kiinnittyä, se on aika heviä.

Kiviranta on huomannut, että Suomessa ennakkoluulot työkyvyttömiä kohtaan istuvat tiukassa. Hänkin on kohdannut kateutta siitä, ettei käy töissä.

– Kukaan ei ole työkyvytön vapaaehtoisesti. Monet ajattelevat, että olemme lusmuja, vaikka taustalla on isoja asioita. Olemme joutuneet luopumaan osastamme yhteiskunnassa.

TRAUMA voi suistaa ihmisen pahasti raiteiltaan. Kiviranta sanoo, että hänet pelasti perheen ja läheisten tuki. Hän pääsi tukiverkon avulla vähitellen takaisin jaloilleen.

Kaikille niin ei käy.

– Miten moni hakee turvaa esimerkiksi päihteistä, jos apua ei muualta saa?"
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"– Aivovamma ei näy ulospäin, eivätkä oireet aina ole pahat. Joskus, jos kuormitun paljon, saatan kuitenkin joutua lepäämään kotona monta päivää, jotta jaksan taas tehdä asioita.

Kolarista toipumisessa auttoivat myös koirat. Ne ovat yhä Kivirannalle tärkeitä. Hän on aktiivinen agility-harrastaja.

Tulevaisuudessa hän haluaisi jatkaa vaikuttamistyötä. Hän toivoo, että Suomessa olisi vielä joskus sellainen työelämä, jossa vammautuneet voisivat olla mukana.

– Silloin trauman kokeneet ihmiset eivät putoaisi täysin yhteiskunnasta. Minulle aktiivisena pysyminen on ollut elintärkeää. Se on pitänyt mielen ja kehon paremmassa kunnossa."

Äänestä
  • "VAIN reilut kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen Kiviranta palasi töihin. Hänellä oli valtava halu palata takaisin normaaliin elämään.

    Hän halusi unohtaa koko onnettomuuden. Jatkaa kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut.

    Valitettavasti se ei ollut mahdollista.

    Töissä hän väsyi nopeasti. Häntä huimasi ja välillä lähti näkö. Puhetta oli vaikea ymmärtää.

    Päästessään kotiin hän meni suoraan nukkumaan. Olo oli sekava. Hän alkoi unohdella asioita, vaikka aiemmin muisti oli terävä.

    Olin tehnyt kaiken väärin aivojeni kannalta. Ne kuormittuivat nopeasta paluusta töihin valtavasti.

    Lopulta oireet pahenivat niin paljon, että Kiviranta joutui jäämään sairaslomalle töistä lähes joka viikko.

    Vakuutusyhtiössä Kivirannan oireiden ei uskottu johtuvan kolarista. Tapaturmaeläkettä ei myönnetty edes sen jälkeen, kun hän oli ollut sairaslomalla vuoden, jäänyt pois töistään, muuttanut vanhemmilleen ja laittanut rahapulan vuoksi asuntonsa vuokralle.

    Kelan kuntoutukseen hän pääsi vasta vuonna 2009. Viisi ja puoli vuotta kolarin jälkeen.

    – Se oli ensimmäinen paikka, missä minulle kerrottiin, mikä aivovamma on ja miten se vaikuttaa elämään. Olin tehnyt kaiken väärin aivojeni kannalta. Ne kuormittuivat nopeasta paluusta töihin valtavasti.

    Taistelu vakuutusyhtiön kanssa päättyi vasta seitsemän vuotta kolarin jälkeen, kun hän palkkasi asianajajan. Kivirannalle myönnettiin tapaturmaeläke.

    Kukaan ei ole työkyvytön vapaaehtoisesti. Monet ajattelevat, että olemme lusmuja.

    NYT olet eläkkeellä. Voit tehdä mitä tahansa!

    Muun muassa tällaisia kommentteja tuolloin 30-vuotias Kiviranta kuuli.

    Kuka 30-vuotias haluaa olla eläkkeellä? hän vastasi.

    Hän ei todellakaan halunnut. Oli vaikea hyväksyä tapahtunutta. Kiviranta sanoo, että työuran päättyminen ennen kuin se kunnolla ehti edes alkaa oli iso shokki."

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "VAIN reilut kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen Kiviranta palasi töihin. Hänellä oli valtava halu palata takaisin normaaliin elämään.

    Todella mahtava ulostulo jälleen Saanalta ja löytyy sitkeyttä sekä motivaatiota taistella vastaan ja tuoda epäkohtia esiin 👌 🥇
    Hän lienee niitä harvoja onnettomuudesta selvinneitä, jotka ylipäänsä jaksaa pistää vastaan. Kaikesta huolimatta lienee myös kunnoltaan parhaimmistoa, eikä ole jäänyt mm. pysyvää halvausta. Ja ihan niinku ei nämä riittäisi, niin olikohan hänen lapsellaan myös jotain sairautta...?

    Paljon tuttua omasta elämästä ja kohtelusta, joskin taustasyyt toisenlaiset, mutta kolarissa ollut, tosin vain henkilöauton kanssa Kumma kun sitten muuten terveille niin helposti heilahtaa eläke pelkällä masennuksella, nuoremmillekin. No, heidän kohdallaan voi raha myötävaikuttaa sikäli, että eläke tulee tyystin verovaroista ja summa on pieni ja samaa tasoa esim. minimi työttömyysturvan kanssa. Lusmuja tietysti on, mutta ihmiset pitää OTTAA YKSILÖINÄ ja ennen kaikkea katsoa kulloisenkin faktat, löydökset,olosuhteet!

    lajijasuris

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei tunnu ymmärtävän edes lääketieteen ammattilaiset (mukamas)miten pitäisi diagnosoida ja mitä kaikkea voi ja pitää päätellä ihmisen käyttäytymisestä. Tavallisilta ihmisiltä ei niin paljon voi vaatia ja varsinkaan silloin, kun päällisin puolin kaikki vaikuttaa olevan ok, mutta kun kummatkaan ei aina tunnu omaavan edes alkeellisinta käsityskykyä ja ajattelua. Olihan tällä Saanallakin selvästi tahto tehdä työtä ja edetä elämässä - työhaluton esittävä lusmuko!!!

    Aivovammoissa pitää myös huomioida mahdollinen kumulatiivinen vaikutus sekä mahdollinen seuraamus välillisesti muina vammoina. Itsellä on 3 merkittävää tälliä, iskukohdat 2xtakaraivo, kerran vas. ohimo. Tuo kolari on niistä yksi, mutta en ei kovin ratkaiseva kuitenkaan tässä kokonaisuuddessa. Ihan merkittäviä seuraamuksia noista tullut ja sitten on myös muuta merkittävää syytä. Itse olen käytännössä täydellisesti syrjäytynyt eikä ole ollut tukiverkkoja (ainakaan siellä missä pitäisi) ja syynä myös muu oirekuva, kuin käytöksestä johtuvat syyt, tuskin edes olen vetäytyvä persoonallisuus pohjimmiltaan. Sinnikkyyttä olisi paljon enemmän kuin monella muulla. Paljon suht terveet valittaa sellaisista mitkä vois korjata/korvata, kuten: rahapula ilman pakkoköyhyytä, normi ihmissuhdeongelmat, ei jotain tavaraa/kiinteä omaisuutta, työongelmat

    lajijasuris

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pistetään nyt jonon jatkoksi ne mitkä itsellä on suoraan tai välilisesti aivovammaan liittyviä ja joista lääkärinlausuntoa tueksi: koko hormonalinen toiminta aivan sekaisin ja vajaalla, johin liittyen pahin nestetasapainon ja elektrlyytten häiriöt oheisvaikutuksineen vaihtelevasti eli mm. väsyvyyttä&uupumusta, sekavaa puhetta&käytöstä, pidätyskyvyn alenemaa ( on myös selkäperäistä sekä samoin jalkojen heikkoutta). Lisäksi muuta väsyvyyttä&uupumusta niin kogn kuin lihaksissa heikko lämmönsieto, infernaalinen hikoiluherkkyys liikkeessä ja lämmössä, puheen tuoton ja myös ymmärryksen hankaluudet, masennus, syrjäytymistä. On myös pieni-keskivaikea avh (ei tieto kumpi oli ensin tukos vai vuoto ja miksi).

    Kaikkea samaa kuullut mitä Saanakin eli lusmu, asennevikainen esittäjä ja sitten sitä ihme kateutta - vaikka oirekuva on on myös sosiaalisesti hyvin invalidisoiva. On myös sanottu "koska työkyvyn alenema johtuu muiden toimesta, se korjaantuu asennemuutoksella"! Kaikkein omituisimpia mielipiteitä ovat olleet, että ikään kuin kaikki ongelmat korjaantuisi vaippaan pissaamalla tai asennemuutoksella eli ikään kuin joku tahtoisi itselleen aiheuttaa tieten tahtoen haittaa! Ei kyllä alkuunkaan käsitetä mistä on kaikesta on kyse tai sitten ollaan itse hyvin asenteellisia sekä todella kajahtaneita käsityksiä!

    lajijaasuris

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä hyvin kerrottu kuinka vaikeaa täällä voi olla! Tässä faktaa laiskaksi, näyttelijäksi ja tyhmäksi haukkuville hirviöille.

"Vakuutusyhtiössä hänen oireitaan ei uskottu.

– En ihmettele, että työkyvyttömät ihmiset syrjäytyvät helposti ja alkavat vetää masennuslääkkeitä. Jos terveys on mennyt, eikä ole yhteisöä, johon kiinnittyä, se on aika heviä.

Kiviranta on huomannut, että Suomessa ennakkoluulot työkyvyttömiä kohtaan istuvat tiukassa. Hänkin on kohdannut kateutta siitä, ettei käy töissä.

– Kukaan ei ole työkyvytön vapaaehtoisesti. Monet ajattelevat, että olemme lusmuja, vaikka taustalla on isoja asioita. Olemme joutuneet luopumaan osastamme yhteiskunnassa.

TRAUMA voi suistaa ihmisen pahasti raiteiltaan. Kiviranta sanoo, että hänet pelasti perheen ja läheisten tuki. Hän pääsi tukiverkon avulla vähitellen takaisin jaloilleen.

Kaikille niin ei käy.

– Miten moni hakee turvaa esimerkiksi päihteistä, jos apua ei muualta saa?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu