Tyytyväinen sinkkuna

Anonyymi-ap

Parasta sinkkuna olemisessa on kun ei vähän väliä tarvitse olla jossain reissussa. Kaikki ämmät tykkää matkailusta ja kaikki miehen rahat menee jonninjoutavaan reissaamiseen.

21

349

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei kaikki. Ite tykkään olla kotona lemmikin kanssa, en edes voisi matkustaa vaikka haluisin. Minusta matkustaminen on rasittavaa , olen kyllä matkustellut joskus. Max voin nyt yhden yön olla pois. Tykkään myös olla kaverin kanssa.

      Haluaisin kivan poikaystävän, jonka kanssa voisi iltaisin rentoutua ja viettää mukavaa aikaa:))

    • Kyllähän tuota matkustaisi edes välillä, vaan viimeisimmän varatun etelän matkan peruivat koronan takia. Edellisestä onkin jo aikaa 11 vuotta. Joten kyllä tässä voi sanoa kaipaavansa jo reissuun pääsyä.

      Mä voisin muuttaakin etelään asumaan, jos vaan kaikki työkuviot saisi kondikseen ja perhettäkin mukaan. Haaveilen, että n. 10 vuoden päästä se onnistuu edes osa-aikaisesti, vaikkkei perhe lähtisi mukaankaan. Voin lähteä yksinkin. Ja palata taas kuukauden tai kahden päästä.

      • Nyt on lapset liian pieniä jättää kotiin vain isän hoteisiin. Ei toimi heidän arki sitten mitenkään päin, jos minä en ole sitä mahdollistamassa. Joten pakko sanoa, sitten kun... 🥴


    • Anonyymi

      Mjaa

      Oletko koskaan kuullut lausetta ”Liike on päämäärä”?

      Eli lauseessa ei ole pysyvää sijaa millekään olomuodolle - edes itselleen.

      (hihitystä)

    • Anonyymi

      Se riippuu niin tuttavapiiristä, että millaisen mielikuvan tuosta asiasta saa. Omaan tuttavapiiriini kuulluu sekä matkustelijoita, että kotikissoja. Tunnen myös miehiä, jotka matkustelevat jatkuvasti, että ei ole vain naisten puuhaa. Itse viihdyn parhaiten kotona, vaikkakaan en ole täysin matkustelematon yksilö. Mä inhoan esimerkiksi kaikkia mökkeilyjä ja muita vastaavia- Mielummin olen ihan vaan kotona ja sitten jos tulee lomailuolo niin loma toteutetaan hyvässä hotellissa, jossa palvelu pelaa, eikä jossain sähköttömässä ja sisävessattomassa työleirissä. Miehen ei ole mikään pakko lähteä mukaa, jos haluan lomalla. En myöskään tarvitse mieheltä penniäkään omaan lomailemiseeni.

    • No en pidä matkustelusta lentokoneessa (herkät korvat). Eli siksi tulee käytyä todella harvoin ulkomailla. Että ei ne kaikki naiset niin kovia ole reissaamaan. Niin ja mikä on budjetti niin sehän ratkaisee.. mihin mennään. Risteilyt on kivoja :)

    • Anonyymi

      Meitä miehiäkin on monenlaisia. Mä ainakin tykkään välillä käydä jossakin. Ja jos ois parisuhde ja perhe, niin siinä lähtemisessä on aina järjestelemistä enemmän. Kun jo nyt tuntuu että on aina ihan kauhee säätäminen ton työpaikan kanssa että ees ruotsissa pääsee käymään. Mutta siitä mä oon tosi onnellinen, että oon päässy käymään pari kertaa Espanjassa ja kerran pääsin Frankfurttiin siks kun siellä oli meidän alaan messut ja sain perusteltua että se on ihan välttämätöntä käydä siellä. Mutta onneks tuolta Ruotsista tuntuu löytyvän aina kaikkee uutta vuosi vuoden jälkeen. kun noita laivalippuja saa helpommin kun lentolippuja. Tai saa niitäkin, mutta hinta saattaa olla moninkertainen, jos ei pääse edullisena päivänä lähtee. Tonne laivaan saa lisäks auton helposti mukaan, niin pääsee sitten omaan tahtiin liikkuun ja sellasiin vähän epätavallisempiin kohteisiin.

    • Anonyymi

      Ei kaikki naiset matkustele. Viihdyn kotona. Olen lomat mieluiten kotona. Käyn kerran vuodessa lyhyen kotimaan reissun ja se riittää. Tietysti käyn sukulaisilla kylässä, näen joskus kavereita jne. Koti on paras paikka.

    • Reissaaminen on yksi parhaista tavoista elää elämäänsä. Parasta mitä voi tehdä housut jalassa ja oman kullannuppelon kanssa ajoittain jopa munasillaan.

    • Anonyymi

      Jos johonkin kannattaa rahansa laittaa niin maailman näkemiseen. Yksin tai kumppanin kanssa.

      • Anonyymi

        Tämä. Olisin anytime 3 kk vuodesta reissussa, vain yksi maapallo, vain yksi elämä. Vaan ei ole ollut mahdollista - vielä - noin pitkällä ajoituksella but when I'm 64. Joka vuosi jonnekin silti pakko päästä täältä mummopappamopomaasta, onneks korona-aika on ohi. Ja kirjoitan tämän btw lentokentällä. Ah 😎 Hi ho let's go!


      • Anonyymi

        Kyllä vihreille kelpaa matkailla vuosittain maailman ympäri, mutta suomessa ollessa valitetaan kaiket ajat yksityisautoilusta tajuamatta sitä seikkaa, että hänen polttamalla kerosiini määrällä hirveä määrä autoilijoita ajelisi koko loppuelämänsä.


    • Anonyymi

      Minä kyllä tykkäisin aina välillä matkustella, silleen kohtuudella. Pieniä irtiottoja arjesta, ei niiden niin mullistavia reissuja aina tarvitse olla, mutta mikä on ihanampaa kuin aamulla mennä valmiiseen aamiaispöytään ja sen jälkeen lähteä tutkimaan itselleen aivan uudenlaisia paikkoja 😍

    • Anonyymi

      Ämmät käy keskenään reissaamassa ja niiden miehet jää sohvalle katsomaan urheilua.
      (nuoremmat kollit pelaavat netissä).

      • Anonyymi

        Voi sitä soolonakin harrastaa... Ja usein se on jopa parempaa.


    • En sanoisi kaikki. Kotona viihdyn itsekin vallan mainiosti.

    • Mulle riittää matkailuks monesti se, että menen kaupungin keskustaan tai vaikka jonnekin keskustan ulkopuolelle kahville tai teelle =D Ja musiikkia kuunnellessa, kirjoja lukiessa ja elokuvia katsellessa pääsee matkustamaan moneen paikkaan ja aikaan. Pääsee kymmenien ja satojen ja jopa tuhansienkin vuosien päähän ja jopa kauas tulevaisuuteen. Pääsee myös erilaisiin satu-/fantasiamaailmoihin, joihin ei tosimaailmassa koskaan pääse.

      • Juurikin näin. Ja jos haluaa makumatkalle niin eksoottisia reseptejä voi hakea netistä itse, vaikka Google-kääntäjän avulla jos ei muuten löydä.

        Ei sellaisiin kokemuksiin aina lentolippua tarvitse. 😄


      • Elionrie kirjoitti:

        Juurikin näin. Ja jos haluaa makumatkalle niin eksoottisia reseptejä voi hakea netistä itse, vaikka Google-kääntäjän avulla jos ei muuten löydä.

        Ei sellaisiin kokemuksiin aina lentolippua tarvitse. 😄

        Näinpä =)


    • Anonyymi

      Parasta sinkkuna olemisessa on juuri reissata. Ja ilman, että on pakko ottaa sitä siippaa mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      130
      1136
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      577
    5. 42
      535
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      521
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      431
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      36
      417
    Aihe