Alatisairaat maanvaivana

Anonyymi-ap

Minun anoppi on ollut koko ikänsä alatisairas. Töissä käynyt ehkä muutaman päivän elämänsä aikana. Aina ollut muka työpaikkakiusattu. Enkä ihmettele vaikka sitä valitusta ja teeskentelyä ei kukaan jaksaisi. Eipä ollut appiukkokaan juuri kummempi. Anopin olen tuntenut 30 vuotta. Maalla asuneet ja työttömiä useammassa sukupolvessa. Aina kun jota pitäisi tehdä, niin sairaana, jotta joku muu tekee. Sitten katseltu vai tyytyväisenä sängystä maaten tai ikkunasta kurkistellen, kun muut tekee. Anopilla on ihan diagnosoitu mielisairaus. Hän on persoonaltaan jotenkin dramaattinen ja sellainen joka sekoaa heti jos vähänkään vastustaa. Aina pelkää pahinta. Ja jos vähänkään hänen päivään tulee uutta, vaikla naapurin Mirja käy kylässä, niin heti tiedottaa lapsilleen. Mielellään istuu vailla pyörätuolissa ja pukkauttaa itseään, mutta jos rollaattoria tarjotaan, niin ei. Ja kun kukaan ei näe, niin paremmin liikkuu. Laiska on liikkumaan. Jos kävelee vaikka 50 metriä, niin väittää kävellessä kilometrin.

Myös puolison sisarukset on kuten vanhempansa. Heistäkin parilla on skitsofrenia ja muuta mielenterveyden ongelmaa. Laiskoja ovat ja työttömiä.

Myös anopin sisarukset on alatisairaita. Valittavat hoidosta ym. Yksi vaiva saadaan hoidettua, niin seuraavaa jo kuvitellaan. Ja aina ovat mielestään saaneet vammoja hoidosta. Rollaattori nakataan nurkkaan kun kukaan ei näe.

Epäilen että tässä suvussa on joku persoonallisuusongelma, josta syystä he kuvittelevat olevansa sairaita ja he hakevat huomiota ja hyväksyntää sillä sairasta esittämällä. Varmasti he itse siis kokevat olevansa sairaita, mutta eivät ole.

Mietin mistä tämä johtui ja huomasin, että anopin äiti oli myös mielisairas, joka kertoi aina kuinka hän on tehnyt töitä. Tarinat kyllä kertoo muuta. Hän oli myös aina muka sairas. Anopin sisaruskatras olisi nykypaikana jokainen olleet huostaan otettuja.

Oma puolisoni on suhteellisen normaali, mutta jonkun liikaa terveyteen fokusoitunut. Ja sellainen näiden alatisairaiden voisiko sanoa juoksutyttö ja kuuntelija. Ei sano näille ei.

Puheenaiheet kyläillessä ja yhteydenotossa liittyy aina terveyteen ja siihen kun joku on niin sairas ettei meinaa pärjätä.

Voisiko tässä olla nyt mistä persoonallisuusongelmasta kyse?

24

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En osaa diagnosoida mutta totta on että oln olemassa kuvaamiasi henkilöitä.
      Omina työkavereina on ollut muutama. On ollut särkyjä eri puolilla, ihottumaa jota ainakaan minä en nähnyt. Ihme kyllä ovat saaneet lääkärin määräämää sairaslomaa ja joku viimein eläkkeelle. Kun ovat olleet kaukaisempia, en ole jäänyt asiaa miettimään.
      Jo lapsuudenpitäjän maalaismaisemissa näitä emäntiä oli pari, tosiaan katselivat ikkunasta kun muu väki teki töitä ja enimmäkseen lepäilivät pulskina sängyillä. Yleensä joka keskustelussa muistivat mainita, Kun olen niin sairas.
      Jonkin verran heistä kylällä puhuttiin mutta ei sitten kukaan sekaantunut. Miehensä tekivät pääosin kaikki työt.
      Huolestuttaako sinua perinnöllisyyden kannalta, vaikka et mainitsekaan onko tämä ´laiskan´ perheen puolisosi siittänyt sinulle lapsia. Vai miksi olet ruvennt asiaa pohtimaan nyt 30 vuoden jälkeen.

      • Anonyymi

        30 vuotta kun on vitutellut tuo jatkuva sairauksista valittaminen ja loisiminen, joka näyttää siirtyneen jo sukupolvien yli, niin on aika ottaa asia puheeksi tällaisella keskustelupalstalla. Tässä maassa näköjään voi ongelmia peitellä. Minun puoliso on tuon porukan ahkerin, eli eiköhän meidän lapset näe työnteon mallin ja sen kun ei ole peukalo keskellä kämmentä, niin kyllä heistä tuottavia kansalaisia tulee johonkin maahan. Eivät ehkä jää Suomeen, koska heille on näytetty muitakin mahdollisuuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        30 vuotta kun on vitutellut tuo jatkuva sairauksista valittaminen ja loisiminen, joka näyttää siirtyneen jo sukupolvien yli, niin on aika ottaa asia puheeksi tällaisella keskustelupalstalla. Tässä maassa näköjään voi ongelmia peitellä. Minun puoliso on tuon porukan ahkerin, eli eiköhän meidän lapset näe työnteon mallin ja sen kun ei ole peukalo keskellä kämmentä, niin kyllä heistä tuottavia kansalaisia tulee johonkin maahan. Eivät ehkä jää Suomeen, koska heille on näytetty muitakin mahdollisuuksia.

        Joku lapsistasi on voinut periä juuri ne geenit jotka lamaannuttavat ihmisen , usein näkyy ensioireet murros iässä ja siitä sitten vähitellen pahenee jos ei saa asian mukaista hoitoa.


    • Anonyymi

      Toivottavasti et tehnyt lapsia tähän alatisairaiden sukuun?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Taisi osua ja upota alatisairaalla?


    • Anonyymi

      Joidenkin puheenaiheet liikkuu aina omassa terveydessä ja hänessä, kun hän on niin ressukka ja muita ihmisiä ei olisikaan. Onko nämä niitä narsisteja?

      • Anonyymi

        Kyllä on.


      • Anonyymi

        Heidän on helpompi olla jos saavat puhua miten tuntevat olonsa , joten älä viitsi tuomita ja vaatia että heidän pitäisi olla juuri sellaisia kun sinä olet ajatellut että he olisivat.
        Ei se ole helppoa olla sairaanakin.
        Itse kuunnellut yhtä ystävää 40 vuotta jonka kanssa puheet menee aina hänen oireisiinsa. En keskeytä enkä tuomitse , sillä kukaan ei voi mitään sairaudelle jonka on saanut perinnöksi esi isiltään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heidän on helpompi olla jos saavat puhua miten tuntevat olonsa , joten älä viitsi tuomita ja vaatia että heidän pitäisi olla juuri sellaisia kun sinä olet ajatellut että he olisivat.
        Ei se ole helppoa olla sairaanakin.
        Itse kuunnellut yhtä ystävää 40 vuotta jonka kanssa puheet menee aina hänen oireisiinsa. En keskeytä enkä tuomitse , sillä kukaan ei voi mitään sairaudelle jonka on saanut perinnöksi esi isiltään

        He voivat puhua psykologille! Ns. sairaan identiteetti on korvien välin ongelma. Voi olla että trauma on ja diagnoosi on juuri joku mitä aloittaja esitti. Rasittavia tällaiset alatisairaat hullut.


    • Anonyymi

      Ei nämä ihmiset voi sille mitään että ovat sairaista, siis henkinen sairaus ei ole mikään josta vaan ryhdistäydytään jotenkin, herkkä hermosto tekee sen että pienetkin asiat ovat suuria näille. Jotkut vaan syntyvät näillä geeneillä .
      Tunsin kerran yhden rouvan joka sai aina jonkun vaivan kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtui vaikka vaan ihan jonkun vierailu jota ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin.että moitit näitä ei paranna heidän oloaan mitenkään! Ota mielummin selvää sairaudesta ja onko siihen ehkä lääkkeitä .
      Minusta on kamalaa aina kun nämä ihmiset luokitellaan laiskoiksi , ei kukaan haluaisi tuntea niin kun näiden ihmisten on tunnettava, he eivät kestä stressiä ei pienintäkään .
      Siksi ovat kuten ovat

      • Anonyymi

        Missä aloittaja kertoo näitä moittivansa? Katastrofiorientoituva persoona on sairaus. Se vaikka sinä oman elämäsi pyhimys jaksat muka näitä kuunnella ei poista sitä tosiasiaa, että heitä on raskas kuunnella ja siksi näillä ei ole juurikaan sosiaalisia kontakteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä aloittaja kertoo näitä moittivansa? Katastrofiorientoituva persoona on sairaus. Se vaikka sinä oman elämäsi pyhimys jaksat muka näitä kuunnella ei poista sitä tosiasiaa, että heitä on raskas kuunnella ja siksi näillä ei ole juurikaan sosiaalisia kontakteja.

        Laiskuudestahan tuo aloittaja moitti. Muuta tehnytkään aloituksessa kuin moitti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiskuudestahan tuo aloittaja moitti. Muuta tehnytkään aloituksessa kuin moitti.

        Miten niin moitti? Hän kertoo asiat miten ne on. Miten tuollaisen asian muuten kertoo? Anna esimerkkiä?
        Taisi vain osata ja upota?


      • Anonyymi

        Ihan niin että heidät luokitellaan laiskoiksi on ihan väärin, kukaan ei voi sille mitään millaisilla geeneillä syntyy maailmaan. Tunnen yhden joka on ollut siinä 30 vuotta sairas ja mikään ei ole muuttunut, luonnonlääkkeitä ostelee ja luottaa kaikkiin vaihtoehtois hoitoihin ja menee huonommaksi päivä päivältä . Lihaksia kuulemma särkee kokoajan, ja Eimkai silloin ihminen terve ole kun tuntee ettei voi hyvin. Joten ei saa tuomita omaa itseään pitämällä esikuvana, kaikilla meillä on jotain mikä ärsyttää toisia. Esim toisten haukkuminen on aina minua ärsyttänyt. Se ei ole koskaan oikein .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin moitti? Hän kertoo asiat miten ne on. Miten tuollaisen asian muuten kertoo? Anna esimerkkiä?
        Taisi vain osata ja upota?

        Hän kertoi miten näkee asiat ei välttämättä miten ne asiat todellisuudessa on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän kertoi miten näkee asiat ei välttämättä miten ne asiat todellisuudessa on

        Kyllä laiska on laiska vaikka miten asian kykenisi näkemään. Laiska on esimerkiksi se joka teettää asiat toisilla. Hän on myös itsekäs. Persoonallisuushäiriö on taas sitä, kun tekeydytään sairaaksi, jotta saadaan sillä joku identiteetti ja sillä identiteetillä haetaan muiden hyväksyntää omalle itsekkääkke toiminnalle ja myös sitä, että ihmiset aikaa näiden sairaiden sätkynukeksi. Se on vain totuus. Ei asia muutu vaikka kuinka laitetaan kukkahattu päähän! Meillä on paljon näitä sairaita ihmisiä. Olkaa tarkkana! Se on kaikille parempi kun näille laitetaan rajat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän kertoi miten näkee asiat ei välttämättä miten ne asiat todellisuudessa on

        Sinä kerrot asiat miten toivoisit sen olevan, jotta ei tarvitse kohdata totuutta. Tuo on ns. defenssi, joka muodostuu ihmiselle joka tässä tapauksessa itse nähnyt aloittajan kuvaamaa toimintaa, muttei halua myöntää sitä itselleen. Defenssin syntymiseen vaikuttaa mylly se, kun nämä alatisairaat osaaavat manipuloida ja aivopestä läheisiään puolustamaan itseään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin että heidät luokitellaan laiskoiksi on ihan väärin, kukaan ei voi sille mitään millaisilla geeneillä syntyy maailmaan. Tunnen yhden joka on ollut siinä 30 vuotta sairas ja mikään ei ole muuttunut, luonnonlääkkeitä ostelee ja luottaa kaikkiin vaihtoehtois hoitoihin ja menee huonommaksi päivä päivältä . Lihaksia kuulemma särkee kokoajan, ja Eimkai silloin ihminen terve ole kun tuntee ettei voi hyvin. Joten ei saa tuomita omaa itseään pitämällä esikuvana, kaikilla meillä on jotain mikä ärsyttää toisia. Esim toisten haukkuminen on aina minua ärsyttänyt. Se ei ole koskaan oikein .

        Olet vain arka rakentavalle kritiikille. Pelkäät totuutta ja muutosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin moitti? Hän kertoo asiat miten ne on. Miten tuollaisen asian muuten kertoo? Anna esimerkkiä?
        Taisi vain osata ja upota?

        Hän kertoo asiat kuten HÄN ne kokee, nämä sairaat ihmiset eivät välttämättä jaa hänen mielipidettään.
        Ei tälläiset vaivat ole kenellekkään helppoja, etenkin kun eivät voi perinnölle mitään
        Helppohan siinä sitten on laiskasti haukkua, kun ei ymmärrä syitä syvempiä .
        Onhan sekintotta että toisen sairaus sattaa ärsyttää sitä joka tuntee itse olevansa niin kovin terve,mutta meitä on monenlaista tallustajia tässä maailmassa , sellaisina ominaisuuksina mitkä on perinyt .
        Ja jos ei jaksa tälläisten ihmisten kanssa niin on sitten erossa heistä, tuomitseminen ei heidän sairauttaan muuta , joskus jopa pahentaa.


    • Anonyymi

      Alatisairailla vika on päässä ja terapia auttaa.

    • Anonyymi

      Onpa surulista luettavaa. Kun en alalla, en hoitaja, en lääkäri. Mitä sanoisi. Jos he pieni kylä ja työttömyyskin aina elämässä. Aivan varmasti se sotkee pään.Kun on mieliala potilas hän ei hyväksy muiden mielipide: On vain yksi oikea mielipide Hänen!Vaihtoehtoja ei ole,

    • Anonyymi

      Jos jollakin on skitsofrenia niin eihän he sille mitään voi, ei se haukkumalla parane. Yleensä nämä potilaat omaavat hyvin heikon sietokyvyn elämän muutoksille, ja eivät todella voi sille mitään. Sinä sanot että ovat laiskoja, eiköhän se ole sairaus joka aiheuttaa nämä ongelmat. Kuten sanottu normaalisti hyvin voiva ihminen haluaa mennä töihin ja viihtyy, mutta sairaalle se on hyvin vaikeaa aivokoneisto rasittuu pienimmistäkin asioista . Niin että jos et voi auttaa heitä niin älä tee sitä kaippahan löytävät jonkinlaisen ratkaisun elämäänsä .

      • Anonyymi

        Siihen on lääkkeet ja kuntoutus. Ja jos koko suku tai perhe on näitä, niin eikö heidän kaikkien pitäisi myöntää olevansa skitsoja ja mennä hoidattamaan pää kuntoon, eikä syyttää muita jotka eivät tietenkään näe heidän toimintaansa normaalina? Näissä skitsoperheissä epänormaalista tulee normaalia. Kasvavat kieroon. Ei sille mitään voi, kun ei asiaa myönnä ja hakeudu hoitoon. Nämäkö saa sitten touhuta ja kuormittaa muita? Näillehän sekin on uhrin vika, jos heidän omainen vaikka tappaa jonkun. Se oli uhrin vika; mitäs sattui kävelemään piikkiin!

        Miettikää nyt helvetti ennen kuin alalle puolustelemaan alatisairaita! Tai näen kyllä nyt sen verran, että yhdestä ja samasta ip-osoitteesta nuo puolustelut tulee!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1746
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1469
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1388
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1292
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      47
      1005
    Aihe