Minä pyydän jos sallitte vähän aikaa antaa minulle niin esittelen teille komean herran

Varmaan olette kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Vain tämmöinen keikka odotti seuraavana aamuna Yrjö Pyykköstä, aamulla aikaisin oli lähtö piirille. Potilas oli ollut koko ajan levoton matkan aikana, jopa Yrjön henkiriepukin oli vain hiuskarvan varassa silloin.

En voi ikinä uskoa kun olimme olleet vähän aikaa piirimielisairaalan edessä, että potilas onkin täysin rauhallinen ja normaali, kaikki siis kunnossa. Pitää koko ajan muistaa, että seinähullut ovat aina arvaamattomia tempauksissaan, jopa hengenvaarallista sakkia.
Seinähullut kun yleensä viedään suljetulle osastolle niin tässäkin tapauksessa toimi Yrjö. Tieto oli etukäteen soitettuna, ennen lähtöä Suomussalmelta, että minkälainen on tapaus tulossa nyt hoitoon.

Ovi auki ja kaksi rotevan näköistä valkeapukuista vastaanottajaa ottivat tulijat vastaan. Ensihämmennys oli täysin valmis kun vastaanottaja kysyikin, että kumpi teistä on se potilas.

Suomussalmen virkaa tekevä sosiaalisihteeri vastaan seinähulluksi määritelty potilas onkin hiljaa, jopa nyt jotakin.

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen myös Yrjön suhteen, ettekö te tosiaan tunne kuka olen minä, ”Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö Pyykkönen”.

Eivät olleet kuulleet, vain soitto Suomussalmelle pelasti Yrjön pahasta pinteestä hullujen huoneen sisäpuolelta ja siinä vaiheessa sen koommin ei Yrjöllä ole ollut haluja lähteä saattamaan mielisairaalapotilaita.

Jopa tämä Pyykkönen yritti minun tätiäkin pyydykseen saattaa, vaan onnistumatta aikeessaan. Pölvästiksi oli hänet silloin havainnut sekä suupaltiksi, hyvin leuhkakin kuulu olevan.

Pyykkönen oli ollut monesti lähellä menettää virka-asemansa Suomussalmen sosiaalisihteerinä. Kun ei ollut niitä hyviä tapoja, vain hyvä tuuri oli hänellä ainut pelastus säilyttää asemansa. Minä asiakkaana en olisi halunnut Yrjön olevan tuolla paikalla, pitää sitä olla edes jonkinlaista käytöstä.

Paska huusin pönkänpaikalla olisi ollut sopiva virkapaikka meidän lasten huoltajalle.

Meni se kesä se meni niin, että kesä 1968 ei tulee enää uudelleen elettäväksi ja koetavaksi niin ei voi tullakaan koska siitä onkin kohta kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna vain uudet ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin.

Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli, arvaahan sen että nyt se kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan oli siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko minäkin olla siellä jotakin tekemässä.

Voinhan minä jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä työmaata itselleen katselemaan nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo joutaa. Kerälässä olin juuri yötä ollut, miksikö tuolla tuppanalla näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen.

Aamulla ei niitä olekaan, minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt hakemaan töitä Helsingistä itselleni.

Mitenkä sainkaan alleni jalat, olen täällä tällä kertaa ja kukaan ei tiedä minne mies lähti en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen. Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys.

Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin varastomies. Te jotka jäitte sinne peräkamarin pojiksi Suomussalmelle ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan rekkojen tuomia peräkärryjä ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis hyvin.

Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa kiivas takaa-ajoni, mistä minut nyt löydettäisiin.
Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija aikaisemmin. Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä Helsingissä töissä.

Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä.
Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns, sekatyömies ja olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni kannalta.

Meni se kesä se meni niin, että kesä 1968 ei tulee enää uudelleen elettäväksi ja koetavaksi niin ei voi tullakaan koska siitä onkin kohta kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna vain uudet ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin. Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli,

arvaahan sen että nyt se kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan oli siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko minäkin olla siellä jotakin tekemässä. Voinhan minä jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä työmaata itselleen katselemaan nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo joutaa.

Kerälässä olin juuri yötä ollut, miksikö tuolla tuppanalla näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen. Aamulla ei niitä olekaan, minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt hakemaan töitä Helsingistä itselleni. Mitenkä sainkaan alleni jalat, olen täällä tällä kertaa ja kukaan ei tiedä minne mies lähti en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen. Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys. Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin varastomies.

Te jotka jäitte sinne peräkamarin pojiksi Suomussalmelle ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan rekkojen tuomia peräkärryjä ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis hyvin. Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa kiivas takaa-ajoni, mistä minut nyt löydettäisiin. Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija aikaisemmin.

Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä Helsingissä töissä. Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä. Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns. sekatyömies ja olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni kannalta. Vanhentuva äitikin on aivan liian vanha poikansa avuksi jokapäiväisissä askareissa, nuorten kyydissä vanhat eläkää liikaa vaivaa nähkö, minä päätän nyt itse. Ensialkuun pitää jälleen turvautua enon apuun ja olla siellä muutama viikko korteteeriä kun saan kohta vuokrakämpän itselleni tuosta läheltä. Pengerkatu 7 oli osoite, poliisi piti majaa numerossa 5. Ja oltiin niin silloin naapureita virkavallan kanssa.

Vuokranantajani oli hyvin vanha ja iäkäs papparainen, Virtanen ja minun kämppäkaverina oli Pakarisen Kalle. Vanha oli myös hänkin, siinä lähes 80 ikävuotta. Vuokra ei ollut kovin korkea, mutta mukavuuksiakaan ei kyllä ollut. Ei TV:tä ei ollut radiotakaan. Vain makuualkovi ja hämärän puoleinen huone vanhasta talosta. Vanha hissikori se minulle kertoi, että on kovin vanhatalo. Vain työtä kun jaksoi tehdä niin leipääkin sai palkkioksi, niillä markoilla joita työnantajani maksoi tilipäivänä käteen. Minä en vielä jaksanut uskoa siihen että tämä oli se ainut paikka maailmalla josta voisi muodostua minulle ikuinen onneni kehto kun se oikea kehtokokemus oli pelkkää miinusta, miinus mittarinpohjaan asti koettuna. Jotakin uutta sentään oli minussa jo tapahtunut, kävin jopa vanhojen tansseissa, vaikka en olekaan vielä kahtakymmentäkään. Kun tuolla vanhojen tansseissa tapasi koko kirjon nuoremmasta vanhempaan, jokaiselle silmälle lähes melkein sopivaa, mutta mitään oikeata ei vain näy löytyvän josta saisin oman.

Sinne kotipuoleen taisi jäädä se sittenkin Keskisen linjalle, Heikkisen vaaran päälle vai oliko tuo täällä Herttoniemessä? Kävin muuten sielläkin oman aikani kuluksi lähentelemässä lähempää tuttavuutta Mirjan kanssa. Taas nuo naiset rupesivat kummittelemaan lähelläni ja vähän makua antamaan. Voiko nuoren naisen avohaava olla jalkojen välissä niin avautumaton kun sattui minulle kerran käymään. Muutamassa kyläpaikassa seuraus siitä oli että tunnin yrittämisen jälkeen puhti oli jo pois ja halusi vain maaten mitään edes saaneena. Aamulla vain kahvipöydässä nähtiin se mitä oltiin kyläpaikassa saatu aikaiseksi, syrjäkulmin siinä vain toisiamme katselimme. Tyttöni vieressäni ähisi tulipunaisena omaa puhisemistaan oli meille melko nolo temppu, emme saaneet kumpikaan sitä mitä makeaksi lihaksi sanotaan. Vain saimme tyytyä siihen että toiset sai ja me jäimme ilman ei ollut oikein reilua.

Opimme parista seikkailusta, rakkaus ei tule vaan se menee kenen luokse se haluaa. Nyt olet yksin kaiken keskellä. Onpa minulle edes työtä, josta minä saan melkein kaiken mitä tarvitsenkaan, nuo naiset kyllä on tarkoitus jättää vähemmälle huomiolle. Pitäkööt navanalusensa koskemattomana niin paremmin olisi halu antaa oikein äidin lailla myöhemmin.

Tuleekin joulukuun viimeinen päivä ja perin harvinainen päivä sinänsä. On yöksi mentävä työpaikalle purkamaan rekoista kolmoskaljat joita tulikin parin vuorokauden aikana yli viisikymmentä rekkaa, jotka me varastomiehet työntelimme kärryillämme varastoon, koska keskiolut vapautui maitokauppoihin myytäväksi niin olivat siitä sitten valmiit heti lähtemään uudenvuoden päivän jälkeen myyntiin.

Virtanen oli yksi joka minulle jäi mieleen hyvin, oikea mallas juomamies, myös työaikanakin hänelle sopi ottaa pienet kaljat kun taas minä en vielä kovin perustanut koko kaljoittelua omakseni, olin päässyt hyvin pitkälle ettei mikään kalja voita raittiusaatettani. Virtsu Virtanen kyllä sen taisi, otti monet humalat ennen kuin pääsi kotia lähtemään Vartiokylään. Väiski oli paljonkin viksumpi mies, mutta joskus kuitenkin kelpasi myös hänelle ilmainen oluthiprakka, vanhempi mies hän oli. Iso-kissa oli nimensä veroinen, myös työnteossa, vaikka kertakokeilu siitä että kuka se on talon paras kaljakärrymies päättyi sillä kertaa ison miehen tappioksi ja minun hyväksi. Iso mies meni ennen puhki kuin minä, käytiin pieni työnäytekokeilu aivan työn merkeissä ja vieläpä omalla työmaallamme Violankadulla. Työpaikka oli mieleinen kun ei tehnyt heti poiskaan mieli niin kuin joskus kävi. Antoi uutta potkua kun menin oma-aloiteteisesti esimieskurssille Katajanokalle, siis varta vasten kyseiseen työhön liittyvä, jota muuten jo päivälläkin tein työmiehen ominaisuudessa. Kurssi oli kolmena iltana viikossa ja siitä sai oikein ammattipätevyyden käydessään loppuun kyseisen kurssin hyväksyttävästi. Ja minä kävin hyvin arvosanoin kurssin loppuun kesään mennessä.

Asuinpaikkakin oli siinä välissä kerninä vaihtua, tuossa aivan lähellä oli uusi paikka missä nyt yöni vietin, kolmas linja 14 B Helsingin Kalliossa. Niin oli taas uusi kesä edessä. Minä taas kahden vaiheilla, mitä minä nyt olin jättänyt hyvän työpaikkani mallasjuomalla ja teen lähtöä jälleen kotia päin.

Juna hiljaista miestä kuljettaa, vanhalle kotiseudulle palaamme jälleen muistojeni kanssa. Tuleeko minusta miestä ja milloinka alan jäädä, sitten aloilleni jotakin pysyvää saamaan aikaiseksikin, ettei se vain olisi tätä ainaista edestakaisin vaeltamista Suomussalmen ja Helsingin välillä. Romppaisen Ilmari, eipä ole miestä aikoihin näkynä näillä main ja nyt täällä tänään, siis mummoni veli ja nuorin niistä. Ilmari onkin suvussamme se joka on todellinen hieroja.

Kerran oli eräs naisihminen valitellut omaa vaivaansa hierojalla Hyrynsalmen kirkolla. Eipä aikaakaan kun hierojamme oli paikalla. Hierottava paikka oli naisen haarojenväli, jopa oli miehellä mieluinen paikka mitä hieroa.

Pojat! tämä ei ole mikään leikinlaskun paikka nyt, naisen piti saada heti paikalla apua vaivaansa, ennen kuin menee hermot miesten kanssa ollessa. Naisihminen vähän arkaillen alkaa riisua pois rytköjään päältään kun hierojalle paljastuu merkillinen näky naisen jalkojen välistä. Täytynee tutkia tarkemmin, lähitarkastelu aiheuttaa hierojallemme vähän vastenmielisyyttä, voiko naisen värkki olla tuollainen, että on vinoon luoja luonut tuon sukupuolen niin paljon että olisi parempi että olisi mennyt kunnon tohtorille. Romppainen oli kuitenkin valmis päättämään siitä paikasta, että nyt hän näyttää olevansa oikein hyvä hieroja puheista huolimatta. Pahoja puheita on vaikka kuinka paljon ollut, missä Ilmari milloinkin on hierontaa suorittanut. Kerrankin Ilmari halusi leikitellä hieromavoiteen kanssa niin että hierontavoidetta oli aina kyynärpäitä myöten. Tarkoitus oli ruveta kätilöksi ja tunnustella raskaana olevan naisen kohtua vähän syvemmältäkin. Ei ollut soveliasta näin menetellä raskaana olevan naisen kanssa, siitä sai hieroja Romppainen ikuisen porttikiellon tuohon tönöön sillä kertaa. Edellä mainittu teko sai hierojan kaukaa kiertämään lähialueita pitkän aikaa.

Mutta hyvän työn Ilmari teki kuitenkin tätä ennen kun hän päästi pälkähästä naisen jolla oli orpo olo kun vitunväylä ei ollut suorassa poikien harmiksi. Hieroja Romppainen oli onnistunut niin hyvin oikaisemaan naisen vitunväylän suoraksi, että hänestä jopa sen jälkeen kiisteltiin. Sen parempaa valehtelijaa ei ole ollut näillä main liikkunut kuin tuo Romppainen on ollut koko elämänsä aikana. Ei oppina mies milloinkaan totta puhumaan, jopa ihmiset epäilivät sitäkin että kun Ilmari sanoi aamulla päivää tullessaan hieromaan. Niin valehteli Ilmari sujuvasti koko suvun nimissä että oli siinä helisemässä koko virkamieskunta myös.

Meille on tulossa isäpuoli.
Vai että puoli, meillä aikanaan oli kunnon oikea isä, mitä me isäpuolilla olemme tekemässä. Tuommoiset isäpuoliehdokkaat pitäisi suohon sotkea ja kuohita koko mies, jos sillä on vielä niitä aikeita jotka eivät ole hyviä aikeita meidän huushollissamme.

Ulkonäkö kertoo jo tuosta miehestä sen että on oltuna pitkään huonon katon alla tai sitä ei ole ollutkaan minkäänlaista suojaa, voi äitiparka mihin sinä nyt haksahdit. Rantojen tenttu ukko tulossa meille, mitähän tämä onkaan, mitä en vielä oikein jaksa koota yhteen niin vielä on tämä uutta meille. Todella tuo niisku ja käppänä olisi laitettava kuutamolle vähin äänin, mutta miten kun äitimme on kerinnyt olla jo sen völjyssäkin, ties miten kauan kun minäkin olen ollut pois maailmalla.

Kaikenlaisia sitä kuvatuksia pitää kotiinsa ottaa. Olisiko minulla nyt sananvaltaa kotona, eipä varmaan niin vähän epäilen. Johan merkillistä, ventovieras johon minun pitäisi sopeutua suopeasti, jopa hyväksyen olla ilolla vastaanottamassa renttuja kotiimme.

Annettiin se kerran yhteinen kyyti kotoa, joka ei tänne kuulu mitenkään, vaikka oli tuossa vene kerran kaatua Kiantajärvellä. Kokkotaipaleen - Lahtelan välillä oli melkoinen melske, päihtyneen kuljettaminen veneessä on tosi vaarallista puuhaa jos ei nyt hengenvaarallista niin melkein läheltä hipovaa kuitenkin. Jospa nämä maanvaivat näkivät äidissäni turvaa tuovaa huomista itsellensä kun tiesivät leskenä äitini yksin olevan tiettömän taipaleen takana. Vai houkutteliko lesken syli niin kuin laulussakin sanotaan, aina lesken syli oli lämpöinen jne. jne. mene ja tiedä. Mutta minä olen täysin ehdoton omassa asiassani, rentut eivät ole saaneet sijaa minun sisimmässäni eivätkä tule saamaankaan, siitä olen täysin ehdoton.

Kyllä se on kurjaa kun omassa kodissaankaan ei saa rauhaa, aina joku vieras tulee ja sanoo omat mielipiteensä ja yrittää jäädä isännän paikalle, jota en niin kuin vielä tähän päivääni asti hyväksynnän kotona. Tässä vain yksi esimerkki, miten kotiin tulee vieras mies, jota ei kovin hellä varoen puhutella vaan siunataan viimeiseen helvettiin, sinne lämpöiseen. Mennään nyt tässä ajassa kuitenkin eteenpäin, koitetaan jättää taka- alalle mikä on todella mennyt vain uudet asiat saakoon tilaa muistin lokerossani. Kiantajärvi on melkoinen haaste vaikka kelle jos se päivä joskus sattuu omalle kohdalle. Minulle se sattui monet eri kerrat kulkiessani kesäisin tuonne ämmään asioitani toimittamaan. Sitä kun aamulla on virkku lähtemään vähän oikomaan jäseniä vetreämmäksi pitkän nukutun yön jälkeen on mahtavaa päästä aalloille keinumaan vain maanravut ovat kovin ihmeissään tuosta kulkijasta. Miten se muka aina selviää ja ilman sen kummempia haavereita matkaltaan pienellä Kiantajärven merellä. Minä olen saanut synnyinlahjaksi käydä aaltoja päin, minä en ole ollut milloinkaan kuin nukkuneen rukous joka jää ihmeissään katselemaan ympärilleen jos vene on esimerkiksi puolillaan vettä. Vain veden saaminen pois ajoissa on pelastanut minut monelta varmalta hukkumiselta Kiantajärven suuren suuriin aaltoihin.

Olisitpa kerran ollut matkalla minun matkassani kalakaverina kun Mikkoslahti näytti siltä, että sinne sitä sillä kertaa on jääminen. Syyshyisiin aaltoihin minä vain menin ja tein mitä olin ajatellutkin, kävin verkkoni pois satoi tai paistoi. Silloin oli olosuhteisiin nähden raivokas syysmyllerrys kaikkein parhaimmasta päästä juuri meneillään.

Olisiko parempaa ilmaa huomenna ei edes käynyt mielessä, vaan aina on kalastajalle se hyvä ilma jonka mies kestää kun ei ole arka lasta kotoisin ja käyttää selvää harkintakykyänsä. Ensin aukesi tappi sen varmaan verkon reuna jotenkin hipaisi vain vähän kuin varkain. Kun ei siihen joutanut niin kiinnittämään huomiota koska aallot luikkivat välistä veneen laitojen yli uhkaavasti. Siinä minä olin kuin melskeissä pahemmassakin ei mitään apua lähelläkään, vaikka ranta oli aivan tuossa muutamien kymmenien metrien päässä. Rantoja vasten tuuli sen kuin kiihdytti voimaansa. Vesi roiski korkealle puunoksiin saakka, joista jäätikut riippuivat alaspäin hurjan näköisesti. Jos ette olisi ennen aavetta nähneet niin tuossa rantatöyräälle sellainen ilmestyi kuin taiottuna, syysmyrskyn aikaansaannoksena.

Tuolla järven takana ei näy edes rantaa selkeästi, raivo on järvellä niin rajua, kuin luonto olisi suuttunut meihin vesillä kulkijoihin niin paljon että on aikomus kellistää minut kumoon mitään kysymättä minulta, joka sentään täällä nyt seilaan kuin tuohisessa, lasikuituvene on kuin tuohinen aalloilla kulkiessamme. Lopussa kiitos seisoo, minä olen selvinä kuivin vaattein rannalle, josta kiitos olkoon kokemuksellani kulkea vesillä. Vesi on sellainen elementti jota on syytä kunnioittaa aina. Vaikka jo allas vettä on ollut monen kohtalo hukkua, taikka omaan kotiin kylpyhuoneessa, joten aina pitää mielessä, veden kanssa leikkiminen on valskia puuhaa.

Ei vielä kovin vesi saanut minua uskomaan, että sieltä löytäisin itselleni uuden ja hienon ammatin, ettei aina tarvitse vain olla pakkaamassa harmaita pahvilaatikoita ja niiden kanssa olla aina valmis hyppäämään yöjunaan ja sitä myöten Helsinkiin.

Leipäkannikan jäljessä kuljeksia kun olen ahnas peto jolle vielä ruoka maistuu hyvältä myös nukkumaan mennessä. Työväentalolle kun menee, löytää varmaan paikan jonne taaskin on uusi tilaus jo pantuna vetämään, enpä ole vielä oikein varma. Minulla se on uusi pyöräkin, meinaan polkupyörä vain hyvä menopeli on jo sekin vuoksi, jossa ei ole bensakorkkia että voi edes tankata.

Kun vain itseensä muistaa tankata niin pyörällähän ajamme vaikka sata uutta kilometriä eteenpäin, uusiin maisemiinkin asti. Kaupasta ostin vain 200 mk olin sen jälkeen köyhempi kukkaron pohjalta, mutta muuten oli hyvä mieleni. Voin vaikka tarjota kyydin jos sellainen vaikka eteen kävelee tai pyytää saatolle kanssani. Johan tuo taitaisi olla aikakin on siinä välissä tapahtunut jos vallan mitä. Niin on aika siivillä kulkenut että perässä pysyminen on jopa työlään oloista. Minulla ei ole mikään nykyaikainen pyörä ei yhtään vaihdetta eteen, jopa pakki puuttuu. Mikä insinöörimoka jo tuota kun ollaan 70-luvulla niin pakin luulisi olevan jopa vakiovarusteena pyörässä kuin pyörässä.

Kyllä minä taidan keksiä sellaisen pyörän jossa on sellainen kuin itsestään selvyytenä, muuten ei pyöräily mene eteenpäin toivotulla tavalla jos pakki puuttuu. Kevätkesällä sitä ajaa hurautteli pyörällä niin mielellään että päivät pitkät meni pyörälenkeillä, paikasta paikkaan kiiruhtamalla. Uusi pyörä piti sisäänajoa saada siihen tuntumaa, miten kaikki pyörän osat toimivat hyvin niin kuin kuuluvatkin toimia. Toimimaton pyörä kun ei ole kenenkään haave.

Mullapa oli vallan pieni haave näyttää pyörääni Moision Eeva-tytölle ja siispä lähdinkin aivan aamulla varhaisella jo matkalle melkoisen pitkälle. Edestakainen reissu kotoa ajettuna menee jo toiselle sadalle kilometrille, melkoinen kunnon mittari soratiellä ajettuna. Kaunis päivä ja hyvät puitteet menolle olivat parasta mitä keliltä voisi enää toivoakaan matkan onnistumiselle. Olipa siellä välistä aina pieni vaaran päälle kiipeäminenkin tarjolla, joka pani polvet ja lihakset äärimmäiseen kestävyyskokeeseen matkaa tehdessä eteenpäin.

Matkalla kun ajattelee mukavia niin onpa matka kuin olisi jo puoliksi tehty, vaikka matkaa olisi edessä toinen mokoma lisää. Mitäpä minä Eevasta rupesin ajattelemaan, ettekö enää muista tuolla alkupuolella tämän kirjan kerron kuinka poikuus minulta meni ensi kerran Hyrynsalmen puoleen. Minä olisin vähän verestänyt menneitä näissä ajatuksissani, minä olin koko ajan liikkeellä ja matkalla Kotimäkeen. Jospa ovet vaikka olisivat auki vaaran päällä kun nimikin niin sanoo, että kotona ollaan ja mielellään mäen päällä kotona, näkeehän jo kaukaakin kuka sieltä milloinkin on tulossa ja mihin aikaan.

Minähän olin aivan säädylliseen aikaan pyrkimässä tuonne suuntaan.

Mutta nyt sitä ollaan Moisiossa oikein kylällä, ihan melkein Eevan luona, mutta kaukana niin kuitenkin kaukana ei lähellä ollenkaan. Kilometri tai kaksi korkeintaan no ei sen enempää, mutta mitä nyt, tuli suoraan sanotusti pupu pöksyyn. Aivan niin mies jänisti kysyä edes keltään minne Kotimäki jää ja miten sinne osaa.

Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa. Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni.

Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä. Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa.

Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftikyytiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut. Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla. Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista.

Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa. Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla. Tyttö ja minä miehen puoli.

Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä. Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan. Muutama auto aina tiellä mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa.

Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille. Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt.

Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle.

Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea. Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla.

Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa. Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta. Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää.

Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran.

Hienoa proosaa!

Mukavaa, että tuusniemiläiset jaksavat harrastaa kulttuuria!

keskustelukavalla olisi hyväksi olla jokin tolkku kun sinne alkaa hienoa proosaa eli tyhjää roskaa suoltamaan metrikaupalla !