Miksi asumistuki maksetaan myös rikkaille?

Yllätyin melkoisesti, kun kuuntelin eilen puoluejohtajien väittelyä. KD:n Sari toi hyvin esiin sen, että asumistuet ovat muutamassa vuodessa nousseet miljardilla eurolla. Vähän aikaa sitten ne oli luokkaa 1,5 mrd euroa/vuosi ja nyt ne ovat yli 2,5 mrd euroa/vuosi (en ihan tarkkoja lukuja nyt muista). Miksi asumistuki maksetaan myös sellaisille, keillä on omaisuutta? Siis tukea oikeesti maksetaan, vaikka pankkitilillä makaisi miljoonia. Asumistukiin katsotaan vaan tulot, mutta ei lainkaan pankkitilin saldoa, tai muuta omaisuutta sijoitukset, sijoitusasuntoja, kesämökit, luxusautot, hyvijahdit ...... yms. yms..

Toihan on hirvittävän väärin. Tuo systeemi on muutettu noin oikeiston ollessa vallassa viime vuosikymmenellä. Miksi nyt demarihallitus Marinin johdolla ei ole moiseen puuttunut? En millään usko, että tuo olisi Marinilla mennyt tietämättömyyden piikkiin. Miksi siis Marin antaa näin mutkien kautta etuuksia rikkaille. Ja tollanen sanoo olevansa pienen ihmisen asialla.

Törkeetä tällaisena aikana, kun säätöjä on pitänyt etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tostahan saa heti kättelyssä miljardin säästön, kun moinen epäoikeudenmukaisuus lopetetaan.
87342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Yllätys tosiaan. Luulisi että asumistukeenkin käytettäisiin tarveharkintaa, eikä rahaa annettaisi sellaisille ketkä eivät sitä tarvitse. Tällä hetkellä myös ökyt kuittaavat asumistukea. Sairasta touhua.

Äänestä
  • Siksi tarvitaan hallitus, joka poistaa ökyjen asumistuet sitä tarvitseville, ääni vasemmistoliitolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siksi tarvitaan hallitus, joka poistaa ökyjen asumistuet sitä tarvitseville, ääni vasemmistoliitolle.

    leikkaus listat niinle jotka tulojen tuolesta tarvitse tukea,

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    leikkaus listat niinle jotka tulojen tuolesta tarvitse tukea,

    no huh huh---

    kuinkahan monella pienituloisella on hyvijahteja ja kesämökkejä ja ökyautoja jne...?

    alotus on huuhaata- koska käytännössä tas yksi virasto-pompotus ja hidastus lisää jos omauisuudet otetaan mukaan.

    SIIS EIKÖ TÄÄLLÄ HELKKAIRN POHJOISKOREASSA KUKAAN OSAA MUTTA AJATELLA JA KEKSIÄ KUIN LISÄÄ PAPREINPYÖRITYSTÄ JA VIRASTOPYKÄLIÄ JOKA ASIAN-

    kun itse ei edes omaa verotustaan voi ymmärtää - on niin moonimutkainen- niin on joatin valtiossa pilalla.

    KANSANLIIKE JA HALLITUS POISTAMAAN N MONIMUTKAISIA LAKIPYKÄLIÄ HALLINNOSTA JA VIRASTOISTA KAIVATTAISIIN-

    ja KANSANPALKKA olisi se kaikkein helpoin - automaattisesti jokaiselle se 800-1260 per kk ostovoimaa-

    ja vapaasti saa tienata sen päälle mitä haluaa- kukaan ei kysy.

    mitään paperi-pyöritystä ei tarttisi tehdä. ja kansa olisi vapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    mutta= muuta ajatella...

    Luitko ketjun loppuun ennen kuin aloit vuodattamaan? Porsaanreikiä löytyy laista ja sen Kelakin myöntää.

    Kerro meille mistä pierastaan rahat sun ehdottamaasi kansanpalkkaan? Suomen valtion menoarvio on luokkaa 80 mrd/vuosi (Sanna nosti tuon noin suureksi). Edes tuon budjetin summat, jos ne kaikki jaettaisi sun ehdottamaan kansalaispalkkaan, ei riittäisi. Kansalaispalkka tulisi maksamaan hiukka vajaa 100 mrd vuodessa, joten kerro nyt hyvä ihminen se, että mistä nuo rahat saataisi? Verotulojakaan ei tulisi enää, koska etenkin pienipalkkaiset jäisivät kotiin. Mietipä ite, että jos perheessä on isä, äiti ja pari lasta, niin ne saisi ihan tuosta vaan tollasen 5000 euroa/kk, niin ei silloin enää viittisi töihin lähteä tai kävisi silloin tällöin päivän pari töissä. Ei siitä silloin niitä kaivattuja veroeuroja paljon tulisi, millä maksettaisi sun hehkuttamaa kansalaispalkkaa.

    Äänestä

  • "Myös matuille kylvettiin täällä kauhavalla rahaa sata tonnia joka päivä"!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    no huh huh---

    kuinkahan monella pienituloisella on hyvijahteja ja kesämökkejä ja ökyautoja jne...?

    alotus on huuhaata- koska käytännössä tas yksi virasto-pompotus ja hidastus lisää jos omauisuudet otetaan mukaan.

    SIIS EIKÖ TÄÄLLÄ HELKKAIRN POHJOISKOREASSA KUKAAN OSAA MUTTA AJATELLA JA KEKSIÄ KUIN LISÄÄ PAPREINPYÖRITYSTÄ JA VIRASTOPYKÄLIÄ JOKA ASIAN-

    kun itse ei edes omaa verotustaan voi ymmärtää - on niin moonimutkainen- niin on joatin valtiossa pilalla.

    KANSANLIIKE JA HALLITUS POISTAMAAN N MONIMUTKAISIA LAKIPYKÄLIÄ HALLINNOSTA JA VIRASTOISTA KAIVATTAISIIN-

    ja KANSANPALKKA olisi se kaikkein helpoin - automaattisesti jokaiselle se 800-1260 per kk ostovoimaa-

    ja vapaasti saa tienata sen päälle mitä haluaa- kukaan ei kysy.

    mitään paperi-pyöritystä ei tarttisi tehdä. ja kansa olisi vapaa.

    Totta, täällä tuhotaan ihminen tahalleen kun viedään vapaus.

    Sairasta touhua joka ei pääty hyvin. Pahoinvointi kupla räjähtää vielä, koska asiaa ei oteta tosissaan tai haluta ymmärtää.

    Ihmisten asiat menee huonompaan suuntaan ja se on tahallista.

    Äänestä

asumistukea ei pitäisi maksaa ellei ole vain ja ainoastaan vuokra asunto

koska sitä hakevat saa yleensä myös toimeentulotukea jolloin ehtona ettei ole mitään omaisuutta

jos tilillä satasia, et saa mitään tukea, jos kymppejä, ne vähennetään tuen määrästä jne.
"näemme että sinulla omaisuutta, et ole oikeutettu toimeentulot tukee ja asumistukeen koska sinulla omaisuutta"

Äänestä
  • Sairaseläkeläisiä kyllä tukea vaikka oma-asunto,he ei yleensä ole mahtanut mitään että sairastuu ja monet tapaturmaisesti joutuu jäämään pieneläkkeelle loppuiäkseen,muuten asumistukia sais kyllä pienentää.

    Tai sairaseläkkeen oltava kyllin suuri että sillä elää,vakuutusyhtiöiden nostettava niitä ja tarjottava kuluttajaindeksiin sidottu työkyvyttömyysvakuutus vaikka maksaisi työaikana vähän enemmän. Jos
    joku ei ota sitä,se on oma moka jää rannalle ruikuttamaan ja kuokemaan pois sitten ennenaikaisesti.

    Alle 1000e kk eläkkeet on liian pieniä nykyään maksamaan myös asumisenkuluja omassa asunnossa,pitäisi olla vähintään se EUn määrittelemä noin puolet työssäkäyjän tuloista eli ehkä 1500e/kk ollakseen vakuutusoikeudellisesti reilu.

    Äänestä

  • Miksi nuoret muuttavat teineinä kotoa? Miksi valtio maksaa heille rahaa, joka ei kuitenkaan riitä asumiseen ja elämiseen, vaan joutuvat tukea sen lisäksi hakemaan. Asuisivat kotona niin kauan, että olisi opiskelut opiskeltu ja työpaikka, jolloin olisi mahdollisuus kustantaa oma eläminen itse. Oppivat vain tuella elämään, kun oppivat tukea käyttämään jo varhain.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Miksi nuoret muuttavat teineinä kotoa? Miksi valtio maksaa heille rahaa, joka ei kuitenkaan riitä asumiseen ja elämiseen, vaan joutuvat tukea sen lisäksi hakemaan. Asuisivat kotona niin kauan, että olisi opiskelut opiskeltu ja työpaikka, jolloin olisi mahdollisuus kustantaa oma eläminen itse. Oppivat vain tuella elämään, kun oppivat tukea käyttämään jo varhain.

    Sitä minäkin ihmettelen esim Vantaalla on yleensä lasten kasvaessa puoli tyhjillään omakotitalot joissakin asuu vain yksi esim leski t eronut mutta lapsien pitää päästä yksiöihin asumistukineen kyllä sitä luulisi 18v opiskelijan vielä asua muutama vuosi kotona ja säästäisi rahaa

    Äänestä

  • mamuilla on omaisuutta ja silti saavat toimeentulotukea ?

    Äänestä

Se on uskomatonta tunarointia, ja syynä on aivan varmasti varakkaIden sukulaistensa ja puolueensa korruptiot.
Tiedä vaikka arvopohja anttikin ja kaikki setalaiset kärrää itelleen asumistuet. Joku varmaan saisi sen selville.

Äänestä

Jos katsotaan, mihin asumistuki oikeasti menee, niin sehän menee vuokranatajille pääosin. Heidän pankkitilejään ei syynätä. Jos sitten asumistukijärjestelmässä asumistuki estettäisiin, mikäli vuokranantaja on varakas, pian olisi pa-tyyppejä, joilla kuitenkin olisi kymmeniä asuntoja vuokralle tarjolla. Joka alivuokrauksena, että bulvaanina.

Ei asumistukea makseta, jos vuokralaisen tilillä on miljoonia rahaa, ellei sitten ole eri tili kuin se, jonne asumistuki maksetaan.

Äänestä
  • Mitäs jos asumistuen saaja edelleen vuokraa asuntonsa henkilölle joka tarvii sitten asumistukea asumiseensa?

    Yksinasuva daami rakastuu muuttaa äijän kanssa yhteen. Ei tietenkään halua luopua entisestä vuokraasunnosta johon saa asumistukea. (ukkohan saattaa heittää sen pihalle milloin tahansa) ja uutta asutoa ei tuosta vain saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitäs jos asumistuen saaja edelleen vuokraa asuntonsa henkilölle joka tarvii sitten asumistukea asumiseensa?

    Jos rehellisesti toimii, niin vähintäänkin siitä asumistuesta vähennetään ne alivuokralaisen maksut. Nyt en tarkemmin tiedä, olisiko ollenkaan laillisesti mahdollista tuollainen ketjutus, mutta epäilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos rehellisesti toimii, niin vähintäänkin siitä asumistuesta vähennetään ne alivuokralaisen maksut. Nyt en tarkemmin tiedä, olisiko ollenkaan laillisesti mahdollista tuollainen ketjutus, mutta epäilen.

    Enpä usko, että asumistuen saaja voi tosiaankaan ketjuttaa noin eteenpäin, laillisesti..olisipa kiva kuulla Kelan kanta tähän..

    Äänestä

  • Kyllä vaan maksetaan. "Itse omaisuus ei vaikuta asumistuen määrään, mutta omaisuudesta saatava tuotto sen sijaan kyllä". Jos miljoonat ovat nollakorkoisella tilillä niin asumistukea tulee että heilahtaa (jos tulorajat sen sallivat).

    Äänestä

  • Asunto osake on usein siis yrityksen omistuksessa joka vuokraa niitä maksaa vuokrasta ensin yhtiövastkkkeen sitten verot ja remontti maksun usein päälle niin taloyhtiöillä on usein remontti velkaa ja käteen jää jotain sitten ja se asunto kun se tyhmä vuokralainen on sen maksanut ensin noin 10 vuotta.Vuokrayhtiöt siis lypsää vuorilla ja nostaa vuokria siksi on joskus valtio joutunut asettamaan vuokrakaton ettei nyt yksiö voi olla 1200€ kk vuokra.Kun on vuokrakatto vuokra on 600€ kk.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitäs jos asumistuen saaja edelleen vuokraa asuntonsa henkilölle joka tarvii sitten asumistukea asumiseensa?

    Yksinasuva daami rakastuu muuttaa äijän kanssa yhteen. Ei tietenkään halua luopua entisestä vuokraasunnosta johon saa asumistukea. (ukkohan saattaa heittää sen pihalle milloin tahansa) ja uutta asutoa ei tuosta vain saa.

    On miehiä pimeissä töissä nostaa työkkäriä asuu naisen luona älkää syytelkö

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Enpä usko, että asumistuen saaja voi tosiaankaan ketjuttaa noin eteenpäin, laillisesti..olisipa kiva kuulla Kelan kanta tähän..

    Miten on, vuokraavatko pakolaisina tänne tulleet asuntonsa eteenpäin lähtiessään entiseen kotimaahansa lomille? Onko tutkittu asiaa, vai onko tutkiminen taas rasismia?

    Äänestä

Laittomat asunnot helsingissä osa tyhjillään toisissa bordelli pyörii yötä päivää ei verottaja ole kuitteja kirjoittelemassa, sukulaiset lapset asuvat ilmaiseksi ,verotus mukaan myös näihin yhteiskunnan kusetuksiin

Äänestä
  • Purra jakaa persettään?

    Äänestä

  • On BORDELLEJA ja paritusta huumemyyntiä mutta myös varastettuja kodinkoneiden ja huonekalujen myyntiä varastetun ruuan avustusruuan ja korujen merkkivaatteiden ja autojen niitä menee rajan yli ja tulee.Kauneus hieronta myynti pimeästi nostetaan sossusta.Ei siis ilmoiteta tuloja ei makseta veroja mistään. Pimeästi raidalla on näitä pimeitä varastettu lautanen varastettu pöytä myydään varastettua lähiöissä.

    Äänestä

Ei se Essayahin juttu pitänyt paikkaansa. Asumistuki tarkatetaan aika ajoin, ja jos on esim. rutkasti säästöjä pankissa, niin edun menettää.

Kaiken lisäksi on velvollisuus ilmoittaa Kelalle mikäli taloudellisessa tilanteessa tapahtuu muutos. Sari tiennyt mitä puhui.

Äänestä
  • Ei menetä koska omaisuus ei vaikuta asumistuen määrään, ainoastaan omaisuudesta saatava tuotto. Voi omistaa vaikka sata neliökilometriä metsää ja kymmenen miljoonaa nollakorkoisella pankkitilillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei menetä koska omaisuus ei vaikuta asumistuen määrään, ainoastaan omaisuudesta saatava tuotto. Voi omistaa vaikka sata neliökilometriä metsää ja kymmenen miljoonaa nollakorkoisella pankkitilillä.

    Ton voi kiertää niin, että kun myy omaisuuttaa, saa osinkoja yms., niin ei nosta asumistukea vähään aikaan, koska verottajan kautta siitä jää kiinni. Kun tuon tuoton nostamisesta on taas kulunut vähän aikaa ja hyvät massit ovat pankkitilillä, niin hakee asumistukea uudelleen ja toki se myös myönnetään.

    Kun on tarpeeksi omaisuutta (siis selvää rahaa), niin voi olla työttömänä, nostaa työmarkkinatukea/ansiosidonnaista, nostaa asumistukea ja elää makeaa elämää tuotoillaan. Noin voi ketkutella niin pitkään, kun rahavarat antaa myöten. Toi on täysin laillista ja vuonna 2015 oikeiston lakimuutoksen siunaama keino.

    Äänestä

  • Asumistuet tarkastetaan vuosittain kyllä ja kela tutkii tilit ei tarvi yhtään itkeä jos joku saa satasen tukea kuussa.

    Äänestä

  • Essayah itse istuu komiteassa joka tekee juuri nyt leikkauslistoja työttömien tukiin, kyllä on hapamaista politikointia ja jeestustelua rikkaan näkökulmasta tuokin koko oksettava politikointi.

    Kaikkea sitä uskonnon varjolla tehdään eikä edes hävetä!

    Äänestä

Asunnon omistaa aina joku, joka lopulta saa asumistuet. Asumistuilla työllistetään huoltoyhtiöitä, isännöitsijöitä, pankkeja jne. Osakeasunto ei ole oma omistusasunto, sillä sen omistaa asunto-oy. Osakas omistaa vain tietyn osakemäärän asunto-oy:n osakekannasta ja on oikeutettu asumaan kämpässään niin kauan kuin maksaa vastikkeensa. Osakeasunto ei näin poikkea juurikaan vuokra-asunnosta. Vuokralainen tosin joutuu maksamaan asunnon omistajan voitonkin.
Asumistuen ehdot ovat tiukat, joten on turha kuvitella, että sitä saa kuka tahansa. Kelan sivuilta löytyvät laskurit.

Äänestä

Sama vääryys lapsilisien kohdalla. Eihän rikas tarvitse tukea lapsensa hyvinvointiin.
Mutta mikäänhän ei muutu, kun päättäjinä ovat rikkaat.

Kansanedustajien ja ministerien palkat laskettava kolmannekseen.

Äänestä
  • lapsilisät lienee alunperin keksitty jotta köyhätkin ymmärtää lisääntyä kasvattamaan lapsia karuissa oloissa ja lapset seuraa vanhempien yhdynnät pienestä asti kuten kirjailija kalle päätalo joka sanoi että vanhemmat joi kirnupiimää yhdynnän jälkee aina

    Äänestä

  • Minulla juuriaan myöten raivattu metsä alensi asumistukea . Koska nyt on keksitty metsänkasvu olettama . Ei kyllä minun elin- aikana se mitään kasva . Mutta tätähän kommunismia nyt liikkeellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Minulla juuriaan myöten raivattu metsä alensi asumistukea . Koska nyt on keksitty metsänkasvu olettama . Ei kyllä minun elin- aikana se mitään kasva . Mutta tätähän kommunismia nyt liikkeellä on.

    Metsastä menee veroa silloin, kun myy puuta. Onko tuo metsä jossa on jotain myytäväksi kelpaavaa estämässä asumistuen saanniin?

    Kyllähän satunnaisesti töissä virallisesti olevat saavat taatusti asumistukea, jos osaavat näyttää saaneensa vain pientä palkkaa.

    Yrittäjät tai mahdollisesti pienten yritysten ulkopuoliset palkolliset voivat varmasti järjestellä palkanmaksun ajankohtaa. Ennen näillä järjestelyillä kierrettiin lasten päivähoitomaksuja. Pienillä tuloilla pääsi hyvin pienillä kk-maksuilla. Nykyään on kuulemma alennettu päivähoitomaksuja niin että yhä harvempi maksaa paljon. Siinäkin voi olla syy, miksi valtion ja kuntien verotulot eivät kata menoja.

    Äänestä

  • No ei tarvi joku 100 000 yli vuodessa tienaavat enää mitään tukia tai lapsilisiä kyllä tuolla elättää lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    lapsilisät lienee alunperin keksitty jotta köyhätkin ymmärtää lisääntyä kasvattamaan lapsia karuissa oloissa ja lapset seuraa vanhempien yhdynnät pienestä asti kuten kirjailija kalle päätalo joka sanoi että vanhemmat joi kirnupiimää yhdynnän jälkee aina

    Lapsilisä oli oikeastaan lapsen ruokaan kenkiin lääkkeisiin kun palkat oli pieniä vitamiinit puuttui piti ostaa kalaöljyt pakkasella ja toppapukuja kyllä kovissa pakkasissa meni lämmityskuluihin rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Minulla juuriaan myöten raivattu metsä alensi asumistukea . Koska nyt on keksitty metsänkasvu olettama . Ei kyllä minun elin- aikana se mitään kasva . Mutta tätähän kommunismia nyt liikkeellä on.

    Metsä ei tosiaan kasva kovin nopeasti ei omenapuu tuota hedelmää ehkä 6-10 vuotta ensimmäiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    lapsilisät lienee alunperin keksitty jotta köyhätkin ymmärtää lisääntyä kasvattamaan lapsia karuissa oloissa ja lapset seuraa vanhempien yhdynnät pienestä asti kuten kirjailija kalle päätalo joka sanoi että vanhemmat joi kirnupiimää yhdynnän jälkee aina

    Niinkö se pyssy ladataan?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No ei tarvi joku 100 000 yli vuodessa tienaavat enää mitään tukia tai lapsilisiä kyllä tuolla elättää lapset.

    Annettiinhan sitä koronatukea miljonääreille vaikka kuinka ja paljon

    Äänestä

  • Mikä ihmeen viha aina pienituloisia kohtaan eikö kateus ole Raamatussa synti oikein.

    Äänestä

Valtion ja kuntien vuokra-asuntoihin saa tietysti myös asumistukea. Onhan niissäkin yllättävän kalliit vuokrat. Asumistuki siinä vaan kiertää kelalta kunnalle/valtiolle.

Äänestä

Siksi kun koko asumistuki on porvarien keksimä tulonsiirto valtion verovaroista rikkaille vuokranantajille.

Äänestä

Sipilän hallitus poisti omaisuusharkinnan asumistuesta.

Äänestä
  • Ja nyt Sipilä ymmärsi, että turha enää yrittää kerätä ääniä kun kaikki paska mitä teki on tullut pintaan.

    Äänestä

Mihin perustuu tieto, että ihminen jolla on "pankkitilillä miljoonia" saa myös asumistukea? Missä tästä on esimerkki? Tai kerrottu säännöt joiden mukaan näin voi käydä?

Äänestä
  • "Tieto" on trollien valehtelua.

    Äänestä

  • Asumistuen myöntämiseen vaikuttaa vaan ja ainostaan tulot. Pankkitilin saldoa ei kysytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Asumistuen myöntämiseen vaikuttaa vaan ja ainostaan tulot. Pankkitilin saldoa ei kysytä.

    Nykyään Kela keksinyt metsänkasvu olettaman . Jolla väistävät asumistukea minimaaliselta eläkkeen saajalta ! Ennenhän veroa maksettiin metsää myydessä . Testamenttaan metsänkasvuolettaman Tanskaan !

    Äänestä

  • Äkkiä tuon goolettamalla löytää.

    Äänestä

  • "Jos sinulla on talletuksia enintään 2 000 euroa, ne ja niiden korot eivät vaikuta asumistukeen. Puolison talletuksille on oma 2 000 euron raja. Tämän ylittävältä osalta Kela laskee korko- ja osinkotulot mukaan tuloihin ja lisää talletukset asumistukeen vaikuttavan omaisuuden määrään."

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    "Jos sinulla on talletuksia enintään 2 000 euroa, ne ja niiden korot eivät vaikuta asumistukeen. Puolison talletuksille on oma 2 000 euron raja. Tämän ylittävältä osalta Kela laskee korko- ja osinkotulot mukaan tuloihin ja lisää talletukset asumistukeen vaikuttavan omaisuuden määrään."

    Periaatteessa jos asumistuen saaja säästää pahanpäivän varalle yli 2000 niin se leikkaa henkilön saamaa asumistukea?

    Äänestä

  • Kelan eläteillä kiligarainen ole edes kirjastokorttia!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    "Jos sinulla on talletuksia enintään 2 000 euroa, ne ja niiden korot eivät vaikuta asumistukeen. Puolison talletuksille on oma 2 000 euron raja. Tämän ylittävältä osalta Kela laskee korko- ja osinkotulot mukaan tuloihin ja lisää talletukset asumistukeen vaikuttavan omaisuuden määrään."

    No olipa yllätys, että ihminen jolla on miljoona tilillä ei saanutkaan asumistukea toisin kuin joku öyhöttäjä taas valehteli.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Periaatteessa jos asumistuen saaja säästää pahanpäivän varalle yli 2000 niin se leikkaa henkilön saamaa asumistukea?

    Se, että tarvitsee asumistukea tarkoittaa, että se "paha päivä" on tullut.

    Äänestä

Miten niin? Ei makseta edes suht köyhille. Toisella hieman omaisuutta peltoa ym. Toisella pari vanhaa autoa. Vuokralla. Toinen töissä, toinen ei. Mikään isopalkkainen työ ei ole. Vuosien saatossa olen huomannut asumistuen vähenevä ja loppuneen, joten ei pitäs rikkaillekaan mennä. Meillä ei iso kämppä eikä kallis.

Äänestä
  • Kannattaa ottaa kirnupiimät ennen panoa, not panokset riittää.

    Äänestä

Asumistuet on pienituloisille tietysti tueksi että ruokaan jää rahaa mutta myös vuokrat on nostettu pilviin sekä kiintiöpakolaiset miehittää lähiöitä heillä on asumistuet.

Äänestä

EROTAAN EEUUSTA

Äänestä

Yritystuet pois kokoomuslaisilta firmoilta ja varsinkin pörssiyhtiöiltä, miksi niitä edes maksetaan?

Äänestä

Kyllä ainakin multa kysyttiin Kelassa että eihän sulla ole tileillä tai kotona yli 2000e rahaa eikä liikaa tuloja ,muuten et saa asumistukea.
Näin ainakin kysyttiin vielä vuosi sitten kun oli asumistukitarkastus ja piti täyttää ko kaavake internetissä ja lähettää Kelaan ajoissa jotta asumistukea ei katkaista. Asia piti ehdot hyväksymällä kuitata että ymmärtää mistä kysymys.

Eli ei Kela hyväksy liian suuria tuloja tai rahamääriä eikä omaisuuttakaan mitä ei vain peruselämiseen tarvitse.

Äänestä

Joo asumistuen saaja on löysässä hirressä. Sitä ei edes pienet palkankorotukset auta tulemaan paremmin toimeen. Parempi palkka leikkaa heti asumistukia.

Myös tuo mahdotonta että koittaisi pikkuhiljaa vuosien aikana säästää. Kun säästöjä yli 2000 alkaa asumistuki pienenemään.

Äänestä

Köyhät joutuu viedä pankkitiliotteen että saavat asumistukea ja jos jostain syystä olisi maksettu liikaa niin köyhä ainakin joutuu maksamaan takaisin.

Äänestä

"Asumistukiin katsotaan vaan tulot, mutta ei lainkaan pankkitilin saldoa,"

Miksi viitsit kirjoittaa noin pitkän aloituksen mutta et ota asiasta selvää. Asumistukea maksettaessa katsotaan (kaikki) tulot ja pankkitilin saldo.

Äänestä
  • Vaikka noin sanotaan, niin tuo ei pidä paikkaansa. Laitoin tuohon ylle linkin siitä, kuinka rikas yrittäjä saa asumistukea ja se on täysin lainmukaista. Ihmettelen, että Sanna, vaikka väittää, että on pienen ihmisen asialla, ei ole tuohon puuttunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Vaikka noin sanotaan, niin tuo ei pidä paikkaansa. Laitoin tuohon ylle linkin siitä, kuinka rikas yrittäjä saa asumistukea ja se on täysin lainmukaista. Ihmettelen, että Sanna, vaikka väittää, että on pienen ihmisen asialla, ei ole tuohon puuttunut.

    Näköjään juu, tuo pitäisi korjata.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Näköjään juu, tuo pitäisi korjata.

    "Kelan tilaston mukaan yritystulon perusteella maksettavaa asumistukea sai 13 447 ruokakuntaa elokuussa 2022. "

    heheh...suomessa työntekijät saa asumistukia ja nyt myös yrittäjät.

    Helpointa olisi tuo että jos työtä vastaanottaa tai yrittäjäksi ryhtyy niin niillä sitten tultava toimeen. Tukia maksettas vain selkeille sosiaalitapauksille.

    Äänestä

On meillä nerokkaaseen päättelyyn kykeneviä akateemikkoja, eikö sitten asumistuet vääristä vuokramarkkinoita todella raskaasti.

Professori tyrmää asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden:

”Tällainen vääristää asuntomarkkinoita omistusasumisen eduksi”.

Äänestä

Asumistukeen vaikuttavat tulot, eikä pankkitileillä yleensä "makaa" miljoonia, ettei niistä olisi myös tuloja.

Äänestä

Lapsilisät maksettava tulojen mukaan. Rikkaat ei niitä tarvitse, säilövät vain lasten säästötileille ja sijoituksiin.

Äänestä

Miksi SDP:n Sanna Marinin hallitus ei poistanut rikkailta asumistukea?

Ehkä se johtui siitä, että Sanna itse sai asumistukea 100 % asumismenoista.
Köyhemmät saavat tukea vain osittain asumiskuluista.

Äänestä

Rahhoo riittää, nouhätä!!🤑🤑

Äänestä

Eikö omaisuus vaikuta asumistukeen?

Äänestä
  • Katso kelan sivuilta vai oletko uusavuton.

    Äänestä

Typerää vouhotusta.
Montakohan miljonääriä hakee asumistukea.
Eläkeläisellä saa olla 15k kertynyttä omaisuutta että ei vaikuta.
Saa sillä ostaa sitten vaikka muutamat tekohampaat. Eläkkeestähän ei jääne säästöön jos tulojen mukaan saa asumistukea.

Äänestä

Miksi kaikki sosiaaliturva ei mene vakuutusten taakse? Jos ottaa sen niin saa jos jää tulottomaksi jostain syystä ja omaisuus tai mikään muukaan ei vaikuta siihen.
Jos sitä ei maksa ,jää ilman. Hyvin yksinkertaista,edes verojen maksua ei tarvita. Vai pelkääkö valtio että ihmiset ei ymmärrä ottaa sosturvavakuutusta ja idioottimaisuudessaan jää sitten kuolemaan nälkään,vai mitä?

Tietysti valtion otettava vakuutus kehitysvammaisia varten koska he ei pysty tekemään mitään rahaa,töissä tai ilman ja jäisi siten kuolemaan siihen nälkään mutta heitä on vain pieni prosentti väestöstä.
Veroissa nuo kehitysvamma vakuutukset olisi vain murto-osa nykysosturva menoihin verrattuna.
Muuthan saa viimeisen toimeentulonsa sosturvavakuutuksesta,vakuutusyhtiöiden kerättävä vain riittävä rahasumma että rahaa riittää varmasti kaikille tarvitseville ja oikeutetuille. Muut saa rahansa palkkatyöstään ja rikkaat korko- ja myyntivoitoistaan koko ajan lisää.
Koko yhteiskunta on vain turhaa rahojen kierrättämistä verojen ja sosiaaliturvan muodossa.

Vakuutussysteemissä hinnat muodostuisi aina oikein ja mitään turhaa inflaatiota ei tulisi kun mitään velka ja muuta turhaa rahaa ei siinä pyörisi pätkääkään ,vaan vain asiasta maksettaisiin ja vain oikeaa,fare hintaa.

Kaikki hinta vääristymät aiheuttaa aina markkinakaaoksen ja liika velkaantumisen että myös liikarikastumisen ja jokaiseen vääristyneeseenkin suuntaan kuten nyt nämä asuntomarkkinat,kämpät ylihintaisia ,samoin vuokrat ja sama pätee joka asiaan,energiaan,kulkuneuvoihin,ruokaan ,aivan kaikkeen.

Äänestä

Miljönäärin asumisétu.

Äänestä

Asumistuki kierrätetään niitä saa sellaiset jolloin 100 asuntoa. Korottaa hintatasoa ja pitää keinottelijoita yllä. Tämä on keinottelijoiden maailma.
Kuka puhuu oikeudenmukaisuudesta?

Äänestä
  • Maailman rahan kierrosta yli 90% on pekula tiivistä rahaa keinottelijoiden ja huijareiden hallussa; ei ole ihme että maailma voi pahoin.
    Asunto keinottelijat ja hoiva keinottelijat rakkamaisuuden ilmentymä.

    Äänestä

Siis Sipilän hallitus(kesk, ps, kok) teki muutoksen jossa otettiin opiskelijat paljon suuremman yleisen asumistukeen mukaan joka korotti tuntuvasti opiskelijoiden mahdollisuuksia asua itsenäisesti, tosin se maksoi todella paljon(yli puoli miljardia euroa vuodessa valtiolle).

Lisäksi poistivat omaisuusrajat yleisestä asumistuesta(eläkkeensaajan asumistuessa ne vielä ovat).

Kristillisdemokraatit vaativat vaaleissa että eläkkeensaajan asumistuki pitää romuttaa joka tarkoittaisi n. reilu 100 euron, jopa yli 200 euron leikkausta kaikista heikommassa asemassa olevien toimeentuloon.

Päälle vielä ajavat yleisen asumistuen leikkaus niin varmasti moni eläkeläinen joutuisi ulos kodeistaan :(

Minusta olisi kohtuullista jos yleiseen asumistukeen otettaisiin mukaan omaisuusrajat kuten nykyään eläkkeensaajan asumistuessa on(omaa asuntoa ei lasketa omaisuudeksi) ja eläkkeensaajan asumistukea ei saa poistaa!

Äänestä

Ei saanut vasurihallitus asiaan minkäänlaista korjausta. Neljä vuotta oli aikaa.
Nyt sitten toisen laidan tiukentajat ottaa nahkatkin ihmisten päältä.
Miksi vasurit eivät hoitaneet oikeudenmukaiseksi asumistukijärjestelmää, kun olivat vallassa?
Vai menikö aika vaan bileisiin ja oman palkan korottamisiin?

Äänestä

Tuloja ja pääomatuloja saava ei yleensä saa asumistukea. Kokonaan tulottomia miljonäärejä lienee vähän. Heidän työttömyyspäivärahallakaa ei makseta huviveneiden polttoainekuluja. tai ylläpidetä kesämökkejä. Aloitus ei siis ole totta.

Äänestä

SDP ei ole vasemmistopuolue, vaan oikeistolaistunut globalismin edustaja. Se vie rahat köyhiltä ja on ollut tekemässä Suomesta EU:lle hyödykettä. Täytyy muistaa se, että SDP on yksi suurimmista integraatiopuolueista, jolle kansan hyvinvoinnista välittäminen on täysin teatraalista ja populistista silmänlumetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Yllätyin melkoisesti, kun kuuntelin eilen puoluejohtajien väittelyä. KD:n Sari toi hyvin esiin sen, että asumistuet ovat muutamassa vuodessa nousseet miljardilla eurolla. Vähän aikaa sitten ne oli luokkaa 1,5 mrd euroa/vuosi ja nyt ne ovat yli 2,5 mrd euroa/vuosi (en ihan tarkkoja lukuja nyt muista). Miksi asumistuki maksetaan myös sellaisille, keillä on omaisuutta? Siis tukea oikeesti maksetaan, vaikka pankkitilillä makaisi miljoonia. Asumistukiin katsotaan vaan tulot, mutta ei lainkaan pankkitilin saldoa, tai muuta omaisuutta sijoitukset, sijoitusasuntoja, kesämökit, luxusautot, hyvijahdit ...... yms. yms..

Toihan on hirvittävän väärin. Tuo systeemi on muutettu noin oikeiston ollessa vallassa viime vuosikymmenellä. Miksi nyt demarihallitus Marinin johdolla ei ole moiseen puuttunut? En millään usko, että tuo olisi Marinilla mennyt tietämättömyyden piikkiin. Miksi siis Marin antaa näin mutkien kautta etuuksia rikkaille. Ja tollanen sanoo olevansa pienen ihmisen asialla.

Törkeetä tällaisena aikana, kun säätöjä on pitänyt etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tostahan saa heti kättelyssä miljardin säästön, kun moinen epäoikeudenmukaisuus lopetetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu