Pakolaisten kuskaamat taksit

Kuskina oli somali ja en ole ennen saanut niin surkeata kyytiä.

Piti kertoa jatkuvasti minne käännytään ja silti somali ajoi väärään suuntaan.

Lasku oli myös helvetin iso.

Onko rasismia sanoa, että enää en tumman kuskin kyytiin mene?
26253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Valitsen aina suomalaisen kuskin. Onneksi voi ja on lupa vielä valita....

Äänestä
  • Joo niin mekin pitää vaan katsoa missä niitä on. Yksi ulkomaaturkki taksi veti pimeästi puoleen hintaan oli hinnasto sivuikkunassa verotonta tuloa punainen auto siksi takseissa kuuluu olla joku alueen tietty väri erottaa piraatista.Nl eihän se ollut edes kuullut siitä rakennuksesta mihin piti mennä ja kuittia ei tietysti saa ja otettiin kun oli tyrkyllä taksitolpan vieressä.

    Äänestä

  • jos valitset väärän taksin tullaan ohjaamaan asiakasta tori kokous päälle

    Äänestä

  • Nyrkkisääntönä on, että "valkoinen kuski ja musta mersu, eikä päinvastoin".

    Äänestä

Aivan surkeita kokemuksia somali taksikuskeista. Ajotyyli hermoja raastava. Lässyttää liikenne valoissa ikkuna auki toiselle somalitaksille somaliaksi. Suomessa puhutaan suomea koko asiakaspalvelun ajan. En todellakaan mene muslimin kyytiin.

Äänestä
  • Eihän ruskea Esau voi kertoa että matkaa on 500 metriä vaan kiertää kauniin ympäri että saa rahaa huijattua.

    Äänestä

Monia hauskoja hetkiä näissä persu-sipilöijien BERNER UBER ALLES-takseissa.

Ottakaa tämä rikkautena ja rikastuttavina monikulttuurisina kokemuksina.

Äänestä
  • Raiskatut naiset eivät varmaan hauskana pidä kokemiaan hetkiä.

    Äänestä

  • Mentiin kävellen kun Pasilassa 10 taksia mustia Afrikasta turha edes yrittää saada suoraa reittiä kohteeseen oikealla hinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mentiin kävellen kun Pasilassa 10 taksia mustia Afrikasta turha edes yrittää saada suoraa reittiä kohteeseen oikealla hinnalla.

    Itsekin Pasilan asemalla nousin matun kyytiin. Hinta lyhyestä matkasta huikea.
    Oli viimeinen kerta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mentiin kävellen kun Pasilassa 10 taksia mustia Afrikasta turha edes yrittää saada suoraa reittiä kohteeseen oikealla hinnalla.

    Yango taksi osaa aian paikalle

    Äänestä

Tuo ei ole kuskin syytä vaan Bernerin, joka avasi taksiajelut kaikille, ketkä vaan on tarpeeksi röyhkeitä. Mulla tilattu taksi meni väärään paikkaan ja pitkän ajan kuluttua soitti mulle, että missä minä olen. Olin hänen mielestään väärässä paikassa. Kun hän lopuksi suvaitsi tulla mun luo ja ajoi mut kotiin, niin hänen omat ylimääräiset lenkkinsä näkyivät loppulaskussa. Tälläistä on tapahtunut kaksi kertaa, joten kyse ei ole sattumasta vaan uudesta rahastustavasta. Naisena on pakko niellä pettymyksensä palveluun, ettei saa "lisäpalvelua"

Että KIITOS VAAN Berner.

Äänestä

Rasismi=realismi

Äänestä

Somalia on joko heidän maa tai me mennään sinne vastaavasti ryöstölle heidän sossuun taloihin aletaan sylkeä heitä siellä.

Äänestä
  • Ei siellä ole sossuja. Mutta miehiä pyssyjen kanssa löytyy. koulutusta ei ole saanut, jos ei ole ollut rahaa siitä maksaa. Voi,voi meitä hyvinvointivaltion asukkien kuvitelmia!

    Äänestä

Ei ole rasismia, vain täyttä faktaa.

Äänestä

mittari pyörii kummasti lukemaa

Äänestä

Itse ajoin kanssa mamu-taustaisen taksin kyydissä. Sillä oli GPS, johon sanoi osoitteen ja se latasi kartan. Sähköauto muuten, oli maksanut 90 000 €.

Ei mitään valittamista!

Äänestä

Lähtömaksu 20€ hupsis keikkaa

Äänestä

En käytä kuin suomalaisten kuljettajien takseja, asiakas valitsee.

Äänestä

Niin suomalaisia ei saa enää töihin kirveelläkään, siksi tarvitaan mm. somalialaisia jotta talouden rattaat pyörisivät.

Äänestä

Taksinkäyttöni on kepuliSipilän lempinaisen Bernerin taksiuudistuksen jälkeen vajonnut lähes nollaan ja jos nyt tarvitsen harvakseltaan taksia soitan HelsinkiTaksiin ja sanon ei ruskeaa kuljettajaa sellaisen kyytiin en istu.
Toiminut tähän mennessä hyvin.
Helsingin Päärautatieaseman taksialue on kammottava neekrujen, irakkien ja vastaavien taistelukenttänä.
Siellä ne velttoina nojailevat autoihinsa etsien mahdollista kusetettavaa joka tulee maaseudulta tietämättä pääkaupungin taksikaaoksesta ja sen vaarallisuudesta mitään.
Miten Suomen pääkaupungilla on tällaista julkisuuskuvaa varaa esitellä?

Äänestä

Jo vuosikausia sitten, (kun ei vielä ollut näitä veroja maksamattomia taksikuskeja pilvin pimein),kävin kaksipäiväisellä työreissulla Helsingissä, niin toisena päivänä oli tällainen paskiainen taksina. Sanon vain, että onneksi tuli edellisenä päivänä seurattua, mikä on määränpää (paikka oli itsellekin outo). En tiedä, mihin olisin päätynyt, jos en olisi osannut neuvoa. Siksi nämä kaikki on minulle pannassa. No taksit on saanut kokonaan jäädä, oma auto takaa sen, että perille ja.poiskin pääsee.

Äänestä

Asikas saa valita keneltä palvelun ostaa. Ei se ole rasismia.

Äänestä

Ennen paljon taksia käyttäneenä olen lopettanut kokonaan. Viimeisen viidenvuoden aikana ainoastaan yksi ainoa ajo ja sekin oli liikaa.

Äänestä

Palvelualat ,varsinkin taksi,on hyvä keino kotouttaa maahanmuuttajia työllistyvät ja oppivat kieltä ,kertoi meille eräs ministeri kun taksiuudistusta puuhattiin. Vanhat alalla olijat eivät myöskään olleet kuulemma kykeneviä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja tekemään "digiloikkaa".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuskina oli somali ja en ole ennen saanut niin surkeata kyytiä.

Piti kertoa jatkuvasti minne käännytään ja silti somali ajoi väärään suuntaan.

Lasku oli myös helvetin iso.

Onko rasismia sanoa, että enää en tumman kuskin kyytiin mene?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu