Suomen ilmastohulluus on lopetettava

Suomen väestö vastaa yhtä promillea eli yhtä tuhannesosaa koko maailman väestöstä. Vaikka koko Suomen väestö tekisi joukkoitsemurhan ilmaston takia,
ei se vaikuttaisi juuri hitustakaan maapallon ilmastoon.

Samanaikaisesti kun Suomessa pelleillään "päästöjen" kanssa , Intia, Kiina ja Afrikan maat, joiden yhteenlaskettu väkiluku on melkein tuhatkertainen Suomen väkilukuun verrattuna, lisäävät jatkuvasti fossiilisten polttoaineiden, kuten kivihiilen, öljyn ja maakaasun kulutustaan. Eihän Suomen tarvitse näiden maiden esimerkkiä seurata,
mutta ei myöskään tuhota Suomen taloutta kompastelemalla koko ajan lillukanvarsissa.
Eurooppalainen taso ei ilmastoasioissa Suomen bimboille kelpaa, vaan heidän mukaansa Suomella pitää olla "kunnianhimoa" ( oikea sana on hulluutta)
"ilmastotavoitteiden" saavuttamisessa .




YLE marssittaa jatkuvasti pöllöraati- ilmastopanelisti-ollikaisia -lietsomaan ilmastohysteriaa.
Tuokin ilmastoPANEELI joka on aina otsikoissa , näyttää olevan verovaroin ylläpidetty suomalaisten yliopisto-ilmastokiihkoilijoiden suojatyöpaikoikseen perustama agitaatio-organisaatio.

Vihervasemmistoanarkistien lietsoma ilmastohysteria on Suomen tulevaisuuden kannalta äärimmäistä hulluutta.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Loppuu se Vouhotus kun viedään MyrkynVihreät nurkan taakse.

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    ❤️ ­­N­­­y­­­m­­f­o­­­m­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177962961

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen väestö vastaa yhtä promillea eli yhtä tuhannesosaa koko maailman väestöstä. Vaikka koko Suomen väestö tekisi joukkoitsemurhan ilmaston takia,
ei se vaikuttaisi juuri hitustakaan maapallon ilmastoon.

Samanaikaisesti kun Suomessa pelleillään "päästöjen" kanssa , Intia, Kiina ja Afrikan maat, joiden yhteenlaskettu väkiluku on melkein tuhatkertainen Suomen väkilukuun verrattuna, lisäävät jatkuvasti fossiilisten polttoaineiden, kuten kivihiilen, öljyn ja maakaasun kulutustaan. Eihän Suomen tarvitse näiden maiden esimerkkiä seurata,
mutta ei myöskään tuhota Suomen taloutta kompastelemalla koko ajan lillukanvarsissa.
Eurooppalainen taso ei ilmastoasioissa Suomen bimboille kelpaa, vaan heidän mukaansa Suomella pitää olla "kunnianhimoa" ( oikea sana on hulluutta)
"ilmastotavoitteiden" saavuttamisessa .




YLE marssittaa jatkuvasti pöllöraati- ilmastopanelisti-ollikaisia -lietsomaan ilmastohysteriaa.
Tuokin ilmastoPANEELI joka on aina otsikoissa , näyttää olevan verovaroin ylläpidetty suomalaisten yliopisto-ilmastokiihkoilijoiden suojatyöpaikoikseen perustama agitaatio-organisaatio.

Vihervasemmistoanarkistien lietsoma ilmastohysteria on Suomen tulevaisuuden kannalta äärimmäistä hulluutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu