Sehän pakotti liittymään kaikki mökit viemärijärjestelmiin joilla vietiin likavedet järviin . Osa puhdistettiin mutta enemmän meni lopuksi järveen kuin ennen. Keskusta keksi myös pakottaa eläkeläiset asumaan rapistuvissa mökeissään estämällä niiden korjaukset kokonaan jos ei liittynyt viemäreihin. Edes kattoja ei saa korjata vaan ne joutavat lahoamaan ja vuotamaan vettä vanhusten niskaan.
Toinen hyväkäs oli S Niinistö joka esitti mökkien hajottamista . Siis samaa mitä nyt EU. Lieneekö ollut yhteydessä EUhun myöhemmin kun tämä hanke nyt etenee?. Vaikka kansan enemmistö on siirtynyt kaupunkeihin niin ei kannata lähteä mukaan tällaisiin projekteihin koska tilanne on muuttumassa toiseksi ja väki joutuu muuttamaan takaisin työntekoon maalle uusiin työpaikkoihin. Itseään ei kannata pettää puolueiden takia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.