Vladimir Putin on maailman rikkain Presidentti.

Omaisuutta Vladimir Putinilla on noin 200 miljardia euroa.

Putinilla on salaiset pankkitilit Euroopassa ja Aasiassa!

Suomesta ja Suomen kautta on jatkuva rahaliikenne Kremliin, Moni suomalainen poliitikko ja liikemies saa Kremlin kautta huomattavia summia rahaa!!
Putinin tulot ovat paljon paremmat nyt kuin esimerkiksi ennen Ukrainan sotaa.

Asiasta kirjoitti financial times.
48504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Rahalla saa ja hevosella pääsee kertoo jo vanha venäläinen sananlaskukin.

Äänestä
  • Noinhan se menee.

    Äänestä

Paljonkohan sele on rakastunut sodan vuoksi

Äänestä
  • Tuskinpa vain lainkaan.

    Sillä eiköös Zelenskyi elä edelleenkin rakkausavioliitossa?

    1Äänestä

Putinin tulot Presitenttinä on marginaaliset. Putinin rahat hän on ryöstänyt Venäjän kansalta.

1Äänestä
  • Eri mieltä.

    Ei n. 200 miljardin dollarin omaisuus minun mielestäni ainakaan koskaan ole nyt mitenkään maginaallinen silloin luku kun jonkin henkilön henkilökohtaisesta omaisuudesta keskustellaan.

    Äänestä

Joo, soitti ja kertoi sulle tiliensä balanssit? tollo!

Äänestä

Putinilla OLI omaisuutta 200 miljardia, hän käytti kaiken sotakalustoon ja enään hänellä on 5€ ja pidätysmääräys.

1Äänestä
  • En usko sinua.

    Venäjän valtiohan se nyt pelkästään sotii Ukrainassa ja maksaa omat kulunsa.

    Kyllä Vladimir Putin edelleenkin on maailman rikkain henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En usko sinua.

    Venäjän valtiohan se nyt pelkästään sotii Ukrainassa ja maksaa omat kulunsa.

    Kyllä Vladimir Putin edelleenkin on maailman rikkain henkilö.

    Niin jos lasketaan rikkaimman vastakohta!🤓

    1Äänestä

Putin sijoitti kaikki vedonlyönnissä Venäjän voittoon sodassa.

Äänestä
  • Sitten meni kaikki ja velkaa biljoonia, tuhansia miljardeja. Henkikin meni.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sitten meni kaikki ja velkaa biljoonia, tuhansia miljardeja. Henkikin meni.

    Mitä sekoilet?

    Ei kai Putin nyt omaa henkilökohtaista varallisuuttaan mihinkään sotaan koskaan käytä.

    Äänestä

Me ollaan niin hyviä tietämään salaisia asioita!

Äänestä
  • Ketkä ihmeen me?

    Äänestä

"Putinilla OLI omaisuutta 200 miljardia, hän käytti kaiken sotakalustoon ja enään hänellä on 5€ ja pidätysmääräys."

Luotettavalta taholta kuulin että hän käytti kaikki jonkinlaisiin pidennysleikkauksiin joissa häntä huijattiin manipuloiduilla viivottimilla.

1Äänestä
  • äitiskö sano?

    Äänestä

Ei Putin ole Presidentti. Hän on Diktaattori.

Äänestä
  • Olet väärässä.

    Kyllä nyt täysin todistetusti Vladimir Putin on Venäjän Federaation presidentti.

    Äänestä

Aika paljon. Enemmän, kuin Suomen BKT.

Äänestä
  • Totta turiset.

    Äänestä

  • No ei nyt sentään. Suomen bkt on noin 283 miljardia.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    No ei nyt sentään. Suomen bkt on noin 283 miljardia.

    No mikäs sitten on se Vladimir Putinin henkilökohtaisen omaisuuden arvo juuri nyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No mikäs sitten on se Vladimir Putinin henkilökohtaisen omaisuuden arvo juuri nyt?

    Mistä minä sen tiedän, mutta jos se on 200 miljardia niin se on vähemmän kuin Suomen bkt.

    Äänestä


  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    https://www.talouselama.fi/uutiset/yhdysvaltalaisarvio-putin-on-maailman-rikkain/02230f3b-526b-3a20-8066-dd6085e07aee

    Tuon linkin juttuhan on tehty jo vuonna 2015. Eli kahdeksan vuotta sitten.

    Putinillahan on ollut sitten vain pelkkää aikaa jo kahdeksan vuotta kerätä vain lisää mammonaa itselleen salaisille pankkitileilleen.

    Totta. Jos on sijoittanut viisaasti, voi olla vaikka tuplannut varallisuutensa. 👍

    Eläköidyttyään, tai miksei vaikka jo ennen, Volodja voisi kirjoittaa sijoitusoppaan, joka menisi kuin kuumille kiville. 💰💸

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Totta. Jos on sijoittanut viisaasti, voi olla vaikka tuplannut varallisuutensa. 👍

    Eläköidyttyään, tai miksei vaikka jo ennen, Volodja voisi kirjoittaa sijoitusoppaan, joka menisi kuin kuumille kiville. 💰💸

    Aivan varmasti Putinilla on ollut nyt parhaat asiantuntijat apunaan omaisuutensa sijoitushommissa parhaaksi mahdolliseksi.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    No ei nyt sentään. Suomen bkt on noin 283 miljardia.

    Onko amerikkalainen duunari tuottavampi duunari kuin esimerkiksi suomalainen duunari?

    Äänestä

"Putin sijoitti kaikki vedonlyönnissä Venäjän voittoon sodassa."

Veikkasi väärää hevosta, Zelenskyin heppa näyttää voittavan.
- kaikki menee, ei se opi

1Äänestä
  • Tuskinpa vain.

    Äänestä

"Putinin tulot Presitenttinä on marginaaliset. Putinin rahat hän on ryöstänyt Venäjän kansalta."

Vaikuttaa kyllä enemmänkin siltä että vei ensin armeijan rahat.
Ja vasta sitten kansalaiskeräystä järjesteli.

Äänestä

Aika hyvin on rikastunut. Mistäköhän rahat?

Venäjän presidentin palkka on reippaasti alle 200.000 €/vuosi, ainakin Putinin oman ilmoituksen mukaan. Siitä ei siis satumaiset rikkaudet ole tulleet. Aikaisemmin hän on toiminut mm pääministerinä, kaupunginjohtajana yms eli valtion virkamiehenä. Ja ennen politiikkaa KGB:n pikkuvirkamiehenä. Hänen vanhempansahan olivat venäläisittäinkin varsin vaatimattomaa elämää viettäneet eli ei perintöä.

Työelämästä palkkatuloilla ei moista miljardiomaisuutta ole ollut mahdollista kerätä. Enkä ole kuullut Putinin kohdalla myöskään menestyksekkäästä bisnesurasta.

Äänestä

Putin sai rahat oligarkeilta jotka edellyttivät että Putin tekee Venäjästä voimakkaan maailmanvallan.

Presidentin valinnassa kävi oligarkeille kuitenkin kuin raveissa olisi veikannut 3-jalkaista hevosta.

Äänestä
  • ja Putin vain rikastui entistä enemmän.

    Äänestä

Minä saan suoraan Putinilta 57000€ kuussa, mutta moni muu suomalainen saa yli satatonnia.

Äänestä
  • äitiskö sano?

    Äänestä

Loppuikänsä kun luikkii Kremlin ja datshan väliä panssari junalla,niin ei siihen miljardeja tarvi..

Äänestä

Virallisesti omisti vielä taannoin, sen Ladan, peräkärryn, ja kerrostalokaksion
Mutta, niin kuin diktatuureissa on tapana, hallitsija omistaa lähes kaiken minkä haluaa ottaa itselleen. Omaisuus on piilotettu bulvaanien, lähipiirin, ja hännystelijöiden taakse, jotka myös hyötyvät järjestelyistä.
Pienenä yksityiskohtana voisi mainita, että maan paras läpivuotinen lomakeskuttymä, ja parasta ruokaa tarjoava ravintola kytkeytyvät vahvasti Putinin lähipiiriin. Tästä mainittiin Suomenkin mediassa. Rahoittajaa voi vain arvailla.
Nämä kaksi paikkaa sijaitsevat Karjan kannaksella, ei kovin kaukana toisistaan. Putinin on kerrottu omistavan entisillä Suomen alueilla ainakin kaksi tarkasti vartioitua huvilaa.
Nuo valinnat parhaiksi loma-ja ruokapaikaksi tehtiin parisen vuotta sitten venäläisen matkailujulkaisun toimesta.

Äänestä

"Ominaisuuksiensa puolesta Putinin auto on kuin James Bond -elokuvasta."

Tuon uskon minäkin.

Ominaisuudet tehty erikoistehostein valokuviin.

Äänestä
  • Tuo Putinin autohan on käynyt myös täällä Suomessa.

    Äänestä

Putte on maailman rikkain presidentti ja Ukrainassa makaa 200 000 maailman köyhintä venäläistä sotavainajaa ...tasan ei mene onnenlahjat ..mutta ei se mitään huudetaan URAATA niin kauan kuin henki pihisee...

Äänestä
  • Ukraina tosiaankin tulee häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa kahinan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ukraina tosiaankin tulee häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa kahinan.

    Siltäkö näyttää
    😁
    Minä kun luulen ettei venäjää kohta enään ole olemassakaan sille käy kuten ent..neuvostoliitolle häviää maailmasta huissin helvettiin ja Ukrainasta tulee kukoistava vauras länsimaa .
    Toki venäjäkin jonkinlaisena maana tulee olemaan mutta nimestäkään ei vielä tiedä kuin sitten taas ristiäisten jälkeen mutta joku "venäjän yhdistynyt kehitysmaa"käy varmasti hyvin.

    Äänestä

  • Putte on varastanut rahat kansalta.

    Äänestä

Ja vaikka on noin paljon rahaa niin eivät onnistu poistamaan Putinin jalan vipatusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Omaisuutta Vladimir Putinilla on noin 200 miljardia euroa.

Putinilla on salaiset pankkitilit Euroopassa ja Aasiassa!

Suomesta ja Suomen kautta on jatkuva rahaliikenne Kremliin, Moni suomalainen poliitikko ja liikemies saa Kremlin kautta huomattavia summia rahaa!!
Putinin tulot ovat paljon paremmat nyt kuin esimerkiksi ennen Ukrainan sotaa.

Asiasta kirjoitti financial times.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu