MIksi Jehovan todistajain on niin vaikea ymmärtää?

Tälläistä asiaa että, Alkuseurakunta vietti ehtoollista joka päivä. Vaikka siitä kerrotaan Apostolien teoissa 2: 41-47
40874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Leivän murtaminen tosiaan viittaa ehtoolliseen, Herran ateriaan. Jae 46 mainitsee, että he mursivat leipää ja aterioivat, siis kaksi eri asiaa. Vartiotorni on tehnyt ehtoollisesta todella kummallisen version, joka järjestetään vain kerran vuodessa ja siitäkin useimpien tulee jäädä osattomaksi. Raamatussa ehtoollinen oli usein, ei harvoin.

1. Kor. 11:26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

Äänestä

UM-käännös vääristelee tuon Apostolien tekojen kohdan kääntäen sen niin, että kyse olisi pelkästä aterioinnista, vaikka alkuteksti puhuu nimenomaan leivän murtamisesta. Tällä oli erityinen symbolinen merkitys.

1. Kor. 10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.

Äänestä
  • Aterioimisen yhteydessä käytettiin Raamatussa usein ilmausta jossa leipä "taitettiin" eli murrettiin (engl. brake, braking). Esimerkiksi kun Jeesus ruokki ihmeen avulla suuren joukon häntä kuuntelemaan tulleita ihmisiä, hän ensin esitti kiitosrukouksen, sen jälkeen "taittoi" ja sen jälkeen ruoka jaettiin yleisölle (Matt.14:19; Mark.6:41; Luuk.9:16). Englanninkielinen verbi "broke" on käännetty "taittamiseksi" tai "murtamiseksi" ja sitä käytetään esimerkiksi Matt.14:19 ilmauksessa "broke the cakes" (Byington). Ateriaan kuului myös kalaa joka sisällytettiin rukouksen jälkeiseen "taittamiseen".

    Kun Jeesus ja opetuslapset kokoontuivat pesah-aterialle (joka oli kerran vuodessa vietettävä juhla, jossa teemana oli Jumalan pelastus liittokansalleen), Jeesus muutti pelastuksen kohteen uuden liiton mukaiseksi. Liiton osapuoli ei ollut enää lihallinen Israel joka oli osoittautunut uskottomaksi ja kelpaamattomaksi vaan liitto solmittiin Jumalan tahtoa noudattavien ihmisten kanssa syntyperästä riippumatta. Tilanteessa Jeesus asetti vertauskuvat jotka korvasivat siihen astisen liiton muistoksi valmistetun lammaspaistin.

    "And he took a cake of bread, and gave thanks and broke it and gave it to them" (Luke 22:19).

    Leipä "taitettiin" tai "murrettiin" koska se oli kovahkoa ja palaset oli helppo jakaa yhdelletoista uuden liiton osapuolelle. Sitä ennen oli kuitenkin kierrätetty viiniastia ja se oli tärkeä osa tilaisuuteen liittyvässä protokollassa. Se edusti Jeesuksen uhriverta.

    Apostolien tekojen 2:42,46 ei mainitse mitään viinistä, joka olisi yhdistänyt kristittyjen päivittäiset toiminnot ja heidän sosiaalisen yhdessäolonsa Jeesuksen asettamiin vertauskuviin.

    "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin" (Apt.2:46, KR92)

    Tekstiyhteys osoittaa, että vastakastetuille kristityille varattiin opetuksen lisäksi taloudellista ja sosiaalista tukea jota toteutettiin yhdessäolon ja siihen liittyvän aterioinnin välityksellä. "Leivän murtaminen" oli tuolloin yleisnimitys aterioinnille koska leivällä oli keskeinen asema tuon ajan ruokakulttuurissa.

    Juutalaisethan jatkoivat pesahin viettoa edelleenkin mutta samaan aikaan kristityt osoittivat kuuluvansa lakiliiton sijasta uuteen liittoon, jonka juhlallisuuksiin kuului erilaiset vertauskuvat ja näkemykset. Kerran vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aterioimisen yhteydessä käytettiin Raamatussa usein ilmausta jossa leipä "taitettiin" eli murrettiin (engl. brake, braking). Esimerkiksi kun Jeesus ruokki ihmeen avulla suuren joukon häntä kuuntelemaan tulleita ihmisiä, hän ensin esitti kiitosrukouksen, sen jälkeen "taittoi" ja sen jälkeen ruoka jaettiin yleisölle (Matt.14:19; Mark.6:41; Luuk.9:16). Englanninkielinen verbi "broke" on käännetty "taittamiseksi" tai "murtamiseksi" ja sitä käytetään esimerkiksi Matt.14:19 ilmauksessa "broke the cakes" (Byington). Ateriaan kuului myös kalaa joka sisällytettiin rukouksen jälkeiseen "taittamiseen".

    Tuo uusi liitto merkitsi myös veren syömisen sallimista.
    Esim. 1 Kor. 10:25 ja 27
    Lain poistuminen on taas. Gal. 3:13

    VT:n puolella mainitaan israelilaisten sotaretkeltä palatessaan syöneen, oikeastaan juoneen verta. Heitä sitten arvosteltiin hyvin pahasta teosta, mutta asia jäi tähän arvosteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aterioimisen yhteydessä käytettiin Raamatussa usein ilmausta jossa leipä "taitettiin" eli murrettiin (engl. brake, braking). Esimerkiksi kun Jeesus ruokki ihmeen avulla suuren joukon häntä kuuntelemaan tulleita ihmisiä, hän ensin esitti kiitosrukouksen, sen jälkeen "taittoi" ja sen jälkeen ruoka jaettiin yleisölle (Matt.14:19; Mark.6:41; Luuk.9:16). Englanninkielinen verbi "broke" on käännetty "taittamiseksi" tai "murtamiseksi" ja sitä käytetään esimerkiksi Matt.14:19 ilmauksessa "broke the cakes" (Byington). Ateriaan kuului myös kalaa joka sisällytettiin rukouksen jälkeiseen "taittamiseen".

    Kun Jeesus ja opetuslapset kokoontuivat pesah-aterialle (joka oli kerran vuodessa vietettävä juhla, jossa teemana oli Jumalan pelastus liittokansalleen), Jeesus muutti pelastuksen kohteen uuden liiton mukaiseksi. Liiton osapuoli ei ollut enää lihallinen Israel joka oli osoittautunut uskottomaksi ja kelpaamattomaksi vaan liitto solmittiin Jumalan tahtoa noudattavien ihmisten kanssa syntyperästä riippumatta. Tilanteessa Jeesus asetti vertauskuvat jotka korvasivat siihen astisen liiton muistoksi valmistetun lammaspaistin.

    "And he took a cake of bread, and gave thanks and broke it and gave it to them" (Luke 22:19).

    Leipä "taitettiin" tai "murrettiin" koska se oli kovahkoa ja palaset oli helppo jakaa yhdelletoista uuden liiton osapuolelle. Sitä ennen oli kuitenkin kierrätetty viiniastia ja se oli tärkeä osa tilaisuuteen liittyvässä protokollassa. Se edusti Jeesuksen uhriverta.

    Apostolien tekojen 2:42,46 ei mainitse mitään viinistä, joka olisi yhdistänyt kristittyjen päivittäiset toiminnot ja heidän sosiaalisen yhdessäolonsa Jeesuksen asettamiin vertauskuviin.

    "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin" (Apt.2:46, KR92)

    Tekstiyhteys osoittaa, että vastakastetuille kristityille varattiin opetuksen lisäksi taloudellista ja sosiaalista tukea jota toteutettiin yhdessäolon ja siihen liittyvän aterioinnin välityksellä. "Leivän murtaminen" oli tuolloin yleisnimitys aterioinnille koska leivällä oli keskeinen asema tuon ajan ruokakulttuurissa.

    Juutalaisethan jatkoivat pesahin viettoa edelleenkin mutta samaan aikaan kristityt osoittivat kuuluvansa lakiliiton sijasta uuteen liittoon, jonka juhlallisuuksiin kuului erilaiset vertauskuvat ja näkemykset. Kerran vuodessa.

    Ensinnäkin Ehtoollinen ei ole mikään vertauskuva! Tuolle -92:lle ei voi kovin suurta painoarvoa laittaa.

    Mistä lähtien Raamatun alkukieli on ollut Englanti?

    Yksi virhe. Israel on aina ollut osa Jumalan suunnitelmia ja on sitä edelleen.
    Pakanat pääsivät tuosta osalliseksi.
    Korvausteologia, jotta Israelin kansa olisi hylätty on väärää opetusta.
    Roomalaiskirje kertoo, että Jumala ei ole hylännyt Aabrahamin jälkeläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Yksi virhe. Israel on aina ollut osa Jumalan suunnitelmia ja on sitä edelleen.
    Pakanat pääsivät tuosta osalliseksi.
    Korvausteologia, jotta Israelin kansa olisi hylätty on väärää opetusta.
    Roomalaiskirje kertoo, että Jumala ei ole hylännyt Aabrahamin jälkeläisiä.

    Aabrahamin jälkeläisillä on yhtäläiset mahdollisuudet pelastumiseen kuin kenellä muulla tahansa eli ei heitä kaikkia ole hylätty. Sen sijaan heillä ei ole enää niitä etuoikeuksia, joita heillä Jumalan liittokansana oli aiemmin ollut. Etuoikeudet lakkasivat kun Pietarille annettiin näky, jonka seurauksena "pakanoille" annettiin mahdollisuus liittyä kristilliseen seurakuntaan ja heitä alettiin voidella pyhällä hengellä.

    Nykyisellä Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Jumalan suunnitelmien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aterioimisen yhteydessä käytettiin Raamatussa usein ilmausta jossa leipä "taitettiin" eli murrettiin (engl. brake, braking). Esimerkiksi kun Jeesus ruokki ihmeen avulla suuren joukon häntä kuuntelemaan tulleita ihmisiä, hän ensin esitti kiitosrukouksen, sen jälkeen "taittoi" ja sen jälkeen ruoka jaettiin yleisölle (Matt.14:19; Mark.6:41; Luuk.9:16). Englanninkielinen verbi "broke" on käännetty "taittamiseksi" tai "murtamiseksi" ja sitä käytetään esimerkiksi Matt.14:19 ilmauksessa "broke the cakes" (Byington). Ateriaan kuului myös kalaa joka sisällytettiin rukouksen jälkeiseen "taittamiseen".

    Kun Jeesus ja opetuslapset kokoontuivat pesah-aterialle (joka oli kerran vuodessa vietettävä juhla, jossa teemana oli Jumalan pelastus liittokansalleen), Jeesus muutti pelastuksen kohteen uuden liiton mukaiseksi. Liiton osapuoli ei ollut enää lihallinen Israel joka oli osoittautunut uskottomaksi ja kelpaamattomaksi vaan liitto solmittiin Jumalan tahtoa noudattavien ihmisten kanssa syntyperästä riippumatta. Tilanteessa Jeesus asetti vertauskuvat jotka korvasivat siihen astisen liiton muistoksi valmistetun lammaspaistin.

    "And he took a cake of bread, and gave thanks and broke it and gave it to them" (Luke 22:19).

    Leipä "taitettiin" tai "murrettiin" koska se oli kovahkoa ja palaset oli helppo jakaa yhdelletoista uuden liiton osapuolelle. Sitä ennen oli kuitenkin kierrätetty viiniastia ja se oli tärkeä osa tilaisuuteen liittyvässä protokollassa. Se edusti Jeesuksen uhriverta.

    Apostolien tekojen 2:42,46 ei mainitse mitään viinistä, joka olisi yhdistänyt kristittyjen päivittäiset toiminnot ja heidän sosiaalisen yhdessäolonsa Jeesuksen asettamiin vertauskuviin.

    "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin" (Apt.2:46, KR92)

    Tekstiyhteys osoittaa, että vastakastetuille kristityille varattiin opetuksen lisäksi taloudellista ja sosiaalista tukea jota toteutettiin yhdessäolon ja siihen liittyvän aterioinnin välityksellä. "Leivän murtaminen" oli tuolloin yleisnimitys aterioinnille koska leivällä oli keskeinen asema tuon ajan ruokakulttuurissa.

    Juutalaisethan jatkoivat pesahin viettoa edelleenkin mutta samaan aikaan kristityt osoittivat kuuluvansa lakiliiton sijasta uuteen liittoon, jonka juhlallisuuksiin kuului erilaiset vertauskuvat ja näkemykset. Kerran vuodessa.

    Leivän murtaminen ei kristinuskossa ollut pelkästään ateria, vaan symbolinen osallisuus Kristuksen ruumiseen, kuten Paavalikin tuo esille. Aterioimiselle oli oma sanansa. Jeesus ei myöskään missään sanonut, kuinka usein ehtoollista tulisi viettää. Paavalin mukaan se oli pikemminkin usein kuin harvoin (1. Kor. 11:26).

    Juutalaiset viettävät pesahia nisankuun 15. päivä. Tämä on myös Raamatun mukaan oikea päivä (4. Moos. 33:3). Vuorokausi vaihtui auringon laskiessa, joten pääsiäisaterian syöminen meni 15. päivän puolelle, ei 14. kuten Vartiotorni virheellisesti opettaa.

    Muinoin juutalainen kalenteri määräytyi summittaisesti, joten kukaan ei tiedä, mihin ajankohtaan meidän kalenterissamme pääsiäinen ajoittui Jeesuksen kuolinvuonna, eikä tällä ole merkitystäkään. Kristikunnassa pitkääperjantaita vietetään sapatin aattona suunnilleen juutalaisen pääsiäisen aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    > Leivän murtaminen ei kristinuskossa ollut pelkästään ateria, vaan symbolinen osallisuus Kristuksen ruumiseen, kuten Paavalikin tuo esille, Aterioimiselle oli oma sanansa >

    Kristuksen asettama traditio oli ajallinen jatkumo pesah-juhlalle ja siksi Jeesus valitsi juuri tuon ajankohdan uuden liiton solmimisen ajankohdaksi. Oikeastaan vain liiton toinen osapuoli (Israel) ja siihen liitetty osallisuuden vertauskuva (lammaspaisti) vaihtuivat.

    Traditiota ei tietenkään tule sekoittaa normaaliin ateriointiin vaikka molemmissa tapauksissa leipä "murrettiin" tai "taitettiin" nimityksellisesti ja myös käytännössä. Väite että kristityt olisivat päivittäin toistaneet Jeesuksen asettaman ehtoollisen keskenään on siksi virheellinen. Apt.2:42,46:ssa kerrotaan yksinkertaisesti siitä, miten alkukristityt ylläpitivät sosiaalisia yhteyksiä toisiinsa yhdessäolon merkeissä ja siihen kuului myös fyysinen hyvinvointi jota edistettiin sekä yhteisillä aterioilla että taloudellisen avun tarjoamisella (Apt.2:45).

    Normaalia nälän tunteen poistamista eli ateriointia ei tullut sekoittaa Jeesuksen asettaman muistojuhlan viettoon. Paavali kertasi Herran illallisella vaaditut elementit 1.Kor.11:23-26 ja korosti, että tapahtumaan ei tulisi yhdistää muita toimintoja.

    > Juutalaiset viettävät pesahia nisankuun 15. päivä. Tämä on myös Raamatun mukaan oikea päivä (4. Moos. 33:3). Vuorokausi vaihtui auringon laskiessa, joten pääsiäisaterian syöminen meni 15. päivän puolelle, ei 14. kuten Vartiotorni virheellisesti opettaa >

    " Israelilaiset lähtivät Ramseksesta ensimmäisen kuun viidentenätoista päivänä. He lähtivät pääsiäisen jälkeisenä päivänä Herran johdolla matkaan kaikkien egyptiläisten nähden."

    Nykyjuutalaisista en tiedä, mutta muinaisjuutalaiset viettivät pesahia 14. nisankuuta koska jakeessa mainittu 15. päivä oli pesahin jälkeinen päivä.
    Pesah-ateria nautittiin lisäksi 14. päivän alussa eikä lopussa, kuten ilmeisesti päättelet. Vuorokausi mitattiin tosiaan alkavaksi auringon laskusta joten pääsiäisateria nautittiin 13. päivän auringonlaskun jälkeen jolloin vuorokausi oli jo vaihtunut 14. päiväksi.
    Jeesuksen asettama Herran illallinen asetettiin selvästi 14. päivän puolella koska Juudas Iskariot poistui opetuslasten ryhmästä (eikä siis osallistunut tapahtumaan) ja ajankohdasta mainitaan, että "oli yö" (Joh.13:30).

    > Muinoin juutalainen kalenteri määräytyi summittaisesti, joten kukaan ei tiedä, mihin ajankohtaan meidän kalenterissamme pääsiäinen ajoittui Jeesuksen kuolinvuonna >

    Kalentereita on kyllä erilaisia mutta taivaankappaleet liikkuvat suhteellisen tarkasti. Jeesuksen kuoleman ajankohta on ajoitettu myös sitä kautta joten pelkkiin kalentereihin ei tarvitse tukeutua. Löydät aineistoa jos viitsit etsiä etkä heittele omia arvauksiasi asioista.

    > Kristikunnassa pitkääperjantaita vietetään sapatin aattona suunnilleen juutalaisen pääsiäisen aikaan >

    Kristikunta tekee kaikenlaista suunnilleen.

    > Jeesus ei myöskään missään sanonut, kuinka usein ehtoollista tulisi viettää. Paavalin mukaan se oli pikemminkin usein kuin harvoin (1. Kor. 11:26). >

    " Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee" (1.Kor.11:26)

    Näiden sanojen kirjoittamiseen mennessä (55ya) pesahin korvannutta Herran illallista oli vietetty jo 21 kertaa. Paavalilla ei ollut tietoa, miten kauan muistojuhlaa vielä vietettäisiin "kunnes - - - hän tulee". Siksi hän valmisti kristittyjä tulevaan sanomalla että "niin usein kuin - - - te siis julistatte Herran kuolemaa". Paavali korosti kestävyyttä ja uskollisuutta, ei kuvaillut toistojen määrän merkitystä.

    Jeesus ajoitti Herran illallisen vieton nimenomaan vuosittaisen pesahin hetkeen. Muussa tapauksessa hän olisi varmaankin käyttänyt jotain muuta 364:tä vaihtoehdosta ja kertonut vieton frekvenssistä tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    15. päivä ensimmäistä kuuta oli Egyptistä lähdön päivä, kuten Raamattu selvästi kertoo. Pääsiäisateria oli syöty edellisenä yönä, vain joitakin tunteja aiemmin. Koska vuorokausi vaihtui auringon laskiessa, illan ja yön tapahtumat kuuluivat 15. päivän puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Aabrahamin jälkeläisillä on yhtäläiset mahdollisuudet pelastumiseen kuin kenellä muulla tahansa eli ei heitä kaikkia ole hylätty. Sen sijaan heillä ei ole enää niitä etuoikeuksia, joita heillä Jumalan liittokansana oli aiemmin ollut. Etuoikeudet lakkasivat kun Pietarille annettiin näky, jonka seurauksena "pakanoille" annettiin mahdollisuus liittyä kristilliseen seurakuntaan ja heitä alettiin voidella pyhällä hengellä.

    Nykyisellä Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Jumalan suunnitelmien kanssa.

    Room.11: 1-5, 25-32.
    1."Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki."
    - - -
    5. "Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut."
    - - -
    25. " . . .paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen."

    Mitä sitten tapahtuu? Jotain erikoista, jota ei voida sanoa pakanoista koottavasta joukosta.
    26. " Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: "Siionista on tuleva Pelastaja, hän POISTAA JUMALATTOMUUDEN JAAKOBIN JÄLKELÄISISTÄ."

    Kun tässä viitataan Jaakobin jälkeläisiin tarkoittaa se juutalaista kansaa joka on nykyään olemassa. Raamattu ei koskaan kirjoita pakanoista Jaakobin jälkeläisinä.

    He ovat torjuneet evankeliumin, mutta valinnan vuoksi he ovat Jumalalle rakkaita.
    27.-29." Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan:minä otan pois heidän syntinsä.
    Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta VALINNAN PERUSTEELLA he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden."

    Me pakanat emme ole valinnan perusteella Jumalalle rakkaita.
    JUMALA EI PERUUTA LAHJOJAAN EIKÄ ANTAMAANSA KUTSUA jonka hän antoi Jaakobin jälkeläisille.

    Perus idea on se, että meidät kaikki pelastetaan armosta. Jopa nekin pelastetaan armosta, jotka raapustavat paljon kenttätunteja. Kukaan ei voi ylpeillä tekemisillään.

    Israelkin armahdetaan Jumalan armosta.
    30." Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on ARMAHTANUT TEIDÄT.
    31." Samalla tavoin he ( juutalaiset )ovat nyt olleet tottelemattomia jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te ( pakanat )olette saaneet armahduksen.

    Nyky Israelin valtiomuoto ei ole Jumalalle rakas, yhtään sen enempää kuin mikään muukaan valtiomuoto.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    > Leivän murtaminen ei kristinuskossa ollut pelkästään ateria, vaan symbolinen osallisuus Kristuksen ruumiseen, kuten Paavalikin tuo esille, Aterioimiselle oli oma sanansa >

    Kristuksen asettama traditio oli ajallinen jatkumo pesah-juhlalle ja siksi Jeesus valitsi juuri tuon ajankohdan uuden liiton solmimisen ajankohdaksi. Oikeastaan vain liiton toinen osapuoli (Israel) ja siihen liitetty osallisuuden vertauskuva (lammaspaisti) vaihtuivat.

    Traditiota ei tietenkään tule sekoittaa normaaliin ateriointiin vaikka molemmissa tapauksissa leipä "murrettiin" tai "taitettiin" nimityksellisesti ja myös käytännössä. Väite että kristityt olisivat päivittäin toistaneet Jeesuksen asettaman ehtoollisen keskenään on siksi virheellinen. Apt.2:42,46:ssa kerrotaan yksinkertaisesti siitä, miten alkukristityt ylläpitivät sosiaalisia yhteyksiä toisiinsa yhdessäolon merkeissä ja siihen kuului myös fyysinen hyvinvointi jota edistettiin sekä yhteisillä aterioilla että taloudellisen avun tarjoamisella (Apt.2:45).

    Normaalia nälän tunteen poistamista eli ateriointia ei tullut sekoittaa Jeesuksen asettaman muistojuhlan viettoon. Paavali kertasi Herran illallisella vaaditut elementit 1.Kor.11:23-26 ja korosti, että tapahtumaan ei tulisi yhdistää muita toimintoja.

    > Juutalaiset viettävät pesahia nisankuun 15. päivä. Tämä on myös Raamatun mukaan oikea päivä (4. Moos. 33:3). Vuorokausi vaihtui auringon laskiessa, joten pääsiäisaterian syöminen meni 15. päivän puolelle, ei 14. kuten Vartiotorni virheellisesti opettaa >

    " Israelilaiset lähtivät Ramseksesta ensimmäisen kuun viidentenätoista päivänä. He lähtivät pääsiäisen jälkeisenä päivänä Herran johdolla matkaan kaikkien egyptiläisten nähden."

    Nykyjuutalaisista en tiedä, mutta muinaisjuutalaiset viettivät pesahia 14. nisankuuta koska jakeessa mainittu 15. päivä oli pesahin jälkeinen päivä.
    Pesah-ateria nautittiin lisäksi 14. päivän alussa eikä lopussa, kuten ilmeisesti päättelet. Vuorokausi mitattiin tosiaan alkavaksi auringon laskusta joten pääsiäisateria nautittiin 13. päivän auringonlaskun jälkeen jolloin vuorokausi oli jo vaihtunut 14. päiväksi.
    Jeesuksen asettama Herran illallinen asetettiin selvästi 14. päivän puolella koska Juudas Iskariot poistui opetuslasten ryhmästä (eikä siis osallistunut tapahtumaan) ja ajankohdasta mainitaan, että "oli yö" (Joh.13:30).

    > Muinoin juutalainen kalenteri määräytyi summittaisesti, joten kukaan ei tiedä, mihin ajankohtaan meidän kalenterissamme pääsiäinen ajoittui Jeesuksen kuolinvuonna >

    Kalentereita on kyllä erilaisia mutta taivaankappaleet liikkuvat suhteellisen tarkasti. Jeesuksen kuoleman ajankohta on ajoitettu myös sitä kautta joten pelkkiin kalentereihin ei tarvitse tukeutua. Löydät aineistoa jos viitsit etsiä etkä heittele omia arvauksiasi asioista.

    > Kristikunnassa pitkääperjantaita vietetään sapatin aattona suunnilleen juutalaisen pääsiäisen aikaan >

    Kristikunta tekee kaikenlaista suunnilleen.

    "Pesah-ateria nautittiin lisäksi 14. päivän alussa eikä lopussa, kuten ilmeisesti päättelet. Vuorokausi mitattiin tosiaan alkavaksi auringon laskusta joten pääsiäisateria nautittiin 13. päivän auringonlaskun jälkeen jolloin vuorokausi oli jo vaihtunut 14. päiväksi."

    Olet tuossa vuorokautta liian aikaisessa. Piirräpä paperille aikajana, johon sijoitat tapahtumat, niin ehkä ymmärrät paremmin millaista tulkintaa tarjoat. Sinun tulkinnassasi pääsiäisateria syödään illalla kun 14. vuorokausi on alkanut. Tämän jälkeen olisi vielä
    - kokonainen päivä, valoisa jakso joka kuului 14. vuorokauteen
    - seuraava yö, jolloin on jo vaihtunut 15. vuorokausi
    - ja vasta tämän jälkeen päivällä, joka oli siis 15., israelilaiset lähtivät liikkeelle kuten Raamattu kertoo

    Olet selvästi väärässä. Raamatun kertomus ei anna tilaa sellaiselle tulkinnalle, että israelilaiset olisivat lähteneet Egyptistä vasta puolitoista vuorokautta pääsiäisaterian jälkeen. Päin vastoin, ateria syötiin lähtövalmiina ja liikkeelle lähdettiin niin pian, ettei leipääkään ehditty tehdä valmiiksi. Pääsiäisyön dramaattisten tapahtumien jälkeen egyptiläiset kiirehtivät heitä lähtemään. 2. Moos. 12. luku.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Se aikajana on todellakin tärkeä ymmärtää.

    " Israelilaiset lähtivät Ramseksesta ensimmäisen kuun viidentenätoista päivänä. He lähtivät pääsiäisen jälkeisenä päivänä Herran johdolla matkaan kaikkien egyptiläisten nähden " (4.Moos.33:3).

    Pesahin jälkeisenä päivänä Jumala velvoitti israelilaiset aloittamaan seitsemän päivää kestävän happamattomien leipien juhlan:

    " Ensimmäisen kuun neljännentoista päivän illasta lähtien syökää happamatonta leipää sen kuun kahdennenkymmenennenyhdennen päivän iltaan saakka " (2.Moos.12:18).

    Pesah-lampaan syöminen piti siis suorittaa 14. päivän aluksi, koska happamattomien leipien juhla alkoi 14. päivän illasta (eli 15. päivänä) eikä niitä voinut luonnollisesti viettää yhtä aikaa.

    > Olet selvästi väärässä. Raamatun kertomus ei anna tilaa sellaiselle tulkinnalle, että israelilaiset olisivat lähteneet Egyptistä vasta puolitoista vuorokautta pääsiäisaterian jälkeen >

    En tiedä miten voisin olla väärässä kun Raamatusta asian voi selvästi lukea. Et ehkä itse ota tarpeeksi huomioon vallinneita olosuhteita. Ei silloin noustu evakuointibusseihin ja huristettu tiehensä. Israelilaiset elivät orjuudessa ja pelkästään jalkamiehiä oli "noin 600000" (2.Moos.12:37) joten evakuoitujen määrä oli pitkälti toista miljoonaa ja lisäksi mukaan lähti "paljon katraita ja karjaa" (2.Moos.12:38). Orjina he eivät voineet ennalta harjoitella organisoitua yhteislähtöä tai tehdä ennaltasuunniteltua evakuointia.

    On realistista että Israelin lähtemiseen kului nollapisteestä hyvinkin yli vuorokausi, koska lähtö tapahtui organisoituna joukkona kuten Raamatun jatkokertomuksesta voidaan havaita. Sitä puoltaa myös se, että lähdön hetkellä "egyptiläiset olivat juuri hautaamassa esikoisiaan" (4.Moos.33:4). Egyptiläiset valmistelivat vainajansa tarkkaan koska he ajattelivat kuoleman olevan matkan alku. Vaikka hautaaminen oli suoritettava olosuhteiden vuoksi nopeasti, tuskin sitä tehtiin tässäkään tapauksessa vajaassa vuorokaudessa, varsinkin kun kyseessä oli äkillinen, ensimmäiseen lapseen kohdistunut surma.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ateria piti syödä lähtövalmiina. "Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti." Tähän ei olisi ollut tarvetta, jos tarkoitus olisi ollut viipyillä vielä yli vuorokausi. Leipä olisi myös ehditty tehdä tuossa ajassa valmiiksi. "Niinpä israelilaiset ottivat vielä hapantumattoman taikinan mukaansa kaukaloissa, jotka he käärivät viittojensa sisään ja ripustivat olalleen."

    Tuollaisella porukalla "lähtö" oli toki venyvä käsite ja useammassa päivässäkään ei käytännössä kauas ehditty. "Lähdön" hetkenä tulee kuitenkin pitää sitä, jolloin käsky lähteä tuli. Mikään Raamatun kertomuksessa ei sovi siihen, että Egyptissä olisi odoteltu vielä päivä, yö ja vasta seuraavana päivänä lähdetty liikkeelle. Päin vastoin lähtö (käsky lähteä ja toteutuksen aloittaminen) vaikuttaa tapahtuneen heti aamuvarhaisella, kun yön dramaattiset tapahtumat alkoivat selvitä. "31 Farao kutsutti Mooseksen ja Aaronin yöllä luokseen ja sanoi: "Lähtekää tiehenne, pois minun kansani keskuudesta, te itse ja kaikki israelilaiset, ja menkää palvelemaan Herraa, niin kuin olette pyytäneet. 32 Ottakaa myös lampaanne, vuohenne ja nautakarjanne, niin kuin olette halunneet, ja menkää. Ja kun nyt lähdette, toivottakaa siunausta minullekin." 33 Egyptiläiset kiirehtivät israelilaisia lähtemään heti pois maasta, sillä he ajattelivat: "Muuten me kuolemme kaikki.""

    "Pesah-lampaan syöminen piti siis suorittaa 14. päivän aluksi, koska happamattomien leipien juhla alkoi 14. päivän illasta (eli 15. päivänä) eikä niitä voinut luonnollisesti viettää yhtä aikaa."

    Pääsiäislammas teurastettiin 14. päivän lopuksi, "iltahämärissä" (1. Moos. 12:6, KR92). Sen valmistaminen ja syöminen menivät kuitenkin 15. päivän puolelle. Juhla jatkui siitä eteenpäin happamattoman leivän juhlana. Pääsiäisajan aloitti 14. päivä, mutta ohje koskee lampaan teurastamista, ei siinä sanota, että lammas ehdittäisiin syödä samana päivänä eikä näin ollutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Aabrahamin jälkeläisillä on yhtäläiset mahdollisuudet pelastumiseen kuin kenellä muulla tahansa eli ei heitä kaikkia ole hylätty. Sen sijaan heillä ei ole enää niitä etuoikeuksia, joita heillä Jumalan liittokansana oli aiemmin ollut. Etuoikeudet lakkasivat kun Pietarille annettiin näky, jonka seurauksena "pakanoille" annettiin mahdollisuus liittyä kristilliseen seurakuntaan ja heitä alettiin voidella pyhällä hengellä.

    Nykyisellä Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Jumalan suunnitelmien kanssa.

    Israelin valtio on eri asia kun Jaakobin jälkeläiset.
    Jaakobin jälkeläisiltä ei ole otettu pois sitä liittoa, jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa.
    Meiltä pakanauskovilta vaaditaan usko Jeesukseen. Jaakobin jälkeläiset pelastaa liitto, kun Jeesus ottaa pois heidän syntinsä. Kun heidän syntinsä otetaan pois, he kumartuvat Jeesuksen edessä ja uskovat häneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ateria piti syödä lähtövalmiina. "Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti." Tähän ei olisi ollut tarvetta, jos tarkoitus olisi ollut viipyillä vielä yli vuorokausi. Leipä olisi myös ehditty tehdä tuossa ajassa valmiiksi. "Niinpä israelilaiset ottivat vielä hapantumattoman taikinan mukaansa kaukaloissa, jotka he käärivät viittojensa sisään ja ripustivat olalleen."

    Tuollaisella porukalla "lähtö" oli toki venyvä käsite ja useammassa päivässäkään ei käytännössä kauas ehditty. "Lähdön" hetkenä tulee kuitenkin pitää sitä, jolloin käsky lähteä tuli. Mikään Raamatun kertomuksessa ei sovi siihen, että Egyptissä olisi odoteltu vielä päivä, yö ja vasta seuraavana päivänä lähdetty liikkeelle. Päin vastoin lähtö (käsky lähteä ja toteutuksen aloittaminen) vaikuttaa tapahtuneen heti aamuvarhaisella, kun yön dramaattiset tapahtumat alkoivat selvitä. "31 Farao kutsutti Mooseksen ja Aaronin yöllä luokseen ja sanoi: "Lähtekää tiehenne, pois minun kansani keskuudesta, te itse ja kaikki israelilaiset, ja menkää palvelemaan Herraa, niin kuin olette pyytäneet. 32 Ottakaa myös lampaanne, vuohenne ja nautakarjanne, niin kuin olette halunneet, ja menkää. Ja kun nyt lähdette, toivottakaa siunausta minullekin." 33 Egyptiläiset kiirehtivät israelilaisia lähtemään heti pois maasta, sillä he ajattelivat: "Muuten me kuolemme kaikki.""

    "Pesah-lampaan syöminen piti siis suorittaa 14. päivän aluksi, koska happamattomien leipien juhla alkoi 14. päivän illasta (eli 15. päivänä) eikä niitä voinut luonnollisesti viettää yhtä aikaa."

    Pääsiäislammas teurastettiin 14. päivän lopuksi, "iltahämärissä" (1. Moos. 12:6, KR92). Sen valmistaminen ja syöminen menivät kuitenkin 15. päivän puolelle. Juhla jatkui siitä eteenpäin happamattoman leivän juhlana. Pääsiäisajan aloitti 14. päivä, mutta ohje koskee lampaan teurastamista, ei siinä sanota, että lammas ehdittäisiin syödä samana päivänä eikä näin ollutkaan.

    > Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti." Tähän ei olisi ollut tarvetta, jos tarkoitus olisi ollut viipyillä vielä yli vuorokausi. Leipä olisi myös ehditty tehdä tuossa ajassa valmiiksi. "Niinpä israelilaiset ottivat vielä hapantumattoman taikinan mukaansa kaukaloissa, jotka he käärivät viittojensa sisään ja ripustivat olalleen." >

    Aamuyöllä tulleen faaraon käskyn jälkeen israelilaiset poistuivat kodeistaan nopeasti joten heillä oli matkavarustukset valmiina yllään. Eivät he kuitenkaan välittömästi lähteneet Egyptin rajoja kohti vaan he kokoontuivat yhteislähtöä varten johonkin sovittuun paikkaan, mihin nyt reilu miljoona ihmistä eläinlaumoineen voi kokoontua. Taikinan lisäksi oli huolehdittava muustakin evästyksestä koska koteihin ei ollut enää paluuta ja edessä oli erämaavaellus.

    Vaikea ymmärtää, mihin perustat väitteesi "viipyilystä" koska kyseessä oli varmasti kaoottinen tilanne jonka keskeltä israelilaisilta oli kiire päästä pois - mutta poistuminen tehtiin organisoidusti ja järjestyksessä.

    > Pääsiäislammas teurastettiin 14. päivän lopuksi, "iltahämärissä" (1. ehkä kuitenkin 2. Moos. 12:6, KR92). Sen valmistaminen ja syöminen menivät kuitenkin 15. päivän puolelle. Juhla jatkui siitä eteenpäin happamattoman leivän juhlana >

    Iltahämärä merkitsi sitä, että aurinko oli jo laskenut ja päivä oli muuttunut silloin jo seuraavaksi. Eli 13. päivän illalla päivä muuttui 14. päiväksi auringon laskettua ja lammas teurastettiin heti vuorokauden vaihduttua ja valmistettiin ateriaksi. Ateria oli valmis syötäväksi puolenyön aikaan ja se oli määrä syödä loppuun aamuun mennessä jolloin ateriasta jääneet osat piti olla poltettuna. Ensimmäisen pesahin tapauksessa tosin ateria syötiin ja jäänteet poltettiin nopeutetusti, huomattavasti ennen aamua.

    Tämä tapahtui siis 14. päivän aluksi. Lähtö tapahtui Raamatun mukaan:

    " Israelilaiset lähtivät Ramseksesta ensimmäisen kuun viidentenätoista päivänä. He lähtivät pääsiäisen jälkeisenä päivänä Herran johdolla matkaan kaikkien egyptiläisten nähden" (4.Moos.33:3 KR92).

    Olisi ollut mahdottomuus koota yli miljoona ihmistä eläimineen laajalta alueelta noin 14 tunnin aikana ja muodostaa siitä yhtenäinen ja järjestyksellisesti etenevä joukko. Sanoin 14 tuntia vaikka sekin on utopistinen aikamäärä koska kukaan ei lähtisi sellaisen joukon kanssa kulkemaan pimeään erämaahan. Lähtö tapahtui siis 15. päivän aamuna kuten 4.Moos.33:3 kertoo.

    Uskon siihen ennemmin kuin omiin kuvitelmiisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Raamatussa iltahämärä lasketaan osaksi päättymässä olevaa päivää.

    2. Moos. 29:38 "Sinun tulee joka päivä uhrata alttarilla kaksi vuoden ikäistä urospuolista karitsaa.
    39 Uhraa toinen karitsa aamulla ja toinen iltahämärissä.

    Tuossa esiintyy täsmälleen sama ilmaisu "kahden illan välissä". Sinun ehdottamallasi tulkintatavalla jälkimmäisen karitsan uhraaminen olisi tapahtunut vasta seuraavan päivän puolella.

    Muutenkin esimerkiksi seuraavaa olisi mahdoton selittää, jos lähtö olisi ollut vasta yli vuorokauden päästä. 2. Moos. 2:39 "Egyptistä tuomastaan taikinasta he leipoivat litteitä happamattomia leipiä, sillä heidät oli ajettu pois Egyptistä ennen kuin taikina oli ehtinyt hapata eivätkä he olleet varanneet itselleen edes matkaevästä." Yli vuorokaudessa olisi ehtinyt varata mitä vain.

    "Olisi ollut mahdottomuus koota yli miljoona ihmistä eläimineen laajalta alueelta noin 14 tunnin aikana ja muodostaa siitä yhtenäinen ja järjestyksellisesti etenevä joukko. "

    Riippuu siitä, miten laajalla he olivat. Ei heitä ympäri Egyptiä olisi tuon ajan menetelmillä kerätty, vaikka aikaa olisi ollut vuorokausi enemmänkin. Ramses oli laaja kaupunki, mutta ei sentään mikään nykyajan Tokio tai New York. Pidän aikarajaa periaatteessa mahdollisena, varsinkin jos egyptiläiset kiirehtivät lähtöä auttaen siinä. Ei ole myöskään välttämätöntä tulkita, että kaikki israelilaiset lähtivät kirjaimellisesti yhtä aikaa, vaan osa on voinut tulla perässä.

    En ole vastuussa mahdollisista kertomuksen epäjohdonmukaisuuksista, luen sitä vain sellaisena kuin se on. Pääsiäislampaan teurastus 14. päivän illalla sanotaan suoraan, samoin lähtö 15. päivän aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tämä Jeesuksen neuvoma iltapala tuli kummiskin nauttia, leipä murrettuna ja viini, Jeesusta odotellessa.
    Vartiotorniuskonnossa Jeesus on palannut, jo kahdestikin, 1874 ja 1914, riippuen mistä vartiotornista katsoo.
    Jospa tuo tuottaa semmoisia muutoksia sitten heidän iltapalaansa, joita ihmettelemme.
    Kun kerran Jeesus on jo tullut (vartiotorniuskonnossa) on tarpeetonta enää ottaa iltapalaa, mutta sille ilmoitettu syy ei ole Raamatun mukainen.
    Sillä Jeesushan palattuaan tietää hyväksyä taivaaseen jumalalliset, syntinsä katuneet, ja tuomitsee ikuiseen yötä päivää tapahtuvaan kiusaamiseen tulijärvessä ne paatuneet Jumalan kieltäjät ja katumattomat, esim. ilm. 20:10

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ensinnäkin Ehtoollinen ei ole mikään vertauskuva! Tuolle -92:lle ei voi kovin suurta painoarvoa laittaa.

    Ensinnäkin Ehtoollinen ei ole mikään vertauskuva!

    - Mikä muukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mistä lähtien Raamatun alkukieli on ollut Englanti?

    Englanninkielinen New World Translation julkaistiin kirjana 1961

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    > Jeesus ei myöskään missään sanonut, kuinka usein ehtoollista tulisi viettää. Paavalin mukaan se oli pikemminkin usein kuin harvoin (1. Kor. 11:26). >

    " Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee" (1.Kor.11:26)

    Näiden sanojen kirjoittamiseen mennessä (55ya) pesahin korvannutta Herran illallista oli vietetty jo 21 kertaa. Paavalilla ei ollut tietoa, miten kauan muistojuhlaa vielä vietettäisiin "kunnes - - - hän tulee". Siksi hän valmisti kristittyjä tulevaan sanomalla että "niin usein kuin - - - te siis julistatte Herran kuolemaa". Paavali korosti kestävyyttä ja uskollisuutta, ei kuvaillut toistojen määrän merkitystä.

    Jeesus ajoitti Herran illallisen vieton nimenomaan vuosittaisen pesahin hetkeen. Muussa tapauksessa hän olisi varmaankin käyttänyt jotain muuta 364:tä vaihtoehdosta ja kertonut vieton frekvenssistä tarkemmin.

    Muistojuhla on Jehovan todistajien keksintö.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Englanninkielinen New World Translation julkaistiin kirjana 1961

    Täytyy antaa sinulle tunnustus rehellisyydestä! Pidät siis tuota väärennöstä alkutekstin veroisena?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Täytyy antaa sinulle tunnustus rehellisyydestä! Pidät siis tuota väärennöstä alkutekstin veroisena?

    Mutta eikös tuo "translation" ole suomeksi "käännös"

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mutta eikös tuo "translation" ole suomeksi "käännös"

    Tässä tapauksessa translation on väärennös

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Israelin valtio on eri asia kun Jaakobin jälkeläiset.
    Jaakobin jälkeläisiltä ei ole otettu pois sitä liittoa, jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa.
    Meiltä pakanauskovilta vaaditaan usko Jeesukseen. Jaakobin jälkeläiset pelastaa liitto, kun Jeesus ottaa pois heidän syntinsä. Kun heidän syntinsä otetaan pois, he kumartuvat Jeesuksen edessä ja uskovat häneen.

    Jaakobin lihalliset jälkeläiset halveksivat Jumalan kanssa tehtyä liittoa vuosisatojen ajan toimimalla kaikin tavoin vastoin Liiton sopimusehtoja eli Lakia. Jumala osoitti kärsivällisyyttä siitä huolimatta että Israel rikkoi jatkuvasti Jumalan antamia ehtoja vastaan:

    "Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani" (2.Moos.19:5,6).

    "JOS kaikessa tottelette Herraa, Jumalaanne, ja tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille annan, niin Herra asettaa teidät maan kaikkien kansojen yläpuolelle - - - JOS noudatatte Herran, Jumalanne, käskyjä ja kuljette hänen teitään, hän tekee teistä pyhän kansansa, kuten hän on teille vannonut - - - Herra asettaa teidät ensimmäisiksi, ja te nousette muiden silmissä aina vain ylemmäksi, JOS tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan, ja noudatatte niitä ja elätte niiden mukaan. Ette saa poiketa oikealle ettekä vasemmalle siltä tieltä, jonka minä teille osoitan (5.Moos.28:1-14 , korostus oma).

    Lakiliitto lihallisen Israelin kanssa oli siis ehdollinen, siitä on merkkinä moninkertainen JOS- sana. Liiton ehtojen rikkomisen seurauksena Jumala ilmoitti myös kiroukset, jotka entinen liittolainen saisi kestettäväkseen Jumalan toimesta. En lainaa tähän tuota pitkää luetteloa värikkäästi kuvailluista kirouksista mutta ne voi lukea 5.Moos.28:15-68:sta.

    Joku väittää että lakiliitto olisi ollut "ikuinen". Ei ollut. Aabrahamin kanssa solmittu liitto (joka oli oikeastaan Jumalan rakkaudellinen, yksipuolinen lupaus ilman sopimukseen kuuluvia ehtoja) oli eri asia mutta siinäkin oli Aabrahamin lihallisia jälkeläisiä koskeva ehto:

    Minä annan sinulle paljon jälkeläisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita. Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala - - - Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen" (1.Moos.17:6-9).

    Jumala ei olisi tehnyt epätäydellisten ihmisten kanssa "ikuista liittoa" - se olisi ollut epäviisasta kuten myöhemmät tapahtumat osoittivatkin. Jumala olisi silloin sitouttanut itsensä ihmisen epätäydellisyyteen ja lihallisuuteen. Aabrahamin ja Jumalan väliseen "sopimukseen" liittyi kuitenkin jumalallinen, ikuiseksi tarkoitettu yksityiskohta, joka liittyi "siemeneen" ja sille annettavaan tehtävään.

    "Nämä lupaukset, joista nyt on puhe, annettiin Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. Kirjoituksissa ei siis puhuta monikossa jälkeläisistä vaan yksikössä jälkeläisestä. Tämä jälkeläinen on Kristus - - - Kristuksen tuloon asti laki oli siis meidän valvojamme (Gal.3:16,24).

    Jumala toi siemenen merkityksen esiin heti Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen jälkeisessä ilmoituksessa ja sen merkitys tähtäsi tietenkin Kristuksen uhriin, jonka oli määrä hyödyttää koko ihmiskuntaa eikä pelkästään Aabrahamin jälkeläisiä. Heillä olisi ollut mahdollisuus olla etuoikeutettuja, jos he olisivat pysyneet uskollisina ja pitäneet Liiton ehdot. Mutta Jumala lopulta irtisanoi Lakiliiton kyllästyttyään lopullisesti lihallisen Israelin venkoiluun:

    ""Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani"" (Jer.31:31-33).

    Nimitykset Israel ja Juuda eivät liity lihalliseen Israelin kansaan koska "sen liiton he rikkoivat". Uusi liitto on tehty muihin kuin lihallisiin tai suvullisiin seikkoihin perustuen. Jumala haluaa yhdistää mielikuvat nimelleen omistetusta kansasta käyttämällä samoja ilmaisuja, nimityksiä ja ryhmittelyjä hengellisestä Israelista kuin muinaisesta, uskottomasta Israelista.

    Lihallisella Israelilla oli Jeremian ennustuksen jälkeen 600 vuotta aikaa osoittaa, että Jumalan laki olisi vaikuttanut heidän sydämeensä. He käyttivät tuon ajan kuitenkin ihan muuhun ja lopuksi vielä kaikin voimin edesauttoivat uuden liiton välittäjän saamista hengiltä onnistuen myös siinä.

    Uusi liitto ja sen Välittäjän merkitys koko maailmankaikkeutta silmälläpitäen on luettavissa Uuden testamentin sivuilta. Sen ymmärtäminen vaatii kuitenkin epäraamatullisten ja Jumalaa pilkkaavien käsitteiden hylkäämistä. Raamatun esittämä Jumalan suunnitelma kaikkeutta koskevasta ratkaisusta on hyvin selkeä, johdonmukainen ja yksinkertainen.

    Kun ihminen vetoaa lihallisen Israelin historiaan, hänen on luettava 2.Kor.3:15,16:

    "Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois."

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    On, on peite vieläkin.
    Mutta kun Jeesuksen tulemuksessa Jeesus ottaa pois heidän syntinsä tilanne jatkuu sellaisena, että juutalaisten kanssa tehty liitto jatkuu.
    Ei Jumala kadu tekoaan ja sanojaan.
    Koska sopimus on yksipuolinen, Jumalan tekemä sopimus, ei sitä voi ihminen kumota, vaikka haluaisikin.
    Uuden liiton tulo, koskee ihmisiä, jotka eivät ole juutalaisia.
    Juutalaiset ovat armon saajia Jumalan sopimuksen tähden.
    He uskovat, kun he näkevät Jeesuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    > Koska sopimus on yksipuolinen, Jumalan tekemä sopimus, ei sitä voi ihminen kumota, vaikka haluaisikin >

    Ei sitä ihminen kumonnutkaan vaan sopimuksen laatija Jumala. Ja syystäkin koska Israel oli sopimusehtojen rikkoja.

    > Mutta kun Jeesuksen tulemuksessa Jeesus ottaa pois heidän syntinsä tilanne jatkuu sellaisena, että juutalaisten kanssa tehty liitto jatkuu >

    Liittoa juutalaisten kanssa ei ole enää olemassa ja sen lakkauttamiselle oli myös selkeä ajankohta, Jeesuksen kuolema. Sellainen liitto ei voi jatkua, jota ei enää ole olemassakaan.

    > Juutalaiset ovat armon saajia Jumalan sopimuksen tähden. He uskovat, kun he näkevät Jeesuksen >

    He näkivät jo ja tappoivat hänet. Nykyjuutalaisuus ei edes tunnusta Jeesuksen ylösnousemusta.

    Äänestä

jt noudattavat kyllä tarkkaakin tarkemmin raamattua. Tuo jokapäiväinen ehtoollinen on tulkittu uudestaan, koska Tynävältä löydetyt alkualkualkualkualkualkualkualkutekstit viittaavat, ettei olisi ollut alun perin ehtoollisesta. Maailman parhaat jt proffeessoorit ja torikauppiaat ovat 19,14 vuoden kestäneissä tieteellisissä tutkimuksissa päätyneet. siihen, että kyse onkin Peräilmasta ja Raappahousuista. Eli siksi jokainen jt käyttää päivittäin kyseistä asustetta ja laskee Peräilmaa sen haarakiilan läpi. Jopa useita kertoja päivässä.

Äänestä

Kyse siinä että ehtoollista ei nautita perustuu toivoon Kristuksen paluusta ja sen odottamiseen. Jaakob nimittäin vannoi ettei syö leipää ennen kuin kohtaa jälleen Kristuksen.
Ja niin Jaakob tekikin kunnes Kristus ilmestyi apostoleille. Nää asiat on protoevankeliumien katkelmissa. Nuo Rooman kirkko tuhosi harhaoppisina teoksina vaikka niissä oli Kristuksen sanoja.

Äänestä
  • Jehovan todistajille Jeesus onkin jo palannut näkymättömänä 1874 ja 1914, riippuen mitä Vartiotornin numeroa katsoo. Silti heistä jotkut nauttivat ehtoollista edelleen ja muutkin vaivautuvat paikalle kieltäytymään siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jehovan todistajille Jeesus onkin jo palannut näkymättömänä 1874 ja 1914, riippuen mitä Vartiotornin numeroa katsoo. Silti heistä jotkut nauttivat ehtoollista edelleen ja muutkin vaivautuvat paikalle kieltäytymään siitä.

    Mitä ne naiset tekevät taivaassa, jotka kuuluvat 144.000 ?
    Naisethan eivät voi olla avustavia palvelijoita, vanhimpia, eikä kuninkaita eikä pappeja.
    Nuo tehtävät kuuluvat miehille.
    Kutooko ne siellä sukkia? Tekeekö "rokkaa?"
    144.000 on kuninkaita ja pappeja.

    Äänestä

  • Kirjassa Lapset (vuodelta 1942) suosittelee vartiotorniuskonto, että lasten hankkiminen jätetään Harmagedonin jälkeiseen aikaan.

    Erittäin suositeltava neuvo heille

    Jeesus taas on vartiotorniuskonnossa palannut vuosina 1874 ja 1914, riippuen siitä mistä vartiotornista katsoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kirjassa Lapset (vuodelta 1942) suosittelee vartiotorniuskonto, että lasten hankkiminen jätetään Harmagedonin jälkeiseen aikaan.

    Erittäin suositeltava neuvo heille

    Jeesus taas on vartiotorniuskonnossa palannut vuosina 1874 ja 1914, riippuen siitä mistä vartiotornista katsoo.

    Jos tuota neuvoa vuodelta 1942 olisi noudatettu olisi vartiotornilahkossa suurin osa yli 80v mummuja ja kääkkiä. Muutama ulkopuolelta tullut saattaisi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ennen 1975:ttä neuvottiin nuoria jättämään opintien ajatukset, turhana, koska maailmanloppu on jo 1975.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos tuota neuvoa vuodelta 1942 olisi noudatettu olisi vartiotornilahkossa suurin osa yli 80v mummuja ja kääkkiä. Muutama ulkopuolelta tullut saattaisi olla.

    Kaikki olisi kuihtunut kasaan. Entä miksi jonkun pitäisi noudattaa hallintoelimen neuvoa avioitua vain JT kanssa, vaikka mitään kemiaa ei olisi? Pääsia että avioituu JT kanssa.

    Äänestä

Eikös muuten 144 000 taivaassa perustu, niin mihin se perustuukaan, ennen paratiisioppiahan 144 000:tta ei tässä mielessä vartiotorniuskonto tuntenut

Mutta vartiotorniseuran säännöt vaativat taivastilaa, sillä hallintoelimen jäsenyys edellyttää tulevaa taivaaseen menoa. Lahko kontrolloi tämän pätevyyden täyttymistä vaatien ehdokkaan tunnustamaan asian.

144 000 Raamatussa ovat Israelin sukukuntien edustajia.
On selitetty tarkoittavan että Jumala ei ollut hylännyt Israelia, vaikka se tuolloin eli luopumistilassa

Äänestä

Tottakai vaikeaa ymmärtää JT, koska ei avata Raamattua!

Äänestä
  • Olla rootsi uksi paiva. Kirjottaa hoono soome.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tälläistä asiaa että, Alkuseurakunta vietti ehtoollista joka päivä. Vaikka siitä kerrotaan Apostolien teoissa 2: 41-47

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu