Putin tunnustaa jo, ettei voita sotaa

24.2.2022 Putin uskoi Kiovan valtaamiseen ja hallinnon vaihtoon 3 päivässä ja sodan olevan ohi viikossa. Länsimaat olisi asetettu tosiasioiden eteen ja ne olisivat myöntyneet uusiin realiteetteihin. Ukraina kuitenkin yllätti raudanlujalla taistelutahdolla ja informaatiokamppailun voitolla. Se pysäytti Venäjän etenemisen ja sai Läntisen maailman tuen.

Nyt on sodittu vähän yli vuosi. Putin puhuu jo avoimesti sodasta, mutta ei näe siinä ratkaisua vaan loputonta sotaa, jonka Länsi päästi valloilleen.

”Putin on käytännössä lopettanut puhumasta sodan konkreettisista tavoitteista. Hän ei myöskään esitä enää minkäänlaista visiota siitä, miltä sodan mahdollinen voitto tulevaisuudessa näyttäisi. Sodalla ei ole selkeää alkua eikä ennakoitavissa olevaa loppua”, Trudoljubov sanoi.

”Meille tämä [sota] ei ole geopoliittinen tehtävä, vaan tehtävä Venäjän itsenäisen aseman selviytymiselle. Tällä luodaan olosuhteet maan ja lastemme kehittymiselle tulevaisuudessa”, Putin sanoi puheessaan ilmailualan tehtaassa Burjatian alueella.

Helmikuisessa linjapuheessaan Putin keskittyi puolustamaan sodan oikeutusta ja sitä, että Venäjä käyttää voimaansa lopettaakseen sodan, jonka länsi ja Nato ”päästivät valloilleen”. Trudoljubovin mukaan puheen viesti ihmisille oli, että sota Ukrainassa ei ole loppumassa lähiaikoina ja venäläisten on opittava elämään asian kanssa.

Toki Putin on delusionaalinen vanha seniili edelleenkin, mutta reaaliteetit ovat iskeneet eristäytyvään kääpiöön. Hän ei näe enää voittoa mahdollisena sodan lopputuloksena. Putin tietää itsekin, että voiton vaihtoehto on luoti takaraivoon omilta tai niskan katkeaminen hirttotuomiossa Haagissa, joten hän yrittää sinnitellä välimaastossa, loputtomassa sodassa. Hyväähän tässä on se, että Putin on huomannut ydinaseuhkailut tyhjiksi puheiksi eikä niitäkään enää nähdä keinona sodan lopettamiseen. Kuinka kauan sota jatkuu? Kunnes Vova-setä kuolee vai Lännen aseistama Ukrainan voitokas armeija ajaa rysän pois ja ottaa vähän puskurivyöhykettä Venäjän puolelta?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009485014.html

21

180

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihme toista vuotta sodittu ja nyt kovakalloinen diktaattori alkaa tajuta ettei se Euroopan valloitus tuosta vaan mene .

    • Anonyymi

      Jokainen lisäpäivä Putinia heikentää russofasismia ja Venäjää.

      Se olisi vain positiivista ellei ukrainalaisia kuolisi.

    • Anonyymi

      Aiemmin mahtavana ja pelottavana pidetty Venäjän armeija on osoittautunut huomattavan paljon mainettaan kehnommaksi, mistä lienee syytä kiittää myös maan korruptoituneita virkamiehiä, poliitikkoja ja upseereita, sekä Vladimir Vladimirovitsh Putinia sen ylipäälikkönä, joka uskoi itsekin tuohon harhakuvaan.

    • Anonyymi

      Putinin selvä taktiikka on pitää sotaa yllä mahdollisimman pitkään siten hän voi pitää valtansa .

      Putin on tiennyt pitkään jo että on hävinnyt sotansa .

      Putinin onni olisi jos hän saisi konfliktin vuosien mittaiseksi se tarkoittaisi että hänellä on vuosia vielä jäljellä vallan kahvassa ja elossa.

    • Haag ei sentään hirttotuomioita jaa...

      • Ei Putin sitä usko. Joku tutkija totesi Lännen ja Venäjän välillä olevan peili, josta ne näkevät itsensä. Venäjä ei usko ihmisoikeuksiin, joten se näkee Lännen ihmisoikeusvaatimukset vaikuttamiskeinona. Länsi uskoo rehellisyyteen, joten sitä on helppo sumuttaa (ainakin kerran). Putin hirttäisi vastapuolen hävinneen johtajan, joten antakaamme hänen uskoa, että hänet ja lähipiiri tullaan hirttämään kuten natsit Nurnbergin jälkeen.


      • Anonyymi

        Ei ehkä hirttotuomioita.

        Mutta kuolemantuomioita kyllä Haagissakin aina tarvittaessa annetaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ehkä hirttotuomioita.

        Mutta kuolemantuomioita kyllä Haagissakin aina tarvittaessa annetaan.

        Annetaanko? Kuka esimerkiksi on tuomittu kuolemaan?


    • Anonyymi

      Niinpä taitaa olla että sota henkilöityy vallassa roikkuvaan Putiniin.Vetäytyminen voisi aiheuttaa Venäjällä vastareaktion ja horjuttaa putinin asemaa.

    • Anonyymi

      "Putin uskoi Kiovan valtaamiseen ja hallinnon vaihtoon 3 päivässä ja sodan olevan ohi viikossa."

      Putin uskoo että ne 3 kadonnutta päivää löytyy vielä.

      • Niillä 3 kadonneella päivällä on sama nimi, nimittäin "Ei koskaan". Putin hävisi piiloleikin!


      • Anonyymi
        Tuulisydän kirjoitti:

        Niillä 3 kadonneella päivällä on sama nimi, nimittäin "Ei koskaan". Putin hävisi piiloleikin!

        Venäjän sotilaallisten suunnitelmien mukaan pääkaupunki Kiovan valloituksen piti sujua 72 tunnissa, ja tähän aikajanaan luotettiin niin paljon, että erikoisjoukkojen käyttöön oli jo valmiiksi vuokrattu asuntoja Kiovan avainkohteiden lähistöltä.

        Niillä alueilla vaikkapa Ukrainan itäosissa, joissa miehitys onnistui, FSB toimi julmasti ja systemaattisesti. Esimerkiksi miehitettyihin kaupunkeihin rakennetut kidutuskeskukset, käytettyjä sähkölaitteita myöten, olivat kautta maan samanlaisia ja selkeästi ennalta suunniteltuja.


    • Anonyymi

      Ihmetyttää että länsi ei ole jo heittänyt Ryssiä helvettiin Ukrainasta ! Vitut ne niitä ydinaseita käyttäisi, sehän olisi koko venäjän loppu ja tuho !!

      • Ei Naton tarvitsisi tehdä venäläisille mitään. Sen kun lähettävät laajalle levitetyn armeijakunnan keskiseen Ukrainaan maan hallituksen pyynnöstä. Se ei ehdottomasti osallistuisi mihinkään sotatoimiin, ellei sen kimppuun käydä. Venäjä ei uskaltaisi ampua ohjuksen ohjusta, koska se kuitenkin osuisi Nato-joukkoihin. Ukrainan sotiminen tehostuisi käytännössä huomattavasti, kun selusta pääsisi rauhaan.

        Jostain syystä näin ei kuitenkaan toimita ainakaan vielä.


    • Ikuinen sota länttä vastaan. Niinpä niin. Siihenhän se Neuvostoliittokin osaltaan kaatui, asevarustelukilpailuun "länttä" vastaan. Lainausmerkit siksi, että mikä tahansa vihollinen on "länsi", sellainen joka ei ole "pyhä venäjänmaa". Siinä se Venäjä palaa takaisin lähtöruutuun, tai ei, menee vankilaan (suoraan vankilaan) kulkematta lähtöruudun kautta.

      Putin lienee vainaa parin vuoden sisällä ja sitten alkaa muutaman vuoden kestävä "jeltsiniläisyyden aika" kun kaikki on sekaisin, sitten tulee jostain takavasemmalta taas uusi "johtaja", joka rakentaa 10-20 vuodessa taas uuden henkilökultin ja hankkii taas kaikki vihollisekseen jne. sama silmukka.

      Onneksi pääsimme NATOon

      MUAHHAH MUAHHAH

      • Noin käy, jos historia toistaa vitsejään. Venäjä jos jää yhtenäiseksi ja johtajaksi nousee heikoista lakeijoista häikäilemättömin, se todennäköisesti toistaa.

        Tarvittaisiin ulkopuolinen mahti toteuttamaan maan pakottaminen pysyvään kansanvaltaan ja rauhaan samaan tapaan kuin tehtiin Saksassa ja Japanissa. On kuitenkin epätodennäköistä, että niin tapahtuu.


    • Voittaja aina kirjoita Historia

    • Anonyymi

      "Putin uskoi Kiovan valtaamiseen ja hallinnon vaihtoon 3 päivässä."

      Nyt tehdään pitkää päivää venäläisittäin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/5827597

      Rakoileeko Venäjän kulissi? Kremlin ohjailema uutistoimisto julkaisi ukrainassa haavoittuneiden sotilaiden valituksia
      Tiukasti Kremlin talutushihnassa oleva uutistoimisto RIA Novosti julkaisi tiistaina artikkelin, jossa Ukrainassa haavoittuneet venäläissotilaat valittavat heille maksamatta jääneistä korvauksista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe