Ihmeellistä on ollut jo pitkän aikaa, että media estää tiettyjen asioiden/ uutisten kommentoinnin verkkosivuillaan. Sehän onkin nykyaikaa etteivät ihmiset saa sanoa mielipidettään tiettyihin nykyajan ilmiöihin tai tapahtumiin. Sananvapaus on kuollut ajat sitten. Voi joku pahoittaa mielensä tai olla sitä mieltä ettei noin voi sanoa tai jotakuta vastaan se varmaan on loukkaavaa tai vihamielistä. jännä juttu ettei tor- verkon kautta voi kommentoida.
Niin sanottu sananvapaus
5
648
Vastaukset
- Anonyymi
l5s5mlebhurccvbds3dprundjqg3umxbytxly3kk73rhom3cltwgqcad.onion
- Anonyymi
Yle sanoo vain mitä haluaa. Paljon asioita jää sanomatta, koska kaikilla ei ole kunnollista mediaa sitä varten. Veronmaksajat kustantavat vain osan sananvapaudesta.
Yle on poliittinen järjestö, jonka rahoitusta ei saa tutkia ja tietoja julkaista. Se kyllä itse kertoo olevansa luotettava ja toteuttavansa yhteiskunnalista tehtävää, mutta siitä moni on eri mieltä. Hyvin pieni porukkahan on kysessä. Samat toimittajat ja esiintyjät vuosi toisensa jälkeen. Toisilleen sukuakin.
Maailma nyt on vaan tällainen. Trump vai Biden, sitä samaa sielläkin. - Anonyymi
On törkeää ettei keskustelualustat Suomessa ja media kykene kertomaan suoraan LISTANA mitkä aiheet ovat kiellettyjä, perustelut ja mitkä aiheet taas vievät turhaa tilaa. Ja mikä on turhaa keskustelua jota ei haluta. On ihmisiä nöyryyttävää ja nolataan tahallaan, koska osa aloituksista sensuroidaan heti (esimerkkina vauva keskustelupalsta). Vaikka aihe olisi mitätön ja tavallinen. Olisiko mahdollista tehdä muualle tavallisten ihmisten keskustelualueita joissa ei tule yllätyksiä, jotka eivät ole medioiden hallussa tai kaupallistettu samoin. Vai toimiiko jossain keskustelu ja ilman että nimittelijä tulee haukkumaan ihmisiä.
Nyt tilanne on se ettei aloituksia saa juuri missään tehdä, mutta vastata joku saa, jos saa. Keskustelu on sekavaa kyllä kirjoittajillakin, ellei pää selkene. Hei, itse jouduin kokemaan blogspot sivujeni sulkemisen, vaikka virallista informaatiota siitä ei tullutkaan. google haku vaan ei toimi. Se siitä sananvapaudesta.
Jos haluat arvioida blogiani ja käyttämääni sananvapautta OK.
https://taivassade-tiede.blogspot.com/Hei, itse jouduin kokemaan blogspot sivujeni sulkemisen, vaikka virallista informaatiota siitä ei tullutkaan. google haku vaan ei toimi. Se siitä sananvapaudesta.
Jos haluat arvioida blogiani ja käyttämääni sananvapautta OK.
https://taivassade-tiede.blogspot.com/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1324784
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233232Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132644- 462211
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2591753Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471689- 321577
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201516- 281500
- 951221