Jos ihmiskunnan ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi jää

saman ilman hengittäminen mutta kaikki muu onkin kuin eri maailmoista niin huonosti käy.
Se on juuri näin. Valitettavasti elämme vasta vuotta 2023. Voi kun eläisimme jo vuodessa 6678.

Muutamissa käymissäni keskusteluissa on noussut pintaan syy eri kansakuntien yhdistämisestä. Pakolaisuus olisikin organisoitua toimintaa. Näin siksi, että tiede ja politiikka näkee suurena vaarana sen, että toinen puoli maapallosta on sivistyneitä, korkean koulutuksen saaneita, uskontonsa kadottaneita ja toinen puoli on vasta puusta laskeutuneita joiden elämää johdattaa taruolennot.

Jos maailma päästetään kehittymään näin niin se tarkoittaa pian sitä, että näiltä ihmiskunnan puoliskoilta katoaa kokonaan keskustelu- ja ymmärrysyhteys. Joka on jo nytkin pitkälti totta.

Bilderberg kokouksissa keskustelujen pääaihe on ollut juuri tämä maailman kahtiajako. Siksi "kattilaa pitää välillä hämmentää" ja saada ihmiset sijoittumaan sulavasti toistensa joukkoon, että tuota totaalista kahtiajakoa ei pääsisi syntymään. Ihmislajin pitäisikin tämän näkemyksen mukaan kulkea samassa rintamassa kohti tulevaisuutta. Muuten emme kykene hallitsemaan saasteita, ilmastonmuutosta emmekä sotia emmekä ruoan riittävyyttä sekä syntyvyyden hallintaa.

Tosin sillä kauniilla ja tieteellisellä ajatuksella on oma hintansa, kuten hyvin tiedetään.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liian pitkä stoori. 2 riviä on maksimi johon tämän palstan nerot kykenevät.

Äänestä

Parempi olisi antaa niiden hukkua paskaansa ja kuolla nälkään. Mihin tuollaista nisäkäskuonaa tarvitaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

saman ilman hengittäminen mutta kaikki muu onkin kuin eri maailmoista niin huonosti käy.
Se on juuri näin. Valitettavasti elämme vasta vuotta 2023. Voi kun eläisimme jo vuodessa 6678.

Muutamissa käymissäni keskusteluissa on noussut pintaan syy eri kansakuntien yhdistämisestä. Pakolaisuus olisikin organisoitua toimintaa. Näin siksi, että tiede ja politiikka näkee suurena vaarana sen, että toinen puoli maapallosta on sivistyneitä, korkean koulutuksen saaneita, uskontonsa kadottaneita ja toinen puoli on vasta puusta laskeutuneita joiden elämää johdattaa taruolennot.

Jos maailma päästetään kehittymään näin niin se tarkoittaa pian sitä, että näiltä ihmiskunnan puoliskoilta katoaa kokonaan keskustelu- ja ymmärrysyhteys. Joka on jo nytkin pitkälti totta.

Bilderberg kokouksissa keskustelujen pääaihe on ollut juuri tämä maailman kahtiajako. Siksi "kattilaa pitää välillä hämmentää" ja saada ihmiset sijoittumaan sulavasti toistensa joukkoon, että tuota totaalista kahtiajakoa ei pääsisi syntymään. Ihmislajin pitäisikin tämän näkemyksen mukaan kulkea samassa rintamassa kohti tulevaisuutta. Muuten emme kykene hallitsemaan saasteita, ilmastonmuutosta emmekä sotia emmekä ruoan riittävyyttä sekä syntyvyyden hallintaa.

Tosin sillä kauniilla ja tieteellisellä ajatuksella on oma hintansa, kuten hyvin tiedetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu