Norjan malli on paras. EU:ta ei enää tarvita.
Nyt kun kun kohta ollaan Natossa voidaan erota EU:sta
Anonyymi-ap
1953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomella ei ole öljyä kuten Norjalla. EU:sta eroaminen olisi taloudellinen katastrofi
Miten niin? Suomi on nettomaksaja.
Se kertoo vain, että Suomessa ovat asiat hyvin.
Ja Natoon liittyminen on taloudellinen katastrofi.
Mutta vain pienellä vähemmistöllä on Suomessa asiat hyvin.
Suomella on euroopan suurimmat high tec litium metallivarannot sähkö autoihin jne, ellei kokoomus niitäkin lobbaa, ja myy amerikan yhtiöille, kuten Kittilän kulta kaivoksen.
No on pirun hyvin, ei tarvi valtion budzettiakaan paikata velkarahalla (kuin jotain 10 mrd) , kohta miljoona köyhää.....fantastinen EUnukkilan ihmemallioppilas SOOMI,
EROTAAN EEUUSTA.
Meillä ei ole öljyä, mutta meillä on vihreä siirtymä, sillä tienaa älyttömästi.
Vihreä siirtymä humpuukia josta pian päästään eroon kuten vihreistäkin
Hallituksen puheista olen saanut sen käsityksen, että suomesta tulee uuden ilmastoteknologian ykkössuurvalta maailmassa?
Ei nato mikään talousliitto ole. Haluaisitko siis maksaa isoja tullimaksuja Euroopasta tulevista tuotteista?
Myös Suomen vientiteollisuuden kilpailukyky heikkenisi, koska tullimaksut koskisivat niitäkin ja vienti on 80% Eurooppaan.
Voidaan purkaa kaikki venäjän puolelle menevät junaraiteet ja kaivaa tiepohjat pois.
Pirunsikiöiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.
Onko tämä nyt trollien seuraava projekti, kun Naton vastustaminen karahti kiville? Sanon jo nyt: ei tule onnistumaan.
Nyt ei tarvitse olla joojoo asennetta joka paikassa. Voi vaikka kertoa omankin mielipiteen
No voi tyhmyyden ylistys! Norjan malli on se, että noin 30% EU:n lainsäädännöstä koskisi meitä ja maksaisimme edelleen EU:lle, mutta emme saisi osallistua päätöksen tekoon.:D:D
Tuosta näkee miten idioottimaista on EU:n ylistys - ellei kuulu siihen, käy heikosti = rikollisjärjestöjen toimintatapa.
Aitoon vapaakauppaan EI tarvita mitään stnan unionia; se on keinotekoinen JA KALLIS ylärakenne valtioiden päällä, jota ilman olisi paljon parempi elää.
EU; ulkopuolisilla mailla menee paremmin,kuten Sveitsi.
Onhan se EU saanut pidettyä rauhan Euroopassa - Saksa ja Ranska eivät ole hetkeen käyneet toistensa kimppuun WAU...........
Tätäkin "etua" EU-fanit mouhottivat taannoin...vaikka naurattaakin!
Olen ollut 30 vuotta sitä mieltä että ensin olisi pitänyt liittyä Natoon. Sillä olisi saanut jo sellaisen aseman että EU-liittymisneuvottelussa ei olisi tarvinnut nöyristellä ja ryssiä niin kuin tapahtui. Mutta varsinkin SDP oli puolue joka typeryydessään kuvitteli että EU antaisi jonkinlaisen sotilaallisen turvan. Kun näillä idiooteilla oli se vanha ideologia periytynyt taistolaisuuden ajalta. Ja nyt nämä Stasin ja KGB:n kätyrien jälkejäiset yrittävät ottaa itselleen kunniaa Natoon liittymisestä... Marin yritti typerillä Hornet puheillaan käydä vaalikampanjaa, mikä kannattaa muistaa kun historiaa kirjoitetaan.
Itse tulen pitämään huolta että Marinin ura tulee päättymään, nämä asiat eivät tule unohtumaan.
Norja maksaa tuplasti sen summan mitä Suomi maksaa EU jäsenyydestä jotta sillä on pääsy EU yhteismarkkinoille!
Missä kohtaa tässä syntyy se säästö?