Hallitus on ostanut työllisyysasteen nousun velkarahalla

Selvityksen mukaan 70 prosenttia uusista työpaikoista on syntynyt julkiselle sektorille kuluvan hallituskauden aikana.

Metelisen mukaan nykyisen hallituksen tavoitteena oli saada Suomi “kasvun uralle valtiovetoisesti julkisia menoja kasvattamalla”.

– Nyt jakopolitiikka on tienristeyksessä. Edessä on joko Suomen ylivelkaantuminen tai jakopolitiikan loppu.

Seuraaville hallituksille on jäämässä lähes kymmenen miljardin euron sopeutustarve.

Hyvin hoidettu vai?
37156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Työllisyys menee huonompaan suuntaan kun sitä ei voi enää velkarahalla tukea.

Äänestä
  • Oikeistoporvarit valehtelevat taas niin että korvat heiluu

    Fakta:

    "Työllisten tekemien työtuntien määrä vuonna 2022 oli 4 103,7 miljoonaa tuntia, mikä oli 0,9 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna."

    Lasketaanpa, 0,9 prosenttia 4103,7 miljoonasta on 37 miljoonaa.

    Työttömiä on 22 tuhatta vähemmän.

    Yhtä työtöntä kohden olisi työtunteja 37 miljoonaa / 22 tuhatta = 1679 tuntia.

    Ei kuukautta kohden 140 tuntia, joka on 21,5 työpäivän perusteella 6,5 tuntia töitä per työpäivä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oikeistoporvarit valehtelevat taas niin että korvat heiluu

    Eihän työn tuottavuuden kasvattaminen ole sama asia kuin työtuntimäärien lisääminen.

    Työ ei muutu 50% tuottavammaksi siten että tehdään 20 tunnin sijasta 40 tuntia työtä.

    Tuottavuuden lisääminen ilman muita toimia em. tapauksessa on 0%.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eihän työn tuottavuuden kasvattaminen ole sama asia kuin työtuntimäärien lisääminen.

    Työ ei muutu 50% tuottavammaksi siten että tehdään 20 tunnin sijasta 40 tuntia työtä.

    Tuottavuuden lisääminen ilman muita toimia em. tapauksessa on 0%.

    No mutta, mutta myös ansiotulojen verotuot kasvoivat 2022.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oikeistoporvarit valehtelevat taas niin että korvat heiluu

    Fakta:

    "Työllisten tekemien työtuntien määrä vuonna 2022 oli 4 103,7 miljoonaa tuntia, mikä oli 0,9 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna."

    Lasketaanpa, 0,9 prosenttia 4103,7 miljoonasta on 37 miljoonaa.

    Työttömiä on 22 tuhatta vähemmän.

    Yhtä työtöntä kohden olisi työtunteja 37 miljoonaa / 22 tuhatta = 1679 tuntia.

    Ei kuukautta kohden 140 tuntia, joka on 21,5 työpäivän perusteella 6,5 tuntia töitä per työpäivä.

    Vanha juttuhan tämä on, mutta et taida oikein ymmärtää asioita. Suotta laittelet lukuja, jos et ymmärrä kokonaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Vanha juttuhan tämä on, mutta et taida oikein ymmärtää asioita. Suotta laittelet lukuja, jos et ymmärrä kokonaisuutta.

    Kokoomuspersujen hallinto-himmeleiden johtajapalkkoihin otettu rahaa?

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🍑 ­­N­­­y­­­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#178052240

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Paljonko kehitysmaamuslimeiden suojatyöpaikat tulevat maksamaan yhteiskunnalle?

Äänestä
  • Paljon.

    Äänestä

  • Kysy kokoomukselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Paljon.

    ei kustannuksia.

    halpaa työvoimaa.

    Äänestä

Tilastoihmehän se on. Hallituksella ei liene juuri osallisuutta työllisyyden nousuun vaan sen on tehnyt nyt todellinen työvoimapula. Se johtuu, että viimeisetkin suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle tai kuolleet tauteihinsa kuten koronaan.

Äänestä

mari sanoo 80% työllisyys jos niin olisi suomessa ei nyt olisi 200 000 ihmistä
työttömänä.
hallitus ei kyennyt asiaa nyt hoitamaan.
ei näillä konstein jatkossakaan.

Äänestä

Hallituksen tavoite on edennyt tai jopa saavutettu. Julkinen sektori kasvaa ja yksityinen supistuu. He pitävät tavoitettaan välttämättömänä, ei ole muuta mahdollisuutta.
Voi sen noinkin ajatella ja selittää jos haluaa. Seuraus on kuitenkin että näivetymme hitaasti. Kunnes rahat eikä luottokelpoisuus enää riitä ja on pakko leikata. Eikä se ole edes omissa käsissämme vaan se tulee tosiasiana eteemme.
Siinä on ilmeisesti jotain samaa kuin sosialististen maiden heikossa kehityksessä ja kyvyssä tuottavaan toimintaan.

Äänestä
  • Loppujenlopuksi kysymys on siitä, kenen käsissä Suomessa kierrossa oleva raha käytetään parhaiten.

    Onko julkinen sektori parempi em. rahan käyttäjäksi, vai onko yksityinen sektori?

    Asiaan ei ole suinkaan mitään yksiselitteistä vastausta, on yksityiselläkin sektorilla huonoja toimijoita jotka ei toimi Suomen edun mukaisesti.

    Myös julkinen sektori voi ainakin teoriassa toimia myös markkinaehdoilla, Suomen valtiokin on mukana yritysomistuksissa, joilta edellytetään toimintakykyä ilman että ovat veronmaksajien rahoja koko ajan pyytelemässä.

    Yleisesti ajatellaan toki niin, että yksityiset tahot tekisi ne parhaat päätökset kun markkinoilta etsitään kannattavia toimintamahdollisuuksia, mutta käytäntö ei kai tätä aina joka kerta ole osoittanut todeksi.

    Äänestä

Reserviin on tuotu porukkaa jotka ei millään tasolla pysty työllistymään
suomalaiseen päänuppiin ei mahdu sellainen syötti että kun on vaan porukkaa
joutilaana se jotenkin auttaa KANSANTALOUTEEN MYÖNTEISESTI

kun valtion pitää heidät elättää kokonaan mitä ihminen ikinä tarvitsee.
jokaisen pitäisi ymmärtää että se maksaa rahaa ja on pois muusta kohentaa
asioita kaikki rapistuu pahoinvointi lisääntyy.

Äänestä

Näin on. Sannan hallituksen uusi aktiivimalli lisäsi TE-henkilöstöä useilla tuhansilla. Kyttäävät työttömiä ja kyykyttävät karensseilla. 40 prosenttia lisättiin henkilökuntaa. Sairasta touhua.

Äänestä
  • Kyttäävät ja kyykyttävät, mutta lopulta koko em. homma päätyy lainvastaisuuksiin.

    Syy tälle on hyvin yksinkertainen, se johtuu siitä että Suomessa(kin) on lakiin perustuva oikeus vapaasti valita työnsä, ja valtiolla on lakiin perustuva velvollisuus toimillaan (mm. te-toimiston toimet) suojella tuota oikeutta siten että se oikeus toteutuu täydellisesti.

    Ei ole vaikea lukea mistä on kysymys, pakottamistoimia piilotellaan te-toimiston palveluiksi ja suunnitelmiksi, ja se toiminta on täysin järjestelmällisesti lainvastaista.

    Äänestä

Kaikki vaan valtion ja kuntien hommiin.

Äänestä

Ei se ole mitenkään kiellettyä että työpaikkoja luotaisiin julkiselle sektorille, vaan pikemminkin sitä voisi sanoa jopa suositeltavaksi kunhan työt on myös ehdoiltaan kunnollisia.

Tässä on tavallaan elinkeinoelämän ja valtion keskinäiset ristiriidat kysymyksessä, kun elinkeinoelämä ei halua sopeutua siihen että suomalaiselle työlle on saatava aikaan rahoitusta ja kysyntää, ja kun näin ei tehdä, sitten on valtion otettava aktiivisempi rooli ja hoidettava em. työpaikkoja verovaroista rahoittamalla - joka näkyy tietenkin myös valtion velan kasvussa.

Valtion velan sijasta voitaisiin myös verottaa tuntuvasti enemmän, ei sekään varmasti varakkaille hyväosaisille yritystoimijoille kelpaisi?

Lopulta kysymys on siitä, että kukaan hyväosainen ei halua tehdä sopeutustoimia koska ne johtaisi heidän tulojen alenemiseen, samassa näytelmässä on mukana niin yksityiset kuin julkisetkin toimijat, uhreiksi valitaan poliittisesti riittävän pieni vähemmistö Suomalaisia.

Tosin, 300-400 tuhatta suomalaista jotka em. toimien seurauksina ajettu pakolla ulos sosiaaliturvan varaan on jo poliittisestikin varsin iso ryhmä jos he vain päättäisivät äänestää samaa puoluetta.

Äänestä

Samalla tavalla tapahtui Sipilän persuhallituksen aikana.

Tosin se on vienyt palkansaajien ostovoimasta 12 miljardia euroa ja siten haitannut yritysten toimintaa.

Menikö tämä persut ns. hyvin? Tehän olette palkansaajapuolue omasta mielestänne.

Äänestä

Jos olet tunnin viikossa töissä, sinua ei enää lasketa työttömäksi.

Eli tuollaista venkurointia.

Äänestä
  • Työtön ei ole tilastoissa sama kuin työllinen.

    Työllisen määritelmä on sama EU:ssa.

    Äänestä

  • Tämä on ollut voimassa jo vuosikausia ja myös vertailumaissa. Siksihän Sipilän perskeko porvarihallituksen aktiivimallin työehto oli 65 arkipäivän eli 3 kuukauden tarkastelujaksolla 18 tuntia. 6 plus 6 plus 6 tuntia ja simpsalapim olit 3 kuukautta pois porvaritilastoista runsaalla 1 tunnin "viikkotyöllä" siis tempputyöllä joka kaunisti porvarien jättityöttömyystilastoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Työtön ei ole tilastoissa sama kuin työllinen.

    Työllisen määritelmä on sama EU:ssa.

    Pelkkää tilastokikkailua, kas kun sanalla työ viitataan myös toimeentuloon, ja jotta sitä toimeentuloa olisi oikeastikin riittävästi, se vaatii 99% tapauksista paljon enemmän kuin 1 tunti työtä viikossa.

    Voisi sanoa suoranaiseksi järjen köyhyydeksi tilannetta, jossa kansa tarvitsee siis rahoitusta työlle jotta siitä saadaan asiallinen toimeentulo, ja yritetään määritellä termi työ siten, että se ei edes teoriassakaan voi silloin toimia toimeentulona kuten työltä yleensä yleisesti odotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Oikeistoryhmät yritttää tietenkin kaikin sanankääntein kääntää em. tulkinnan täysin päinvastaiseksi siten, että vain työ on tärkeää mutta toimeentulo ei, siihenhän viittaa heidän ajatukset siitäkin että valtio alkaisi maksamaan tukina työntekijöiden palkat, ja yritykset käyttäisi työvoiman ilman että maksavat mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pelkkää tilastokikkailua, kas kun sanalla työ viitataan myös toimeentuloon, ja jotta sitä toimeentuloa olisi oikeastikin riittävästi, se vaatii 99% tapauksista paljon enemmän kuin 1 tunti työtä viikossa.

    Voisi sanoa suoranaiseksi järjen köyhyydeksi tilannetta, jossa kansa tarvitsee siis rahoitusta työlle jotta siitä saadaan asiallinen toimeentulo, ja yritetään määritellä termi työ siten, että se ei edes teoriassakaan voi silloin toimia toimeentulona kuten työltä yleensä yleisesti odotetaan.

    Työttömällä tarkoitetaan työttömyyskorvausta norkoilevaa henkilöä.

    Työllinen taas lasketaan tyypiksi, joka on sattunut olemaan "sopivasti töissä" tarkastelujaksolla.

    Ihan huuhaatahan tuo työllisyyden mittaaminen on. Pitäisi verrata sosiaaliturvamenoihin per bruttokansantuote. Se olisi oikea mittari määrittelemään miten hyvin porukka tienaa omaa elantoaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Ihan huuhaatahan tuo työllisyyden mittaaminen on. Pitäisi verrata sosiaaliturvamenoihin per bruttokansantuote. Se olisi oikea mittari määrittelemään miten hyvin porukka tienaa omaa elantoaan."

    Tästä olen varsin pitkälti samaa mieltä, toki sellaisella varauksella, että poliittiset laidat tekevät tuostakin omannäköisiään, omia etuja ajavia tulkintoja.

    Sosiaaliturva on olemassa siksi, että sillä turvataan kansan asemaa sellaisessa tilanteessa, että maan hallitus tai jotkin eturyhmät - tai jopa molemmat - alkavat tekemään omien etujensa ajamisessa sellaisia päätöksiä joilla kavennetaan tai jopa estetään esim. työttömiksi päätyviltä heille kuuluva oikeus työn vapaaseen valintaan.

    Tuo mekanismi toimii siis jarruna sille, että lakkautettaisiin vapaa markkina kokonaan ja sitten fasismi kehiin, väkivalta ja ryöstäminen demokratian tilalle.

    Varmasti jokaisen, jolla on oma paikkansa työmarkkinoilla tai elinkeinoelämässä, olisi syytä vähän harkita niitä oman etunsa kasvattamisia, sama koskee myös eduskuntaa eli eihän eduskunta voi passivoitua kun työttömyys kasvaa, on aktiivisemmin hoidettava rahoitus takaisin työpaikkojen syntyyn.

    Jos rahat annetaan veronalennuksina rikkaille, niillä rahoilla ei mitään työpaikkoja tule vaan ne rahat verosuunnitellaan Suomesta ulos, tästä asiasta on Sanna Marin täsmälleen oikeassa. Valtion tulee ottaa asiassa käyttöön kovempia otteita, joilla työpaikkoihin tarvittava rahoitus täysimääräisenä hoidetaan kuntoon, suoraan sopimuspöytiin ei pidä tunkea vaan niillä keinoin mitä parlamentaarisesti voidaan tehdä esim. verotus.

    Äänestä

Nykyistä tuhohallitusta muistellaan kauhunsekaisin tuntein vielä kymmenien vuosien päästäkin.

Äänestä

Köyhiltä vain rahat pois, ikäänkuin tässä paskamaassa muka rikastumaan pääsisi.
Haistakaa paska jo!

Äänestä

Ylikansalliset pörssiyhtiöt suostuvat luomaan työpaikkoja vain verovaroilla.

Äänestä

tiedä sitten täys työllisestä, mutta työtönkin leimataan työlliseksi muutaman tunnin työ harjoitelu viikossa,niin miten sitten työllisyys aste,

Äänestä

>>Hyvin hoidettu vai?

Ilmanmuuta hyvin, sillä kun Yritykset eivät työllistä, on julkisen sektorin pakko toimia. Muuten on päällä jättityöttömyys, tai se taitaa siltikin olla...

Porrrrvarien "työvoimapulat"on TOTAALI-KUSETUSTA !

t. haans

... tai tietysti, ainahan ILMAISTYÖVOIMA kelpaa, eikö totta

Äänestä

ME LASKETTIIN, ETTÄ SANNA MARININ OSTETTUJA TYÖPAKKAA VAILLA ON N. 650000....TYÖTÖNTÄ.

Äänestä

Täysin poliittisesta kannatuksestakin riippumatta, olisi meidän kaikkien suomalaisten etu, että Suomessa työmarkkinat kyettäisiin hoitamaan siten että siellä on rahoitus olemassa jokaisen suomalaisen, työmarkkinoille tarjolla olevan kansalaisen itse valitsemalleen työlle.

Odotellaan, milloin maan johdossa tajutaan, että pakkotyöllä ei voida ratkaista yhtäkään talousongelmaa, eli missä vaiheessa maan johdossa alkaa menemään sukset ristiin erityisesti elinkeinoelämän kanssa.

Ay-liikkeen järjestäytymiseen ei voi eikä pidä puuttua, mutta verotuksella voidaan sinnekin muistutuksia tilanteesta jaella jos niin halutaan.

Jotta kaikilla olisi vielä entistäkin hauskempaa, em. toimien lisäksi odotellaan kuinka myös elinkeinoelämä ja ay-liike alkaa räksyttämään eduskunnalle. Sitten eduskunta räksyttää takaisin, ja kaikilla on viihdettä.

Sitten välillä kaikki em. ryhmät käy räksyttämässä työttömille, ja työttömät toteaa vain että HUS SIKA TAKAISIN METSÄÄN SIITÄ.

Äänestä

Nyt hallitus ottaa entistäkin enemmän velkaa ja saa työllisyyden romahtamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Selvityksen mukaan 70 prosenttia uusista työpaikoista on syntynyt julkiselle sektorille kuluvan hallituskauden aikana.

Metelisen mukaan nykyisen hallituksen tavoitteena oli saada Suomi “kasvun uralle valtiovetoisesti julkisia menoja kasvattamalla”.

– Nyt jakopolitiikka on tienristeyksessä. Edessä on joko Suomen ylivelkaantuminen tai jakopolitiikan loppu.

Seuraaville hallituksille on jäämässä lähes kymmenen miljardin euron sopeutustarve.

Hyvin hoidettu vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu