Rauhaa!
Luonto ainakin antaa nyt auringonpaistetta, mutta ilmestyykö Jeesus jossakin sielläkin missä ei kaksi ole koolla hänen nimessään.
Tuskinpa. Kaipaan ilmestystä kun edellisestä on jo 11 vuotta aikaa eli oli 2012. Mutta Ilmestys edellyttää kokoontumista Kristuksen nimen tiimoilta ja niin ei nyt ole.
Hoosianna! DAAVIDIN POIKA.
Hiljainen viikko on edessä. Tuomioksi minä olen tullut maailmaan jotta sokeat saisivat näkönsä ja näkevät sokeutuisivat.
Tuntuu kuin olisi sokea kun ei käy kokouksissa eikä todista Kristuksesta. Ei ole koolla eikä voi kokea ilmestystä.
Saisipa uuden alun elämään juuri nyt. Mutta Jeesus näki ennalta mikä kohtaisi Jerusalemia, joka ei ottanut häntä kuninkaana vastaan. Samoin voi olla tänä päivänä kadulla lapsia huutamassa Hoosianna! Mutta enemmistö torjuu hänet ja kääntää selkänsä. Ja se johtaa myöhemmin tuhoon. En minä ole tullut tuomaan Rauhaa maan päälle, vaan miekkaa.......
Mistä ne uskovat löytävänsä avun, jotka kirkosta nyt eroavat? Maailmassa on aina kuin eksyksissä ja kun tuhon luuta pyyhkii yli aikanaan ei ole helppoa olla.
Niin : Virvon varvon tuoreeks terveeks alkavan vuoden onneksi.
Sulle vitsa mulle palkka!
Rauhaa!
Hyvää palmusunnuntaita!
4
148
Vastaukset
- Anonyymi
On muitakin seurakuntia kuin kirkko, ja pelkkä kirkossa oleminen ei ole välttämättä edes uskoa, vaan olemista Usko tulee kuulemisesta, Jumalan Sanan kautta, ja Jumala lahjoittaa uskon kenelle itse haluaa, mutta pyytävälle annetaan uskoa.
- Anonyymi
Pääsiäinen: Miksi Jumalan antama sapatti on merkattu kalenterissa arkipäiväksi ? Perjantai, sunnuntai ja maanantai pyhäpäiviksi.
- Anonyymi
eikös ne ole ihmisten päättämiä ja kalenteriin laittamia päiviä, ei niitten laittajilla ole välttämättä uskoa ollut, vaikka ovat ottaneet päivät mielestään hyvin huomioon. Ihmisten ajatukset eivät ole Jumalan ajatuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609077IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661380Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut61889Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696