Antautuvat tai pakenevat. Pitkä valmistautuminen hyökkäykseen on hapottanut jalat ja kädet tärisee eikä runkokaan ole vakaa.
Brittitiedustelu: venäläissotilaita kuolee viinaan ja hypotermiaan
Jo lähes 200 000 venäläissotilasta on kuollut tai haavoittunut Ukrainan sodassa. Britannian sotilastiedustelun mukaan sotilaita kuolee tai haavoittuu huomattava määrä myös muualla kuin taisteluissa. Tiedustelun mukaan yksi kuolinsyistä on alkoholinkäyttö.
Sotilaiden alkoholinkäyttö on yleistä ja hiljaisesti hyväksyttyä. Juopottelua katsotaan läpi sormien jopa taisteluoperaatioissa.
Lisäksi venäläissotilaita on kuollut ja haavoittunut liikenneonnettomuuksissa. Onnettomuuksia ja kuolemia aiheuttavat myös sotilaiden puutteelliset aseenkäsittelytaidot. Lisäksi sotilaita kuolee hypotermiaan.
Raportissa ei anneta arviota lukumäärästä, mutta sen mukaan määrä on ”merkittävä vähemmistö” kahdesta sadasta tuhannesta.
Venäläiset tuskin hyökkäävät enää
9
85
Vastaukset
- Anonyymi
Päinvastoin! Nyt saatiin suuri täydennys asevoimille ja voimaa on hyökkäykseen.
Tuvan tasavalta siirtää 3 000 hevosta Venäjän federaation asevoimille logistiikkaketjujen perustamiseksi rintaman toimitusta varten. Tuvan tasavallan päämies Vladislav Khovalyg sanoi.
https://pbs.twimg.com/media/FsshtZOWIAA1Ma_?format=jpg&name=medium- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178068935
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Aloittajan 'brittitiedustelua' on kohdistunut ukrobien joukkoihin, eli asian osapuolet on tavan mukaan käännetty.
Kaikki mitä sieltä suolletaan on täyttä puppua ja kun puhutaan Venäjän kuluvan talven tavoitteista ja siitä etteivät ne täyttyneet, mihin sekin perustuu?
Onko Venäjä ilmoittanut tavoitteet talvelle?”Onko Venäjä ilmoittanut tavoitteet talvelle?”
On. Donetskin ja Luhanskin valtaus maaliskuun loppuun mennessä. Ryssä ei ole saavuttanut ainoatakaan tavoitetta tässä sodassa. Olisi kannattanut lopettaa taistelut ja vetäytyä jo viime maaliskuussa. Nyt se on myöhäistä kun koko armeija on tuhottu ja jäljellä vain I MS tyylinen lihamylly.- Anonyymi
Holy_Roller kirjoitti:
”Onko Venäjä ilmoittanut tavoitteet talvelle?”
On. Donetskin ja Luhanskin valtaus maaliskuun loppuun mennessä. Ryssä ei ole saavuttanut ainoatakaan tavoitetta tässä sodassa. Olisi kannattanut lopettaa taistelut ja vetäytyä jo viime maaliskuussa. Nyt se on myöhäistä kun koko armeija on tuhottu ja jäljellä vain I MS tyylinen lihamylly.Eikö venäläiset ole Ukrainassa..
Sinä itsehän ilmoitit täällä, että maaliskuun loppuun mennessä Venäjän suurhyökkäys on murskannut Ukrainan vastarinnan ja että venäjä on onnistunut valtaamaan Hersonin, Harkovan, Zaporizzian ja jopa Odessan.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö venäläiset ole Ukrainassa..
”Eikö venäläiset ole Ukrainassa..”
Jonka piti olla vallattu 1 vuosi ja 1 kk sitten. Se että ryssä sekoilee päämäärättömästi Ukrainassa, ei käsittääkseni vielä täytä sodalle asetettuja tavoitteita.
- Anonyymi
Venäläinen nauttii kun saa istuskella juoksuhaudassa ja sammua välillä.
Hupsista yhtä´äkkiä saapuukin kevät ja juoksuhautoja puhdistaa ukrainalaiset. - Anonyymi
Venäjä huolissaan kyvystään pitää Etelä-Ukrainan miehitetyt alueet
Venäjä on rakentanut Krimille uusia linnoituksia vuoden 2023 alusta lähtien, osoittavat tutkivien julkaisujen Krim Realiin ja Skhemyn julkaisemat satelliittikuvat, raportoi yhdysvaltalainen ajatushautomo ISW. Kuvat todistavat, että venäläisjoukot ovat rakentaneet puolustusasemia hallinnollisen rajan taakse Armyanskin tarkastuspisteen läheisyyteen, Perekopin kannakselle, Jevpatorijan rannoille sekä E97- ja E105-moottoriteiden varsille. Satelliittikuvissa näkyy myös, että venäläisjoukot ovat vahvistaneet Berdjanskin lentokenttääjuoksuhautojen ja "lohikäärmeen hampaiden" avulla. Venäjä on vuoden 2023 alusta rakentanut puolustuksia lentokentälle vievän tien varrelle.
ISW:n mukaan Venäjän rintamalinjan takaosiin rakentamat puolustusasemat viittaavat siihen, että Venäjän joukot saattavat olla huolissaan kyvystään pitää miehitetyt alueet Etelä-Ukrainassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141044Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96960Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79932Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141719- 81690
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651