Ensin sovitaan Jerusalemista

Anonyymi-ap

ENSIN SOVITAAN JERUSALEMISTA
Kaarlo O. Syväntö oikein puuttuu Daniel 9:27 käännökseen sanoen "tehdä raskaaksi" pitää olla "vahvistaa" (VT:nkäännösvirheistä). Syvännön nuorempi tytär Mirja Ronning Jerusalemin Raamatuntutkijoineen kääntää parhaillaan VT:tä heprean masoreettitekstistä. Savitaipaleen helluntaisaarnaaja pyysi taannoin Mirjaa tekemään suomennoksen Daniel9:27:stä. Käsitin sen nopeasti tehdyn suomennoksen olevan hieman sopimaton tulkintaamme. Mirja Ronning on ystävällisesti lupautunut tekemään entistä huolellisemman käännöksensä. Mirjan sisar, Lilja Ben Kiki on ilmoittanut toimittajalle käsityksensä, että Daniel 9:27 puhuu Antikristuksen ajasta.

Kaarlo Syvännön vanhemman pojan, Olavi Syvännön suuhun on pantu väite (Ristin Voitto 6.10.94), että rauhanprosessissa "ennen pitkää kaikki kaatuu Jerusalemin kysymykseen". On tämä sitten haastattelun tehneen lehden toimittajan epätarkkuutta tai monille Israelin ystäville tyypillistä sokeutta olla uskomatta, että Israel joutuu sopimaan Jerusalemistakin, se on Jumalan ilmoituksen vastaista. Daniel 9:27 ja 2 Tess 2:4 koskevat Jerusalemia! Vaikka ennen Jerusalemista sopimista vielä tulisi kapinoihin kompastumisia, selkeään totuuden julistukseen kuuluu täsmällinen esitys ja tähän tapaan: ennen pitkää armotalouskausi loppuu Jerusalemista sopimiseen!

Kaarlon ja Mairen toinen poika, Kalervo Syväntö uskoo Daniel 9:27:n Antikristuksen rauhanliittoon. Mutta hän levittää oppia, että seurakunnan ylösotto, kokoontuminen Herran luo yläilmoihin tulisi jo ennen rauhanliiton vahvistamista. Israelin ystäväpiireissä maksutta jaettavassa Kalervo Syvännön vihkosessa "Israel ja iankaikkinen rakkaus" selitetään, ettei 2 Tess2:n alussa puhuttaisi lainkaan uskovien yläilmoihin kokoontumisen ajankohdasta! Vertaa Novum 4 s. 289-303 mm. "miten Antikristuksen ilmestyminen voi olla merkkinä seurakunnalle, joka on jo temmattu pois?" Eli ei tietenkään ole ennen ilmestymistä otettu pois! Seurakunnalla on aikansa!

Kalervo Syväntö on saanut vapaasti levittää oppiaan Suomen Vapaakirkossakin. Miten ovatkin siellä unohtaneet etevimmän opettajansa, edesmenneen Vilho Rantasen sanat: "Tessalonikan seurakunta oli suuren levottomuuden vallassa. Sen keskellä oli opettajia, jotka julistivat, että Herran Jeesuksen tulo oli aivan oven edessä..." (Lopun profetian sanoma s. 20). Paavalin korjaava opetus käsittää myöhempienkin aikojen "milloin tahansa" julistamiset: Älkää antako heti (kreik. "takheos") vaan vasta sitten järkyttää (2 Tess. 2:1-). "Se päivä" on yläilmoihin kokoontumisen päivä, vaikka sitä nimitettäisiin Herran päiväksikin. Eikä kokoontuminen Herran luo tule ennenkuin laiton "rauhaan" (1 Tess. 5:3, Dan. 9:27) ilmestyy (2 Tess.2:3)! Helluntailaisten Tapani Kärnän ym. on turha apinoida Kalervo Syvännön virheellistä julistusta, paljon muuta hyvää annettavaa kaikilla Syvännöillä on.

Tähän asiaan liittyy "pidättävät tekijät". Kalervo Syväntö sanoo, että maan suola, seurakunta pidättää, estää laittoman tulon. Tyypillinen helluntailaisjohtajienkin virhe. Sen sopimattomuus pitäisi huomata jo siitä, että käsitys ylentää ihmistä. Monet varsinaiset tulkintamme vastustajatkin ovat paremmin selvillä pidättäjistä. Todellakin monikossa, pidättäjiä on kaksi:

1. Hän joka (maskuliininen substantiivi, Saarisalonkin käännös) keskeltä poistuisi (genetai, Novum 5 nr. 971), 2 Tess. 2:7, kun

2. Se mikä pidättää, 2 Tess.2:6, "ettei luopumusta aiemmin tullut" , tuli (2 Tess. 2:3). "Nyt te tiedätte" (2 Tess. 2:6) tiesivät tessalonikalaisetkin tästä kirjeestä lukemansa perusteella, ja vika on meissä, ellemme ymmärrä selvää kieltä. "Saatanan pojan `pidättelijä´ ei voi olla kukaan muu kuin Kaikkivaltias Jumala" (Paavo Hiltunen, Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta s.38)! Ja Hän väistyy pidättämästä laittoman tuloa nyt kun kristikunta luopui. Ketkä esittävät vääriä nimiä Antikristuksesta erehtyvät vähemmän kuin nuo, jotka sanovat, ettei seurakunta laittoman tuloa näe. Näkeepä tulon jälkeen ilmestymisenkin!

Uuden testamentin ilmoitus laittoman "rauhasta ylösottoineen"( 1 Tess. 4:13-2 Tess. 2:3) on riittävä. Mutta kuten Aapeli Saarisalokin opetti, kohta liittyy Daniel 9:27:ään. Siellä asia täsmentyy niin, että ymmärtäväisillä on näkemänsä perusteella mahdollista järkyttyä. Jo 1986 saadessani Herralta kutsun tähän tehtävään koin järkyttymisen niin myös ennustusteni toteutuessa lievempänä myöhemminkin. Järkyttyminen on siis luvallista ja oire siitä, että uskoo ja ymmärtää Jumalan ilmoituksen. Ennen muuta sen, että ylösotto on fakta kunhan Jerusalemin sisältävä Lähi-Idän rauhansopimus on laittoman mukana ollen vahvistettu.

16

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vilho Rantanen opetti, että ylösotto osuu jonkin lopputapahtuman yhteyteen mainiten liiton vahvistamisen ohella Antikristuksen nousun temppeliin, 2 Tess. 2:4 (Lopun profetian sanoma s. 78). Daniel 9:27 kertoo noususta temppeliin "lausetavalla" (E. Stake A. Hjeltin toimittamassa Raamatun tietokirjassa) "siggus somem", hävityksen kauhistus, missä kauhea hävittäjä lopettaa juutalaismenot Jerusalemissa. Jeesus ei tule pilviin noutamaan omiaan (Daniel 12:1) ennen Jerusalemista sopimista, mutta ei hän tule paljoa myöhemminkään: nousu temppeliin tapahtuu ilmestymistä myöhemmin eikä ylösotto voi tapahtua vasta silloin, koska enää ei sanota "rauha ja turvallisuus"(1 Tess. 5:3).

      Temppeliin nousu on hyökkäys Jerusalemiin, juutalaisten karkotus sieltä ja iljetyksensä ylimmällä paikalla. Varmasti tuhotaan Jerusalemissa oleva pienehkö juutalaistemppeli. Vaikka suuren temppelin rakentaminen aloitettaisiin ennen ylösottoa, olisi väärin opettaa odottamaan temppeliä eikä "rauhaa ylösottoineen". Varoitan temppelinodotusopetuksesta, mitä tekee mm. helluntailähetyssihteeri. Uusi suuri temppeli rakennetaan (Hes. 40-46) vasta kun ruhtinas Goog joukkoineen ja liittolaisineenon hyökännyt Israelin heimon kimppuun(Hes. 38-39), niiden, jotka asuvat Jerusalemissa muuria vailla turvallisina (Hes.38:11,14). Seppälän Heprea-Suomi sanakirjastani en löytänyt suomennokselle "muuri" vaihtoehtoja, mutta Länsimuuri Jerusalemissa on temppelin jäännös.

      Goog! "Sinä lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä (linnuntie Jerusalemista pohjoisnavalle kulkee Moskovankin kautta), sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat..."(Hes. 38:15). Kuka laiton Jerusalemiin hyökkääjä onkin (nykykäsitys: Donald Trump) , hän ilmestyy Jerusalemin näennäisesti turvalliseksi tekevää sopimusta vahvistamaan juuri ennen kuin Herra ilmestyy pilviin. Tästä on kysymys ja oikein piispa Aimo T. Nikolainenkin on sanonut: "hänen ilmestymisensä on Kristuksen ilmestymisen varsinainen edellytys" (UT:ntulkinta ja tutkimus s. 294. WSOY 1971).

      Harri Veijonen 1995 http://veijonen.fi

      • Anonyymi

        Voi helvetti mitä vääriä opettajia ja ne on jo tapahtunut goog on Israel nimessä maassa ma gog syba gog ja hae ma geddon sekä Ilmestyskirja luku 11 Sodoman Egypti sulttaanin heimoja.


      • Anonyymi

        Venäjän kieli on puhutuin kieli Israelissa


      • Anonyymi

        Siionin vuorella on moskeijat


      • Anonyymi

        Venäjän hallitsija ei ole Goog. Goog on Maagogin maan hallitsia. San perustella Maagogin maa sijaitsee välimeren alueeella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän kieli on puhutuin kieli Israelissa

        Israelin puhutuin kieli on heprea.


    • Anonyymi

      Otetaanko kartta ja etsitään hae MAGEDDON Israel valtion alueelta .

    • Anonyymi

      Ilm.21:2 Ja minä Johannes näin pyhän kaupungin uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niinkuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä. Biblia (1776) Ilm.21:10-14

    • Anonyymi

      antti, entinen pakanakirkon pappi pilkkaamassa Jumalaa.

    • Anonyymi

      Jeesus vahvisti liiton, Syvännöt eivät tunne kristinopin perusteita.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoo: tälle kalliolle (Kristus) minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".

    • Anonyymi

      Synväntöjen jutut ovat tyhjää höpötystä.

      • Anonyymi

        En pitäydy tämänkään lehtisen sanomaan " ISRAEL ja iankaikkinen rakkaus" Kalervo Syväntö.

        1234567---


    • Anonyymi

      Profeetat todistivat Messiaasta:"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta".
      Mutta uskosta osattomat ja pilkkaajat eivät voi ymmärtää profetioita. Profetiat eivät avaudu maailman ihmisille vaikka tutkisi syväntöjä ja saarisaloja ja novumeja ja juutalaisten kirjoituksia.
      Jeesus puhuu omilleen ja opettaa opetuslapsiaan: Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
      Pakanamessiaanisten yksi tärkeimmistä opin kohdista ja heidän uskontonsa perusta on uuden Jerusalemin temppelin rakentaminen ja temppelijumalanpalvelus eläinuhreineen ja Mooseksen laki.
      Pakanamessiaanisista voi sanoa: joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren. Pakanat, jotka väittävät olevansa juutalaisia, pitävät eläinuhreja parempina kuin Jumlan Pojan antamaa täydelistä uhria, josta Sana todistaa: Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään...missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
      Valhejuutalaiset eivät ole kokeneet syntien anteeksisaamista. He ovat uskosta osattomia rienaajia.

    • Syvännön opeista kannattaa pysyä erossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      186
      3131
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      169
      2273
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      68
      2009
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1449
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      83
      1437
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1334
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1251
    8. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1120
    9. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1113
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      24
      988
    Aihe