Taas äänestäjiä vietiin kuin litran mittaa

Eihän politiikassa muuta vikaa ole kuin puolueet ja puoluekuri.

Ei pitäisi olla kuin yksi "puolue" johon valittaisiin 200 edustajaa. Edustajia ei sitoisi puoluekuri vaan jokainen voisi tehdä ehdotuksia ja osallistua eduskunnan äänestyksiin omatuntonsa mukaan. Tästä 200 edustajan ryhmästä eniten kansanäänestyksessä vaalipäivänä ääniä keränneistä tehtäisiin ministerejä. Edustajat voisivat entiseen tapaan tehdä lakiehdotuksia (omatuntonsa mukaan) ja näiden toteutuksesta päätettäisiin sitten eduskunnan äänestyksissä. Äänienemmistöllä lakia lähdetään viemään eteenpäin.

Nykyjärjestelmässä kaikki aika menee puolueiden kahdenkeskisiin vääntöihin. "Me ei leikitä teidän kanssa, koska edustatte väärää puoluetta". Me ei voida äänestää teitä, koska olette väärässä puolueessa.

Jos olisi vain yksi puolue niin tällöin voisi äänestää aidosti ihmistä ja tämän edustamia arvoja ja asioita. Nykyjärjestelmässä jokainen vaaliehdokas ikään kuin "valehtelee", koska puoluekuri alistaa ehdokkaan kuitenkin toimimaan puolueensa ehdoilla. Ei siis ole mitään syytä uskoa, mitä ehdokkaat vaaliteltoilla puhuvat ja lupaavat, koska kuitenkin puoluejohdon ääni on se, joka ratkaisee. Demokratia onkin pelkkä vitsi nykysysteemissä. Sopa on vielä entistäkin sekavampi, kun tehdään erilaisia vaaliliittoja. Tai kun hallituksia kasataan ja joudutaan sorvaamana kompromisseja muiden puolueiden ehdoilla. toisin sanoen äänestäjät eivät koskaan saa sitä mitä vaaleissa luvataan. Huijausta! Vasta kun puolueista ja puoluekurista luovutaan, voidaan puhua aidosta demokratiadsta!
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

💋 ­­­N­y­­­m­­f­o­­m­­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17808915Q

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eihän politiikassa muuta vikaa ole kuin puolueet ja puoluekuri.

Ei pitäisi olla kuin yksi "puolue" johon valittaisiin 200 edustajaa. Edustajia ei sitoisi puoluekuri vaan jokainen voisi tehdä ehdotuksia ja osallistua eduskunnan äänestyksiin omatuntonsa mukaan. Tästä 200 edustajan ryhmästä eniten kansanäänestyksessä vaalipäivänä ääniä keränneistä tehtäisiin ministerejä. Edustajat voisivat entiseen tapaan tehdä lakiehdotuksia (omatuntonsa mukaan) ja näiden toteutuksesta päätettäisiin sitten eduskunnan äänestyksissä. Äänienemmistöllä lakia lähdetään viemään eteenpäin.

Nykyjärjestelmässä kaikki aika menee puolueiden kahdenkeskisiin vääntöihin. "Me ei leikitä teidän kanssa, koska edustatte väärää puoluetta". Me ei voida äänestää teitä, koska olette väärässä puolueessa.

Jos olisi vain yksi puolue niin tällöin voisi äänestää aidosti ihmistä ja tämän edustamia arvoja ja asioita. Nykyjärjestelmässä jokainen vaaliehdokas ikään kuin "valehtelee", koska puoluekuri alistaa ehdokkaan kuitenkin toimimaan puolueensa ehdoilla. Ei siis ole mitään syytä uskoa, mitä ehdokkaat vaaliteltoilla puhuvat ja lupaavat, koska kuitenkin puoluejohdon ääni on se, joka ratkaisee. Demokratia onkin pelkkä vitsi nykysysteemissä. Sopa on vielä entistäkin sekavampi, kun tehdään erilaisia vaaliliittoja. Tai kun hallituksia kasataan ja joudutaan sorvaamana kompromisseja muiden puolueiden ehdoilla. toisin sanoen äänestäjät eivät koskaan saa sitä mitä vaaleissa luvataan. Huijausta! Vasta kun puolueista ja puoluekurista luovutaan, voidaan puhua aidosta demokratiadsta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu