Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ef.4:5 Yksi kaste. Uuden liiton sinetti.

Anonyymi-ap

Seurakunnille kirjoitetuissa kirjeissä ei mainita eikä anneta mitään ohjeita erillisestä "Henkikasteesta".

Kristillisessä yhdessä kasteessa on aina mukana veden lisäksi Pyhä Henki, mikä ilmenee uskon, rauhan ja ilon antajana.

Ei sitä hoviherraakaan kastettu pelkällä "henkikasteella".

Hoviherrakin kasteettin vedellä, mutta sanotaan, että kasteen jälkeen hän jatkoi matkaa iloiten. Se viittaa kasteessa saatuun Pyhään Henkeen, sillä Hengen ominaisuuksia ovat: usko, toivo, rauha, rakkaus ja ilo.

Kristillisessä oikeassa yhdessä kasteessa on yhdessä ja samassa kasteessa (=Jumalan teko) on mukana Henki, vesi ja veren osallisuus, koska kasteessa Jumala pesee synnit pois ja lahjoittaa Pyhän Hengen lahjan. (Apt.2:38)

Ef.4:5 Yksi kaste, Kolme todistajaa paikalla.

1. Joh. 5:8 "Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

Yksi Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. (Matt.28:19)

1 Joh.5: "7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki,
ja ne kolme yksi ovat."

Saatana on latinaksi "Diabolos" , mikä tulee verbistä "diaballo" ja se tarkoittaa:
heittää yhteenkuuluvat asiat erilleen toisistaan.

54

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä kasteenpalvoja taas panee parastaan. Tuo sama juttu oli palstalla joku aika sitten ja se kertoo vaan siitä, että kasteenpalvojilla ovat eväät syöty, kun sitä lapsikastetta ei löydy Raamatusta, niin pitää keksiä toisenlaisia selityksiä ja siihen hän saa apua siltä Diabolokselta.

      • Anonyymi

        Täh: "Hoviherrakin kasteettin vedellä, mutta sanotaan, että kasteen jälkeen hän jatkoi matkaa iloiten. Se viittaa kasteessa saatuun Pyhään Henkeen"???

        On siinäkin selitys? Etkö todella parempaa keksi?
        Kerrotaanko tässäkin Pyhän hengen saamisesta:. Luuk 15:

        "Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään."

      • Anonyymi

        Siinä taas uudestikasteenpalvoja kitise tuskaansa! Kun Raamaattua siteerataan niin tuon ateistin hermot menevät aina. Hänen selityksensä ovat turhania eikä sitä uudestikastetta ole Raamatussa, symbolikastesa puhumattakaan. Kaste siellä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Hoviherrakin kasteettin vedellä, mutta sanotaan, että kasteen jälkeen hän jatkoi matkaa iloiten. Se viittaa kasteessa saatuun Pyhään Henkeen"???

        On siinäkin selitys? Etkö todella parempaa keksi?
        Kerrotaanko tässäkin Pyhän hengen saamisesta:. Luuk 15:

        "Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään."

        Hoviherri jatkoi ilolla matkaan kun oli päässyt Kristuksen omaksi, ja siihen kuuluu myös Pyhä Henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Hoviherrakin kasteettin vedellä, mutta sanotaan, että kasteen jälkeen hän jatkoi matkaa iloiten. Se viittaa kasteessa saatuun Pyhään Henkeen"???

        On siinäkin selitys? Etkö todella parempaa keksi?
        Kerrotaanko tässäkin Pyhän hengen saamisesta:. Luuk 15:

        "Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään."

        Kasteessa se koko taivaallinen lahjapaketti tulee. (kultaa, mirhaa ja suitsuketta)

        Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

        KR.33/38
        36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on VETTÄ. Mikä estää kastamasta minua?"
        38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus KASTOI hänet.
        39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa ILOITEN.

        Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."

    • Anonyymi

      Aloitus siinä mielessä hyvä että ei solvannut ketään kuten siihen vastannut rupesi tekemään. Raamtun sana tuntuu korpeavan joitakin

      • Anonyymi

        Niin, mutta aloitus oli vastoin Raamatun opetusta. Aloittaja ei vieläkään tajua, että vesikaste ja Pyhän hengen kaste ovat eri asioita. Lut kirkko yrittää niputtaa Jumalan sanan lupaukset yhdeksi paketiksi, koska kirkossa ei toimi Pyhä henki.
        " "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella."
        Toisessa kohdassa Jeesus puolestaan sanoo: "Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."

        Raamattu ei tunne erillistä Henkikastetta. Raamattu puhuu yhdestä kastesta.

        Siteeraamasi kohta liittyy Pyhän Hengen vuodatukseen, jota sanotaan Pyhän Hengen kasteeksi. Se oli kertaluontoinen tapahtuma. Raamattu ei tämän jälkeen käytä Pyhän Hengen saamisesta termiä "henkikaste"

      • Anonyymi

        Niin näkyy tekevän. Raamatun Sana satuttaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin näkyy tekevän. Raamatun Sana satuttaa

        Helluntailaisia tuntuu satuttavan lujaa

    • Anonyymi

      Kertaluonteisista asioista, jopa erikoistilanteista, ei piä tehdä pysyviä oppeja.
      Monet Raamatun kohdat ovat niitä kertaluonteisia asioita, jotka liittyvät siihen tilanteeseen ja niihin ihmisiin, joita se koskee.

      Parhamilaisilla on oma oppi Parhamin keksimä Pentecostalismin oppi pohjalla, johon he yrittävät etsiä ja keksiä sopivia jakeita, ja jakeiden puolikkaita, huudahduksia tms. kuin palapelin kokoamista.

      • Anonyymi

        lutterin kirkossa on myös kertaluonteisia asioita kuten esm yli tuhannen maksavaa jäsentä eroaa yhtenä päivänä ja pakenee henkensä edestä pois pimeydestä !

        sitten on päivittäin toistuva kertaluonteinen pako jossa noin viiskymmentä lähtee kolmiloikkaa pitkin kirkkotarhaa pois varjoista !

        lutterikin harrasti huudahtelua, niitä löytyyy joka lähtöön, enimmäkseen järjettömiä joita ei viitsi toistaa koska lapsiakin jopa vauvoja saattaa olle lukemassa foorumia.

        vauvat ovatkin todella kovia lukijoita ja huudahtelevatkin aina välillä !

        sitä en nyt muista huudahtelivatko kirkon adventtisambaajat pyrstön heilutuksen tahtiin, vai oliko se vain mykkäfimiä isien tapaan!-

        jos rippipapin housunlahje meni kettingin väliin, saattoi myös huudahtelua esiintyä kuten ..voi keleen paikka... ja muita voimallaisia hengen tuotteiden sivutuotteita saattoi piian mökkimatka sisltää !

        puhumattakaan itse diakoniaan liittyvöt huudahtelut jotka vain Jumala äänitti myöhempää käyttöä varten.

        parhamin sodomiitti mäkisee taas

        ei se ymmärrä mistään mitään

        parhami pani lapsia ja sitähän se käkätyskin tekee

        sew nai vauvoja, hyi mikä pedi

        en nyt muista mitä ne laåpset huusi kun äkkätys niihin iski jotain mutta lujaa ne huusi

        fifteenleirilläkin oli huudahtelua ja siksi eräs setä istuu linnassa

      • Anonyymi

        Emme usko parhamia vaan Raamattua, onneksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        parhamin sodomiitti mäkisee taas

        ei se ymmärrä mistään mitään

        parhami pani lapsia ja sitähän se käkätyskin tekee

        sew nai vauvoja, hyi mikä pedi

        Parhamistakin erotaan monesti kerran - tosin se eroaminen ei aina ole helppoa kuten voimme uskontojen uhrien kertomuksista nähdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhamistakin erotaan monesti kerran - tosin se eroaminen ei aina ole helppoa kuten voimme uskontojen uhrien kertomuksista nähdä

        kertaluonteinen kellutus isien hengenjärjen mukaan oli myös aikanaan kertaluonteinen tapahtuma kirkollisessa hengenuudistuksessa!

        siinä tosin henki ei uudistunut vaan kertaluonteiesti erkani kantajastaan jolloin okikin sitten vuorossa kiipeäminen tapuliin ja sanomakellojen paukuttelua siitä seurasi.

        sellaista se on ollut nyt on nyt ja uudet kertatempu t on käytössä.

        käktys rakastaa kellutusta ja tappamista

        taisi parhamissa olla kellutuksella toinen merkitys, hehe

    • Anonyymi

      vaikuttaa ihan siltä ( ei korvissa) että parhamista tulee piakkoin pysyvä lutterin kirkon mysteeripyhimys, kyllä sen verran usein on sakastin seinät kuulemassa tuota sanaa !

      jos vaikka kanttori lyö päänsä urkujen luukunnurkkaan, niin häneltä pääsee kertaluontoisesti toki kylläkin huutahtus...voi parhami vieköön !

      saattavat tehdä sellaisen esisuomalaiseen tapaan kuin rukinlapaveistos johonkin näkyvään paikkaan jossa kirkkoväki saa ihailla hänen kuvaansa kaiken ajan kun jumalaa palvellaan siesten ja istuen ja jalkoja siitrrellen ynnä kelloihin vilkuillen.
      kas humasinkin kertaluonteoisesti asian, että miksiköhän kirkossa ei ole kelloa seinällä ollenkaan hmm..!?

      tätä asiaa pitää alkaa tutkia ihan kasteentutkijan innolla, saattaa löytyä vastaus ihan kuin vauvan kasteoppikin, rahat mitat ja punnukset osiosta, niin kätkettyä se onkin.

      • Anonyymi

        helluntailaisille "ei tule" Luther pakkomielle, se on helluntailaisuudessa ollut ihan alusta
        asti, siis ihan sitä varten helluntailaiset Suomeen tulleetkin, > käännyttään kasteen saaneita helluntailaisuuteen uudelleen -kasteelle.

        raamattu: "yksi kaste" Ef: 4: 5 , helluntailaisuus toimii siis vastoin raamatun sanaa !

        Helluntailaisten viha oikeita krisittyjä kohtaan johtuu siitä, että helluntailaisissa on antikristuksen henki. Jos se on paikallaan niin sitä ei huomaa, mutta jos sitä hiemankin Jumalan sanalla ärsyttää, niin se alkaa sihisemään ja suhisemaan, supisemaan ja mutisemaan.

        5. Moos. 32:33

        Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheata myrkkyä.

      • Anonyymi

        sodomiittikäktys kitisee aina lutterista ja kanttoreista ja Jumalan se kirjoittaa pienellä !

        älä nyt sekota kummien suhinoita kun heiltä kysytään luopuuko vauva karvakoivesta niin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sodomiittikäktys kitisee aina lutterista ja kanttoreista ja Jumalan se kirjoittaa pienellä !

        Laltuksista jos aikonet kirjoitella niin kannatta atutustua moniin eri kaktuslajeihin, niitä on tuhoton määrä eli loppuikänne siinä menee, ei ole aikaa töihinkään enää koskaan, tuskin muutenkaan kylläkään !

        niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5. Moos. 32:33

        Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheata myrkkyä.

        ei se kyykäärme ole niin paha ollenkaan apteekista saa pari nappia jolla siitä selviää, kyllä muualla ne asustaa kauheat myrkyt, ei ole luterilainen suomi ollenkaan siinä ykkösen paikalla !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä nyt sekota kummien suhinoita kun heiltä kysytään luopuuko vauva karvakoivesta niin !

        Ei heiltä sellaista kysytä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laltuksista jos aikonet kirjoitella niin kannatta atutustua moniin eri kaktuslajeihin, niitä on tuhoton määrä eli loppuikänne siinä menee, ei ole aikaa töihinkään enää koskaan, tuskin muutenkaan kylläkään !

        niin

        Mikset mene töihin vaan kitiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se kyykäärme ole niin paha ollenkaan apteekista saa pari nappia jolla siitä selviää, kyllä muualla ne asustaa kauheat myrkyt, ei ole luterilainen suomi ollenkaan siinä ykkösen paikalla !

        niitäkö apteekin nappejako sinä syöt? Auttaako ne?

    • Anonyymi

      Onhan se jumalatonta touhua kun lahkon perustaja tavataan sodomiasta ja viedään vankilaan, niin tyhmät hyväksyy siihen lahkoon liittämisen vieläpä epäraamatullisella u-kasteella, mikä sekin on laittomuuden teko ja paha hengellinen synti.

      • Anonyymi

        KYLLä minusta se oli vielä jumalattomampaa kun Jeesuksen läheinen itsensä kutsuma kavalsi hänet siellä getsemanessa.

        eikö se herätä epäilyksiä koko katraan aikeista!

        sen rinnalla joku sekoileva parhami on olematon pikkunakki.

        entäs sitten lutterin kootut tatrinat ja kaikki järjetömät kirjotelmat, onko jumalattomampaa olemassa !?

        onkohan teillä jonkinlainen kaihintapainen silmissä vai mikä on kun näkönne ei toimi, olisko silmänpainetautikin vielä kaiken päälle!

        Tarkoitatko kootuilla tarinoita niitä tarnoita Jeesuksesta messiaana? Saako ne sappesi kiehumaan?

        entäs se parhaminne joka teki lapsityötä? Sekös sinua miellyttää??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko kootuilla tarinoita niitä tarnoita Jeesuksesta messiaana? Saako ne sappesi kiehumaan?

        entäs se parhaminne joka teki lapsityötä? Sekös sinua miellyttää??

        Etpä taaskaan pystynyt olemaan mainitsematta rakasta parhamiasi.
        Ei päivää ilman parhamia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä taaskaan pystynyt olemaan mainitsematta rakasta parhamiasi.
        Ei päivää ilman parhamia.

        Etkä sinä lutteria
        Ei päivää ilman lutteria ja sakastia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkä sinä lutteria
        Ei päivää ilman lutteria ja sakastia

        Niissä vain muistutetaan teidän rakkaasta oppi-isästänne. Sekö sinua hävettää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niissä vain muistutetaan teidän rakkaasta oppi-isästänne. Sekö sinua hävettää?

        Ja tuossa muistetaan sinun rakasta oppi-isääsi
        Hävettäkö sinua parhami?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuossa muistetaan sinun rakasta oppi-isääsi
        Hävettäkö sinua parhami?

        Hävettää, ei se muuten itkisi "Ei päivää ilman parhamia."

    • Anonyymi

      on siellä aasinleukaluutkin hukassa kun päivästä toiseen tarjotaan lutterille vastakohdaksi jotain satavuotta sitten amerikassa elänyttä sekoilijaa !?

      eikö mikään pieni ledipolttimokaan ole syttymäsillään pipon seutuvilla häh !!

      kun koko maa on täynnä lutterilla ratsastavia korkeita rakennuksia joista on viissataa vuotta paahdettu kirkkoisien hölmöjä opinkappaleita tuhansien kallispalkkaisten muotojumalisten pappien koohotuksella ilman pienintäkään taivaallista tulosta hohoijaa.

      • Anonyymi

        on Suomessa muitakin kirkkoja, kuten ortodoksisuus, joka ei ole luterilaisuutta ollut ei ennen eikä jälkeen.
        ortodoksiuus on ollut jo v. 1100 -luvulta asti.

      • Anonyymi

        Onko aasinleukaluu hukassa kun parhamille tarjotaan vaihtoehdoksi uskonpuhdisatajaa

        Lutterilla ratasastavia rekennuksiaeiole olemasakana, aloita siitä totuuden puhuminen ! Eikä kirkoissa kirkkoisien opinkappaieta jaeta vaan Raamattua

        Hyvä jos jaetaan Raamattua. Kaikissa kirkoissa ei niin tehdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on Suomessa muitakin kirkkoja, kuten ortodoksisuus, joka ei ole luterilaisuutta ollut ei ennen eikä jälkeen.
        ortodoksiuus on ollut jo v. 1100 -luvulta asti.

        Ja patriarkka Kyril on tuon ortodoksisen kirkon hyvä edustaja. Samanlainen murhanhenki on hänessä, kuin mitä oli Lutherissa.
        Samaa pas.......aa vain eri kääreissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja patriarkka Kyril on tuon ortodoksisen kirkon hyvä edustaja. Samanlainen murhanhenki on hänessä, kuin mitä oli Lutherissa.
        Samaa pas.......aa vain eri kääreissä.

        Sinussa tuntuu olevan murhanhenki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinussa tuntuu olevan murhanhenki

        Tunnistitko sen itsessäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnistitko sen itsessäsi?

        Kirjoitin "Sinussa tuntuu olevan murhanhenki". Opettele lukemaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin "Sinussa tuntuu olevan murhanhenki". Opettele lukemaan

        Taisit suuttua.
        Minä en ole murhannut ketään, mutta Kyril ja Luther ovat edesauttaneet ja kehoittaneet kannattajiaan murhaamaan. Sekö sinua harmittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit suuttua.
        Minä en ole murhannut ketään, mutta Kyril ja Luther ovat edesauttaneet ja kehoittaneet kannattajiaan murhaamaan. Sekö sinua harmittaa?

        Sinä olet murhaja, kuten tiedämme

        "Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin"

        Sekö sinua harmittaa?

    • Anonyymi

      Parhamin ja Olsenin henki ja liha kun menee sisälle niin hyvää tekee.

      "No se oli vaan sitä lihan heikkoutta...puolustellaan syntiä jälkikäteen...en minä sitä tehnyt, mutta sitä teki se synti, joka minussa asuu..

      • Anonyymi

        Sinähän sen tiedät kokemuksesta parhaiten.

      • Anonyymi

        voi lapsraukkaa milloin avaat silmäsi ja näet mitä suomi puuhaa kaikessa luterilaisessa sokeudessaan !?

        oimilloin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi lapsraukkaa milloin avaat silmäsi ja näet mitä suomi puuhaa kaikessa luterilaisessa sokeudessaan !?

        oimilloin

        ja helluntailaisessa sokeudessa eritoten

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe