Suomessakin elettiin aikoinaan ilman fossiilisia polttoaineita, kuljettiin hevosella ja talot läpisivät pääasiassa puilla. Tällöin suurin osa ihmisistä asui koko ikänsä samalla paikkakunnalla ja ulkomailla (ruotsissa) kävi ehkä yksi tuhannesta ja kauempana vielä harvempi.
Noihin aikoihin ruotsin osaaminen oli globaali kieli suomalaiselle ja siitä oli jonkinlaista hyötyä myös tavalliselle ihmiselle.
Noista ajoista alkaa nyt olla jo 50v, kuulumme EU:hun ja nyt myös NATO:on. Lisäksi varmaan joka toinen Suomalainen matkustelee ulkomailla, muuallakin kuin pohjolassa.
Haluammeko identifioitua euroopan ja koko maailman suuntaan VAI riipummeko yhä epätoivoisesti vain pohjoisissa ympyröissä?
Eli, mikä ei kuulu joukkoon?
Noihin aikoihin ruotsin osaaminen oli globaali kieli suomalaiselle ja siitä oli jonkinlaista hyötyä myös tavalliselle ihmiselle.
Noista ajoista alkaa nyt olla jo 50v, kuulumme EU:hun ja nyt myös NATO:on. Lisäksi varmaan joka toinen Suomalainen matkustelee ulkomailla, muuallakin kuin pohjolassa.
Haluammeko identifioitua euroopan ja koko maailman suuntaan VAI riipummeko yhä epätoivoisesti vain pohjoisissa ympyröissä?
Eli, mikä ei kuulu joukkoon?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suhteemme Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin on vain tiivistynyt entisestään EU:hun ja nyt Natoon liittymisen myötä, ei päinvastoin. Kansainvälisyys ei sulje pois Pohjoismaista yhteistyötä, vaan yhteistyömme jatkuu entistä ehompana.
No entiseen verrattuna suhteemme on kyllä avartunut melkoisesti eurooppaan ja muualle maailmaan verrattuna aikaan 50v sitten.
Itse asiassa kysehän ei tietenkään ole mistään valtioiden välisistä suhteista joita hoitelee "pari ukkoa" vaan siitä että maailma on "kutistunut" niin että periaatteessa jokaisella on mahdollisuus käydä ja mennä melkein mihin vaan. Vielä 60/70 luvulla ruotsin risteily oli suurta juhlaa tavalliselle Suomalaiselle, silloinkin laivalla pärjäsi Suomella mutta ruotsi oli tavallisin vieras kieli silloin suomalaiselle.
Onhan Sannakin osoittanut että kyllä niitä pohjoismaisia yhteyksiä voidaan hoidella englannin kielelläkin, sehän on vain tasapuolista kaikkia kohtaan - Eikös toi tasa-arvo ollut yksi vasemmiston lempilapsikin!
Miksi vertaat aikaan 50 vuotta sitten? Tuskin kukaan muistelee 1960-70-lukua ja vertaa siihen nykyaikaa. Esität asioita ihan kuin vuosien 2023 ja 1973 välissä ei olisi mitään.
Miksi et vertaa vaikkapa 80-lukuun, jolloin matkustettiin paljon, sekä Ruotsiin että muualle Eurooppaan. Matkailu tuli silloin kaikkien ulottuville. Merkille pantavaa tässä on se, että kieliä osattiin myös monipuolisemmin tuolloin. Saksassa puhuttiin saksaa, ja se oli Europan valtakieli, jolla pärjäsi todella monessa maassa. Englantia osattiin tuolloin meillä ja muissa Pohjoismaissa jo hyvin, ja sitä käytettiin myös matkoilla yleisesti, mutta muualla Euroopassa sitä osattiin vielä heikosti. Ja Ruotsissa puhuttiin tietenkin ruotsia.
Mitä tulee risteilyihin, niin risteilyt ovat säilyttäneet suosionsa. Suomalaiset matkustavat yhä paljon Viroon ja Ruotsiin laivoilla. Esim. juuri Tukholmassa on paljon kiinnostavaa kulttuuritarjontaa, monet menevät sinne ihan pelkästään vaikka taidenäyttelyyn nykyään.
Tästä tulee mieleen sellainen juttu että ennen mentiin paljon myös töihin ulkomaille, juuri Saksaan ja Ruotsiin kesätöihin. Aupaireiksi mentiin joka paikkaan Eurooppaan ja opittiin siellä hyvin eri kieliä. Nyt kielitaito on näivettynyt pelkkään englantiin. Ei lähdetä enää yhtä paljon ulkomaille pitemmäksi aikaa kuin ennen.
"Miksi vertaat aikaan 50 vuotta sitten? Tuskin kukaan muistelee 1960-70-lukua ja vertaa siihen nykyaikaa. Esität asioita ihan kuin vuosien 2023 ja 1973 välissä ei olisi mitään"
Sinuakin, kuten kaikkia muitakin ruotsinkielen fanaatikkoja, auttaisi jos osaisitte lukea vastakkaisia mielipiteitä ajatuksella niin että myös ymmärtäisitte lukemaanne!
Minähän nimenomaan vertaan nykytilannetta siihen tilanteeseen jolloin vielä oli ihan perusteltua että suomessa luettiin laajalti ruotsin kieltä koska 60/70 luvulla ruotsi oli monelle suomalaiselle ainut ulkomaa jossa tuli käytyä.
Vuosien 1973 ja 2023 välissä juuri on tämä muutos joka pitää sisällään mm. EU-jäsenyyden, globalisaation, internetin, elintason kasvun matkusteluineen jne. Nämä kaikki yhdessä aiheuttavat ruotsinkielen suhteellisen tärkeyden radikaalin vähentymisen johon olisi syytä myös reagoida eikä vaan käpertyä menneisyyteen tämän asian kanssa!
Sinä kuvittelet, että ruotsia on luettu Suomessa, jotta voi käydä laivalla turistimatkalla Ruotsissa.
Ruotsi on englannin ja suomen jälkeen ylivoimaisesti eniten kysytty kieli työmarkkinoilla, sekä julkisella että yksityisellä puolella. Tämän vuoksi luemme ruotsia. Emme turistimatkojen vuoksi.
Ihan pääministeritasolla näyttää pärjäävän ilman ruotsin kieltä!!!
Paskoruotsia pakotetaan meille jotta voimme palvella ruotsinkielisiksi heittäytyneitä ruotsin kielellä .
Sehän on suomalaisten sydämmenasia .
Sydämenasia - YHDELLÄ m:llä ! Opetelkaa suomea !