Lastensuojelu voittaa virkamiesoikeudessa

Esko Leipälä kirjoitti:

”VIRKAMIES VOITTAA AINA”

Kansan keskuudessa elää vahvana käsitys, että oikeudellisissa asioissa ”virkamies voittaa aina” Aiheettoman yleistämisen virhettä tähän ei paljon mahdu. Ikävä kyllä niin sanottuja oikeusmurhia etenkin lastensuojelun ja yleensä perheoikeudellisten asioiden oikeuskäsittelyihin liittyy useita. Niihin liittyviä virkavirheitä, virkarikoksia ja perusteettomien päätösten vahvistamisia lainvoimaiseksi tapahtuu yhtenään. ”Kyllä kansa tietää” saa tässä asiassa yhtenään uutta pontta.

Virkamiesten oikeusturvan vahvistaminen oikeuskäsitysten tuolle puolen on seurausta juristikoulutuksen hajauttamista erikseen rikosoikeuteen ja muihin siviilioikeuden rajoihin, ja erikseen ”virkamiesoikeuteen”, eli julkisoikeuteen ja hallinto-oikeuteen.

Käytännössä mitään virkavastuuta ei ole. Tässä tapauksessa muutama perin harvinainen poikkeus vahvistaa säännön.

* * *

Palvelujaan tarjoavien lakiasiaintoimistojen asiantuntemukseen ei julkisoikeuden ja hallinto-oikeuden osaajia mahdu. Heitä on lähes mahdotonta löytää ja palkata oman jutun oikeusavustajaksi hallinto-oikeuksiin.

Julkisoikeuden ja hallinto-oikeuden osaajien puute on suorastaan varmistettu. Yliopistojen oikeustieteelisissä tiedekunnissa heitä koulutetaan melkein sen verran, mutta vain melkein, mitä heitä kuntien, valtion ja järjestöjen palkkalistoille tarvitaan. Kun näiden instituutioiden ”hallintojohtajien” ja instituutioiden muiden sisäisten lakiasiainpalvelujen resurssitarpeet on melkein täytetty, niin lakiasiaintoimistojen palkkalistoille alan juristeja ei sitten enää riitä.

Oikeutta hakevan kansalaisen palkattavaksi julkisoikeuden ja hallinto-oikeuden asiantuntijoita ei löydy. Heitä ei ole.

Käräjäoikeuksissa tarvittavan todistelujen periaatteet mieleensä iskostaneiden juristien on lähes mahdotonta vaihtaa nahkaansa julkisoikeuden juristiksi. Ei heillä ole siihen koulutusta, ja siksi ei osaamistakaan.

Kokemuksestaan lakiasiaintoimistojen juristit tietävät, että pelkillä tosiasioilla ja todisteilla juttuja on hallinto-oikeuksissa vaikea voittaa. Virkamies voi mielipiteillään siirtää aiheenkäsittelyn faktoista omaan ”asiantuntemukseensa” (omiin olettamuksiinsa, pelkoihinsa, luuloihinsa, traumaperäisiin paniikkireaktioihinsa, kuulemiinsa vääriin ilmiantoihin jne.). Niinpä lakiasiaintoimistojen rikosjuristit menevät usein esim. lastensuojelun pakkopäätösten asioissa ilman todisteita hallinto-oikeuteen todistelemaan, kuinka virheetön ja hyvä moitittu isä tai äiti on. Vaan eihän se strategia toimi. Ei itseään kehumalla, vaikka työn avustajalleen delegoimalla, kukaan voi juttuaan voittaa.

Kovin vaikeasti löydettäviä hallinto-oikeuksien menettelytapoja tuntevat ja osaavat ja niitä käyttämään valmiit pätevät juristit ovat. Riskinä on, että juristi ottaa asian hoitaakseen, vaikka hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, millä todistelulla jutun hallinto-oikeudessa voi voittaa.

PITÄISI OSATA JULKISOIKEUDEN JA HALLINTO-OIKEUDEN SEMANTIIKAN JIPOT! Jos niistä on perillä, niin seuraava kysymys kuuluu, että mitä todisteita tarvitaan, jotta jutun voisi voittaa. Periaatteessa ihan samoja asioita käräjäoikeudessa ja hallinto-oikeudessa käsitellään, mutta on vain osattava puhua eri kieltä sen mukaan, kummassa oikeudessa ollaan!

* * *

Tuskin on mikään vahinko, että julkisoikeuden resurssipula lakiasiaintoimistoissa on niin krooninen. Työttömiä rikosjuristeja on. Lehtitietojen mukaan heitä lienee vajaat 500. Sen sijaan julkisoikeuden juristeilla on liki täystyöllisyys. Sekin vähäinen tilastollinen työttömyys, mitä julkisoikeuden juristeilla on (jos on), lienee pääosin ”kitkatyöttömyyttä”, joka johtuu esim. perheiden muuttamisesta toiselle paikkakunnalle.

Teemu: Mitä sinä, herra Leipälä, voit tehdä asian yhteiskunnallisen muuttamisen eteen? Olisi hyvä, jos juristi julkaisisi tätä asiaa pelkkien mielisairaaksi leimattujen isien lisäksi.

Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella

Esko: Lumipalloefektiä käynnistelen ja sitä odotan. Ei yksi ies sotaa voita.

Teemu Olen eri mieltä. Yhteiskunta ei usko mielisairaita. Asia niputetaan narratiivisesti meidä syyksemme. Asiantuntijat vaaditaan esittämään ongelma, joka panee asenteet seinää vasten. He ajattelevat, että joko sinäkin olet vanha mielisairas lasten pahoinpitelijä tai sitten he ovat väärässä. Asiantuntijoiden panos on heidän litmus-testinsä. Joko te toimitte tai sitten asia ei muutu. Leeni Ikonen kirjoittaa asiasta, mutta välttelee suoraa toimintaa. Ja samalla meidän tuskahelvettimme jatkuu, menetämme vuosia lapsemme elämästä ja lapsemme vahingoittui heidän pakkolaitoksessaan.