Pietari kielsi Jeesuksen, tiesitkö miksi?

Anonyymi-ap

Pietari kielsi kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen raamatun mukaan kolme kertaa. Raamattu ei kerro miksi hän kielsi! Syy oli dse, että Pietari sai Tärkeät AVAIMET ja vallan joita laittomuus halusi itselleen ja sen vuoksi Pietari kielsi Jeesuksen että saisi aikaa elää niin kauan, että hän saisi koulutettua toiset opetuslapset Jeesuksen antamien demokratiaa koskevien oppien aikaan saamiseksi maailmassa. Ja historia kertoo miten laittomuuden toimesta aikaan saadut vaikuttavat edelleen ihmiskunnan turmelemisiin.

55

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tällä keinolla pyritään edelleen avainten ja vallan hallintaan laittomasti:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
      "Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."
      Väärä tieto todistaa enemmän todellisuudesta kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen nimeen toimivasta historian todistamista laittomuuksista:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
      "Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."
      HUOM!
      Tiede vastustaa tuollaista toimintaa,

      • Anonyymi

        Siis tarkoittaa alkuseurakuntaa mitä oli silloin kun Jeesus oli maan päällä ja nousi kuolleista niin tietysti siitä syntyi seurakuntia moneen paikkaan moneen maahan eri kielisiä ja tietysti se alkupaikka pysyy.Onhan sotia ollut kun ihmiset uskonnot riitelee mutta yhtä samaa kaikki on.

      • Anonyymi

        Mistähän kohtaa raamattua kristillisten Kaikkivaltias Jeesus on ilmoittanut antaneensa kristittyjen laittomuuden edustajalle kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Pietarille antaman vallan ja avaimet?
        Kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Pietarille antamat oikeudet avaimineen selviää tästä ilman katolilaista kirkkon katsomisia ja kristittyjen Paavia:
        Matteuksen evankeliumi: 16:19 "Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

        Uskomiset ja tietojen väärentämiset eivät tee laittomuuden kristityistä kristillisiä.
        Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti Matteuksen mukaan, Laille kuulisia kristillisiä näin:
        10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin" (Joukossa ei ollut kristittyjä)

        Ellei sitä tietoa ole niin omatuntonne kertokoon totuuden siitäkin.

    • Anonyymi

      Siksi että opetuslasten tehtävä piti täyttyä.

      • Anonyymi

        Ei kristittyjen laittomuuksia tehneiden tukijan - suojelijan toimista.

    • Anonyymi

      PIetari kielsi Jeesuksen koska hän pelkäsi että roomalaiset ottavat hänetkin vangiksi, eikä hän uskaltanut heittäytyä siihen. Jeesus sanoi, että kun kukko aamulla kiekuu, olet kieltänyt tuntemasta minut, ja niin tapahtui. Pietari muisti, kun kukko kiekui ja keskeytti hänen vakuuttelunsa ettei hän tunne tätä miestä.

      • Anonyymi

        Roomalaisten sotilaiden vankien kohtelemiset olivat julmia tekoja, ajattele, jos itse olisit siinä tilanteessa. Olisitko se rohkea ja ojentaisit molemmat kätesi roomalaisten vangittavaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamertiinien vankila, latinaksi ”Carcer Mamertinus”, on Rooman vanhin vankila, joka sijaitsi Capitoliumin itärinteellä. Se rakennettiin noin vuonna 386 eKr. Mamertiinien vankila oli varattu Rooman vaarallisimille vangeille. Vankila tunnettiin myös nimellä Tullianum, se oli Carcer Mamertinuksen maanalainen osa, jossa kuolemantuomiot pantiin täytäntöön.

        Mamertiinien vankila on kuuluisa siitä, että legendan mukaan, apostoli Pietaria pidettiin vankina tässä synkässä tyrmässä. Tarina kertoo, että apostoli Pietari sai lähteen solisemaan selliinsä ja että hän kastoi vedellä kaksi vanginvartijaa. Vankila liitetään erityisesti Pietarin vankeuteen, mutta on arveltu myös Paavalin viettäneen viimeiset päivänsä siellä.

        Mamertiinien vankila sijaitsi vanhassa vesisäiliössä, josta oli yhteys kaupungin pääviemäriin Cloaca Maximaan. Vankilan alempaa selliä käytettiin teloituksiin. Vankilassa voi nähdä reiän, jonka läpi vangit laskettiin alas kosteaan kivikammioon. Täällä mestattujen Rooman valtakunnan vihollisten joukossa oli myös Gallien johtaja Vercingetorix, jonka Julius Caesar kukisti vuonna 52 eKr.

        1500-luvulla siihen rakennettiin kirkko, jonka me nyt tunnemme nimellä San Giuseppe dei Falegnami (St. Joseph of the Carpenters – Puuseppien Pyhä Joosef), tyrmä sijaitsee vankilan alla. Rooman matkailijoille paikka on näkemisen arvoinen. Se on avoinna joka päivä klo. 9-12 ja 14-18 välisenä aikana. Pääsymaksu on vapaaehtoinen.

        https://antiikinhistoriajakulttuuri.com/2017/04/03/mamertiinien-vankila/

      • Anonyymi

        Siis Pietarin saamat Avaimet ja vallan ei kristittyille ole mitään merkitystä sillä uskontunnustuksissaan kristityt ovat eronneet Kaikkivaltiaista ja Heidän Pyhästä Hengestä:
        Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        ,,,,
        Markuksen evankeliumi:
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        ....
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
        "Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"
        .................................................................................
        Hitlerin uskontunnustus
        Anonyymi
        23.07.2022 19:18
        Hitler sanoi vuonna 1941 Gerhard Engelille, yhdelle kenraaleistaan, että "Olen nyt kuten aina katolilainen ja tulen aina olemaan sitä"
        Mein Kampf kirjassaan hän kirjoitti että: "Siksi olen vakuuttunut siitä että olen Luojamme agentti. Taistelemalla Juutalaisia vastaan teen Herran työtä". Hän sanoi saman asian Reichstag puheessaan vuonna 1938.
        Kuitenkin sen sijaan että Katolinen kirkko olisi erottanut hänet, heidän lehdistönsä usein kirjoitti ylistävästi Hitleristä.

        Tukea Hitlerille:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Juutalaiset oli myös keisarin ja Italian vallan alaisia siihen aikaan.

      • Anonyymi

        MIsääon kyltti, missä?missä???

      • Anonyymi

        Lukee se siinä KIRJAIMEN Vanhassa musteessa niin 2000 vuotta vanhaa että juutalaiset yritti ottaa kiinni myös ne jotka oli ollut Jeesuksen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaisten sotilaiden vankien kohtelemiset olivat julmia tekoja, ajattele, jos itse olisit siinä tilanteessa. Olisitko se rohkea ja ojentaisit molemmat kätesi roomalaisten vangittavaksi?

        Siihen aikaan kaikki oli italialaisia Rooma oli pääkaupunki. Kaikki myös juutalaiset oli ja on nytkin italialaisia samoin he ovat Egyptissä egyptiläisiä. Nytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamertiinien vankila, latinaksi ”Carcer Mamertinus”, on Rooman vanhin vankila, joka sijaitsi Capitoliumin itärinteellä. Se rakennettiin noin vuonna 386 eKr. Mamertiinien vankila oli varattu Rooman vaarallisimille vangeille. Vankila tunnettiin myös nimellä Tullianum, se oli Carcer Mamertinuksen maanalainen osa, jossa kuolemantuomiot pantiin täytäntöön.

        Mamertiinien vankila on kuuluisa siitä, että legendan mukaan, apostoli Pietaria pidettiin vankina tässä synkässä tyrmässä. Tarina kertoo, että apostoli Pietari sai lähteen solisemaan selliinsä ja että hän kastoi vedellä kaksi vanginvartijaa. Vankila liitetään erityisesti Pietarin vankeuteen, mutta on arveltu myös Paavalin viettäneen viimeiset päivänsä siellä.

        Mamertiinien vankila sijaitsi vanhassa vesisäiliössä, josta oli yhteys kaupungin pääviemäriin Cloaca Maximaan. Vankilan alempaa selliä käytettiin teloituksiin. Vankilassa voi nähdä reiän, jonka läpi vangit laskettiin alas kosteaan kivikammioon. Täällä mestattujen Rooman valtakunnan vihollisten joukossa oli myös Gallien johtaja Vercingetorix, jonka Julius Caesar kukisti vuonna 52 eKr.

        1500-luvulla siihen rakennettiin kirkko, jonka me nyt tunnemme nimellä San Giuseppe dei Falegnami (St. Joseph of the Carpenters – Puuseppien Pyhä Joosef), tyrmä sijaitsee vankilan alla. Rooman matkailijoille paikka on näkemisen arvoinen. Se on avoinna joka päivä klo. 9-12 ja 14-18 välisenä aikana. Pääsymaksu on vapaaehtoinen.

        https://antiikinhistoriajakulttuuri.com/2017/04/03/mamertiinien-vankila/

        Pyhä Giuseppe sitten.Pietari oli juutalainen kalastaja genesaretin järveltä.Et ihan mitä helvetin valheita voi tietysti keksiä rahastaa niillä. Pietari ei tehnyt pahaa kenellekään hän vain uskoi että Jeesus on se luvattu Messias juutalaisten kuningas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Pietarin saamat Avaimet ja vallan ei kristittyille ole mitään merkitystä sillä uskontunnustuksissaan kristityt ovat eronneet Kaikkivaltiaista ja Heidän Pyhästä Hengestä:
        Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        ,,,,
        Markuksen evankeliumi:
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        ....
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
        "Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"
        .................................................................................
        Hitlerin uskontunnustus
        Anonyymi
        23.07.2022 19:18
        Hitler sanoi vuonna 1941 Gerhard Engelille, yhdelle kenraaleistaan, että "Olen nyt kuten aina katolilainen ja tulen aina olemaan sitä"
        Mein Kampf kirjassaan hän kirjoitti että: "Siksi olen vakuuttunut siitä että olen Luojamme agentti. Taistelemalla Juutalaisia vastaan teen Herran työtä". Hän sanoi saman asian Reichstag puheessaan vuonna 1938.
        Kuitenkin sen sijaan että Katolinen kirkko olisi erottanut hänet, heidän lehdistönsä usein kirjoitti ylistävästi Hitleristä.

        Tukea Hitlerille:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Hitler ei siis ole Luther Luther oli maan päällä 1500- luvulla. Ovat kaksi ihan eri aikakauden henkilöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIsääon kyltti, missä?missä???

        Juutalainen kirjailija kirjoitti muuten kirjan myyntiin nimellä alussa oli kasvatus siinä hän miettii Hitlerin lapsuutta.

        Alice MILLER ALUSSA OLI KASVATUS.

      • Anonyymi

        Turhaan te kristittyjä olette murhannut viimeiset 2000 vuotta ainoa syy että uskoo Jeesuksen olleen messias Kristus. Onko se että uskoo johonkin mihin sinä et usko joku syy tappaa ihmisiä ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamertiinien vankila, latinaksi ”Carcer Mamertinus”, on Rooman vanhin vankila, joka sijaitsi Capitoliumin itärinteellä. Se rakennettiin noin vuonna 386 eKr. Mamertiinien vankila oli varattu Rooman vaarallisimille vangeille. Vankila tunnettiin myös nimellä Tullianum, se oli Carcer Mamertinuksen maanalainen osa, jossa kuolemantuomiot pantiin täytäntöön.

        Mamertiinien vankila on kuuluisa siitä, että legendan mukaan, apostoli Pietaria pidettiin vankina tässä synkässä tyrmässä. Tarina kertoo, että apostoli Pietari sai lähteen solisemaan selliinsä ja että hän kastoi vedellä kaksi vanginvartijaa. Vankila liitetään erityisesti Pietarin vankeuteen, mutta on arveltu myös Paavalin viettäneen viimeiset päivänsä siellä.

        Mamertiinien vankila sijaitsi vanhassa vesisäiliössä, josta oli yhteys kaupungin pääviemäriin Cloaca Maximaan. Vankilan alempaa selliä käytettiin teloituksiin. Vankilassa voi nähdä reiän, jonka läpi vangit laskettiin alas kosteaan kivikammioon. Täällä mestattujen Rooman valtakunnan vihollisten joukossa oli myös Gallien johtaja Vercingetorix, jonka Julius Caesar kukisti vuonna 52 eKr.

        1500-luvulla siihen rakennettiin kirkko, jonka me nyt tunnemme nimellä San Giuseppe dei Falegnami (St. Joseph of the Carpenters – Puuseppien Pyhä Joosef), tyrmä sijaitsee vankilan alla. Rooman matkailijoille paikka on näkemisen arvoinen. Se on avoinna joka päivä klo. 9-12 ja 14-18 välisenä aikana. Pääsymaksu on vapaaehtoinen.

        https://antiikinhistoriajakulttuuri.com/2017/04/03/mamertiinien-vankila/

        Juutalaiset ruoski Paavalin saul juuri samoin kun ensin Saul oli ruoskinut niitä jotka uskoo Jeesukseen sitten ne ruoski Saul koska uskoi Jeesukseen juutalainen ruoskii juutalaista ja kivittää on ne helvetin itsetuhoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Pietarin saamat Avaimet ja vallan ei kristittyille ole mitään merkitystä sillä uskontunnustuksissaan kristityt ovat eronneet Kaikkivaltiaista ja Heidän Pyhästä Hengestä:
        Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        ,,,,
        Markuksen evankeliumi:
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        ....
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
        "Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"
        .................................................................................
        Hitlerin uskontunnustus
        Anonyymi
        23.07.2022 19:18
        Hitler sanoi vuonna 1941 Gerhard Engelille, yhdelle kenraaleistaan, että "Olen nyt kuten aina katolilainen ja tulen aina olemaan sitä"
        Mein Kampf kirjassaan hän kirjoitti että: "Siksi olen vakuuttunut siitä että olen Luojamme agentti. Taistelemalla Juutalaisia vastaan teen Herran työtä". Hän sanoi saman asian Reichstag puheessaan vuonna 1938.
        Kuitenkin sen sijaan että Katolinen kirkko olisi erottanut hänet, heidän lehdistönsä usein kirjoitti ylistävästi Hitleristä.

        Tukea Hitlerille:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Engel enkeli euangelos enkeli 👼 enkeli Gabriel ilmoitti Jeesuksen syntyvän messias syntyy. Enkelit ilmoitti ilosanoman betlehemissä. Jeesus syntyi.OLETTE NIIN PAATUNEITA VIHAANNE ETTÄ ETTE NÄE EDES MITÄÄN TAIVAALLISTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIsääon kyltti, missä?missä???

        Juutalaiset on nytkin Kiinan vallan alaisia ja Intiassa Intian LLETTE VARMAAN VÄHÄJÄRKISIÄ.

      • Anonyymi

        Hitlerin uskontunnustus:
        Hitler sanoi vuonna 1941 Gerhard Engelille, yhdelle kenraaleistaan, että "Olen nyt kuten aina katolilainen ja tulen aina olemaan sitä"
        Mein Kampf kirjassaan hän kirjoitti että: "Siksi olen vakuuttunut siitä että olen Luojamme agentti. Taistelemalla Juutalaisia vastaan teen Herran työtä". Hän sanoi saman asian Reichstag puheessaan vuonna 1938.
        Kuitenkin sen sijaan että Katolinen kirkko olisi erottanut hänet, heidän lehdistönsä usein kirjoitti ylistävästi Hitleristä.
        . . . . . . . . . . . .

        Tukea luterilaisilta Hitlerille:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      • Anonyymi

        Kristittyjen Paavi on heidän vale Pietarina sovittamassa syntejä-rikoksia joita riittää:
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e
        #
        UutisetUlkomaat 13.01.2021 klo 1:18
        Selvitys: Jopa 9000 lasta kuollut aviottomien äitien laitoksissa Irlannissa
        Merkitsemätön joukkohauta johdatti karmaisevan totuuden jäljille.
        Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet.Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet.
        Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet. AOP

        Jopa 9000 lasta on kuollut 76 vuoden aikana katolisen kirkon ylläpitämissä aviottomien äitien laitoksessa 1920- ja 1990-lukujen välillä. Asia ilmenee tiistaina julkaistusta selvityksestä.
        Irlannin hallitus teetti yli 3000 sivua pitkän selvityksen, jossa tutkittiin kaikkiaan 18 katolisen kirkon ylläpitämää Mother and Baby Homes -laitosta. Syntyneiden lasten kuolleisuusluku oli 15 prosenttia.

        Selvityksen mukaan suuren lapsikuolleisuuden taustalla on ollut lasten huono kohtelu. Lapsia oli erotettu äideistään, ja esimerkiksi raiskauksien uhrit pakotettiin synnyttämään lapsensa laitoksissa.
        Korkea lapsikuolleisuus alkoi paljastua sen jälkeen, kun irlantilainen historioitsija Catherine Corless oli löytänyt Tuamista joukkohaudan. Hautaa ei ollut merkitty.
        #

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Pietarin saamat Avaimet ja vallan ei kristittyille ole mitään merkitystä sillä uskontunnustuksissaan kristityt ovat eronneet Kaikkivaltiaista ja Heidän Pyhästä Hengestä:
        Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä,
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        ,,,,
        Markuksen evankeliumi:
        3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        ....
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
        "Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"
        .................................................................................
        Hitlerin uskontunnustus
        Anonyymi
        23.07.2022 19:18
        Hitler sanoi vuonna 1941 Gerhard Engelille, yhdelle kenraaleistaan, että "Olen nyt kuten aina katolilainen ja tulen aina olemaan sitä"
        Mein Kampf kirjassaan hän kirjoitti että: "Siksi olen vakuuttunut siitä että olen Luojamme agentti. Taistelemalla Juutalaisia vastaan teen Herran työtä". Hän sanoi saman asian Reichstag puheessaan vuonna 1938.
        Kuitenkin sen sijaan että Katolinen kirkko olisi erottanut hänet, heidän lehdistönsä usein kirjoitti ylistävästi Hitleristä.

        Tukea Hitlerille:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        uskovaiset eivät sano että meillä ei ole järkeä... sori vaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan te kristittyjä olette murhannut viimeiset 2000 vuotta ainoa syy että uskoo Jeesuksen olleen messias Kristus. Onko se että uskoo johonkin mihin sinä et usko joku syy tappaa ihmisiä ???

        uskossa oleminen ei tee henkilöstä mitään murhaajaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen Paavi on heidän vale Pietarina sovittamassa syntejä-rikoksia joita riittää:
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e
        #
        UutisetUlkomaat 13.01.2021 klo 1:18
        Selvitys: Jopa 9000 lasta kuollut aviottomien äitien laitoksissa Irlannissa
        Merkitsemätön joukkohauta johdatti karmaisevan totuuden jäljille.
        Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet.Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet.
        Yhdestä laitoksesta on pahimmillaan löytynyt satojen lasten jäänteet. AOP

        Jopa 9000 lasta on kuollut 76 vuoden aikana katolisen kirkon ylläpitämissä aviottomien äitien laitoksessa 1920- ja 1990-lukujen välillä. Asia ilmenee tiistaina julkaistusta selvityksestä.
        Irlannin hallitus teetti yli 3000 sivua pitkän selvityksen, jossa tutkittiin kaikkiaan 18 katolisen kirkon ylläpitämää Mother and Baby Homes -laitosta. Syntyneiden lasten kuolleisuusluku oli 15 prosenttia.

        Selvityksen mukaan suuren lapsikuolleisuuden taustalla on ollut lasten huono kohtelu. Lapsia oli erotettu äideistään, ja esimerkiksi raiskauksien uhrit pakotettiin synnyttämään lapsensa laitoksissa.
        Korkea lapsikuolleisuus alkoi paljastua sen jälkeen, kun irlantilainen historioitsija Catherine Corless oli löytänyt Tuamista joukkohaudan. Hautaa ei ollut merkitty.
        #

        ihminen ei voi auttaa koko maailmaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uskovaiset eivät sano että meillä ei ole järkeä... sori vaan

        Sori vaan mutta mutta et ilmeisesti tunne katekismuksen fatkoja joita papistokin käyttää mm rippikouluissa opettaessaan:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
        ....
        Eroamalla Heistä yhdestä, eroaa Heistä.
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uskovaiset eivät sano että meillä ei ole järkeä... sori vaan

        Lue uskontunnustuksesi tarkemmin!

    • Anonyymi

      HERRA JUMALA MIKÄ VÄÄRÄ OPETTAJA VALEHTELIJA JA VÄÄRENTÄJÄ. JA RAAMATTU KERTOO MIKSI PIETU KIELSI JEESUKSEN KUN HÄNTÄ ALETTIIN SYYTTÄÄ UHKAILLA.

      • Anonyymi

        Juutalaiset ruoskitti myös Paavalin

      • Anonyymi

        Ei pietru vaan PIetari, joka kielsi Jeesuksen koska hän pelkäsi niitä roomalaisia sotilaita jotka veivät Jeesuksen, ei uskaltanut antaa pidätyttää itseään. Pelkäsi

        olisi kamalaa joutua sen ajan roomalaisten sotilaiden pidättämäksi. Ne olivat julmia.

        ... ja ne muut ihmiset osoittelivat Pietaria suoralla käsivarrella ja puhuivat hänestä, että eikös tuokin ollut sen Jeesuksen mukana...!

        ... joka juuri pidätettiin ja Roomalaiset sotilaat veivät hänet pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olisi kamalaa joutua sen ajan roomalaisten sotilaiden pidättämäksi. Ne olivat julmia.

        Sen ajan rikolliset juutalaiseen tapaan silloin ristiin NAULITTIIN ruoskittiin tai oli jalkapuut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olisi kamalaa joutua sen ajan roomalaisten sotilaiden pidättämäksi. Ne olivat julmia.

        Ne oli juutalaisia myös puolet Egyptistä on. Puoli juutalaisia on joka puolella Ismail oli vain yksi orjan poika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset ruoskitti myös Paavalin

        Ja Paavali tapatti Stefanossin

    • Anonyymi

      Pietari oli Sesa istuimen inkarnaatio jolla istuimella lepää ennen Jeesusta kolme persoonaa mm. Krishna. Jeesus vasta neljäntenä.

      Pietarin oli kiellettävä kolme tuolla istuimella ensin onneaan koettanutta Karitsa ehdokasta ja vasta aito Kristus hyväksytään.

      Karitsa ehdokkaita on mm.

      Muhammed (saas)
      Kuningas Rama
      Kolmantena esim. Brahma tai Krishna

      Kaikki nuo kolme Pietari joutuu kieltämään väärinä Karitsoina ja vain aito Kristus käy neljäntenä.

      Sesa istuin on Kallio jolle Kristus erinäisten välivaiheiden kautta perustaa Kirkkonsa. Kirkon joka on aidosti Kristuksen oma ruumis.

      Hyviä on kaikki kolme muutakin Karitsa ehdokasta 144000 seuraajan kanssa kukin mutta yksi on joka ainoastaan tuolle istuimelle kuuluu.

      • Anonyymi

        UT / Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

      • Anonyymi

        usa:ssa on ollut pari lahkoa, jonka johtajat... juttusi vaan kuulostaa nyt ihan siltä. Mikähän uskonsuunta se "oli"? Raamattuun perusti omat valheensa ja tulkitsi mielensä mukaan, ja ne raukat seurasivat sen lahkon ukelia.

      • Anonyymi

        Kristillisten Pietarin kielsi Kaikkivaltiaan Jeesuksen ehkä Hänen omasta käskystä. Ellen väärin muista niin Jeesus otti sivuun Pietarin ja keskusteli hänen kanssaan kahdestaan. Kieltämisellä toivoivat saavaan Pietarille aikaan toisten opetuslasten kouluttamiseksi ja sen mahdollisuuden laittomuus riisti...

      • Anonyymi

        Juutalaiset tanssit YouTube rave dance

    • Anonyymi

      Ei Pietari ollut raamatun mukaan kristitty vaan krisllisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsi jonka asemaa kristityt himoitsee.....
      Jos tietojen väärentämiset hyväksytään niin kauankohan ottaa aikaa kunnes kristillisten Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus menettävät kaikki oikeudensa laittomuudelle?

      Kristillisten Pietarin oikeudet avaimineen selviää tästä ilman katolilaista kirkkon katsomisia:
      Matteuksen evankeliumi: 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavi
      "Paaviuden alku
      Paaviuden alku
      Pääartikkeli: Kysymys ensimmäisestä paavista
      Peter Paul Rubens, Pyhä Pietari, noin 1611. Apostoli Pietari käsissään taivasten valtakunnan avaimet.
      On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, kuka oli historian ensimmäinen paavi. Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
      "Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."

      Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

      HUOM!
      Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
      Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea.

      • Anonyymi

        Raamatun tietojen väärennöksestä tietoa on raamatussakin:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
        "Paavali (noin 3–64, lat. Paulus, kreik. Παύλος, Pávlos) oli Uuden testamentin mukaan varhaiskristillinen teologi ja lähetyssaarnaaja. Häntä pidetään apostolina, vaikka hän ei koskaan tavannut Jeesusta henkilökohtaisesti. Aiemmin hän käytti juutalaista nimeä Saul Tarsolainen (hepr. ‏שאול התרסי‎‎, Šaʾul HaTarsi), mutta käännyttyään alkoi käyttää roomalaista nimeään Paulus, joka suomenkielisessä Raamatussa on Paavali.[3]

        Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin.[4] Paavalin kirjeet näyttivät suunnan kristinuskolle ja sen tulkinnalle. Uudessa testamentissa on 13 Paavalin nimissä laadittua kirjettä, mutta tutkimuksen yleisimmän näkemyksen mukaan Paavalin aidoiksi kirjeiksi luetaan vain seitsemän."

      • Anonyymi

        Niin turkki on kreikkaa ja italiaa myös Odessa on. Siis oikeasti on ollut.

        Kuka niiden seitsemän lisäksi Paavalin kirjeiden tekstit kirjoitti???

    • Anonyymi

      Tiedän. Pelosta.

    • Anonyymi

      On aihettakin jos kristittyjen raamatun Paavalin herroihin uskoo.

      • Anonyymi

        Ihan vaan tiedoksi JEESUKSEN AIKANA 2000 VUOTTA SITTEN SE ALUE OLI ITALIAN ja Kreikan aluetta ja kaikki oli niinsanotusti keisareiden alaisia siellä myös Egyptiä hallitsi italia Kreikka joskus assur.Abraham on arabiasta kaldean Ur siirtyi sieltä Egyptiin.mooses oli Egyptissä.Siksi siihen aikaan oli Kreikan filosofiaa ja latinan kieli alueella sekä siihen aikaan oli vielä temppeli olemassa missä nykyään on moskeijat.

        Olihan siihen aikaan myös pyhäkköjä.

    • Anonyymi

      Ei hän varmaan demokratioihin uskomuksen tähden kärsinyt?

    • Anonyymi

      Kyllä taisi olla että se pelkäsi pidätystä

    • Anonyymi

      Pyhänhengenlahjoja pitää sitten ihan pyytää.

    • Anonyymi

      Pietari ei kieltänyt Jeesusta vaan kielsi tuntevansa hänet henkilönä. Näin Pietarin oli pakko tehdä. Hän ei olisi muuten selvinnyt elossa kuulustelijan edestä.

      Milloin Kristitty saa valehdella? Hän saa valehdella pysyäkseen elossa. Hän ei valehtele saadakseen taloudellista etua tai jotain hetken huvia. Hän voi valehdella tapauksessa jossa esim. henki on katkolla. Hän voi olla keskellä tietöntä erämaata ja löytää purevassa pakkasessa talon josta on haettava suojaa pakkaselta, päästävä nukkumaan mutta, jos hän samalla on vainottu henkilö, jonka nimi herättää pahennusta vaikka vain siksi, että hän on Kristitty tai jostain muusta itse ansaitsemattomasta syystä hän voi valehdella olevansa joku muu.

      Näin voi käydä kirjaimellisesti jollekkin lähetyssaarnaajalle maailmalla, näin voi käydä vaikka rikollisjengin vainoamalle Kristitylle, joka rikollisten kielessä on syyllistynyt ns. vasikointiin ja nahkansa pelastamiseksi on jossain tilanteessa valehdeltava. Rikolliset kyllä voivat siekailematta käyttää Jeesuksen nimeä ehdollistaakseen saaliinsa aina puhumaan mitä he tahtovat. Tai vaihtoehtoisesti valehtelemaan vaikka kuppilan pöydässä syyllistyneensä johonkin inhottavaan tekoon.

      On olemassa hypnoosi ja huumemanipulointitaitoisia rikollisia, jotka häikäilemättä voivat käyttää Jeesuksen nimeä tällaisiin tarkoituksiin. Mitä tällaisille rikollisille voi tapahtua...He tekevät sitä mitä raamatussa ankarasti kielletään sanomalla, joka eksyttää tietoisesti jonkun näistä vähäisistä lapsista on hänelle parempi, että hänen kaulaansa laitetaan myllynkivi ja pudotetaan kaivoon...vähäisillä lapsilla voidaan tarkoittaa vaikka hengellisen maailman olemassaoloon vastaherännyttä ihmistä jonka esim. moottoripyöräjengiläinen eksyttää vaikka jahtaamansa "vasikan" sananjulistajaa esittämällä vihaamaan tai pelkäämään Jeesusta niin paljon, että ajaa hänet pakanuuteen tai suorasatanismiin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe