Hyvin menee sota, päivä ehkä 2 niin on valmista. Vai mitä tiltut?
”Poikamme kuolevat turhan takia”
Venäjän eliittiyksikkö on kuihtunut Ukrainan sodassa ja jättänyt sen kotikaupungin surun keskelle.
VENÄJÄLTÄ Kostroman kaupungista ponnistaa maan yhtenä eliittiyksikkönä pidetty 331. laskuvarjorykmentti.
BBC on seurannut 331. laskuvarjorykmentin matkaa käytännössä Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan alusta alkaen. Rykmentin matka on ollut surullinen näytös Venäjän sotatoimien kulusta sekä sen vaikutuksista venäläisyhteisöille.
BBC:n mukaan yksikkö oli kärsinyt 39 kuolemaa viime vuoden huhtikuuhun mennessä, kesäkuun loppupuolella lukumäärä oli kasvanut 62 kuolemaan. Nyt vahvistettuja kuolleita on 94, mutta lukumäärä on todennäköisesti huomattavasti suurempi.
Osa yksikön sotilaista on Kostroman ulkopuolelta, mikä vaikeuttaa tarkan tiedon hankkimista. Osa taas on kadonnut, mikä voi tarkoittaa myös sitä, että he ovat menehtyneet sodassa.
BBC on yhdistellyt ”Venäjän Facebookista” V'Kontaktesta löytyviä tietoja, paikallisuutisia, Googlen Streetview -palvelun sekä satelliittien tarjoamia tietoja.
V’Kontaktesta löytyi esimerkiksi Kostromassa hautausmaalla kuvattu video, jossa näkyy yksikköön kuuluneiden sotilaiden hautoja.
331. laskuvarjorykmentin piti olla yksi Venäjän voitonkulun keulakuvista. Yksikön kaksi pataljoonaa, noin 1 000–1 200 sotilasta, osallistui epäonnistuneeseen Kiovan piiritykseen. Kesällä yksikkö vedettiin Belgorodiin nuolemaan haavojaan ja kokoamaan joukkojaan.
Yksikkö on toiminut keihäänkärkenä monilla sodan avainrintamilla. Viime kesänä Izjumissa, myöhemmin Hersonissa ja nyt jälleen Donbasissa.
Yksikön vaikeuksista kertoo se, että sitäkin on täytetty lukuisilla varusmiehillä ja syksyn liikekannallepanossa värvätyillä reserviläisillä. BBC:n arvion mukaan 331. laskuvarjorykmentissä saattaa olla jäljellä enää vain 300–400 alkuperäistä sotilasta.
jatkuu
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009506253.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
näin